Valio on ruokatalo, joka uskaltaa muuttua maailman mukana. Castrén & Snellman on Valion pitkäaikainen liikejuridiikan kumppani matkalla, jolla yhtiö kasvaa ja uudistaa innovatiivisesti elintarvikealaa.

Juha Hölttä hyppäsi Valion lakiasioiden ruoriin hetkellä, jolloin tuoretta strategiaa lähdettiin yhtiössä viemään eteenpäin isolla vaihteella.

”Olemme tehneet kahdessa vuodessa useita merkittäviä avauksia markkinassa ja laajentaneet liiketoimintaamme ruuan valmistuksesta muihin arvoketjun osiin. Ostimme Heinon Tukun, ja tuotamme nyt uudenlaista lisäarvoa ravintoloille ja muille ammattikeittiöille Valio Aimo® -tukkumme kautta. Haluamme tulevaisuudessa tehdä lannasta biokaasua raskaan liikenteen käyttöön, ja siksi perustimme Suomen Lantakaasu Oy:n yhdessä St1:n kanssa”, Hölttä listaa muutamia uuden strategian virstanpylväitä.

Uusien liiketoimintojen lisäksi Valio rakentaa yhä vastuullisempaa maitobisnestä ja hakee sen rinnalla kansainvälistä kasvua kasvipohjaisista tuotteista. Valio on satsannut Oddlygood®-brändin kansainväliseen kasvuun yhtiöittämisen kautta ja hankkinut Gold&Green-kaupan myötä lisää tuotekehitysosaamista.

Uusi liiketoiminta pienentää maidon hiilijalanjälkeä

Maitotuotteistaan tunnettu Valio kehittää liiketoimintansa vahvaa kivijalkaa tuoteinnovaatioiden lisäksi myös ruokaketjun alkupäässä.

”Harva olisi hetki sitten uskonut, että yksi ratkaisu ilmastohaasteisiin muhii maitotiloillamme lantana. Suunnitteilla olevien biokaasulaitosten on tarkoitus tuottaa lannasta ja muista maatalouden sivuvirroista uusiutuvaa nesteytettyä biokaasua liikenteen polttoaineeksi”, Hölttä kertoo.

”Tavoitteenamme on, että Valion maitoketju on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tämä ei synny itsestään, vaan teemme toiminnassamme isoja muutoksia sen eteen.”

Valion 3 700 maitotilan vastuullisuusohjelmaa on laajennettu ja se kattaa lehmien ennakoivan ja suunnitelmallisen terveydenhuollon lisäksi myös laiduntamiseen, ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä toimenpiteitä.

”Lähellä tuotetun ruuan arvostus nousee ja se tuo myös ratkaistavat vastuullisuuskysymykset lähelle. Tämä suunta on hyvä, sillä tällöin pystymme vaikuttamaan asioihin paremmin.”

”Strategista apua vaikeissakin olosuhteissa”

Kasvustrategian toteuttamisessa juristien palveluasenne ratkaisee. Asianajotoimisto Castrén & Snellman on toiminut Valion kumppanina pitkään, ja suhde on tiivis.

”Tutkimme Valiolla jatkuvasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia, ja meidän juristien tehtävänä on näiden mahdollisuuksien arviointi. Filosofiani lakiasiainjohtajana onkin: ovi on aina auki. Mietitään yhdessä, miten uudet avaukset voitaisiin ratkaista ja toteuttaa. Tässä työssä täytyy olla utelias, avarakatseinen ja liiketoimintalähtöinen”, Hölttä tiivistää.

Höltän lakiasiaintiimissä työskentelee viisi henkilöä, ja Castrén & Snellmanin osaajat täydentävät Valion tiimiä. Toimivan kumppanuuden edellytyksenä on, että kumpikin osapuoli tuntee puolin ja toisin liiketoimintaa ja toimintatapoja.

”Castrén & Snellman tuntee meidät hyvin ja arvostan sitä, että he ylläpitävät jatkuvasti kokonaiskuvaa tilanteestamme. Silloin pystymme ratkomaan yllättäviäkin tilanteita yhdessä nopeasti, vaikeissakin olosuhteissa.”

Yhteistä nopeaa reagointia tarvittiin muun muassa silloin, kun Valio vetäytyi Venäjältä hyökkäyssodan käynnistyttyä Ukrainassa.

”Oli vastuullista lähteä nopeasti, mutta kuitenkin hallitusti ja kotiuttaa investointi, kun vaihtoehtona oli jättää toimiva ruokatehdas hyökkäyssotaa käyvälle maalle.”

Vastuullisuus yhdistää

Valio – Paremman elämän palveluksessa

  • Suomalainen ruokatalo
  • Noin 4 600 työntekijää
  • Omistajina 13 suomalaista maidontuottajaosuuskuntaa
  • Suomen vastuullisin brändi Sustainable Brand Index -vertailussa
  • Lue lisää Valion vastuullisuustyöstä.

