Maiju Mäkinen

Senior Associate, asianajaja

Avustan asiakkaitamme kotimaisiin ja rajat ylittäviin yritysjärjestelyihin liittyvissä toimeksiannoissa. Valmistuin oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta loppuvuonna 2019.

Opintojeni ohessa hankin arvokasta käytännön kokemusta työskentelemällä liikejuridiikkaan keskittyvissä asianajotoimistoissa, valtionhallinnossa sekä Euroopan komissiossa. Juuri ennen valmistumistani työskentelin harjoittelijana Castrén & Snellmanilla yritysjärjestelytiimissä. Lisäksi minulla on kokemusta myös pankki- ja vakuutusalalta.

Helsingin yliopiston lisäksi opiskelin oikeustiedettä lukuvuoden ajan Saksassa Ludwig-Maximilians-Universität Münchenissä, jossa opintoni painottuivat yhtiö- ja prosessioikeuteen ja jossa sain kattavan kuvan Saksan oikeusjärjestyksestä.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme Puhdistamo – Real Foods Oy:n osakkeenomistajia Puhdistamon kaikkien osakkeiden myynnissä PK Consumer Healthille. Puhdistamo on johtava pohjoismainen hyvinvointiyritys, joka tunnetaan parhaiten korkealaatuisista ravintolisistä, urheiluravinteista ja funktionaalisista juomista. Puhdistamo työllistää 120 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa. PK Consumer Health on Avista Healthcare Partnersin ja Damier Groupin omistama yritys. Myyjät tekevät osana kauppaa takaisinsijoituksen PK Consumer Healthiin. Kaupan toteutuminen on ehdollinen tavanomaisille kaupan täytäntöönpanoa koskeville ehdoille.
Julkaistu 29.1.2026
Toimimme Lantmännen ek förin neuvonantajana Leipurin Oyj:n suunnitellussa hankinnassa Aspo Oyj:ltä. Castrén & Snellman on johtava neuvonantaja elintarviketeollisuuden yritysjärjestelyissä. Lantmännen on Pohjois-Euroopan johtava toimija maatalous-, kone-, bioenergia- ja elintarviketoimialalla. Sen omistaa 17 000 ruotsalaista maanviljelijää, ja sillä on 12 000 työntekijää sekä toimintaa yli 20 maassa. Leipurin on pohjoismaiden johtava leivonnan raaka-aineiden, välineiden ja asiantuntijapalveluiden toimittaja leipomoille ja laajemmin elintarviketeollisuudelle. Tytäryhtiöidensä kautta se toimii Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Baltian maissa tarjoten kattavia leipomo- ja konditoriateollisuuden ratkaisuja. Järjestelyn toteutuminen edellyttää vielä viranomaisten hyväksyntöjä.
Julkaistu 25.8.2025
Castrén & Snellman toimii Porin kaupungin oikeudellisena neuvonantajana Pori Energian vähemmistöosuuden myynnissä Polhem Infralle. Pori Energia on energiayhtiö, joka toimii useilla eri energiantuotannon osa-alueilla, kuten kaukolämmön, sähkönjakelun sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannon ja uusiutuvien energialähteiden avulla tapahtuvan sähköntuotannon aloilla. Yhtiö tarjoaa myös tuulivoimapalveluja ja teollisuuden energiaratkaisuja Satakunnan alueella. Porin kaupungin ja Polhem Infran strategisen kumppanuuden tavoitteena on parantaa Pori Energian taloudellista vakautta ja investointivalmiuksia, minkä ansiosta yhtiö voi jatkaa panostuksiaan energiamurroksessa ja tuottaa edelleen korkealaatuisia energiapalveluja asiakkailleen. Ruotsin valtion eläkerahastojen omistama Polhem Infra keskittyy investointeihin kriittiseen infrastruktuuriin, kuten uusiutuvaan sähköntuotantoon, energian varastointiin, energian jakeluun, digitaaliseen infrastruktuuriin ja liikenneinfrastruktuuriin. Kaupan yhteydessä Pori Energian yritysarvoksi määritettiin 905 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 31.1.2025
Toimimme VR-Yhtymä Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana heidän strategisessa päätöksessään myydä maantielogistiikan yksikkönsä sijoitusyhtiö Mutaresille. Kauppa tukee VR:n keskittymistä logistiikkaliiketoiminnassaan rautatiekuljetuksiin. Maantielogistiikan liiketoiminta, joka tuotti noin 80 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2023, siirretään Mutaresin perustamaan uuteen yhtiöön. Liiketoimintayksikkö työllistää noin 75 henkilöä, jotka siirtyvät uuden yhtiön palvelukseen.
Julkaistu 18.11.2024
Toimimme Pernod Ricardin suomalaisena neuvonantajana, kun se myi Turussa valmistettavat tuotemerkkinsä ja niiden tuotannon Oy Hartwall Ab:lle. Tunnetuin Hartwallille kaupan jälkeen siirtyvä tuotemerkki on Minttu-likööri. Hartwall on osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia. Pernod Ricard on yksi maailman suurimpia alkoholiyhtiöitä.
Julkaistu 21.10.2024
Toimimme Prevas Aktiebolagin suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa noin 92 prosenttia NMAC Group Oy:n (”Enmac”) osakkeista. Kaupan myötä Prevas laajentaa toimintaansa Suomen markkinoille. Hankinta on Prevasin kasvustrategian mukainen ja tarjoaa mahdollisuuden tuleviin markkinasynergioihin. Ruotsalainen Advokatfirman Lindahl KB toimii Prevas Aktiebolagin oikeudellisena pääneuvonantajana tässä kaupassa. Vuonna 1983 perustetulla Enmacilla on vahva asema Suomen markkinoilla. Se tarjoaa tuotantoprosessien kehittämiseen liittyviä vaativia asiantuntijapalveluja muun muassa vaativan teknisen laskennan, teollisuusautomaation, tuotekehityksen sekä prosessi- ja putkistosuunnittelun alueilla. Enmacilla on noin 200 työntekijää ja kahdeksan toimipaikkaa Suomessa. Vuonna 2023 sen liikevaihto oli 23 miljoonaa euroa. Yrityskauppa edellyttää vielä Suomen työ- ja elinkeinoministeriön hyväksyntää.
Julkaistu 23.5.2024
Neuvoimme A. Ahlström Oy:tä sen hankkiessa enemmistöosuuden Metsäkonepalvelu Oy:stä. Hankinta tukee A. Ahlströmin strategisia omistuksia, joiden ydin muodostuu metsä- ja kuitusektorin yhtiöistä. A. Ahlström on perheomisteinen sijoitusyhtiö, jonka sijoitukset keskittyvät maailmanlaajuisesti erityisesti metsä- ja kuituteknologioiden alueelle. Metsäkonepalvelu-konserni tuottaa koneellisen puunkorjuun palveluita Suomessa ja Ruotsissa ja on alan markkinajohtaja Pohjoismaiden markkinoilla. Konsernin asiakaskunta koostuu suurista metsäalan yrityksistä, yksityisistä suurmetsänomistajista sekä julkisesta sektorista.
Julkaistu 20.12.2023
Toimimme Cowater Internationalin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Cowater osti FCG Finnish Consulting Groupin kansainvälisen kehityskonsultointiliiketoiminnan. Ostetun liiketoiminnan toimistot sijaitsevat Ruotsissa, Saksassa, Keniassa, Uudessa-Seelannissa ja Singaporessa. Cowater International on globaali kansainväliseen kehityskonsultointiin erikoistunut yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Ottawassa Kanadassa.
Julkaistu 1.12.2023

Tutustu myös muihin alan osaajiimme