Neuvon pääomasijoittajia, yrityksiä sekä yrittäjiä ja yritysten johtoa vaativissa yritysjärjestelyissä ja pääomasijoituksissa. Erikoisalaani ovat vaativat rajat ylittävät yrityskaupat, buyout-sijoitukset, exit-prosessit sekä growth- ja vähemmistösijoitukset. Minulla on kokemusta haastavien kansainvälisten yritysjärjestelyjen toteuttamisesta lukuisilla eri toimialoilla, erityisesti teknologia- ja life sciences -aloilla sekä säännellyillä toimialoilla, kuten pankki-, vakuutus- ja finanssialalla. Olen toinen Pääomasijoittaminen-palvelumme vetäjistä.
Minulla on laaja kokemus listattujen ja listaamattomien yhtiöiden ja pääomasijoittajien neuvomisesta lukuisissa transaktioissa, jotka vaihtelevat varhaisen vaiheen kasvusijoituksista, laajoihin strategisesti merkittäviin yritysjärjestelyihin. Olen ollut keskeisessä roolissa myös useissa Suomen merkittävimmissä rahoituskierroksissa neuvomassa sekä kansainvälisiä sijoittajia että johtavia kasvuyhtiöitä transaktioissa, jotka muovaavat Pohjoismaiden teknologiasektoria.
Avustan lisäksi rahastonhoitajia ja sijoittajia moninaisissa pääomasijoitusrahastoihin liittyvissä kysymyksissä, kuten rahastojen perustamisessa, rinnakkais- ja yhteissijoitusjärjestelyissä, rahastosijoituksissa ja rahasto-osuuksien jälkimarkkinakaupoissa.
Olen suorittanut oikeustieteen maisterin tutkintoni Helsingin yliopistossa. Lisäksi olen suorittanut kansainvälisen maisterinohjelman (LL.M.) New Yorkissa Columbia Law Schoolissa. Valtaosa työstäni on kansainvälistä ja minulla on ulkomaan kokemusta myös Lontoosta, jossa olin vuonna 2015 työkomennuksella johtavassa yhdysvaltalaisessa asianajotoimistossa.
Castrén & Snellman 2011–, osakas 2023–
Shearman & Sterling LLP, London (työkomennus) 2015
Keensight Capital: useita transaktioita, mukaan lukien Biovianin osto, Biovianin ja 3P Biopharmaceuticalsin yhdistyminen ja BYG4labin Finbiosoftin osto
Triton: sijoitus ja Habeo Groupin perustaminen
CapMan Growth: Merkittävät sijoitukset ravintolaketju Factoryyn ja Kuntokeskus Liikkuun
Speechly: Delaware flip -järjestely ja Y Combinatorin kehitysohjelmaan osallistuminen ja sitä seurannut yhtiön myynti Roblox Corporationille
General Catalyst: ICEYEn 150 miljoonan euron series E -rahoituskierros
Seraphim Space ja Molten Ventures: ICEYEn 136 miljoonan dollarin Series D -rahoituskierros
Blackstone Growth: RELEX Solutionsin 500 miljoonan euron rahoituskierros
Wolt: neuvonanto useissa rahoituskierroksissa, mukaan lukien sarjojen B, C ja D sijoitukset, joiden kokonaismäärä on yli 230 miljoonaa euroa
Atomico: Aivenin 100 miljoonan dollarin C-sarjan rahoituskierros
Johtavat kaivosyhtiöt, kuten BHP ja KoBold Metals: Earn-in-sijoitukset Suomessa
Säästöpankkiliitto: Sp-Henkivakuutuksen myynti Fennialle
Netel Group: Suomen toimintojen myynti
Stena Line: NLC Ferryn (Wasaline) osto
Sanok Rubber Company S.A.: Teknikum Groupin osto ja sen vähemmistöosuuden myynti Puolan kansainväliselle kehitysrahasto 2 FIZ AN:lle.
LL.M. (James Kent Scholar), Columbia University, New York 2016
Oikeustieteen maisteri, Helsingin yliopisto 2011
Suomi
Englanti
Karlo is an all-star. He takes the time to really understand his clients` business and needs.