Jarno Tanhuanpää

osakas, asianajaja, kauppatieteiden maisteri

Minulla on yli viidentoista vuoden työkokemus transaktioiden tekijänä. Olen erikoistunut pääomasijoittamiseen, yritysjärjestelyihin ja pääomamarkkinoihin. Olen toiminut neuvonantajana lukuisissa rajat ylittävissä transaktioissa, joiden osapuolina on ollut sekä yksityisiä yrityksiä että pörssiyhtiöitä. Olen hoitanut useita rahoituskierroksia, sijoituksia ja irtautumisjärjestelyjä. Toimin Pääomasijoittaminen-palvelumme vetäjänä.

Työkokemukseni kautta minulla on syvällinen kokemus rahoitusmarkkinoista ja kansainvälisistä järjestelyistä. Työskentelin usean vuoden ajan Euroopan investointipankissa Luxemburgissa ja perehdyin erityisesti rahastoihin ja rahoitukseen. Minulla on ulkomaankokemusta myös Lontoosta, jossa tein töitä johtavassa kansainvälisessä asianajotoimistossa.

Oikeustieteellisen tutkintoni lisäksi minulla on rahoituksen maisterintutkinto (M.Sc. Banking and Finance) Luxemburgin yliopistosta.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme CapMan Buyoutia Renoa Groupin irtautumisessa. Renoa Groupin johto on yhdessä Korpi Capitalin ja muiden sijoittajien kanssa ostanut konsernin. Renoa Group on suomalainen vakiintunut talotekniikka-alan asiantuntija, joka on erikoistunut omakotitaloihin Suomessa ja Ruotsissa. Renoa on merkittävä avaimet käteen -periaatteella toteutettavien käyttövesi- ja lämmitys-, viemäri- ja sähköverkkosaneerausten toimittaja, jolla on toimintaa myös Ruotsissa. Konsernin liikevaihto oli 35 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli noin 300 henkilöä 10 toimipisteessä Suomessa ja 6 toimipisteessä Ruotsissa. Korpi Capital on suomalainen sijoitusyhtiö, jolla on omistuksia 29 yrityksessä. 
Julkaistu 14.1.2025
Neuvoimme 24 Pesula -konsernia transaktiossa, jossa Juuri Partners sijoitti Suomen suurimpaan itsepalvelupesulaketjuun 24 Pesulaan. Juuri Partnersin sijoitus tukee 24 Pesulan strategiaa vahvistaa kotimaan markkinajohtajuutta, kehittää digitaalisia palveluita ja laajentua kansainvälisesti. Vuonna 1999 perustettu 24 Pesula on saavuttanut vahvan markkina-aseman Suomen itsepalvelupesulamarkkinoilla toimien yli 50 toimipisteessä. Yhtiöllä on omat tuotantotilat Nokialla. Isossa-Britanniassa 24 Pesulalla on tällä hetkellä neljäs toimipistettä, ja yhtiö aikoo laajentua muille kansainvälisille markkinoille lähivuosina. Juuri Partners on riippumaton suomalainen pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa suomalaisiin, kasvupainotteisiin pk-yrityksiin ja joka tarjoaa rahoitusta vakiintuneille ja voittoa tuottaville pk-yrityksille Suomessa.
Julkaistu 20.12.2024
Edustimme Voima Venturesia sen sijoittaessa Aisti Corporationiin Series A -rahoituskierroksella.  Aistin 29 miljoonan euron rahoituskierros tukee yhtiön ensimmäisen kaupallisen tehtaan rakentamista Kiteelle, joka mahdollistaa kaupallisen tuotannon käynnistämisen. Muita sijoittajia kierroksella ovat muun muassa Maki.vc ja Valve Venturesin johtama syndikaatti. Voima Ventures on pääomasijoittaja, joka sijoittaa tiedelähtöisiin syväteknologian yrityksiin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Aisti on akustiikkalevyjen valmistaja, jonka toiminnan ytimessä ovat innovatiivisuus, luonnollisuus, hiilinegatiivisuus ja kierrätettävyys. Aistin akustiikkalevyt valmistetaan uusiutuvista puukuiduista. Kiteen tehtaalla yhtiö aikoo saavuttaa 2,5 miljoonan neliömetrin vuotuisen tuotantokapasiteetin. 
Julkaistu 13.12.2024
