Outi Tähtinen

osakas, asianajaja, varatuomari

Toimin työoikeuspalvelumme vetäjänä yhdessä Tomi Kemppaisen kanssa.

Olen kokenut ja käytännönläheinen työoikeuden ammattilainen. Neuvon työnantajia kaikenlaisissa työoikeudellisissa kysymyksissä. Työsopimuksiin liittyvät kysymykset, työsuhteiden muutostilanteet, yritysjärjestelyt sekä neuvottelutilanteet ovat tulleet minulle tutuiksi 15 vuoden työurani aikana.

Merkittävä osa työajastani kuluu työoikeudellisten riitojen parissa, ja hallitsen hyvin riitatilanteisiin liittyvät neuvottelutilanteet. Avustan asiakkaitamme säännöllisesti myös työrikoksiin liittyvissä asioissa.

Pyrin aina asiakkaani kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen aikaa ja vaivaa säästämättä. Tarjoan asiakkaillemme käytännönläheistä ja ymmärrettävää neuvontaa sekä löydän ongelmiin toimivan ratkaisun vaaditussa aikataulussa. Saamani palautteen mukaan olen onnistunut tässä hyvin.

Olen myös kokenut ja pidetty kouluttaja eri työoikeuden osa-alueilla.

Asianajajan työ on vaativaa ja vaihtelevaa, ja viihdyn siinä hyvin. Paras kiitos työssäni on tyytyväinen asiakas. Myös hyvä työilmapiiri ja mukavat huumorintajulla varustetut työkaverit ovat minulle tärkeitä – onneksi minulla on ympärilläni huipputiimi, joihin voin aina luottaa.

Kansainväliset asianajoalaa arvioivat hakemistot Chambers Europe ja Legal 500 ovat jo useampana vuotena sijoittaneet minut alan johtavien asianajajien joukkoon.

