Benjamin Bade

osakas, asianajaja, LL.M.

Neuvon asiakkaitamme kotimaisissa ja kansainvälisissä yritysjärjestelyissä sekä pääomasijoituksissa. Olen ollut mukana järjestämässä ja toteuttamassa lukuisia rajat ylittäviä yritysjärjestelyjä.

Olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Minulla on myös kansainvälisen liikejuridiikan LL.M.-tutkinto Madridin IE Law School -korkeakoulusta.

Uusimmat referenssit

Toimimme HANZA:n suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen hankkiessa Fortaco Finlandin teräsrakenne- ja kokoonpanoliiketoiminnat. Järjestely toteutetaan liiketoiminta- ja osakekauppana, ja se kattaa Fortaco Finlandin teräsrakenne- ja kokoonpanoliiketoiminnat Suomessa sekä kahden virolaisen ja kahden puolalaisen tytäryhtiön osakkeet. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2026 viimeisen neljänneksen aikana.  Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. HANZA on vuonna 2008 perustettu ruotsalainen konepajateollisuuden ja elektroniikan sopimusvalmistusta harjoittava yritys, joka on listattu Nasdaq Tukholman päälistalla. HANZA:lla on noin 5 000 työntekijää, ja sen vuosittainen liikevaihto on noin 10 miljardia Ruotsin kruunua. Avustamme HANZA:a tässä transaktiossa yhteistyössä ruotsalaisen asianajotoimisto Lindahlin kanssa.
Julkaistu 15.7.2026
Avustimme Metsäkonepalvelu Oy:tä sen ostaessa puunkorjuupalveluliiketoimintaa harjoittavan Junnonen Forest Oy:n koko osakekannan sekä Lamerit Oy:n puunkorjuupalveluliiketoiminnan. Yrityskauppa tukee Metsäkonepalvelu Oy:n kasvustrategiaa ja vahvistaa yhtiön asemaa erityisesti Kaakkois-Suomessa. Metsäkonepalvelu on suomalaisen perheomisteisen teollisen omistajan A. Ahlström Oy:n portfolioyhtiö. Yhtiö tuottaa koneellisen puunkorjuun palveluita metsäalan yrityksille, suurille yksityisille metsänomistajille ja julkiselle sektorille Suomessa ja Ruotsissa. Metsäkonepalvelu-konsernin palveluksessa on lähes kaksisataa metsäalan ammattilaista. 
Julkaistu 6.5.2026
Avustimme Metsäkonepalvelu Oy:tä sen ostaessa PJP Metsäexpertit Oy:n koko osakekannan. PJP Metsäexpertit on pirkanmaalainen metsänhoitoon ja puunkorjuuseen erikoistunut yhtiö. Yritysoston myötä Metsäkonepalvelu vahvistaa toimintaansa erityisesti Pirkanmaan alueella ja laajentaa operaatioitaan. Metsäkonepalvelu on suomalaisen perheomisteisen teollisen omistajan A. Ahlström Oy:n portfolioyhtiö. Metsäkonepalvelu tuottaa koneellisen puunkorjuun palveluita metsäalan yrityksille, suurille yksityisille metsänomistajille ja julkiselle sektorille Suomessa ja Ruotsissa. Metsäkonepalvelu-konsernin palveluksessa on lähes kaksisataa metsäalan ammattilaista. 
Julkaistu 6.2.2026
Neuvoimme Puhdistamo – Real Foods Oy:n osakkeenomistajia Puhdistamon kaikkien osakkeiden myynnissä PK Consumer Healthille. Puhdistamo on johtava pohjoismainen hyvinvointiyritys, joka tunnetaan parhaiten korkealaatuisista ravintolisistä, urheiluravinteista ja funktionaalisista juomista. Puhdistamo työllistää 120 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa. PK Consumer Health on Avista Healthcare Partnersin ja Damier Groupin omistama yritys. Myyjät tekevät osana kauppaa takaisinsijoituksen PK Consumer Healthiin. Kaupan toteutuminen on ehdollinen tavanomaisille kaupan täytäntöönpanoa koskeville ehdoille.
Julkaistu 29.1.2026
Toimimme Axcelin portfolioyhtiön SuperOffice AS:n suomalaisena neuvonantajana, kun se hankki Lyyti Oy:n  suomalaiselta pääomasijoitusyhtiö Vaaka Partnersilta ja muilta myyjiltä. Lyyti tarjoaa johtavaa tapahtumanhallintajärjestelmää, jonka avulla voidaan toteuttaa live-, online- ja hybriditapahtumia. Yhtiöllä on vahva asiakaskunta Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa. SuperOffice on Pohjois-Euroopan johtava asiakkuudenhallinta- eli CRM-ohjelmistojen toimittaja pienille ja keskisuurille yrityksille. Axcel on pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö, joka keskittyy teknologiaan, yrityspalveluihin ja teollisuuteen, terveydenhuoltoon sekä kuluttajasektoriin.
Julkaistu 9.12.2025
Neuvoimme General Catalystia sen toimiessa pääsijoittajana (lead investor) ICEYEn 150 miljoonan euron series E -rahoituskierroksessa, jossa yhtiön arvostus nousi 2,4 miljardiin euroon. ICEYE on maailman johtava SAR-tutkasatelliittijärjestelmien toimittaja, ja se operoi maailman suurinta SAR-konstellaatiota. Sen teknologia mahdollistaa objektiivisen, lähes reaaliaikaisen maanhavainnoinnin kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa, mikä tukee valtioita ja teollisuutta riskienhallinnassa ja nopeassa reagoinnissa. General Catalyst on kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö, joka tekee yhteistyötä johtavien kasvuyritysten kanssa rakentaakseen globaalia resilienssiä ja edistääkseen tekoälyn soveltamista. Sen sijoitusportfolioon kuuluu maailman tunnetuimpia teknologiayrityksiä, kuten Airbnb, Snap, Stripe, Mistral AI, Hubspot, Anduril, Helsing ja Legora. Neuvoimme General Catalystia tässä järjestelyssä yhteistyössä yhdysvaltalaisen asianajotoimiston Goodwinin kanssa.
Julkaistu 8.12.2025
Neuvoimme SRV Yhtiöt Oyj:tä sen myydessä SRV Infra Oy:n Kreate Oy:lle. Yrityskaupan toteutuminen edellyttää viranomaishyväksyntöjä. Osapuolet odottavat, että kauppa saadaan päätökseen vuoden 2025 loppuun mennessä. SRV on suomalainen, vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu rakennusalan yhtiö. SRV:n liikevaihto vuonna 2024 oli 745,8 miljoonaa euroa.
Julkaistu 27.10.2025
Avustimme Pohjoismaiden suurinta itsenäistä tv- ja elokuvatuotantoyhtiötä Yellow Film Studios Oy:tä sen strategisessa yhdistymisessä tanskalaisen elokuva-alan myynti- ja rahoitusyhtiön REinventin kanssa. Yhdessä ne muodostavat Reinvent Yellow -konsernin, joka toimii yhtenäisenä keskuksena TV- ja elokuvatuotannolle, myynnille, rahoitukselle ja innovaatioille, yhdistäen yli kolmen vuosikymmenen tuotantokokemuksen sekä laajan, yli tuhannen nimikkeen katalogin.
Julkaistu 8.10.2025

Tutustu myös muihin alan osaajiimme