Elintarviketeollisuus

Elintarviketeollisuus

Autamme elintarvikealan yhtiöitä sekä päivittäisissä sääntelyasioissa että kilpailuasetelmaa muuttavissa hankkeissa. 

Elintarvikeyritysten toimintaympäristö on monimuotoistunut samaa tahtia kuin suomalaisten syömistottumukset. Kuluttajat valitsevat elintarvikkeita osaksi yksilöllisiä elämäntapojaan, joihin vaikuttavat esimerkiksi terveystietoisuus, ympäristöhuolet ja ruokamuodit. Myös tarjonta monipuolistuu: tuonti lisääntyy, ja perinteikkäät suomalaisyhtiöt saavat rinnalleen pieniä, erikoistuneita yrityksiä sekä monikansallisten konsernien sivuliikkeitä. Kovenevassa kilpailussa menestysresepti koostuu tehokkuudesta, laadukkaasta tuotekehityksestä, vahvasta brändistä ja uusien markkinoiden valloittamisesta.

Hoidamme yritysjärjestelyt, sopimukset ja kilpailuoikeudelliset selvitykset elintarvikealalla. Tuemme vientiyhtiöitä brändinhallinnassa ja innovoijia tuotekehitys- ja immateriaalioikeusasioissa.

Uusimmat referenssit

Castrén & Snellmanin asianajaja Christer Svartström toimi selvittäjänä 11.3.2024 alkaneessa Foodiq Oy:n yrityssaneerausmenettelyssä. Foodiq on uniikki tulevaisuuden ruokatuotantoon keskittynyt yhtiö, joka tarjoaa kasvi- ja maitopohjaisten tuotteiden tuotantoa ja tuotekehitystä elintarviketoimialalla sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Yhtiön suurin osakkeenomistaja on elintarviketeknologiaan sijoittava ruotsalainen sijoitusyhtiö Nicoya AB. Velkojien enemmistö hyväksyi saneerausohjelman nopeutetussa menettelyssä hieman alle vuoden kestäneen saneerausmenettelyn päätteeksi. Helsingin käräjäoikeus vahvisti saneerausohjelman ja siihen sisältyvän yksipäiväisen maksuohjelman 10.3.2025 sekä nimitti Christer Svartströmin saneerausohjelman valvojaksi. Yhtiölle löydettiin yhteistyössä osapuolten kesken toimiva ja nopea saneerausratkaisu, jolla vältettiin pitkäkestoinen ohjelma ja mahdollistettiin yhtiön täysipainoinen liiketoimintaan keskittyminen. Saneerausohjelma rahoitettiin yhtiön rahoittajien tekemin sijoituksin. Samalla yhden päivän ohjelma tuotti velkojille paremman lopputuloksen verrattuna pidempään saneerausohjelmaan. Saneerausohjelman toteuttaminen päättyi onnistuneesti 28.3.2025.
Julkaistu 6.5.2025
Avustimme menestyksekkäästi Onses Finland Oy:tä poikkeuksellisen laajassa väitettyä tavaramerkkien loukkausta ja sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa koskevassa riita-asiassa markkinaoikeudessa. Asiakkaamme Onses Finland Oy on suomalainen urheilujuoma-alan yritys, joka omistaa ONSE-urheilujuomabrändin. Keväällä 2023 puolalainen juoma-alan yritys OSHEE Polska Sp. z o.o. nosti asiakastamme vastaan kanteen väittäen, että ONSE-tavaramerkit ja -tuotepakkaus loukkaavat OSHEE-tavaramerkkejä. Kantajan toissijaiset kannevaatimukset koskivat kantajan urheilujuomatuotteen väitettyä orjallista jäljittelyä ja maineen norkkimista. Kantaja vetosi kanteessaan rekisteröityjen tavaramerkkien lisäksi myös Suomessa väitetysti vakiintuneisiin ja laajalti tunnettuihin OSHEE-kuvio- ja ulkoasutavaramerkkeihin. Markkinaoikeus hylkäsi kaikki kantajan vaatimukset . Markkinaoikeus katsoi, etteivät kantajan vetoamat merkit olleet vakiintuneita tai laajalti tunnettuja tavaramerkkejä Suomessa. Rekisteröityjen tavaramerkkien osalta markkinaoikeus katsoi, ettei OSHEE- ja ONSE-tavaramerkkien välillä ole sekaannusvaaraa. Toissijaisten vaatimusten osalta markkinaoikeus katsoi, että kantajan käyttämä urheilujuomapakkaus oli tavanomainen juomapullo, jonka muotoilu oli osaksi toiminnallisten tekijöiden sanelema. Markkinaoikeus katsoi myös näytetyksi, että markkinoilla on useita sinisiä urheilujuomia ja ettei kantajan tuote ole ollut ensimmäinen sininen urheilujuoma markkinoilla. Kantaja ei pystynyt osoittamaan, että sen tuotepakkaus olisi ollut omaperäinen tai keskivertokuluttajien keskuudessa tunnettu asiakkaamme ONSE-urheilujuomatuotepakkauksen tullessa markkinoille, joten markkinaoikeus hylkäsi myös orjallista jäljittelyä ja maineen norkkimista koskevat vaatimukset. Markkinaoikeus määräsi kantajan korvaamaan kaikki asiakkaamme oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.  Korkein oikeus ei myöntänyt OSHEE Polskalle valituslupaa 28.3.2025 antamallaan päätöksellä. Markkinaoikeuden ratkaisu (MAO:280/2024) on näin ollen lainvoimainen.
Julkaistu 4.4.2025
Toimimme Nokian Panimo Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana yhtiön listautuessa Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Kysyntä yleisö- ja instituutioannista koostuneessa listautumisannissa oli erittäin vahvaa ja listautumisanti ylimerkittiin. Nokian Panimo sai listautumisannista noin 10 miljoonan euron bruttovarat. Listautumisannissa vastaanotettiin merkinnät yli 2 900 sijoittajalta ja yhtiön osakkeenomistajien määrä nousi listautumisannin myötä yli 4 700 osakkeenomistajaan. Listautuminen antaa meille vahvan pohjan seuraaville kasvun vuosille. Olemme kiitollisia sijoittajille luottamuksesta ja innostuneita siitä, mitä voimme yhdessä saavuttaa. Tästä alkaa uusi luku Nokian Panimon tarinassa” – toimitusjohtaja Janne Paavola Kaupankäynti osakkeilla alkoi First North -markkinapaikalla 3.4.2025 kaupankäyntitunnuksella BEER. Nokian Panimo on vuoden 2023 liikevaihdolla mitattuna Suomen toiseksi suurin pienpanimo ja viidenneksi suurin panimo. Nokian Panimo tunnetaan erityisesti Keisari-oluistaan. Nokian Panimo valmistaa kaikki tuotteet Nokialla sijaitsevassa tuotantolaitoksessa, ja vuonna 2024 myyntivolyymi oli yhteensä yli 8,3 miljoonaa litraa ja liikevaihto 11,9 miljoonaa euroa. Kotimaisuus, vastuullisuus ja kestävät toimintatavat ovat Nokian Panimo keskiössä.
Julkaistu 3.4.2025
Avustimme Valio Oy:tä sen ostaessa Raisio Oyj:n kasviproteiiniliiketoiminnan, siihen liittyvän käyttöomaisuuden ja Härkis®- ja Beanit®-härkäpapubrändit. Käyttöomaisuuteen kuuluvat muun muassa kasviproteiinituotteita Kauhavalla valmistavan tehtaan laitteet. Kauppa tukee Valion strategiaa kasvaa meijeriyhtiöstä ruokataloksi. Tämä liiketoimintakauppa tekee meistä entistäkin merkittävämmän kasvipohjaisten proteiinituotteiden kehittäjän ja valmistajan. Näiden tuotteiden kysyntä kasvaa pitkällä aikavälillä ja kasvupotentiaalia on vielä paljon. Vuonna 2022 ostimme Gold&Green® -liiketoiminnan ja siitä lähtien olemme tehneet vahvaa tuotekehitystä sekä uudistaneet brändiä. Myynti on kasvanut onnistuneiden tuotelanseerauksien myötä vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä noin 50 % edelliseen verrattuna. Tällä kaupalla rakennamme omaa tuotantokyvykkyyttä. Kauhavan tehtaan tuotantovälineet sopivat juuri meidän tarpeeseemme ja tilanteeseemme Valion liiketoimintajohtaja Kimmo Luoma sanoo. Valio on vuonna 1905 perustettu suomalainen meijeri ja ruokatalo, jonka omistajia ovat suomalaiset maidontuottajaosuuskunnat. Valiolla on tytäryhtiöt Ruotsissa, Virossa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 2 278 miljoonaa euroa, ja sillä on yli 4 000 työntekijää.
Julkaistu 14.2.2025