Yhtiökokousjärjestelyt

Yhtiökokousjärjestelyt

Kun yhtiökokouksen käytännön järjestelyt hoituvat ammattitaitoisesti, johdon on helpompaa keskittyä olennaiseen.

Neuvomme osakeyhtiöiden hallituksia ja muuta johtoa kaikissa varsinaisten ja ylimääräisten yhtiökokousten järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä. Huolehdimme siitä, että yhtiökokous sujuu moitteettomasti ja soveltuvaa sääntelyä noudattaen. Yhtiön johto voi tällöin keskittyä täysipainoisesti kokouksessa käsiteltäviin asioihin ja ajatustenvaihtoon osakkeenomistajien kanssa.

Asiantuntijamme toimivat säännöllisesti niin listattujen kuin listaamattomienkin osakeyhtiöiden yhtiökokouksissa puheenjohtajina tai sihteereinä. Meillä on vuosikymmenten kokemus erikokoisten yhtiökokousten valmistelusta, järjestelyistä ja dokumentoinnista. Hallitsemme niin pienten kuin hyvin suurtenkin yhtiökokousten kokousrutiinit ja tunnemme läpikotaisin yhtiökokouksia koskevan sääntelyn. Sopiva palvelukokonaisuus räätälöidään asiakkaan kulloisenkin tarpeen mukaan: tarvittaessa huolehdimme kaikista yhtiökokouksen järjestämiseen liittyvistä käytännön asioista, mutta voimme tarjota myös pelkästään taustatukea neuvomalla tietyissä erityiskysymyksissä tai kommentoimalla tarvittavia asiakirjoja.

Uusimmat referenssit

Toimimme Multitude SE:n oikeudellisena pääneuvonantajana järjestelyssä, jossa yhtiö siirtää kotipaikkansa Suomesta Sveitsiin. Uraauurtavan järjestelyn ensimmäisessä vaiheessa Multituden kotipaikka siirtyi Suomesta Maltalle SE-asetuksen mukaisesti 30.6.2024. Samalla Multituden osakkeet poistettiin Suomen arvo-osuusjärjestelmästä ja osakkeiden liikkeeseenlaskijan arvopaperikeskus vaihtui Euroclear Finland Oy:stä Maltan pörssin ylläpitämään arvopaperikeskukseen. Käytännössä kaikki Multituden osakkeet säilytetään Clearstreamissä. Maltalla yhtiö on tarkoitus muuttaa Maltan lainsäädännön mukaiseksi osakeyhtiöksi, minkä jälkeen yhtiö hakee kotipaikan siirtämistä Maltalta Sveitsiin. Suomen lainsäädäntö ei salli kotipaikan siirtämistä suoraan Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevaan maahan yhtiön oikeushenkilöllisyys säilyttäen. Koska Sveitsi ei ole ETA-maa, järjestely on toteutettava porrastetusti useamman maan kautta. Avustamme Multitudea kaikissa kotipaikan siirtoa koskevissa Suomen lainsäädännön mukaisissa kysymyksissä ja koordinoimme muiden maiden osalta toimenpiteet paikallisten oikeudellisten neuvonantajien ja muiden hankkeeseen osallistuvien asiantuntijoiden kanssa. Järjestelyn yhteydessä toteutettiin siirron helpottamiseksi Multituden olemassa olevien joukkovelkakirjalainojen muuttamista koskeva kirjallinen menettely. Lisäksi vasta perustettu Multitude Capital Oyj laski liikkeeseen 80 miljoonan euron vakuudellisen joukkovelkakirjalainan. ”Siirto Maltalle on merkittävä askel Multituden matkalla. Tämä uraauurtava ja monimutkainen prosessi on toteutettu menestyksekkäästi oman tiimimme ja neuvonantajiemme korvaamattomalla tuella. Castrén & Snellman on mestarillisesti orkestroinut koko projektin varmistaen saumattoman koordinoinnin useiden lainkäyttöalueiden välillä. Odotamme innolla saavuttamamme seuraavan askeleen Sveitsiin siirtymisen muodossa”, sanoo Multituden toimitusjohtaja Jorma Jokela. Multitude on täysin säännelty finanssiteknologian kasvualusta, joka työllistää yli 700 henkilöä 25 maassa. Yhtiön osakkeet on listattu Frankfurtin pörssin ylläpitämälle säännellylle markkinalle (Prime Standard).
Julkaistu 1.7.2024
Kuluvalla yhtiökokouskaudella olemme neuvoneet ja avustaneet useita suomalaisia pörssiin ja First North ‑markkinapaikalle listautuneita yhtiöitä niiden varsinaisten yhtiökokousten järjestelyissä. Osakkaamme ovat toimineet yhtiökokousten puheenjohtajina. Toimistomme Corporate Governance -tiimin asiantuntijat puolestaan ovat osallistuneet kokousten valmisteluihin ja toimineet niissä sihteereinä sekä niin sanotun väliaikaisen lain mukaisissa kokouksissa lisäksi pöytäkirjantarkastajina ja ääntenlaskijoina. Tehtävänämme on ollut varmistaa, että yhtiökokoukset sujuvat moitteettomasti ja soveltuvaa sääntelyä noudattaen. Keväällä 2021 neuvoimme asiakkaitamme erityisesti etäkokouksien järjestämisessä. Listayhtiöiden lisäksi neuvoimme myös listaamattomia yhtiöitä. Olemme auttaneet asiakkaitamme yhtiökokousten järjestelyissä jo aiemminkin useiden vuosien ajan.
Julkaistu 29.11.2021
Toimimme OP Yrityspankki Oyj:n neuvonantajana kiinteistörahoitusjärjestelyssä, joka koskee Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitsevaa DHL Expressille rakenteilla olevaa logistiikkakeskusta. Järjestelyssä Nrep ja Pontos Group ostivat Finavian osuuden rakenteilla olevasta logistiikkakeskuksesta. Nrep toimi järjestelyssä NSF III-rahaston lukuun. Hankkeelle haetaan LEED Platinum-sertifikaattia ja sertifioinnin johdosta laina on tarkoitus luokitella vihreäksi lainaksi logistiikkakeskuksen valmistuttua.
Julkaistu 12.3.2025
Toimimme Gasumin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Gasum hankki uuden nesteytetyn maakaasun (LNG) sekä nesteytetyn biokaasun (LBG) bunkkerialuksen. Celsius-niminen alus palvelee Gasumin asiakkaita vuodesta 2027 alkaen. Aluksen omistaa Gasumin ja ruotsalaisen Sirius Shipping -varustamon yhteisyritys. Aluksen rakentaa RMK Marine -telakka Istanbulissa, Turkissa. Investointi on osa Gasumin strategiaa turvata LNG:n ja LBG:n saatavuus asiakkailleen Luoteis-Euroopan alueella kysynnän kasvaessa tulevina vuosina.Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Gasum tarjoaa puhtaamman energian ja energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluita teollisuudelle ja sähkön ja lämmön yhteistuotantoon sekä puhtaampia polttoaineratkaisuja maa- ja meriliikenteeseen. Yritys auttaa asiakkaitaan pienentämään sekä omaa että asiakkaidensa hiilijalanjälkeä. Sirius on Backmanin perheen perustama ruotsalainen varustamo. Siriuksella on 11 tuote-/kemikaalisäiliöalusta ja kaksi LNG-säiliöalusta, ja lisäksi se hallinnoi kolmea tuote-/kemikaalisäiliöalusta.
Julkaistu 11.3.2025