Uusimmat referenssit

Avustimme suomalaista metsäteollisuusyhtiötä sekä sen johtoa ja työnjohtoa työturvallisuusrikosta koskeneessa esitutkinnassa. Loppulausunnossa esittämiemme argumenttien perusteella syyttäjä päätti jättää syytteen nostamatta yhtiön toimitusjohtajaa ja kahta yhtiön työntekijää vastaan sekä luopui yhtiötä koskevasta yhteisösakkovaatimuksesta.
Julkaistu 17.4.2024
Energiayhtiö Gasum on muuttunut seitsemässä vuodessa perinteisestä suomalaisesta putkikaasuyhtiöstä moderniksi energiayhtiöksi ja merkittäväksi kiertotaloustoimijaksi Pohjoismaissa. Castrén & Snellman on kulkenut rinnalla koko matkan.  Kun General Counsel Tiia Ryhänen tuli töihin Gasumille vuonna 2013, Gasum oli vielä perinteinen putkikaasuyhtiö. ”Ensimmäinen nesteytettyyn maakaasuun (LNG) liittyvä yrityskauppa tehtiin vuonna 2014. Tämän jälkeen Gasum on seitsemässä vuodessa muuttunut perinteisestä putkiyhtiöstä moderniksi ja kansainväliseksi energiayhtiöksi ja kiertotaloustoimijaksi”, Ryhänen iloitsee. Isoa muutosta on toteutettu useiden yrityskauppojen kautta. Ryhänen on ollut seitsemän vuoden aikana mukana jokaisessa yrityskaupassa. ”On ollut hienoa saada olla luomassa uutta ja laajentamassa yhtiötä. Erityisen hienoa on saada olla etulinjassa toivottamassa uudet gasumilaiset tervetulleiksi mukaan joukkoon.” ”Kuin laajennettu in house -tiimi” Asianajotoimisto Castrén & Snellman on toiminut Gasumin kumppanina alusta alkaen. ”Cassu on kulkenut rinnalla koko matkan. Kumppanuus on vahva. Cassulla on hyvä ymmärrys siitä, miten teemme yrityskauppoja. Haluamme aina toimia vastapuolta arvostavalla tavalla”, Ryhänen sanoo. Gasumilla työskentelee Ryhäsen lisäksi kolme in house -juristia. Viime elokuusta alkaen tiimissä on ollut myös yksi Castrén & Snellmanin juristi ”lainassa” eli secondmentillä. ”Cassu on kuin laajennettu in house -tiimimme. Olemme tekemisissä jonkun Cassun juristin kanssa lähes viikoittain. Sparrailemme yhdessä, mikä olisi paras tapa edetä toimeksiannossa. Voimme luottaa siihen, että se, mitä luvataan, pitää.” Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa Pohjoismainen energiayhtiö Gasum on kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Yhtiön strategiana on laajentaa kaasumarkkinaa. Työllämme on yhteinen tarkoitus: puhtaampi energia. ”Kaasun ja biokaasun kysyntä kasvaa vauhdilla, sillä ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää siirtymistä puhtaampiin ratkaisuihin. Rakennamme siltaa kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa yhdessä asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa.” Käytännössä tavoitteen toteuttaminen merkitsee muun muassa sitä, että Gasum laajentaa kaasutankkausasemiensa verkostoa, lisää biokaasun tuotantoa ja hankintaa sekä auttaa asiakkaitaan vähentämään päästöjään. ”Olemme laajentaneet toimintaamme myös sähkömarkkinoilla. Teimme syyskuussa pitkäaikaisen tuulisähkösopimuksen ABO Wind Oy:n tuulivoimapuiston tuotannosta. Vuonna 2023 alamme myydä asiakkaillemme Kestilässä tuotettua uusiutuvaa tuulivoimaa.” Gasumin matka moderniksi kiertotaloustoimijaksi C&S:n kanssa 2020 Gasum ostaa ruotsalaisen biokaasun tuottajan Skövde Biogasin koko osakekannan Torran Gas Holding AB:lta. 2019 Gasum ostaa AGA:n Clean Energy- ja Nauticorin Marine Bunkering -liiketoiminnat Linde AG:ltä. Gasum myy tytäryhtiönsä Gasum Tekniikka Oy:n teollisuuden kunnossapitokumppanille Viafin Service Oyj:lle. 2018 Gasum nostaa omistuksensa Skangasissa 100 prosenttiin. Gasum hankkii Enegian energiamarkkinapalveluiden liiketoiminnan Enegia Group Oy:ltä. 2017 Gasum nostaa omistusosuutensa Skangasissa 70 prosenttiin. Gasum myy lämpöliiketoimintansa ja maakaasun vähittäismyyntiliiketoimintansa Auris Kaasunjakelu Oy:lle Auriksen kaasunjakeluverkkojen alueella. Gasum ostaa ruotsalaisen biokaasuntuottajan Swedish Biogas Internationalin osakekannan. Kaupan myötä Gasumista tuli Pohjoismaiden johtava biokaasun tuottaja. 