12.10.2021

Finnfund – Yhteissijoitus Helsingin yliopiston kanssa mikrorahoitukseen Afrikassa ja Aasiassa

Avustimme Finnfundia yhteissijoitusjärjestelyssä, jossa Finnfund teki lainasitoumuksen mikrorahoittaja Advans Groupiin. Advansilla on yli miljoona asiakasta yhdeksässä maassa: Kambodžassa, Kamerunissa, Ghanassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Norsunluurannikolla, Pakistanissa, Nigeriassa, Tunisiassa ja Myanmarissa. Helsingin yliopisto osallistuu sijoitukseen yhdessä Finnfundin kanssa. Finnfund ja Helsingin yliopisto pyrkivät sijoituksella kanavoimaan rahoitusta mikro- ja pienyrityksille sekä edistämään vastuullisia käytäntöjä ja sukupuolten tasa-arvoa mikrorahoituksessa.

Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja ammattimainen vaikuttavuussijoittaja. Finnfund rakentaa kestävämpää maailmaa sijoittamalla vastuullisiin ja kannattaviin yrityksiin kehitysmaissa. Finnfund sijoittaa vuosittain 200–250 miljoonaa euroa 20–30 projektiin painottaen uusiutuvaa energiaa, metsätaloutta, maataloutta ja rahoitusalaa. Yhteensä Finnfundin sijoitukset ja sijoituspäätökset ovat noin 1,07 miljardia euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on noin 90 työntekijää.

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Yliopiston sijoitusvarallisuus on yli kaksi miljardia euroa, ja siihen sisältyy yli 500 miljoonan euron arvopaperisalkku. Helsingin yliopiston tavoitteena on olla kymmenen parhaan yli-opistosijoittajan joukossa maailmassa. Sijoitustoiminnan ensisijainen tavoite on lisätä yliopiston taloudellista vakautta ja riippumattomuutta.

Advans Group on kansainvälinen mikrorahoittaja, jonka lainat on tarkoitettu pääosin pienyrityksille. Yhtiö tarjoaa vastuullisia ja asiakasystävällisiä mikrorahoituspalveluita monilla sellaisilla markkinoilla, joilla palveluiden saatavuus on ollut heikkoa. Advans Groupilla on toimintaa yhdeksässä maassa Afrikassa ja Aasiassa. Vuoden 2020 lopussa yhtiöllä oli yli miljoona asiakasta ja lähes 7 500 työntekijää. Yhtiön lainakanta oli yli miljardi euroa ja säästötalletusten määrä yhteensä 670 miljoonaa euroa. Advans Groupin pääkonttori sijaitsee Luxemburgissa ja sen tukipalvelut tuotetaan Pariisissa. Yhtiön omistavat Euroopan investointipankki sekä KfW, FMO, CDC Group plc, FISEA (AFD Group), IFC ja Advans Invest.

