27.4.2023

Impinj – Voyanticin osto

Toimimme yhdysvaltalaisen Impinj, Inc:n neuvonantajana järjestelyssä, jossa se hankki radiotaajuustunnistusteknologiaan erikoistuneen Voyantic Oy:n. Voyantic on pääasiassa RAIN RFID- ja NFC RFID -teknologiaa hyödyntävien tunniste-, valmistus- ja testausjärjestelmien globaali toimittaja.

Impinj, Inc. (NASDAQ: PI) suunnittelee ja myy RAIN RFID -teknologiaan perustuvaa alustaratkaisua, joka mahdollistaa esineiden yhdistämisen pilveen langattomasti. Yhtiö kehittää teknologian avulla IoT-ratkaisuja globaalisti yhteistyökumppaniensa kanssa.

Impinjin pääkonttori sijaistee Seattlessa Yhdysvalloissa.

Uusimmat referenssit

Avustimme isobritannialaista sijoitysyhtiö Downingia sen ostaessa Tornionlaakson Voima Oy:n koko osakekannan. Tornionlaakson Voima omistaa kolme vesivoimalaitosta Tengeliönjoen vesistössä – Ylitorniolla Portimokosken, Raanujärvellä Jolmankosken ja Sirkkakoskella Kaaranneskosken voimalaitokset. Voimalaitokset tuottavat yhteensä keskimäärin noin 45 gigawattituntia sähköä vuodessa. Tornionlaakson Voiman päivittäinen toiminta jatkuu normaalisti, eikä kaupalla ole vaikutuksia asiakkaille. Kaupan toteutuminen on ehdollinen työ- ja elinkeinoministeriön hyväksynnälle. Downingilla on yli 35 vuoden kokemus monipuolisten sijoitusratkaisujen tarjoamisesta institutionaalisten sijoittajien, neuvonantajien ja yksityissijoittajien tarpeisiin. Yhtiö hallinnoi yli 2 miljardin punnan varallisuutta, sekä yksityisillä että julkisilla markkinoilla, ja sen nykyiseen vesivoimaportfolioon kuuluu Pohjoismaissa noin 50 vesivoimalaitosta.
Julkaistu 27.3.2026
Avustimme Jensen-Groupia sen ostaessa Oy Vestek Ab:n, Jensen-ratkaisujen vakiintuneen jakelijan Suomessa. Strateginen askel korostaa Jensen-Groupin pitkäaikaista sitoutumista Pohjoismaihin ja sen tavoitetta laajentaa kestävien ja tulevaisuuteen suuntautuvien pesula-automaatioratkaisujen käyttöä Suomessa. Jensen-Group, Brysselin Euronextissä listattu yhtiö, on maailmanlaajuinen johtaja raskaiden pesulaitteiden teknologiassa, joka tunnetaan teollisten pesukoneiden, järjestelmien ja avaimet käteen -automaatioratkaisujen suunnittelusta ja valmistuksesta. Oy Vestek Ab on vuonna 1961 perustettu suomalainen maahantuontiyritys. Yrityksen päätoimiala on tarvikkeiden ja koneiden tuonti, sisältäen tarvikkeiden ja palveluiden tarjoamisen terveydenhuolto- ja pesula-alojen käyttöön, Euroopasta ja Yhdysvalloista sekä tukkukauppa Suomen markkinoilla.
Julkaistu 16.3.2026
Toimimme CapMan Growthin neuvonantajana sen tehdessä merkittävän sijoituksen Kuntokeskus Liikkuun. Kuntokeskus Liikku on suomalainen kuntosaliketju, joka tunnetaan sen korkealaatuisista itsepalvelutiloistaan ja erinomaisesta hinta-laatusuhteestaan. Sijoitus vahvistaa entisestään Liikun asemaa markkinajohtajana ja tukee sen markkinastrategian toteuttamista. Liikku on yksi Suomen johtavista kuntosaliketjuista, jolla on yli 70 toimipistettä ympäri maata ja lähes 90 000 jäsentä. Yhtiön konseptina on tarjota korkealaatuisia itsepalvelukuntosaleja poikkeuksellisen kilpailukykyiseen hintaan, mikä yhdistettynä vahvaan operatiiviseen pohjaan luo vankan perustan kannattavalle kasvulle. Yhtiön pääomistaja on COR Group, CapMan Growth:in pitkäaikainen kumppani ja suomalainen terveys- ja hyvinvointikonserni, joka tunnetaan aktiivisesta omistajuudesta ja pitkäjänteisestä arvonluonnista. CapMan Growth on johtava suomalainen kasvusijoittaja, joka tekee merkittäviä sijoituksia 10–200 miljoonan euron liikevaihtoa tekeviin yrittäjävetoisiin kasvuyrityksiin. CapMan Growth on osa CapMania, joka on johtava pohjoismaalainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. CapMan on ollut listattuna Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien.
Julkaistu 27.2.2026
Avustimme Plastep Oy:tä ja sen osakkeenomistajia FinnProfiles Oy:n ostaessa yrityksen koko osakekannan. Yrityskauppa vahvistaa FinnProfilesin asemaa pohjoismaisena tiivistys- ja eristeratkaisujen asiantuntijana sekä laajentaa yhtiön osaamista muovituotteiden ja teknisten komponenttien valmistuksessa. Plastep on vuonna 2001 perustettu Etelä-Savossa kotipaikkaansa pitävä vaativien ja teknisten muoviosien suunnitteluun ja tuotantoon erikoistunut sopimusvalmistaja, jonka liikevaihto on 6,5 miljoonaa euroa.
Julkaistu 18.2.2026