Toimimme Mérieux Equity Partnersin oikeudellisena ja yritysvastuun due diligence -neuvonantajana sen hallinnoiman Mérieux Participations 4 -buyout-rahaston  ostaessa osake-enemmistön Labqualitystä. Labqualityn nykyiset osakkaat, mukaan lukien Cor Group ja yhtiön johto, uudelleensijoittavat osan saamistaan varoista yhtiöön yrityskaupan yhteydessä.

Labqualityn pääkonttori sijaitsee Helsingissä, ja se on pohjoismainen ulkoiseen laadunarviointiin (EQA) sekä lääkinnällisten laitteiden ja lääkkeiden kliinisiin tutkimuksiin (CRO) ja sääntelyyn erikoistunut toimija, jolla on vahva paikallinen asema myös Keski- ja Itä-Euroopassa. Yhtiö tarjoaa kattavan palveluvalikoiman terveydenhuollon, terveysteknologian ja lääkinnän aloille. Yhtiö työllistää yli 120 ammattilaista ja sen tukena on yli 150 ulkoisen asiantuntijan ja konsultin verkosto kolmessa eri maassa: Suomessa, Saksassa ja Puolassa. Sen monimuotoiseen asiakaskuntaan kuuluu yli 8 000 asiakasta yli 60 maassa, muun muassa suuria lääkeyhtiöitä.

Mérieux Equity Partners (MxEP) on AMF:n akkreditoima terveydenhuolto- ja ravitsemusaloihin erikoistunut pääomasijoisyhtiö. MxEP tukee aktiivisesti yrityksiä, joilla on erottuvia tuotteita ja palveluita, tarjoamalla niille sektoriosaamista ja pääsyn alan kansainväliseen verkostoon.

Yrityskauppa tarjoaa Labqualitylle mahdollisuuden toteuttaa buy & build -strategiaansa Euroopassa sekä kiihdyttää CRO-toimintaansa samalla kun se jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista EQA-segmentissä. MxEP:n erityinen toimialaosaaminen ja taloudelliset resurssit tukevat Labqualitya sen tavoitellessa asemaa johtavana eurooppalaisena CRO- ja EQA-alustana, johon on integroitu sääntelykonsultoinnin osaaminen.

