Mikko Hanni

Counsel, asianajaja

Olen työskennellyt koko opiskeluiden jälkeisen työurani työoikeudellisten toimeksiantojen parissa. Avustan asiakkaitamme kaikenlaisissa työsuhteen elinkaareen kuuluvissa asioissa, kuten työsuhteen päättämisissä, erilaisissa neuvotteluissa, riitatilanteissa, yhteistoimintaneuvotteluissa ja työturvallisuusasioissa.

Suuri osa työajastani kuluu työoikeuteen liittyvissä riita- ja rikosprosesseissa. Käyn myös mielelläni kouluttamassa. Olen työskennellyt erityisen paljon logistiikka-alan yritysten kanssa.

Asiakkaani arvostavat erinomaisia yhteistyö- ja riidanratkaisutaitojani. Käännän jokaisen kiven auttaakseni asiakkaitamme menestymään!

Uusimmat referenssit

Toimimme Reka Industrial Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana sen myydessä kokonaan omistamansa tytäryhtiön Reka Kaapeli Oy:n, joka muodostaa Reka Industrialin kaapelitoimialan. Osakkeiden kauppahinta on 53 miljoonaa euroa, ja kauppahinta maksetaan käteisellä. Reka Kaapelin Suomen kirjanpitolain mukaiset nettovelat olivat 6,5 miljoonaa euroa syyskuun 2022 lopussa. Yrityskaupan toteuttaminen on ehdollinen Reka Industrialin ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnälle sekä viranomaishyväksynnöille. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2023 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Reka Oy, joka edustaa yhteensä 65,36 prosenttia Reka Industrialin äänistä, on peruuttamattomasti sitoutunut äänestämään yhtiökokouksessa yrityskaupan puolesta. Reka Kaapeli on suurin suomalaisomisteinen kaapelinvalmistaja, joka on ollut edistyksellinen toimija kaapelitoimialalla jo yli 60 vuotta. Reka Kaapeli toimittaa kestäviä, korkealaatuisia kaapeliratkaisuja uusiutuvan energian tuotantoon, verkonrakentamiseen, teollisuuteen sekä asuin- ja toimistorakentamiseen. Reka Kaapelilla on noin 270 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2021 oli 134 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 10.11.2022
Avustimme Suomen Osuuskauppojen Keskuskuntaa sen myydessä Pietarin Prismojen liiketoiminnasta vastanneen yhtiön venäläiselle X5 Groupille. Kaupan myötä vastuut myymälöiden vuokrasopimuksista ja henkilöstön palkanmaksusta siirtyvät X5 Groupille. Kaupan solmimisen jälkeen ostajalla ei ole oikeutta käyttää toiminnassaan S-ryhmän tavaramerkkejä. Kauppa sai Venäjän kilpailuviranomaisen (FAS) hyväksynnän 15.6.2022. X5 Group on Venäjän suurin ruokakauppaketju, jonka ketjuihin kuuluvat mm. Pyaterochka ja Perekrestok. S-ryhmä on suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto, jolla on Suomessa yli 1 900 toimipaikkaa. S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) tytäryhtiöineen.
Julkaistu 15.7.2022
Neuvoimme Atria Oyj:tä sen myydessä venäläisen pikaruokaliiketoimintansa, Sibylla Rus LLC:n, Cherkizovo Groupiin kuuluvalle Limited Liability Company Agricultural Complex Mikhailovskiylle. Kauppahinta on noin 8 miljoonaa euroa. Sibylla-tavaramerkki ei sisältynyt kauppaan. Sibylla Rus myy ratkaisuja, jotka on tarkoitettu Sibylla-brändillä toimivissa myyntipisteissä tapahtuvaan pikaruokatuotteiden, kuten hotdogien ja hampurilaisten, valmistamiseen ja myyntiin. Sibylla Rusin tuotteita myydään 4 400 myyntipisteessä