Toimin Castrén & Snellmanin toimitusjohtajana, ja olen erikoistunut rahoitukseen ja pääomasijoittamiseen. Nautin asiakastyöstä ja asiakkaiden juridisten ongelmien ratkaisemisesta. Olen asianajaja, joka saa asioita tapahtumaan.
Olen urani aikana neuvonut asiakkaitamme lukuisissa monimutkaisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä yritys- ja rahoitusjärjestelyissä. Erikoisalaani ovat syndikoitu velkarahoitus, yrityskaupparahoitus, kiinteistörahoitus, rahoituksen uudelleenjärjestelyt ja pääomasijoitukset.
Tulin Castrén & Snellmanille yli 20 vuotta sitten harjoittelijaksi, ja olen sen jälkeen toiminut useissa eri tehtävissä, muun muassa hallituksessa ja johtoryhmässä sekä vastannut toimistomme transaktiopalveluista.
Urani alussa Castrén & Snellman oli joukko eri oikeudenaloihin erikoistuneita itsenäisiä asianajajia, jotka työskentelivät saman katon alla. Vuosien aikana meistä on muodostunut yhtenäinen joukkue, jossa alansa parhaat asiantuntijat työskentelevät saumattomasti asiakkaittemme haastavimpien oikeudellisen kysymysten ratkaisemiseksi. Minulle on ollut suuri kunnia olla mukana tässä kehityksessä.
Maailma muuttuu nopeasti. Myös meidän asianajajien on pyrittävä kehittymään niin ihmisinä kuin ammattilaisinakin. Uskon yhteistyöhön, sillä menestys syntyy tiimityönä. Tämä on toimistomme kantava ajatus, ja tähän panostamme myös jatkossa.
Asianajoalaa arvioivat hakemistot Chambers Europe, Chambers Global ja IFLR1000 sijoittavat minut Suomen parhaiden asiantuntijoiden joukkoon.
Castrén & Snellman 2001–, osakas 2011–, toimitusjohtaja 2017–
Pohjola Pankki Oyj 2008 (työkomennus)
Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori 2007 (työkomennus)
CMS Hasche Sigle 2005 (työkomennus)
Opstock Oy 2002 (työkomennus)
Gyllenberg Private Bank Oy 2000–2001
Oikeustieteen kandidaatti, Helsingin yliopisto 2001
Universität Bern, Sveitsi 1997/1998
Suomi
Englanti
Saksa
Ruotsi
Deutsch-Nordische Juristenvereinigung e.V.
Nuoret Juristit ry
Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry
Brilliant. He is very approachable, knowledgeable and excellent in difficult negotiations.