Veera Sundberg

Senior Associate, asianajaja, varatuomari

Olen erikoistunut riitojen ratkaisemiseen. Minulla on kokemusta muun muassa vakuutuksiin, rakentamiseen ja yhtiöoikeudelliseen vastuuseen liittyvien riitojen hoitamisesta välimiesmenettelyssä ja yleisissä tuomioistuimissa. Riitatilanteissa minua kiehtoo se, miten monenlaisia päätelmiä faktoista voi tehdä. Innostun uusiin toimialoihin syventymisestä ja jatkuvasta uuden oppimisesta.

Ennen liittymistä Castrén & Snellmanin riveihin työskentelin muutaman vuoden riidanratkaisuun erikoistuneessa boutique-asianajotoimistossa.

Opiskeluaikana olin Willem C. Vis Commercial Arbitration Moot Court -oikeustapauskilpailun voittaneen Helsingin yliopiston joukkueen jäsen. Kokemus opetti antamaan arvoa ihmisille, jotka vetävät yhtä köyttä parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Onnekseni saan myös Castrén & Snellmanilla tehdä huipputyyppien kanssa töitä joka päivä.

Kesäkaudella viihdyn kilpapurjehdusradalla. Myös kaunokirjallisuus ja kuvataide ovat lähellä sydäntäni.