Edustimme työsuhdepyöräpalveluita tarjoavaa Vapaus Bikes Finland Oy:tä sen 10 miljoonan euron kansainvälisellä Series A -rahoituskierroksella. Rahoituksen takana ovat pääomasijoittajat Shift4Good ja Superhero Capital Oy sekä Tesi yhdessä Euroopan investointipankin EGF-rahoitusohjelman kanssa. Saatu rahoitus tukee yrityksen kansainvälistä laajentumista, ohjelmistokehitystä, alustan automatisointia sekä käytettyjen pyörien konseptin laajentamista. Vapaus Bikes Finland on kestävien liikkumispalvelujen edelläkävijä ja toiminut etulinjassa työsuhdepyöräalalla vuoden 2020 lopusta lähtien. Siitä on tullut yksi Suomen nopeimmin kasvavista yrityksistä. Shift4Good on vaikuttavuuteen keskittyvä pääomasijoitusrahasto, joka tähtää liikennesektorin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Tesi eli Suomen Teollisuussijoitus Oy on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin.
Julkaistu 21.8.2024
Neuvoimme Tesiä sen sijoittaessa raskasajoneuvoja valmistavaan Oy Sisu Auto Ab:hen. Sijoituksen myötä Tesistä tuli Sisu Auton omistaja 24,4 prosentin osuudella. Sisu on Suomen markkinoilla edelläkävijä raskasajoneuvojen kehittämisessä. Sisun ydinosaaminen on keskittynyt Suomessa valmistettavien kuorma- ja sotilasajoneuvojen tuotekehitykseen ja tuotantoon. Tesi eli Suomen Teollisuussijoitus Oy on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Tesin hallinnoimat pääomasijoitukset ovat yhteensä 2,1 miljardia euroa.
Julkaistu 19.8.2024
Avustimme Ilmastorahastoa sen myöntäessä juniorilainan merikuljetusyhtiö Meriauran uudisrakennusohjelmalle vähähiilisten laivaratkaisujen käyttöönottoa varten. Meriaura on tilannut hollantilaiselta Royal Bodewes telakalta kaksi bioöljykäyttöistä, kantavuudeltaan 6 750 tonnin hybridialusta rahtiliikenteeseen. Laivoilla voidaan parhaimmillaan saavuttaa lähes 98 % päästövähennykset verrattuna perinteisiin fossiilisilla polttoaineilla kulkeviin rahtialuksiin. Päästöintensiivisessä rahtiliikenteessä uusiutuvilla polttoaineilla kulkevilla tehokkaammilla aluksilla on mahdollisuus viitoittaa tietä päästövähennyksiin koko alalla. Meriaura on turkulainen merikuljetusyritys, joka on erikoistunut teollisuuden tuotteiden ja raaka-aineiden sekä vaativien erikoislastien kuljetuksiin. Sen alukset liikennöivät Euroopan alueella, pääasiassa Itämerellä ja Pohjanmerellä. Ilmastorahasto on valtion omistama erityistehtäväyhtiö. Sen toiminta keskittyy ilmastonmuutoksen torjumiseen, teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen ja digitalisaation edistämiseen. Vuoden 2023 loppuun mennessä Ilmastorahasto oli tehnyt 24 rahoituspäätöstä, joiden yhteenlaskettu summa oli 178,9 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 26.6.2024
Toimimme OP Suomi Infra -rahaston oikeudellisena neuvonantajana rahaston sijoittaessa Cactos Fleet Finland Ky:hyn. Cactos Fleet Finland sijoittaa älykkäisiin sähkövarastoihin Suomessa. OP Suomi Infra Ky on OP Ryhmän hallinnoima eräpäivätön rahasto, joka sijoittaa suomalaiseen infrastruktuuriin. Cactos Fleet Finland sijoittaa pääasiassa kiinteistöihin asennettaviin sähkövarastoihin, jotka voivat verkkotason tehtäviensä ohella esimerkiksi leikata kiinteistön huipputehoa ja tarjota varavoimaa. 
Julkaistu 29.4.2024
Toimimme OP Suomi Infra -rahaston oikeudellisena neuvonantajana rahaston sijoittaessa ESL Shipping Oy -laivaliikenneyhtiöön. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma myötäsijoitti yhtiöön yhdessä OP Suomi Infra -rahaston kanssa. Sijoitus tehtiin ESL Shippingin uusia osakkeita vastaan, ja 45 miljoonan euron yhteissijoitus vastaa 21,43 prosentin omistusosuutta ESL Shipping -yhtiöstä. Sijoituksen tarkoituksena on kiihdyttää ESL Shippingin vihreää siirtymää. ESL Shipping Oy on kotimainen varustamo ja laivaliikenneyhtiö, jonka pääomistaja on Aspo Oyj. OP Suomi Infra Ky on OP Ryhmän hallinnoima eräpäivätön rahasto, joka sijoittaa suomalaiseen infrastruktuuriin. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on työeläkevakuutusyhtiö, jonka sijoitussalkun suuruus oli 57,5 miljardia euroa syyskuussa 2023.
Julkaistu 26.4.2024