Kulunut reilu puolitoista vuotta on pakottanut rakennusalan yrityksiä sopeutumaan muutokseen aivan uudella tavalla. Epävarman alun jälkeen resurssi- ja materiaalipula sekä hintojen nousu ovat osaltaan tasanneet rakentamisen kasvutahtia. Yllättäviä muuttujia on riittänyt.
Lisäksi rakentamisen laadusta ja ilmastotavoitteista käydään vilkasta julkista keskustelua. Tekeillä olevalla maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksella aiotaan säätää uusia kiertotalous- ja vastuullisuustavoitteita, ja laatukysymykseen pyritään vastaamaan muun muassa eri osapuolia koskevilla pakottavilla vastuuajoilla. Tämänhetkisten uudistuksesta saatujen tietojen perusteella lakiuudistusta on peilattu ensisijaisesti perinteiseen talo- ja infrarakentamiseen sekä Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.
Useat laajat ja vaativat rakennushankkeet, kuten voimalaitoshankkeet toteutetaan kuitenkin perinteisistä malleista poikkeavalla tavalla. Niissä hyödynnetään esimerkiksi kansainvälisesti laajalti käytettyjä FIDIC-mallisopimuksia. Myös allianssimalli on kasvattanut suosiotaan. Huomioivatko lainsäätäjät nämä perinteisistä muodoista poikkeavat toteutusmallit riittävässä määrin sääntelyä uudistettaessa?
Laajojen infra- ja laitoshankkeiden tielle ei tulisi asettaa enempää lainsäädännöllisiä haasteita säätämällä pakottavia vastuuaikoja. Hankkeiden osapuolina on usein isoja kansainvälisiä toimijoita eri maista. Lakiin kaavailtujen vastuiden huomioiminen ja sälyttäminen sopimusketjun muille portaille voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta.
Tämä riski siirtyy viime kädessä tilaajan maksettavaksi, eikä se välttämättä paranna rakentamisen laatua. Sama toistuu sijoittajavetoisissa talonrakennushankkeissa.
Pakottavien vastuuaikojen säätämisen sijasta tulisi luottaa ammattilaisten väliseen sopimiseen, joka antaa vaativille hankkeille niiden tarvitseman liikkumavaran.