2016 Gasum ostaa Taaleritehdas Biotehdas I Ky -pääomarahaston omistaman Biotehdas-ketjun. Gasum ja sen tytäryhtiö Skangas ostavat norjalaisen Risavikan LNG-tuotantolaitoksen Lyse-konsernilta. Gasum hankkii Biovakka Oy:n koko osakekannan. 2015 Gasum myy tytäryhtiöidensä Gasum Paikallisjakelu Oy:n ja Helsingin Kaupunkikaasu Oy:n osakkeet SL Capital Partnersille. 2014 Gasum ostaa enemmistön Skangasin nesteytetyn maakaasun (LNG) jakeluliiketoiminnasta Lyse-konsernilta. Kaupan myötä Gasumista tuli Pohjoismaiden suurin LNG-toimija.
Julkaistu 14.1.2021
Avustamme Gasum Oy:tä järjestelyssä, jossa se hankkii Enegia Group Oy:ltä Enegian energiamarkkinapalveluiden liiketoiminnan. Kauppa sisältää Enegia Consulting Oy:n, Enegia Portfolio Services Oy:n ja intStream Oy:n osakekannat. Kauppa on ehdollinen viranomaishyväksynnöille, ja sen odotetaan toteutuvan alkusyksyn 2018 aikana. Enegia on yksi Pohjoismaiden johtavista riippumattomista energia-alan-asiantuntijaorganisaatioista. Yli puolet Suomen sadasta suurimmasta yrityksestä käyttää sen palveluita. Enegia-konsernin liikevaihto oli noin 119,7 miljoonaa euroa vuonna 2017. Enegian sähkökaupan volyymi on 15 TWh, joka on noin viidennes Suomen sähkönkäytöstä. Energiamarkkinapalveluissa työskentelee noin 35 ammattilaista. Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasualan asiantuntija, joka kumppaniensa kanssa rakentaa siltaa kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa maalla ja merellä. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua ja edistää kiertotaloutta käsittelemällä jätteitä sekä tuottamalla biokaasua ja kierrätysravinteita Suomessa ja Ruotsissa. Se on Pohjoismaiden johtava biokaasun tarjoaja. Gasum tarjoaa energiaa sähkön- ja lämmöntuotantoon, teollisuuteen sekä maa- ja meriliikenteeseen. Gasum-konsernissa työskenteli vuoden 2017 lopussa 409 henkilöä Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 925 miljoonaa euroa.
Julkaistu 21.6.2018
Avustimme Titanium Oyj:tä järjestelyssä, jossa se hankkii omistukseensa Investium Group Oy:n tytäryhtiöiden osakekannat. Kauppahinta maksetaan pääosin Titaniumin osakkeilla, ja kaupan toteutuminen on ehdollinen muun muassa Finanssivalvonnan ja Titaniumin ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnälle. Investium-yhtiöiden liiketoimintaan kuuluvat Investium-rahastot, arvopaperinvälitys, sijoitusneuvonta, vakuutusasiamiestoiminta, henki- ja vahinkovakuutusmeklaritoiminta sekä lakiasiaintoimisto. Investium-yhtiöiden liikevaihto oli vuonna 2017 noin 4,6 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos noin 0,2 miljoonaa euroa. Titanium on hoivakiinteistöihin ja asuntoihin sijoittaviin erikoissijoitusrahastoihin sekä omaisuudenhoitopalveluihin keskittyvä kasvuyhtiö. Titaniumin liikevaihto vuonna 2017 oli 10,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman konserniliikearvon poistoja 6,1 miljoonaa euroa. Titaniumin osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsingin ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla.
Julkaistu 20.6.2018
Tiimari-kauppaketjun konkurssi alkoi vuonna 2013, ja pesänhoitajaksi nimettiin osakkaamme Pekka Jaatinen. Konkurssiin asetettiin samanaikaisesti Helsingin pörssissä noteerattu emoyhtiö Tiimari Oyj Abp ja liiketoimintaa harjoittanut tytäryhtiö Tiimari Retail Oy. Tiimari-konsernilla oli Suomessa 178 myymälää ja noin 650 työntekijää. Yhtiö toimi myös Virossa, Latviassa ja Liettuassa, ja se oli suunnitellut laajentumista Ruotsiin ja Venäjälle. Heti konkurssiin asettamisen jälkeen aloitimme konkurssiloppuunmyynnin yhteistyössä yhtiön johdon kanssa. Samalla