Miksi ulkoistusten elinkaarisuunnittelu on tärkeää?

Miksi ulkoistusten elinkaarisuunnittelu on tärkeää?

Kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa analyysia siitä, mitä kannattaa tehdä itse ja mitä ulkoistaa. Tarjoamme päätöksentekosi tueksi syvällistä juridista osaamista ulkoistushankkeista. Ymmärrämme asiakkaiden tarpeiden ja liiketoimintaympäristön lisäksi myös ulkoistuksen kohteena olevaa teknologiaa.

Palvelumme kattaa ulkoistushankkeiden kaikki vaiheet alusta loppuun saakka. Tunnemme erinomaisesti ulkoistusprojektien piirteet ja tarjousprosessien vaiheet. Laadimme ulkoistussopimuksia, jotka ovat linjassa ulkoistusjärjestelyn tavoitteiden kanssa ja tukevat osapuolten päivittäistä yhteistyötä. Laajan osaamisemme avulla ratkaisemme ja hallitsemme kaikki ulkoistuksiin liittyvät oikeudelliset kysymykset, kuten liikkeenluovutukseen ja mahdolliseen työntekijöiden siirtoon liittyvät kysymykset. Tukenasi ovat sekä työoikeuteen että dataan ja teknologiaan erikoistuneet arvostetut osaajamme.

Kansainvälisissä toimeksiannoissa valitsemme verkostostamme ulkomaisen, ulkoistuksiin erikoistuneen yhteistyökumppanin, jonka kanssa pystymme yhdessä ylittämään asiakkaamme odotukset. Laatimamme ulkoistussopimukset mahdollistavat liiketoiminnassa ja ulkoistusstrategiassa tapahtuvien muutosten toteuttamisen myös pitkällä aikavälillä.

  • IT-ulkoistaminen
  • Liiketoimintaprosessien ulkoistaminen
  • Teolliset ulkoistukset, kuten tuotannon ulkoistaminen

Uusimmat referenssit

Toimimme pääsijoittaja NATO Innovation Fundin neuvonantajana Kelluun 15 miljoonan euron A-rahoituskierroksella. Kierrokseen osallistuivat sijoittajina myös Keen Venture Partners, Gungnir Capital ja Tesi. Kelluu on suomalainen deep tech -yritys, joka operoi maailman suurinta autonomista ilmalaivastoa. Neuvoimme NIF:iä transaktiossa yhdessä asianajotoimisto Latham & Watkinsin kanssa.
Julkaistu 17.4.2026
Avustimme johtavaa kansainvälistä sijoitusyhtiötä Brookfieldia sekä kansainvälistä valtion sijoitusrahastoa DayOne Data Centersin miljardin euron holdco-rahoituksessa Suomen lain osalta. DayOne Data Centers on hyperscale-datakeskusten kehittäjä ja operaattori, jonka pääkonttori sijaitsee Singaporessa. Rahoitus on järjestetty seitsemänvuotisena 500 miljoonan euron holdco-rahoitusjärjestelynä, jota voidaan laajentaa miljardiin euroon ja jonka vakuutena on DayOnen Suomen kehityshankkeet. Rahoitus tukee hyperscale-hankkeiden kehitystä Lahdessa ja Kouvolassa, ja se tarjoaa lähes 300 MW suunniteltua kapasiteettia eri puolilla Suomea. Lisäksi rahoitus tukee myös DayOnen maailmanlaajuista laajentumista EU:ssa ja APAC-alueella, ja tuo joustoa kohdentaa rahoitusta myös muihin tärkeisiin kasvumarkkinoihin tarpeen mukaan.
Julkaistu 29.1.2026
Toimimme Axcelin portfolioyhtiön SuperOffice AS:n suomalaisena neuvonantajana, kun se hankki Lyyti Oy:n  suomalaiselta pääomasijoitusyhtiö Vaaka Partnersilta ja muilta myyjiltä. Lyyti tarjoaa johtavaa tapahtumanhallintajärjestelmää, jonka avulla voidaan toteuttaa live-, online- ja hybriditapahtumia. Yhtiöllä on vahva asiakaskunta Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa. SuperOffice on Pohjois-Euroopan johtava asiakkuudenhallinta- eli CRM-ohjelmistojen toimittaja pienille ja keskisuurille yrityksille. Axcel on pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö, joka keskittyy teknologiaan, yrityspalveluihin ja teollisuuteen, terveydenhuoltoon sekä kuluttajasektoriin.
Julkaistu 9.12.2025
Avustimme Nomiosia, eurooppalaisen growth buyout -pääomasijoittaja Keensight Capitalin portfolioyhtiötä, sen rajat ylittävässä yrityskaupassa, jossa se osti Intragen Groupin. Intragen Group on johtava eurooppalainen digitaalisen identiteetin ja pääsynhallinnan asiantuntija. Yritysosto on merkittävä virstanpylväs Nomiosin kasvustrategiassa ja vahvistaa edelleen yhtiön asemaa kansainvälisenä ja luotettuna kyberturvallisuuden kumppanina Euroopassa. Nomios on yksi Euroopan johtavista kyberturvallisuuspalveluiden tarjoajista. Keensight Capital on eurooppalainen growth buyout -pääomasijoitusyhtiö, jolla on syvää asiantuntemusta teknologia- ja terveydenhuoltoaloilta.
Julkaistu 17.11.2025