Venäjällä, Kazakstanissa, Valko-Venäjällä, Kirgisiassa ja Tadžikistanissa, pääasiassa huoltoasemilla ja vapaa-ajan kohteissa. Cherkizovo Group on Venäjän suurin lihatuotteiden valmistaja. Vuoden 2021 lopussa konsernin liikevaihto oli 158 miljardia ruplaa. Cherkizovo on listattu Moskovan pörssiin vuonna 2006. Vuonna 1903 perustettu Atria Oyj on yksi Pohjois-Euroopan johtavista liha- ja ruoka-alan yrityksistä. Vuonna 2021 sen liikevaihto oli noin 1,5 miljardia euroa, ja sillä oli noin 3 700 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa. Atria on listattu Helsingin pörssiin vuonna 1991.
Julkaistu 17.5.2022
Toimimme tele- ja pilviviestintäyhtiö Sinch AB (publ):n neuvonantajana sen ostaessa SAP:n Suomessa toimivan viestintäyksikön SAP Digital Interconnectin (SDI:n). Sinch hankki SDI:n kaikki varat ja immateriaalioikeudet. Sinch tarjoaa pilvipohjaisia viestintäalustapalveluita yrityksille koko maailmassa. Sekä Sinch että SDI keskittyvät toiminnassaan digitaalisen liiketoiminnan transformaatioon. Sinch on mobiilioperaattoreiden käyttämä ohjelmistotoimittaja, jonka asiakkaisiin kuuluu useita maailman suurimpia yrityksiä. Yhtiön pilvipohjaisia viestintäalustapalveluita käytetään viestien välittämiseen matkapuhelimiin ääni-, video- ja tekstiviestipalveluina. Sinch on perustettu vuonna 2008 ja on siitä lähtien kasvanut nopeasti ja kannattavasti. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa ja sillä on toimipisteet yli 30 maassa. Yhtiön osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Tukholman pörssilistalla. SAP Digital Interconnect (SDI) tarjoaa yrityksille viestialustan yhteyksien luomiseksi yritysten, ihmisten ja esineiden välille tekstiviestien, sähköpostien, push-ilmoitusten ja sosiaalisen median kanavien kautta. SDI:n pilvipohjaisten API-rajapintojen avulla mobiiliverkko-operaattorit, yritykset ja kehittäjät voivat edistää digitaalista transformaatiota hyödyntämällä älykkäitä, yhteenliitettyjä ja monikanavaisia kokonaisuuksia. SDI:llä on asiakkaita yli 190 maassa. Yhtiön asiakaskunta koostuu pääosin vakavaraisista yrityksistä, joista noin 1 500 on yritysasiakkaita ja 500 mobiilioperaattoreita.
Julkaistu 5.5.2020
Neuvoimme Roof Productions Oy:n omistajia yhtiön myynnissä tapahtumamarkkinointitoimisto Tapaukselle. Yrityskaupan yhteydessä pääomasijoitusyhtiö MB Rahastoista tulee Tapaus-konsernin pääomistaja. Roof Productions on 20 työntekijän toimisto, joka on erikoistunut luovien brändikohtaamisten suunnitteluun ja toteuttamiseen. Yrityskauppa odottaa vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Kaupan arvioidaan toteutuvan vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä.
Julkaistu 13.6.2019
Avustimme Suomen Autohuolto Oy:n osakkeenomistajia heidän myydessä yhtiön koko osakekannan SAKA Finland Group Oy:lle. Suomen Autohuolto -konserni on yksi Suomen suurimmista autojen merkkihuoltoon keskittyvistä yrityksistä ja sillä on toimipisteitä Oulussa, Tampereella ja heinäkuusta eteenpäin myös Järvenpäässä. Kaupan lopullinen voimaantulo edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hyväksyntää.
Julkaistu 26.6.2026
Järjestimme Luonnonvarakeskuksen (Luke) juristeille kaksi heille räätälöityä tekoälytyöpajaa. