Noora Ahonen

Senior Associate, asianajaja, varatuomari, kauppatieteiden maisteri

Neuvon asiakkaitamme laajasti erilaisissa kotimaiseen ja kansainväliseen verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Liityin Castrén & Snellmanin tiimiin alkusyksystä 2021. Olen aiemmin työskennellyt muun muassa veroasiantuntijana ja oikaisulautakunnan esittelijänä Verohallinnossa, hallinto-oikeustuomarina ja verokonsulttina isossa kansainvälisessä tilintarkastustoimistossa. Castrén & Snellmanille siirryin toisesta helsinkiläisestä lakitoimistosta, jossa työskentelin verotukseen erikoistuneena juristina. Minulla onkin monipuolinen kokemustausta niin yksityishenkilöiden kuin kotimaisten ja kansainvälisten yritysten veroasioiden hoitamisesta sekä arvokasta kokemusta veroasioiden käsittelystä ja ratkaisemisesta Verohallinnossa ja tuomioistuimessa.

Oikeustieteen maisterin tutkinnon lisäksi minulla on kauppatieteiden maisterin tutkinto. Olen myös suorittanut tuomioistuinharjoittelun eli saanut varatuomarin arvonimen.

Uusimmat referenssit

Avustimme isobritannialaista sijoitusyhtiö Downingia sen ostaessa Tornionlaakson Voima Oy:n koko osakekannan. Tornionlaakson Voima omistaa kolme vesivoimalaitosta Tengeliönjoen vesistössä – Ylitorniolla Portimokosken, Raanujärvellä Jolmankosken ja Sirkkakoskella Kaaranneskosken voimalaitokset. Voimalaitokset tuottavat yhteensä keskimäärin noin 45 gigawattituntia sähköä vuodessa. Tornionlaakson Voiman päivittäinen toiminta jatkuu normaalisti, eikä kaupalla ole vaikutuksia asiakkaille. Kaupan toteutuminen on ehdollinen työ- ja elinkeinoministeriön hyväksynnälle. Downingilla on yli 35 vuoden kokemus monipuolisten sijoitusratkaisujen tarjoamisesta institutionaalisten sijoittajien, neuvonantajien ja yksityissijoittajien tarpeisiin. Yhtiö hallinnoi yli 2 miljardin punnan varallisuutta, sekä yksityisillä että julkisilla markkinoilla, ja sen nykyiseen vesivoimaportfolioon kuuluu Pohjoismaissa noin 50 vesivoimalaitosta.
Julkaistu 27.3.2026
Toimimme Oomi Oy:n ja Lumme Energia Oy:n yhteisenä oikeudellisena neuvonantajana liiketoimintakaupassa, jossa Lumme Energia yhdistyy Oomiin. Yhdistyminen luo toteutuessaan Suomen suurimman sähkön vähittäismyyjän ja energiapalveluyhtiön, kun kaksi alansa merkittävää toimijaa yhdistyvät. Vuonna 2024 Oomin liikevaihto oli 373,9 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli noin 110 työntekijää. Lumme Energian liikevaihto samana vuonna oli noin 314,6 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa oli noin 50 työntekijää. Järjestelyn taustalla on sähkömarkkinoiden viimeaikainen kehitys sekä tavoite kehittää kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluita. Tavoitteena on myös vahvistaa asiakaskokemusta entisestään, sillä asiakaslähtöisyys on yhdistävä tekijä molemmissa yhtiöissä. Yhdistymisen seurauksena Lumme Energian asiakkuudet siirtyvät Oomille, ja samalla Lumme Energiasta tulee yksi Oomin omistajista. Kaupan toteutuminen edellyttää Suomen Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.
Julkaistu 29.8.2025
Avustimme Jefferiesia, kun se toimi pääjärjestäjänä suomalaisen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundin 100 miljoonan euron vihreän joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa. Kymmenen vuoden joukkovelkakirjalainan vuosittainen korko on 3,5 prosenttia. Joukkovelkakirjalainaa merkitsi joukko sijoittajia, mukaan lukien pääosin vihreisiin joukkolainoihin sijoittavia ulkomaisia sijoittajia. Joukkovelkakirjalaina on Finnfundin ensimmäinen vihreä transaktio ja toinen liikkeeseenlasku Finnfundin syyskuussa 2022 julkaiseman kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainojen viitekehyksen (Sustainability Bond Framework) alla. Saatavat varat käytetään Finnfundin kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainojen viitekehyksen vihreiden projektikategorioiden mukaisiin sijoituksiin. Tämä tarkoittaa sellaisten vihreidenlainojen, oman pääoman ehtoisten sijoitusten ja välirahoitusten rahoittamista ja/tai jälleenrahoittamista, joiden pääasiallisena tavoitteena on esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen ja/tai luonnonvarojen kestävä käyttö. Liikkeeseenlasku tukee Finnfundin missiota tuottaa pysyviä vaikutuksia sijoittamalla yrityksiin, jotka ratkaisevat maailmanlaajuisia kehityshaasteita. Samalla se vahvistaa Finnfundin tavoitetta edistää kestävää kehitystä tarjoamalla