Uusimmat referenssit

Toimimme pääsijoittaja NATO Innovation Fundin neuvonantajana Kelluun 15 miljoonan euron A-rahoituskierroksella. Kierrokseen osallistuivat sijoittajina myös Keen Venture Partners, Gungnir Capital ja Tesi. Kelluu on suomalainen deep tech -yritys, joka operoi maailman suurinta autonomista ilmalaivastoa. Neuvoimme NIF:iä transaktiossa yhdessä asianajotoimisto Latham & Watkinsin kanssa.
Julkaistu 17.4.2026
Toimimme KKR:n suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa Karo Healthcaren koko osakekannan EQT:ltä. Kauppa on seurausta Karon merkittävästä strategisesta muutoksesta pohjoismaisesta erikoislääkeyrityksestä johtavaksi eurooppalaiseksi kuluttajille suunnatun terveydenhuollon alustaksi, jonka tuotevalikoimakattaa ihoterveyden, jalkaterveyden ja intiimiterveyden sekä ruoansulatuskanavan terveyden ja vitamiinit, kivennäisaineet ja ravintolisät. KKR & Co. Inc. (NYSE: KKR) on johtava maailmanlaajuinen sijoitusyhtiö, joka tarjoaa vaihtoehtoista omaisuudenhoitoa sekä pääomamarkkina- ja vakuutusratkaisuja. KKR sponsoroi sijoitusrahastoja, jotka sijoittavat pääomasijoituksiin, luottoihin ja kiinteään omaisuuteen, ja sillä on strategisia kumppaneita, jotka hallinnoivat hedge-rahastoja. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. Kaupan odotetaan toteutuvan lähikuukausina.
Julkaistu 17.4.2025
Avustimme WithSecure Oyj:tä sen myydessä avointen lähteiden tiedonkeruuseen liittyvän tuotteen ja liiketoiminnan Patria Oyj:lle. Myyty ohjelmistoja ja palveluita yhdistävä liiketoiminta ei kuulu WithSecuren nykyisen strategian piiriin. Myynnin myötä WithSecure terävöittää keskittymistään Elements-portfolioon. WithSecure on globaali kyberturvallisuusyritys (listattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä), jolla on yli 35 vuoden kokemus alalta. WithSecure tarjoaa kumppaneilleen joustavia kaupallisia malleja, jotka varmistavat molemminpuolisen menestyksen dynaamisessa tietoturvan maailmassa. Patria on kansainvälinen puolustus- ja turvallisuusalan yritys, joka tarjoaa puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan elinkaaren tukipalveluita sekä teknologiaratkaisuja. Kaupan myötä Patria avaa toimipisteen Oulussa ja 10 nyt liiketoiminta-alueella työskentelevää WithSecuren asiantuntijaa siirtyy Patrian palvelukseen. 
Julkaistu 30.9.2024
Toimimme Triton Smaller Mid-Cap Fund II -rahaston neuvonantajana järjestelyssä, jossa rahasto hankki kahdeksan suomalaista yritystä ja toimi näin uuden Habeo Group -konsernin perustajana ja rahoittajana. Uuden konsernin liikevaihto on yhteensä noin 120 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 600 kiinteistötekniikan ammattilaista. Konsernin palvelualoihin kuuluvat esimerkiksi lämmitys, vesi ja viemäröinti, ilmanvaihto ja ilmastointi, sähkötyöt, jäähdytys ja kylmätekniikka, paloturvallisuus sekä automaatio. Strategiansa mukaisesti Habeo Group on ostanut paikallisesti toimivia, menestyneitä ja kiinteistötekniikkaan erikoistuneita suomalaisyrityksiä, ja se on tällä hetkellä toimialan viidenneksi suurin toimija Suomessa. Konserni jatkaa strategiansa toteuttamista palveluportfolioon sopivilla suomalaisilla yritysostoilla. Habeo Group -konserniin kuuluvat seuraavat kahdeksan yhtiötä: Afire Oy – Yritys, joka tarjoaa asiakkailleen markkinoiden parhaat sammutusratkaisut eri käyttötarkoituksiin. ESP-konserni – Uudis- ja korjausrakentamiseen erikoistunut yritysryhmä, joka tuottaa kaikki LVISA-palvelut luotettavasti ja laadukkaasti. HSK Sähkö Oy – Monipuolinen ja muuntautumiskykyinen täyden palvelun sähköurakoitsija, jonka toimialueena on koko Suomi. Neloset Yhtiöt Oy – Täyden palvelun talotekniikka- ja rakennusliike, joka tarjoaa taloyhtiöille rakentamisen ja remontoinnin palveluita kätevästi saman katon alta. Respect-yhtiöt – Monipuolinen osaaja, joka palvelee asiakkaitaan saumattomasti kaikissa korjausrakentamisen tarpeissa. SFT Finntekniikka Oy – Kylmäalan ammattilainen, joka tarjoaa laadukasta kylmälaitteiden ja jäähdytysjärjestelmien kokonaispalvelua. Sähkö Oy Turku ja Helsinki – Sähköalan yritysryhmä, joka toteuttaa laaja-alaisesti erilaisia töitä suunnittelusta asennukseen niin kohteen päätoteuttajana kuin sivu-urakoitsijanakin. Vaasan Kylmäkone Oy – Yritys, joka suunnittelee, myy, asentaa ja huoltaa ammattikäyttöön tarkoitettuja kylmälaitteita ja -järjestelmiä. Vuonna 1997 perustettu Triton on sponsoroinut kymmentä rahastoa, ja sen ydinsektoreita ovat teollisuuden tekniikka, yrityspalvelut, kuluttajat ja terveydenhuolto. Tritonin portfolioon tällä hetkellä kuuluvien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 18 miljardia euroa, ja ne työllistävät noin 105 000 työntekijää. Triton Smaller Mid-Cap Fund II -rahasto soveltaa Tritonin menestyksekästä sijoitusstrategiaa Tritonin ydinsektoreilla toimiviin keskisuuriin yrityksiin. Se tarjoaa osaamisensa ja resurssinsa johtoryhmien käyttöön ja auttaa niitä näin laajentamaan yritystensä markkina-asemaa ja toteuttamaan kasvustrategioita kestävällä tavalla.
Julkaistu 21.4.2023