Uusimmat referenssit

Edustimme menestyksekkäästi suomalaista teollisuusyhtiötä SCC:n sääntöjen mukaisessa välitysmenettelyssä kansainvälistä rakennusyhtiötä vastaan. Riitaan sovellettiin Suomen lakia, ja välitysmenettelyn paikka oli Tukholma. Riita koski pääosin urakkasopimuksen purkua sekä oikeutta korvaukseen urakan viiveistä ja Venäjän hyökkäyssodasta aiheutuneesta kustannusten noususta johtuen. Tärkeimmät riidanalaiset kysymykset koskivat oikeutta urakkasopimuksen purkamiseen sekä purkamisen seuraamuksia, kuten oikeutta korvaukseen hankkeen loppuunsaattamiskuluista, oikeutta sopimussakkoon urakan viiveistä johtuen ja sopimuksen kohtuullistamista kustannusten nousun vuoksi. Riidan kokonaisarvo ylitti 15 miljoonaa euroa.
Julkaistu 8.1.2025
Edustimme suurta energia-alan yritystä välimiesmenettelyssä, jossa riita koski pitkäaikaista hankintasopimusta. Riidan taloudellinen arvo oli kymmeniä miljoonia euroja. Riita saatiin sovittua asiakkaallemme edullisella tavalla syksyn 2023 aikana.
Julkaistu 12.7.2023
Toimimme eQ Rahastoyhtiö Oy:n oikeudellisena neuvonantajana rakennejärjestelyssä, jossa Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot ja Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot II siirsivät omistuksensa Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot III-rahastoon, joka samalla aloitti toimintansa. eQ Asunnot III -rahasto keräsi järjestelyn yhteydessä 37 miljoonaa euroa uutta pääomaa ja sen varainkeruu jatkuu vuoden 2025 aikana. eQ Asunnot III -rahaston salkku koostuu vuosina 2021-2024 valmistuneista, 19 asuinrakennuskohteista ja lähes 1400 asunnosta pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. 
Julkaistu 21.5.2025
Avustimme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä sen myydessä kaksi hoivakiinteistöä Northern Horizonin edustamalle rahastolle. Myynnin kohteena olevien kiinteistöjen huoneistopinta-ala on noin 3 500 neliömetriä. Kohteet sijaitsevat Espoossa ja Lahdessa. Espoon kohde valmistui vuonna 2018 ja Lahden kohde valmistui vuonna 2023.  Molemmissa kohteissa vuokralaisena toimii Attendo, Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja.
Julkaistu 9.5.2025
Avustimme menestyksekkäästi BMW:tä poikkeuksellisen pitkässä riita-asiassa, jossa oli kysymys siitä, loukkasivatko vastaajan myymät tarvikevanteet ja niihin kuuluvat keskimerkit BMW:n tavaramerkki- ja mallioikeuksia. Markkinaoikeus katsoi, että vastaajan käyttämä tunnus aiheutti sekaannusvaaran BMW:n tavaramerkkeihin. Kun vastaaja oli käyttänyt tunnusta vanteidensa keskimerkeissä sekä keskimerkkien ja vanteidensa markkinoinnissa, markkinaoikeus totesi vastaajan loukanneen BMW:n tavaramerkkioikeuksia. Vastaaja myönsi loukanneensa BMW:n yhteisömallia mutta kiisti siihen liittyvän kieltovaatimuksen. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt erityistä syytä pidättyä kieltomääräyksen antamisesta, ja määräsi kiellon. Markkinaoikeus kielsi vastaajaa jatkamasta BMW:n tavaramerkkien ja yhteisömallin loukkausta ja määräsi vastaajan muuttamaan tai hävittämään BMW:n oikeuksia loukkaavat tuotteet ja markkinointimateriaalit. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan BMW:lle tavaramerkkioikeuksien loukkauksen johdosta kohtuullisena hyvityksenä 70 000 euroa ja vahingonkorvauksena 80 000 euroa sekä mallioikeuden loukkauksen johdosta kohtuullisena korvauksena 7 000 euroa ja vahingonkorvauksena 8 000 euroa. Määriä voidaan pitää poikkeuksellisen korkeina Suomessa. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan merkittävän osan BMW:n oikeudenkäyntikuluista viivästyskorkoineen. Korkein oikeus päätti 11.3.2025, että vastaajalle ei myönnetä valituslupaa eikä asiassa ole tarvetta pyytää ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta. Markkinaoikeuden asiassa antamat tuomiot (MAO:494/18 ja 517/2023) ovat siten lainvoimaisia. Varsinaisen riita-asian lisäksi BMW vaati erillisessä väiteprosessissa, että vastaajan eräs tavaramerkkirekisteröinti kumotaan. Kumoamisesta käytiin markkinaoikeudessa kaiken kaikkiaan kolme erillistä oikeusprosessia. Vastaajan tavaramerkkirekisteröinti lopulta kumottiin.
Julkaistu 9.5.2025
Castrén & Snellmanin asianajaja Christer Svartström toimi selvittäjänä 11.3.2024 alkaneessa Foodiq Oy:n yrityssaneerausmenettelyssä. Foodiq on uniikki tulevaisuuden ruokatuotantoon keskittynyt yhtiö, joka tarjoaa kasvi- ja maitopohjaisten tuotteiden tuotantoa ja tuotekehitystä elintarviketoimialalla sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Yhtiön suurin osakkeenomistaja on elintarviketeknologiaan sijoittava ruotsalainen sijoitusyhtiö Nicoya AB. Velkojien enemmistö hyväksyi saneerausohjelman nopeutetussa menettelyssä hieman alle vuoden kestäneen saneerausmenettelyn päätteeksi. Helsingin käräjäoikeus vahvisti saneerausohjelman ja siihen sisältyvän yksipäiväisen maksuohjelman 10.3.2025 sekä nimitti Christer Svartströmin saneerausohjelman valvojaksi. Yhtiölle löydettiin yhteistyössä osapuolten kesken toimiva ja nopea saneerausratkaisu, jolla vältettiin pitkäkestoinen ohjelma ja mahdollistettiin yhtiön täysipainoinen liiketoimintaan keskittyminen. Saneerausohjelma rahoitettiin yhtiön rahoittajien tekemin sijoituksin. Samalla yhden päivän ohjelma tuotti velkojille paremman lopputuloksen verrattuna pidempään saneerausohjelmaan. Saneerausohjelman toteuttaminen päättyi onnistuneesti 28.3.2025.
Julkaistu 6.5.2025
Toimimme PwC:n oikeudellisena neuvonantajana Kelan etuusjärjestelmien uudistushankkeen kilpailutuksessa, jonka PwC voitti. Kyseessä on merkittävä Suomen sosiaaliturvainfrastruktuurin modernisointia koskeva hanke. Kela on valinnut PwC:n strategiseksi kumppanikseen toteuttamaan etuusjärjestelmiensä laajan uudistuksen, joka käsittää etuuskäsittelyn tietojärjestelmien, digitaalisen asioinnin, asiakkuudenhallinnan ja tiedonvälityksen alustat. Hankkeen tavoitteena on vastata tulevaisuuden digitaalisen toimintaympäristön ja asiakkaiden vaatimuksiin. Teknologiaksi on valittu Salesforce. Uusien järjestelmien odotetaan sujuvoittavan etuuskäsittelyä ja parantavan asiakkaiden, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien käyttäjäkokemusta. Lisäksi niiden avulla pystytään varautumaan aiempaa paremmin lainsäädäntömuutoksiin. Castrén & Snellman toimi PwC:n strategisena oikeudellisena neuvonantajana tarjouskilpailun alusta loppuun saakka. Kilpailutus toteutettiin kilpailullisena neuvottelumenettelynä. Onnittelemme lämpimästi PwC:tä tarjouskilpailun voittamisesta ja jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, millaisia positiivisia vaikutuksia hankkeella on Suomen sosiaaliturvajärjestelmään.
Julkaistu 24.4.2025
Neuvoimme Milexia Groupia, ranskalaisen pääomasijoittajan Crédit Mutuel Equityn salkkuyhtiötä, sen hankkiessa Alpha Positron Oy:n liiketoiminnan. Alpha Positron Oy on suomalainen jakelija, joka on erikoistunut GPS/GNSS-, aika- ja taajuusratkaisujen toimittamiseen elektroniikkateollisuudelle, prosessiautomaatioon, yritysten IT-järjestelmiin, puolustusteollisuudelle ja muille vaativille markkinoille. Milexia Group on yksi maailman johtavista eurooppalaisista korkealaatuisten elektronisten komponenttien, järjestelmien ja tieteellisten instrumenttien toimittajista. Sillä on toimitiloja, varastoja ja teknisiä keskuksia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa, Pohjoismaissa ja Hongkongissa. Yrityskauppa tukee Milexian strategiaa laajentaa läsnäoloaan Pohjoismaissa ja vahvistaa viestintäratkaisujen valikoimaansa.
Julkaistu 24.4.2025

Tutustu myös muihin alan osaajiimme