Aleksi Kujanpää

Senior Associate, asianajaja, kauppatieteiden maisteri

Avustan asiakkaitamme kotimaisiin ja rajat ylittäviin yritysjärjestelyihin liittyvissä toimeksiannoissa. Aloitin Castrén & Snellmanilla valmistuttuani Helsingin yliopistosta vuonna 2019.

Yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeuteen painottuneiden opintojeni aikana työskentelin useassa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa sekä eräässä suuressa teknologia-alan pörssiyhtiössä. Ennen oikeudelliselle alalle siirtymistäni toimin kansainvälisessä viestintätoimistossa talous- ja sijoittajaviestinnän konsultoinnin parissa.

Oikeustieteen opintojeni ohella olen valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Aalto-yliopistosta 2019. Osana tutkintoani opiskelin kauppatieteitä ja kilpailuoikeutta Brysselissä Université libre de Bruxelles -yliopiston Solvay Brussels School of Economics and Management -kauppakorkeakoulussa.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme General Atlanticia sen johtaessa ICEYE:n miljardin euron Series F -rahoituskierrosta, jossa yhtiön arvostus nousi yli 10 miljardiin euroon. ICEYE keräsi rahoituskierroksella 450 miljoonaa euroa (520 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria) uutta kasvupääomaa. Kierrosta johtaneen General Atlanticin lisäksi muita sijoittajia kierroksella olivat Solidium, Tesi, Varma, Ilmarinen, Lifeline Ventures, Nokia, Qatar Investment Authority (QIA) ja TCV. Kierroksen koko ylittää miljardi euroa yhdessä osakeannin lisäksi toteutettujen osakekauppojen kanssa. ICEYE on maailman johtava avaruudesta saatavan tiedustelutiedon toimittaja, joka tarjoaa jatkuvan seurannan kyvykkyyksiä muutosten havaitsemiseksi ja niihin reagoimiseksi missä tahansa maapallolla. Yhtiö operoi maailman suurinta ja edistyneintä SAR-tutkasatelliittikonstellaatiota. General Atlantic on johtava kansainvälinen pääomasijoittaja, jolla on lähes viidenkymmenen vuoden kokemus pääoman ja strategisen näkemyksen tarjoamisesta yli 885 yritykselle historiansa aikana. Maaliskuun 2026 lopussa General Atlantic hallinnoi noin 126 miljardia Yhdysvaltain dollarin varoja eri sijoitusstrategioissaan. Neuvoimme transaktiossa General Atlanticia yhdessä kansainvälisen asianajotoimiston Paul, Weiss, Rifkind, Wharton & Garrisonin kanssa.
Julkaistu 9.6.2026
Avustimme isobritannialaista sijoitusyhtiö Downingia sen ostaessa Tornionlaakson Voima Oy:n koko osakekannan. Tornionlaakson Voima omistaa kolme vesivoimalaitosta Tengeliönjoen vesistössä – Ylitorniolla Portimokosken, Raanujärvellä Jolmankosken ja Sirkkakoskella Kaaranneskosken voimalaitokset. Voimalaitokset tuottavat yhteensä keskimäärin noin 45 gigawattituntia sähköä vuodessa. Tornionlaakson Voiman päivittäinen toiminta jatkuu normaalisti, eikä kaupalla ole vaikutuksia asiakkaille. Kaupan toteutuminen on ehdollinen työ- ja elinkeinoministeriön hyväksynnälle. Downingilla on yli 35 vuoden kokemus monipuolisten sijoitusratkaisujen tarjoamisesta institutionaalisten sijoittajien, neuvonantajien ja yksityissijoittajien tarpeisiin. Yhtiö hallinnoi yli 2 miljardin punnan varallisuutta, sekä yksityisillä että julkisilla markkinoilla, ja sen nykyiseen vesivoimaportfolioon kuuluu Pohjoismaissa noin 50 vesivoimalaitosta.
Julkaistu 27.3.2026
Avustimme Plastep Oy:tä ja sen osakkeenomistajia FinnProfiles Oy:n ostaessa yrityksen koko osakekannan. Yrityskauppa vahvistaa FinnProfilesin asemaa pohjoismaisena tiivistys- ja eristeratkaisujen asiantuntijana sekä laajentaa yhtiön osaamista muovituotteiden ja teknisten komponenttien valmistuksessa. Plastep on vuonna 2001 perustettu Etelä-Savossa kotipaikkaansa pitävä vaativien ja teknisten muoviosien suunnitteluun ja tuotantoon erikoistunut sopimusvalmistaja, jonka liikevaihto on 6,5 miljoonaa euroa.
Julkaistu 18.2.2026
