Jenni Korhonen

Counsel, asianajaja

Avustan asiakkaitamme kotimaiseen ja kansainväliseen verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Minulla on kokemusta erityisesti yritysverotukseen ja yritysjärjestelyihin liittyvistä verokysymyksistä.

Ennen Castrén & Snellmanilla aloittamista työskentelin veroasiantuntijana suuressa tilintarkastusyhteisössä. Lapin yliopiston lisäksi olen opiskellut oikeustiedettä Uppsalan yliopistossa Ruotsissa.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme Milexia Groupia, ranskalaisen pääomasijoittajan Crédit Mutuel Equityn salkkuyhtiötä, sen hankkiessa Alpha Positron Oy:n liiketoiminnan. Alpha Positron Oy on suomalainen jakelija, joka on erikoistunut GPS/GNSS-, aika- ja taajuusratkaisujen toimittamiseen elektroniikkateollisuudelle, prosessiautomaatioon, yritysten IT-järjestelmiin, puolustusteollisuudelle ja muille vaativille markkinoille. Milexia Group on yksi maailman johtavista eurooppalaisista korkealaatuisten elektronisten komponenttien, järjestelmien ja tieteellisten instrumenttien toimittajista. Sillä on toimitiloja, varastoja ja teknisiä keskuksia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa, Pohjoismaissa ja Hongkongissa. Yrityskauppa tukee Milexian strategiaa laajentaa läsnäoloaan Pohjoismaissa ja vahvistaa viestintäratkaisujen valikoimaansa.
Julkaistu 24.4.2025
Avustimme A. Ahlström Kiinteistöt Oy:tä sen hankkiessa Helsingin Pasilassa sijaitsevan toimistokokonaisuuden Avain Yhtiöt Oy:ltä. Toimistokokonaisuus on osa uutta korttelikokonaisuutta, joka tulee sisältämään lisäksi kolme tornitaloa. Korttelin rakentamistyöt on aloitettu alkuvuodesta 2025 ja toimistotalon arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 loppuun mennessä. Toimistorakennus sijaitsee Keski-Pasilassa kauppakeskus Triplan välittömässä läheisyydessä erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Toimisto tarjoaa modernit ja mukautuvat toimitilat jopa 450 työntekijälle. Ankkurivuokralaisena uusissa tiloissa toimii Avain Yhtiöt. A. Ahlström Kiinteistöt Oy hallinnoi A. Ahlström Oy:n kiinteistö- ja metsäomaisuutta. Avain Yhtiöt on kotimainen asuntotoimija, joka on erikoistunut asumisen palveluiden tuottamiseen, rakennuttamiseen ja uudisrakentamiseen. Avain Yhtiöt ja Avain Asumisoikeus omistavat yli 12 000 vuokra-, asumisoikeus- ja palvelukotiasuntoa Avain Asunnot -brändin alla ympäri Suomen.
Julkaistu 18.3.2025
Neuvoimme Tesiä sen sijoittaessa raskasajoneuvoja valmistavaan Oy Sisu Auto Ab:hen. Sijoituksen myötä Tesistä tuli Sisu Auton omistaja 24,4 prosentin osuudella. Sisu on Suomen markkinoilla edelläkävijä raskasajoneuvojen kehittämisessä. Sisun ydinosaaminen on keskittynyt Suomessa valmistettavien kuorma- ja sotilasajoneuvojen tuotekehitykseen ja tuotantoon. Tesi eli Suomen Teollisuussijoitus Oy on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Tesin hallinnoimat pääomasijoitukset ovat yhteensä 2,1 miljardia euroa.
Julkaistu 19.8.2024
Avustimme Oomi Oy:tä sen osittaisjakautumista koskevassa järjestelyssä, jossa Oomin yritysasiakkaiden aurinkoliiketoiminta eriytettiin uuteen itsenäiseen yhtiöön, Oomi Solar Oy:hyn. Osana osittaisjakautumisprosessia avustimme Oomia veroviranomaisten kanssa käydyssä ennakollisessa keskustelussa, jossa varmistettiin uudelleenjärjestelyn verokohtelu. Järjestelyn tuloksena muodostunut Oomi Solar keskittyy entistä vahvemmin kiinteistö- ja maavoimaloiden sekä teollisen kokoluokan aurinkopuistojen toteuttamiseen ja tukee samalla yrityksien ja yhteisöjen siirtymää kohti uusiutuvaa energiaa. Oomi Solar aloitti toimintansa 1.1.2024.
Julkaistu 12.2.2024