Baltian-tytäryhtiöt ajettiin hallitusti alas ja emoyhtiön pörssiyhtiöstatus purettiin. Lopuksi Tiimari-brändi myytiin siitä kiinnostuneelle ostajalle ja konsernin nimi vaihtui Svagoksi. Loppuunmyynnistä saatu realisaatiotulos ylitti selvästi sekä velkojien odotukset että johdon budjetin. Onnistumisen syitä olivat etenkin konkurssimyynnin hyvä ajoitus joulukauppaan ja yhteispeli yhtiön johdon, työntekijöiden ja konkurssipesän välillä. Etuoikeudettomille velkojille kertyi konkurssissa noin 27 prosentin jako-osuudet. Konkurssimenettelyt saatiin päätökseen laajuuteensa nähden joutuisasti velkojien hyväksyttyä lopputilitykset 14.11.2017.
Julkaistu 22.1.2018
Toimimme eQ Rahastoyhtiö Oy:n oikeudellisena neuvonantajana rakennejärjestelyssä, jossa Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot ja Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot II siirsivät omistuksensa Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot III-rahastoon, joka samalla aloitti toimintansa. eQ Asunnot III -rahasto keräsi järjestelyn yhteydessä 37 miljoonaa euroa uutta pääomaa ja sen varainkeruu jatkuu vuoden 2025 aikana. eQ Asunnot III -rahaston salkku koostuu vuosina 2021-2024 valmistuneista, 19 asuinrakennuskohteista ja lähes 1400 asunnosta pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. 
Julkaistu 21.5.2025
Avustimme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä sen myydessä kaksi hoivakiinteistöä Northern Horizonin edustamalle rahastolle. Myynnin kohteena olevien kiinteistöjen huoneistopinta-ala on noin 3 500 neliömetriä. Kohteet sijaitsevat Espoossa ja Lahdessa. Espoon kohde valmistui vuonna 2018 ja Lahden kohde valmistui vuonna 2023.  Molemmissa kohteissa vuokralaisena toimii Attendo, Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja.
Julkaistu 9.5.2025
Avustimme menestyksekkäästi BMW:tä poikkeuksellisen pitkässä riita-asiassa, jossa oli kysymys siitä, loukkasivatko vastaajan myymät tarvikevanteet ja niihin kuuluvat keskimerkit BMW:n tavaramerkki- ja mallioikeuksia. Markkinaoikeus katsoi, että vastaajan käyttämä tunnus aiheutti sekaannusvaaran BMW:n tavaramerkkeihin. Kun vastaaja oli käyttänyt tunnusta vanteidensa keskimerkeissä sekä keskimerkkien ja vanteidensa markkinoinnissa, markkinaoikeus totesi vastaajan loukanneen BMW:n tavaramerkkioikeuksia. Vastaaja myönsi loukanneensa BMW:n yhteisömallia mutta kiisti siihen liittyvän kieltovaatimuksen. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt erityistä syytä pidättyä kieltomääräyksen antamisesta, ja määräsi kiellon. Markkinaoikeus kielsi vastaajaa jatkamasta BMW:n tavaramerkkien ja yhteisömallin loukkausta ja määräsi vastaajan muuttamaan tai hävittämään BMW:n oikeuksia loukkaavat tuotteet ja markkinointimateriaalit. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan BMW:lle tavaramerkkioikeuksien loukkauksen johdosta kohtuullisena hyvityksenä 70 000 euroa ja vahingonkorvauksena 80 000 euroa sekä mallioikeuden loukkauksen johdosta kohtuullisena korvauksena 7 000 euroa ja vahingonkorvauksena 8 000 euroa. Määriä voidaan pitää poikkeuksellisen korkeina Suomessa. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan merkittävän osan BMW:n oikeudenkäyntikuluista viivästyskorkoineen. Korkein oikeus päätti 11.3.2025, että vastaajalle ei myönnetä valituslupaa eikä asiassa ole tarvetta pyytää ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta. Markkinaoikeuden asiassa antamat tuomiot (MAO:494/18 ja 517/2023) ovat siten lainvoimaisia. Varsinaisen riita-asian lisäksi BMW vaati erillisessä väiteprosessissa, että vastaajan eräs tavaramerkkirekisteröinti kumotaan. Kumoamisesta käytiin markkinaoikeudessa kaiken kaikkiaan kolme erillistä oikeusprosessia. Vastaajan tavaramerkkirekisteröinti lopulta kumottiin.
Julkaistu 9.5.2025