Castrén & Snellman – Kestäviä menestystarinoita

  • Vaativien asianajopalveluiden edelläkävijä
  • 300 työntekijää
  • Osakkaidensa omistama
  • ”Autamme asiakkaitamme rakentamaan kestäviä menestystarinoita ja saavuttamaan omat vastuullisuustavoitteensa.”
  • Lue lisää Castrén & Snellmanin vastuullisuustyöstä.

Valikoituja menestystarinoita Valion ja C&S:n yhteiseltä matkalta

Brändisalkun hoitaminen ja immateriaalioikeuksien puolustaminen globaalisti

Gold&Greenin brändin, aineettoman omaisuuden ja T&K-toiminnan osto

Biokaasua tuottava yhteisyritys St1:n kanssa

Venäjän-toimintojen myynti

Heinon Tukun osto

Merkittävä kasvurahoitus

Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvausasia

Edustaminen valitusasiassa

Uusimmat referenssit

Toimimme Nokian Panimo Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana yhtiön listautuessa Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Kysyntä yleisö- ja instituutioannista koostuneessa listautumisannissa oli erittäin vahvaa ja listautumisanti ylimerkittiin. Nokian Panimo sai listautumisannista noin 10 miljoonan euron bruttovarat. Listautumisannissa vastaanotettiin merkinnät yli 2 900 sijoittajalta ja yhtiön osakkeenomistajien määrä nousi listautumisannin myötä yli 4 700 osakkeenomistajaan. Listautuminen antaa meille vahvan pohjan seuraaville kasvun vuosille. Olemme kiitollisia sijoittajille luottamuksesta ja innostuneita siitä, mitä voimme yhdessä saavuttaa. Tästä alkaa uusi luku Nokian Panimon tarinassa” – toimitusjohtaja Janne Paavola Kaupankäynti osakkeilla alkoi First North -markkinapaikalla 3.4.2025 kaupankäyntitunnuksella BEER. Nokian Panimo on vuoden 2023 liikevaihdolla mitattuna Suomen toiseksi suurin pienpanimo ja viidenneksi suurin panimo. Nokian Panimo tunnetaan erityisesti Keisari-oluistaan. Nokian Panimo valmistaa kaikki tuotteet Nokialla sijaitsevassa tuotantolaitoksessa, ja vuonna 2024 myyntivolyymi oli yhteensä yli 8,3 miljoonaa litraa ja liikevaihto 11,9 miljoonaa euroa. Kotimaisuus, vastuullisuus ja kestävät toimintatavat ovat Nokian Panimo keskiössä.
Julkaistu 3.4.2025
Neuvoimme Huhtamäkeä EU:n vastuullisuussääntelyssä ja selvitimme sen vaikutuksia Huhtamäen ESG-strategiaan.  Tiimimme keskittyi ESG-sääntelyn noudattamiseen ja Huhtamäen ESG-tavoitteiden edistämiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin.
Julkaistu 1.4.2025
Neuvoimme Huhtamäki Oyj:tä, kun se teki 450 miljoonan euron vastuullisuusindikaattoreihin sidotun, syndikoidun ja monivaluuttaisen luottolimiittisopimuksen (syndicated multicurrency revolving credit facility). Järjestely on voimassa viisi vuotta. Uusi luottolimiitti korvaa nykyisen, tammikuussa 2021 allekirjoitetun, 400 miljoonan euron vastuullisuusindikaattoreihin sidotun syndikoidun luottolimiitin, ja sitä käytetään konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin. Luottolimiittiä on mahdollista jatkaa kaksi kertaa yksi vuosi kerrallaan lainanantajien suostumuksella. Luottolimiitin pääjärjestäjinä ja -välittäjinä toimivat Citi, Nordea Bank Abp, Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ), BNP Paribas, Commerzbank Aktiengesellschaft, Danske Bank A/S, DBS Bank Ltd., London Branch, J.P. Morgan SE, Landesbank Hessen-Thüringen Girozentrale, OP Corporate Bank plc, Raiffeisen Bank International AG ja Standard Chartered Bank AG.
Julkaistu 28.11.2024
Toimimme A. Ahlströmin neuvonantajana yritysvastuuseen liittyvän huolellisuusvelvoiteprosessin suunnittelussa, jossa hyödynnetään toimialatuntemukseemme perustuvia parhaita käytäntöjä ja räätälöityjä ratkaisuja. Kattava ESG-neuvonantomme sisälsi myös sijoitustiimin ja johtoryhmän jäsenille sekä useiden portfolioyhtiöiden hallituksille räätälöityjä koulutuksia. ”Saimme Castrén & Snellmanin asiantuntijoilta ESG-sääntelytsunamiin liittyviä oikeudellisia ja käytännön neuvoja, jotka meidän tulee ottaa käyttöön omassa ESG-työssämme”, kommentoi Camilla Sågbom, Director, Sustainability and Communications, A. Ahlström Oy. Perheyhtiö A. Ahlström on teollinen omistaja, joka kehittää yritysomistuksistaan maailman johtavia metsä- ja kuitusektorin sekä ympäristöteknologian erikoisosaajia.
Julkaistu 5.9.2024