Neuvoimme Voisin Consulting Life Sciences (VCLS) -yhtiötä, kun se osti pohjoismaisen lääketeollisuuden asiantuntijayrityksen MedEnginen. MedEngine on digitaalisia ratkaisuja tarjoava, korkeatasoisiin lääketeollisuuden asiantuntijapalveluihin erikoistunut yritys, jonka osaaminen perustuu työntekijöiden vahvaan akateemiseen taustaan sekä pitkään ja monipuoliseen kokemukseen. Vuonna 2014 perustetulla MedEnginellä on vankka jalansija Pohjoismaissa. Sillä on toimipaikat Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Vuonna 1997 perustettu VCLS tarjoaa kokonaisvaltaisia terveysteknologian ratkaisuja, jotka tukevat biotekniikan, lääketeollisuuden ja lääketieteen teknologian valmistajia kaikissa niiden tuotekehityksen vaiheissa. VCLS:llä on toimipaikkoja Yhdysvalloissa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Sveitsissä, Tanskassa, Madagaskarissa, Intiassa ja Kiinassa, ja se palvelee monenlaisia HealthTech-alan kehittäjiä ja sijoittajia.
Julkaistu 7.11.2023
Toimimme yhdysvaltalaisen Impinj, Inc:n neuvonantajana järjestelyssä, jossa se hankki radiotaajuustunnistusteknologiaan erikoistuneen Voyantic Oy:n. Voyantic on pääasiassa RAIN RFID- ja NFC RFID -teknologiaa hyödyntävien tunniste-, valmistus- ja testausjärjestelmien globaali toimittaja. Impinj, Inc. (NASDAQ: PI) suunnittelee ja myy RAIN RFID -teknologiaan perustuvaa alustaratkaisua, joka mahdollistaa esineiden yhdistämisen pilveen langattomasti. Yhtiö kehittää teknologian avulla IoT-ratkaisuja globaalisti yhteistyökumppaniensa kanssa. Impinjin pääkonttori sijaistee Seattlessa Yhdysvalloissa.
Julkaistu 27.4.2023
Toimimme ruotsalaisen pääomasijoitusyhtiö Litorina Capitalin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Pohjoismaiden kaksi johtavaa sisäleikkipuistoketjua, Leo’s  Leikkimaa ja HopLop, yhdistyivät. Leo’s  Leikkimaan pääomistaja Litorina IV -rahasto ja HopLopin pääomistaja CapMan Special Situations I sopivat omistusjärjestelystä, jossa Leo’s  Leikkimaa ja HopLop yhdistyvät Euroopan johtavaksi sisäleikkipuistokonserniksi. Molemmat osapuolet jatkavat omistajina uudessa järjestelyn tuloksena syntyneessä konsernissa. HopLop-ketju jatkaa toimintaansa Suomessa HopLop-brändin alla. Uusi konserni on Euroopan suurin palvelunsa perheille suuntaava aktiviteetti- ja liikunta-alan yritys. Sillä on yhteensä 68 puistoa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Leo’s  Leikkimaa on Pohjoismaiden suurin sisäleikkipuistoketju, jolla on yhteensä 50 puistoa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Saksassa. Puistoista 7 on Suomessa. HopLop on Suomen suurin lasten sisäliikunta- ja seikkailupuistoketju ja merkittävin palvelunsa perheille suuntaava aktiviteetti- ja liikunta-alan yritys. Suomessa on 17 HopLop-puistoa ja Saksassa 1. Litorina on ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö, joka sijaitsee Tukholmassa. Se on perustettu vuonna 1998. Se sijoittaa kapeiden erikoismarkkinoiden johtaviin yrityksiin, joilla on pääkonttori Pohjoismaissa. Tällä hetkellä sillä on 13 portfolioyhtiötä.
Julkaistu 2.2.2023
Toimimme SCR-Sibelco N.V:n suomalaisena neuvonantajana sen myydessä hiomatoimintansa Belgiassa, Alankomaissa, Saksassa ja Suomessa EP Power Minerals GmbH:lle. Sibelco on maailmanlaajuinen materiaaliratkaisuja tarjoava yritys, jolla on 5 100 työntekijää 31 maassa. Sibelco toimittaa yhteiskunnan kehitystä edistäviä ratkaisuja aina juomaveden puhdistuksesta aurinkoteknologiaan ja palonestoaineista älypuhelinten näyttöihin. SCR-Sibelco N.V:n osakkeet on listattu Brysselin pörssissä. EP Power Minerals GmbH harjoittaa voimalaitosten sivutuotteiden, puhallushioma-aineiden ja teollisuusjätteiden huoltoa. EP Power Minerals GmbH:n pääkonttori sijaitsee Saksan Dinslakenissa. Yhtiö on osa Energetický a průmyslový holdingia, joka on keskieurooppalainen energiakonserni.
Julkaistu 13.12.2022