Turvallisuus- ja puolustusala

Turvallisuus- ja puolustusala

Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut viime vuosina peruuttamattomasti. Uudet geopoliittiset realiteetit ja teknologian nopea kehitys tuovat turvallisuus- ja puolustusalan toimijoille niin uusia mahdollisuuksia kuin uusia haasteita.

Tiukasti säännelty turvallisuus- ja puolustusala on jatkuvassa murroksessa. Yrityksille asetetaan yhä enemmän vaatimuksia, investointien ja omistusjärjestelyiden valvonta kiristyy ja liiketoiminnan eettisyyteen ja vastuullisuuteen kohdistuu entistä suurempia odotuksia.

Turvallisuus- ja puolustusalan luottoneuvonantaja

Tarjoamme huippuluokan juridista neuvontaa kotimaisille ja kansainvälisille turvallisuus- ja puolustusalan toimijoille. Vankka toimialatuntemuksemme takaa, että meillä on erinomaiset edellytykset auttaa asiakkaitamme ennakoimaan oikeudellisia riskejä ja tarttumaan strategisiin mahdollisuuksiin muuttuvassa maailmassa.

Neuvomme yksityisen ja julkisen sektorin toimijoita koko elinkaaren ajan varhaisen vaiheen rahoituksesta rajat yrittäviin järjestelyihin sekä strategisista kumppanuussuhteista sääntelyriskien hallintaan.

Asiakkainamme on muun muassa puolustusalan viranomaisia, puolustusteknologian kehittäjiä, kaksikäyttötuotteiden valmistajia, kriittisen infrastruktuurin toimijoita, institutionaalisia sijoittajia, pankkeja ja pääomasijoitusrahastoja. Monet ovat innovaation edelläkävijöitä esimerkiksi avaruusteollisuudessa, kyberturvallisuudessa, tekoälyalalla sekä verkkoyhteyksien ja kestävien teknologioiden alalla.

Olemme turvallisuus- ja puolustusalan toimijoiden ja niiden yhteistyökumppaneiden luottoneuvonantaja muun muassa seuraavissa oikeudellisissa asioissa:

Kansallisen turvallisuuden, sääntelyn ja geopolitiikan leikkauspisteessä tarvitaan kokenutta ja luotettavaa oikeudellista neuvonantajaa. Autamme turvaamaan toiminnan jatkuvuuden, edistämään vastuullista kasvua ja tukemaan turvallisuus- ja puolustusekosysteemin strategista kestävyyttä.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme General Catalystia sen toimiessa pääsijoittajana (lead investor) ICEYEn 150 miljoonan euron series E -rahoituskierroksessa, jossa yhtiön arvostus nousi 2,4 miljardiin euroon. ICEYE on maailman johtava SAR-tutkasatelliittijärjestelmien toimittaja, ja se operoi maailman suurinta SAR-konstellaatiota. Sen teknologia mahdollistaa objektiivisen, lähes reaaliaikaisen maanhavainnoinnin kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa, mikä tukee valtioita ja teollisuutta riskienhallinnassa ja nopeassa reagoinnissa. General Catalyst on kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö, joka tekee yhteistyötä johtavien kasvuyritysten kanssa rakentaakseen globaalia resilienssiä ja edistääkseen tekoälyn soveltamista. Sen sijoitusportfolioon kuuluu maailman tunnetuimpia teknologiayrityksiä, kuten Airbnb, Snap, Stripe, Mistral AI, Hubspot, Anduril, Helsing ja Legora. Neuvoimme General Catalystia tässä järjestelyssä yhteistyössä yhdysvaltalaisen asianajotoimiston Goodwinin kanssa.
Julkaistu 8.12.2025
Avustimme Springvest Oyj:tä sen järjestäessä avaruusteknologiayhtiö ReOrbitille 45 miljoonan euron series A -rahoituskierroksen tukemaan yhtiön kasvua. Kyseessä on Suomen suurin kokonaan osakkeilla toteutettu A-sarjan rahoituskierros ja yksi merkittävimmistä pääomasijoituksista Euroopan avaruus- ja puolustusalalla. Rahoituskierros on yhdistelmä erilaisia rahoitusmuotoja. Ammattimaisille ja institutionaalisille sijoittajille suunnatussa private placement -annissa olivat mukana mm. Icebreaker.vc, Expansion VC, 10x Founders, Inventure VC, Työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Kierroksen osana järjestettiin myös 8 miljoonan euron julkinen osakeanti, joka täyttyi 4,5 tunnissa. Springvest on listaamattomiin kasvuyhtiöihin erikoistunut sijoituspalveluyhtiö. ReOrbit on new space -yhtiö, joka suunnittelee ja valmistaa uuden sukupolven innovatiivisia ohjelmistokeskeisiä satelliitteja.
Julkaistu 9.9.2025
Neuvoimme pääsijoittajia Ten Eleven Venturesia ja Tesia IQM Quantum Computersin 275 miljoonan euron B-sarjan rahoituskierroksessa. IQM on alansa johtava kvanttitietokoneyritys. Kyseessä on Suomen historian suurin B-sarjan rahoituskierros ja toiseksi suurin koko Pohjoismaissa. Pääsijoittajien lisäksi kierrokseen osallistui useita uusia ja nykyisiä sijoittajia, kuten työeläkeyhtiöt Elo ja Varma, strategiset sijoittajat Schwarz Groupin yhtiöt ja Winbond Electronics Corporation sekä valtiolliset sijoitusrahastot EIC ja Bayern Kapital. Ten Eleven Ventures on maailmanlaajuisesti toimiva, kyberturvallisuuteen keskittyvä pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa eri kasvuvaiheissa oleviin yrityksiin. Yhtiö tunnistaa, rahoittaa ja tukee johtavia kyberturvallisuusyrityksiä, jotka vastaavat digitaalisen turvallisuuden kriittisiin tarpeisiin. Ten Eleven Ventures on perustamisestaan lähtien kerännyt yli miljardin Yhdysvaltain dollarin pääoman ja tehnyt yli 60 sijoitusta eri puolilla maailmaa. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Tesi sijoittaa markkinaehtoisesti sekä pääomasijoitusrahastoihin että suoraan startup- ja kasvuyrityksiin sekä suuriin teollisiin hankkeisiin. IQM Quantum Computers on vuonna 2019 Aalto-yliopistosta irtautunut syväteknologiayritys, joka kehittää kvanttitietokoneita hyödyntäen suprajohtavia piirejä. Yritys suunnittelee ja valmistaa kvanttiprosessoreita Espoon toimipisteessään, tarjoten laskentaratkaisuja ja optimointeja sekä tutkimus- että teollisiin sovelluksiin. Suomen lisäksi IQM toimii Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Japanissa, Puolassa, Espanjassa, Singaporessa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa.
Julkaistu 4.9.2025
Toimimme HANZA AB:n suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa puolustusteollisuuden sähköjärjestelmiin erikoistuneen Milectrian sopimusvalmistusliiketoiminnan.  Kauppa käsittää Milectria Oy:n (Suomi), Milectria OÜ:n (Viro) ja kiinteistöyhtiö Kiinteistö Oy Kanungin Karhun koko osakekannat. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. Kaupan odotetaan toteutuvan syyskuussa 2025.  HANZA on vuonna 2008 perustettu ruotsalainen konepajateollisuuden ja elektroniikan sopimusvalmistusta harjoittava yritys, joka on listattu Nasdaq Tukholman päälistalla. Seitsemässä maassa toimivan yhtiön vuotuinen liikevaihto on tällä hetkellä noin 6 miljardia Ruotsin kruunua ja sillä on noin 3100 työntekijää. Milectria on suomalainen puolustusteollisuuden sähköjärjestelmien sopimusvalmistaja.
Julkaistu 21.7.2025