sijoitusmahdollisuuksia yksityisille sijoittajille. Vuoden 2022 alussa julkaistussa strategiassaan Finnfund linjaa tavoitteekseen nostaa rahoituksensa yksityisen pääoman osuus vähintään 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Yksityisen pääoman mobilisointi on avainasemassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDGs) saavuttamisessa kehitysmaissa: YK on arvioinut vuosittaisen rahoitusvajeen olevan jopa 2500 miljardia. ”Vastuulliset, innovatiiviset yritykset ja sijoittajat ovat keskeisessä asemassa sekä maailmanlaajuisten että paikallisten haasteiden ratkaisemisessa, kuten ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumisessa sekä luontokadonestämisessä. Pääomamarkkinat ovat myös tärkeitä siirryttäessä pois fossiilisista polttoaineista. Olemme iloisia saamastamme vahvasta tuesta työllemme, vaikuttavuussijoittamiselle sekä tavoitteellemme edistää kestävää kehitystä ja vihreää siirtymää”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi . ”Olemme iloisia voidessamme avustaa Finnfundia sen tähän mennessä pisimmän private placement -järjestelyn toteuttamisessa ja sen innovatiivisten vihreiden sijoitusten esittelyssä. Tämä liikkeeseenlasku kuvastaa, että Finnfund kiinnostaa ulkomaisia sijoittajia ja vahvistaa Finnfundin asemaa johtavana kehitysrahoittajana,” sanoo Andrey Medvedev , Senior Vice President, Jefferies.
Julkaistu 26.1.2024
Toimimme Delta Capacityn neuvonantajana rakennusvalmiina olevan Karppion energiavarastointiprojektin (BESS) hankinnassa Helios Nordic Energyltä. Delta Capacity toteuttaa hankkeen yhdessä Strioga Family Foundationin kanssa. Karppion BESS-hanke sijaitsee Teuvalla, ja sen kapasiteetti on 125 MW / 300 MWh. Delta Capacity vastaa hankkeen loppukehityksestä ja käyttöönotosta, joka on suunniteltu vuodelle 2027, sekä toimii hankkeen pitkäaikaisena hankekehittäjänä. Delta Capacity on sveitsiläinen suurten akkuvarastojärjestelmien kehittäjä. Projekti vahvistaa Delta Capacityn kasvavaa pohjoismaista portfoliota.
Julkaistu 20.7.2026
Avustimme Swedbank AB:tä (publ) suomalaisen vähittäiskauppakiinteistösalkun jälleenrahoituksessa. Kiinteistösalkku on Trophin suomalaisten tytäryhtiöiden omistuksessa. Trophi on Pohjoismaiden johtava päivittäistavarakauppavetoisiin vähittäiskauppakiinteistöihin keskittyvä kiinteistöyhtiö, jonka kiinteistösalkkuun kuuluu 278 kohdetta Ruotsissa ja Suomessa. Suomi on Trophille edelleen kehittyvä ja strategisesti tärkeä markkina, ja sen osuus yhtiön vuokratuotoista ja kiinteistöjen arvosta on noin 30 prosenttia. 
Julkaistu 17.7.2026
Toimimme HANZA:n suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen hankkiessa Fortaco Finlandin teräsrakenne- ja kokoonpanoliiketoiminnat. Järjestely toteutetaan liiketoiminta- ja osakekauppana, ja se kattaa Fortaco Finlandin teräsrakenne- ja kokoonpanoliiketoiminnat Suomessa sekä kahden virolaisen ja kahden puolalaisen tytäryhtiön osakkeet. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2026 viimeisen neljänneksen aikana.  Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. HANZA on vuonna 2008 perustettu ruotsalainen konepajateollisuuden ja elektroniikan sopimusvalmistusta harjoittava yritys, joka on listattu Nasdaq Tukholman päälistalla. HANZA:lla on noin 5 000 työntekijää, ja sen vuosittainen liikevaihto on noin 10 miljardia Ruotsin kruunua. Avustamme HANZA:a tässä transaktiossa yhteistyössä ruotsalaisen asianajotoimisto Lindahlin kanssa.
Julkaistu 15.7.2026
Avustimme RVRC Holding AB:ta (RevolutionRace) suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen hankkiessa 90,1 % ICANIWILL AB:n (ICIW) osakkeista. RevolutionRacen pääasiallisena oikeudellisena neuvonantajana toimi ruotsalainen asianajotoimisto Mannheimer Swartling. Vuonna 2012 Ruotsissa perustettu ICIW on ruotsalainen treeni- ja urheiluvaatebrändi.  RevolutionRace on nopeasti kasvava ruotsalainen ulkoiluvaatebrändi, joka tarjoaa monikäyttöisiä tuotteita aktiiviseen elämäntyyliin. Yritys toimii digitaalisella suoramyyntimallilla (D2C) ja palvelee asiakkaita noin 40 maassa. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2021 lähtien.
Julkaistu 14.7.2026
Avustimme Mandatumin hallinnoimaa erikoissijoitusrahastoa sen myydessä Tampereen Tammelassa sijaitsevan PMK-talon. PMK-talo on monipuolinen toimitilakiinteistö, jossa toimii kymmeniä vuokralaisia.  Tilat ovat muun muassa varasto-, tuotanto- ja toimistokäytössä.
Julkaistu 13.7.2026