Neuvoimme General Catalystia sen toimiessa pääsijoittajana (lead investor) ICEYEn 150 miljoonan euron series E -rahoituskierroksessa, jossa yhtiön arvostus nousi 2,4 miljardiin euroon. ICEYE on maailman johtava SAR-tutkasatelliittijärjestelmien toimittaja, ja se operoi maailman suurinta SAR-konstellaatiota. Sen teknologia mahdollistaa objektiivisen, lähes reaaliaikaisen maanhavainnoinnin kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa, mikä tukee valtioita ja teollisuutta riskienhallinnassa ja nopeassa reagoinnissa. General Catalyst on kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö, joka tekee yhteistyötä johtavien kasvuyritysten kanssa rakentaakseen globaalia resilienssiä ja edistääkseen tekoälyn soveltamista. Sen sijoitusportfolioon kuuluu maailman tunnetuimpia teknologiayrityksiä, kuten Airbnb, Snap, Stripe, Mistral AI, Hubspot, Anduril, Helsing ja Legora. Neuvoimme General Catalystia tässä järjestelyssä yhteistyössä yhdysvaltalaisen asianajotoimiston Goodwinin kanssa.
Julkaistu 8.12.2025
Toimimme KKR:n suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa Karo Healthcaren koko osakekannan EQT:ltä. Kauppa on seurausta Karon merkittävästä strategisesta muutoksesta pohjoismaisesta erikoislääkeyrityksestä johtavaksi eurooppalaiseksi kuluttajille suunnatun terveydenhuollon alustaksi, jonka tuotevalikoimakattaa ihoterveyden, jalkaterveyden ja intiimiterveyden sekä ruoansulatuskanavan terveyden ja vitamiinit, kivennäisaineet ja ravintolisät. KKR & Co. Inc. (NYSE: KKR) on johtava maailmanlaajuinen sijoitusyhtiö, joka tarjoaa vaihtoehtoista omaisuudenhoitoa sekä pääomamarkkina- ja vakuutusratkaisuja. KKR sponsoroi sijoitusrahastoja, jotka sijoittavat pääomasijoituksiin, luottoihin ja kiinteään omaisuuteen, ja sillä on strategisia kumppaneita, jotka hallinnoivat hedge-rahastoja. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. Kaupan odotetaan toteutuvan lähikuukausina.
Julkaistu 17.4.2025
Castrén & Snellman toimii Porin kaupungin oikeudellisena neuvonantajana Pori Energian vähemmistöosuuden myynnissä Polhem Infralle. Pori Energia on energiayhtiö, joka toimii useilla eri energiantuotannon osa-alueilla, kuten kaukolämmön, sähkönjakelun sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannon ja uusiutuvien energialähteiden avulla tapahtuvan sähköntuotannon aloilla. Yhtiö tarjoaa myös tuulivoimapalveluja ja teollisuuden energiaratkaisuja Satakunnan alueella. Porin kaupungin ja Polhem Infran strategisen kumppanuuden tavoitteena on parantaa Pori Energian taloudellista vakautta ja investointivalmiuksia, minkä ansiosta yhtiö voi jatkaa panostuksiaan energiamurroksessa ja tuottaa edelleen korkealaatuisia energiapalveluja asiakkailleen. Ruotsin valtion eläkerahastojen omistama Polhem Infra keskittyy investointeihin kriittiseen infrastruktuuriin, kuten uusiutuvaan sähköntuotantoon, energian varastointiin, energian jakeluun, digitaaliseen infrastruktuuriin ja liikenneinfrastruktuuriin. Kaupan yhteydessä Pori Energian yritysarvoksi määritettiin 905 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 31.1.2025
Avustimme Metsä Groupia yrityskaupassa, jossa sen venäläiset tytäryhtiöt Metsä Svir LLC, Metsä Forest St. Petersburg LLC, Metsä Forest Podporozhye LLC ja Metsä Board Rus LLC myytiin VLP-konsernille. VLP-konserni on pääasiassa Vologdan alueella Venäjällä toimiva metsäteollisuusyritys. Metsä Group lopetti vuonna 2022 Venäjän liiketoimintonsa, joihin kuuluivat muun muassa Svirin saha, puunhankinta sekä kartonkimyynnin toiminnot. Nyt toteutetun yrityskaupan jälkeen konsernilla ei enää ole omistuksia Venäjällä. Metsä Group on Metsäliitto Osuuskunnan ja sen tytäryhtiöiden muodostama konserni, joka keskittyy puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja kartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin. Vuonna 2023 yhtiön liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa ja yhtiö työllisti noin 9 500 henkilöä.
Julkaistu 15.5.2024
Toimimme Zendesk Inc:n suomalaisena neuvonantajana sen ostaessa Ultimate Enterprises Oy:n, joka on yksi maailman johtavista automatisoitujen ja tekoälyä hyödyntävien asiakaspalveluratkaisujen kehittäjistä. Rajat ylittävä yrityskauppa toteutettiin yhteistyössä johtavana oikeudellisena neuvonantajana toimineen Allen & Overyn kanssa. Zendesk on Yhdysvalloissa sijaitseva johtava kansainvälinen teknologiayhtiö, joka tarjoaa SaaS-tuotteita ja asiakaskokemukseen (CX) liittyviä ratkaisuja. Ultimaten oston myötä Zendesk laajentaa tekoälyä hyödyntävien CX-tuotteidensa valikoimaa. 
Julkaistu 26.3.2024

Tutustu myös muihin alan osaajiimme