Uusimmat referenssit

Toimimme KKR:n suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa Karo Healthcaren koko osakekannan EQT:ltä. Kauppa on seurausta Karon merkittävästä strategisesta muutoksesta pohjoismaisesta erikoislääkeyrityksestä johtavaksi eurooppalaiseksi kuluttajille suunnatun terveydenhuollon alustaksi, jonka tuotevalikoimakattaa ihoterveyden, jalkaterveyden ja intiimiterveyden sekä ruoansulatuskanavan terveyden ja vitamiinit, kivennäisaineet ja ravintolisät. KKR & Co. Inc. (NYSE: KKR) on johtava maailmanlaajuinen sijoitusyhtiö, joka tarjoaa vaihtoehtoista omaisuudenhoitoa sekä pääomamarkkina- ja vakuutusratkaisuja. KKR sponsoroi sijoitusrahastoja, jotka sijoittavat pääomasijoituksiin, luottoihin ja kiinteään omaisuuteen, ja sillä on strategisia kumppaneita, jotka hallinnoivat hedge-rahastoja. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. Kaupan odotetaan toteutuvan lähikuukausina.
Julkaistu 17.4.2025
Avustimme Readpeakia järjestelyssä, jossa suomalainen kasvurahastoyhtiö Voland Partners teki pääomasijoituksen Readpeakiin. Readpeak on natiivimainontaan erikoistunut palvelualusta mainostilan ostamiseen, suunnitteluun ja jakelun kohdentamiseen. Yritys on noussut nopeasti johtavaan asemaan alustaratkaisullaan, joka mahdollistaa helpon tavan kohdentaa ja ajoittaa viestintää osaksi mediasivustojen uutisvirtaa. Readpeak on vuonna 2014 Helsingissä perustettu yritys, joka on sittemmin laajentunut yhdeksälle eurooppalaiselle markkina-alueelle ja tekee yhteistyötä yli tuhannen julkaisijan kanssa. Readpeak määrittelee edistyksellisiä koneoppimismalleja käyttäen uudelleen sisältövetoisen mainonnan, luoden lisäarvoa sekä laadukkaalle medialle että journalismille. Voland Partners on teknologiayritysten kehittämiseen erikoistunut vähemmistösijoittaja, jonka missiona on tehdä työtä yhdessä yrittäjien kanssa ja rakentaa menestyviä yhtiöitä vastuullisesti, luoden menestystarinoita, joista koko yhteiskunta hyötyy. Readpeak on Voland Partnersin kuudes sijoituskohde, johon rahastoyhtiö sijoittaa ensimmäisestä, 57 miljoonan euron kasvurahastostaan.
Julkaistu 10.4.2025
Edustimme Ugly Duckling Venturesia Clock & Cloudin 1,5 miljoonan euron siemenvaihetta edeltävällä rahoituskierroksella, jossa 0,2 miljoonan euron loppupää on varattu potentiaaliselle strategiselle sijoittajalle. Rahoituksella tuetaan Clock & Cloudin tuotekehitystä ja kaupallista laajentumista. Ugly Duckling Ventures johti rahoituskierrosta, johon osallistui myös yhtiön nykyinen sijoittaja Icebreaker.vc. Ugly Duckling Ventures on Kööpenhaminassa, Tanskassa, sijaitseva pääomasijoittaja, joka keskittyy siemenvaiheen ja siemenvaihetta edeltäviin sijoituksiin pohjoismaisissa yrityksissä. Clock & Cloud on suomalainen ohjelmistoyritys, jonka perustaneella tiimillä on monipuolista taustaa geopoliittisesta tiedustelusta, sotilasstrategiasta, liiketoiminnan kehittämisestä ja ohjelmistosuunnittelusta. Clock & Cloudin tekoälyllä toimiva geopoliittinen tiedustelualusta muuttaa reaaliaikaiset geopoliittiset tapahtumat yrityksille käyttökelpoisiksi liiketoimintatiedoiksi.
Julkaistu 28.3.2025
Toimimme KoBold Metalsin suomalaisena juridisena sekä verotuksellisena neuvonantajana sen earn-in-sopimuksessa Aurion Resourcesin kanssa. Sopimuksen mukaan KoBold (kokonaan omistetun tytäryhtiönsä KoBold Exploration Finland Oy:n kautta) voi ansaita jakamattoman 75 %:n osuuden löydetyistä hyödykkeistä (lukuun ottamatta pääasiassa kultaa tai hopeaa sisältäviä löytöjä) sijoittamalla 12 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria etsintä- ja tutkimuskuluihin viiden vuoden kuluessa sopimuksen allekirjoituksesta. Tutkimusalue kattaa noin 35 km² Aurionin kokonaan omistamasta 160 km² Ristin kiinteistöstä Sodankylässä. Järjestelyn myötä, edellyttäen earn-in -ehtojen täyttymistä, perustetaan yhteisyritys, jossa KoBold omistaa 75 % ja Aurion 25 %. KoBold Metals on yhdysvaltalainen tutkimus- ja kaivosyhtiö, jota tukevat korkean profiilin sijoittajat, kuten Breakthrough Energy Ventures, Andreessen Horowitz sekä Equinor. Se yhdistää geotieteiden asiantuntemuksen tekoälyyn, koneoppimiseen ja datatieteeseen parantaakseen ja nopeuttaakseen tutkimusprosessia kriittisten mineraalien löytämiseksi, jotka ovat välttämättömiä maailmanlaajuiselle energiasiirtymälle.
Julkaistu 26.3.2025