12.12.2016

Esperi Care – MediVida Oy:n liiketoiminnan osto

Toimimme Esperi Care Oy:n oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa merkittävän osan MediVida Oy:n tytäryhtiöiden osakkeista. Yrityskaupan myötä Esperille siirtyvät MediVidan hoiva- ja asumispalvelut, lasten ja perheiden palvelut sekä lääkäripalvelutoiminta. Ostetun liiketoiminnan liikevaihto on 30 miljoonaa euroa, ja kaupan myötä Esperin palvelukseen siirtyy 700 työntekijää. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ja sen odotetaan toteutuvan ensi vuoden alussa.

Vuonna 2001 perustettu Esperi Care Group on Suomen johtava hoiva- ja terveyspalvelualan yritys, joka tarjoaa asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä vammaisille. Esperi Care Group tekee yhteistyötä yli 150 kunnan kanssa, ja sillä on yli 3 700 asukaspaikkaa ympäri Suomea. Konsernin liikevaihto on yli 160 miljoonaa euroa, ja sillä on yli 4 000 työntekijää.

MediVida on vuonna 2007 perustettu kotimainen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluyritys, joka tarjoaa terveys-, hoiva- sekä lasten ja perheiden palveluita. Yhtiön suurimmat omistajat ovat yrityksen johto, Bocap-pääomasijoitusrahasto sekä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera. Konsernissa on yli 700 työntekijää. 

Uusimmat referenssit

Toimimme Axcelin portfolioyhtiön SuperOffice AS:n suomalaisena neuvonantajana, kun se hankki Lyyti Oy:n  suomalaiselta pääomasijoitusyhtiö Vaaka Partnersilta ja muilta myyjiltä. Lyyti tarjoaa johtavaa tapahtumanhallintajärjestelmää, jonka avulla voidaan toteuttaa live-, online- ja hybriditapahtumia. Yhtiöllä on vahva asiakaskunta Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa. SuperOffice on Pohjois-Euroopan johtava asiakkuudenhallinta- eli CRM-ohjelmistojen toimittaja pienille ja keskisuurille yrityksille. Axcel on pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö, joka keskittyy teknologiaan, yrityspalveluihin ja teollisuuteen, terveydenhuoltoon sekä kuluttajasektoriin.
Julkaistu 9.12.2025
Avustimme Nomiosia, eurooppalaisen growth buyout -pääomasijoittaja Keensight Capitalin portfolioyhtiötä, sen rajat ylittävässä yrityskaupassa, jossa se osti Intragen Groupin. Intragen Group on johtava eurooppalainen digitaalisen identiteetin ja pääsynhallinnan asiantuntija. Yritysosto on merkittävä virstanpylväs Nomiosin kasvustrategiassa ja vahvistaa edelleen yhtiön asemaa kansainvälisenä ja luotettuna kyberturvallisuuden kumppanina Euroopassa. Nomios on yksi Euroopan johtavista kyberturvallisuuspalveluiden tarjoajista. Keensight Capital on eurooppalainen growth buyout -pääomasijoitusyhtiö, jolla on syvää asiantuntemusta teknologia- ja terveydenhuoltoaloilta.
Julkaistu 17.11.2025
Toimimme Stena Linen oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa NLC Ferry Ab Oy:n (Wasaline). Kauppa vahvistaa Stena Linen asemaa Itämerellä ja mahdollistaa Stena Linen toiminnan Ruotsin Uumajan ja Suomen Vaasan välisellä lauttareitillä. Yritysosto vahvistaa entisestään Stena Linen asemaa yhtenä kestävän kehityksen johtavista toimijoista lauttateollisuudessa ja parantaa yhtiön mahdollisuuksia käyttää vaihtoehtoisia polttoaineita sekä tarjoaa vahvan intermodaalisen kuljetusyhteyden Göteborgin ja Trelleborgin suuntaan ja edelleen Euroopan mantereelle. NLC Ferryn, joka toimii lisänimellä Wasaline, omisti Merenkurkun Link, joka on Uumajan ja Vaasan kaupunkien puoliksi omistama yhtiö. Wasaline on maailman pohjoisin varustamo, joka liikennöi päivittäin matkustaja- ja rahtiliikennettä Vaasan ja Uumajan välillä. Wasaline on Itämeren ensimmäinen hiilineutraali lauttaliikenteen harjoittaja biokaasulla ja akuilla kulkevalla hybridialuksellaan Aurora Botnia. Stena Line on yksi Euroopan johtavista lauttaoperaattoreista, jolla on 20 reittiä eri puolilla Eurooppaa. Yhtiö on perheyritys, joka perustettiin vuonna 1962, ja sen pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Sen palveluksessa on 6 550 työntekijää ja sen vuotuinen liikevaihto on 19,6 miljardia kruunua. Kaupan toteutuminen on ehdollinen Uumajan ja Vaasan kunnanvaltuustojen hyväksynnöille sekä tavanomaisille kaupan täytäntöönpanoa koskeville ehdoille, kuten viranomaishyväksynnöille. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2026 alussa. Castrén & Snellman tekee yhteistyötä CMS Wistrandin kanssa, joka on Stena Linen neuvonantaja Ruotsin lakia koskevissa asioissa kaupan yhteydessä.
Julkaistu 4.11.2025
Neuvoimme SRV Yhtiöt Oyj:tä sen myydessä SRV Infra Oy:n Kreate Oy:lle. Yrityskaupan toteutuminen edellyttää viranomaishyväksyntöjä. Osapuolet odottavat, että kauppa saadaan päätökseen vuoden 2025 loppuun mennessä. SRV on suomalainen, vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu rakennusalan yhtiö. SRV:n liikevaihto vuonna 2024 oli 745,8 miljoonaa euroa.
Julkaistu 27.10.2025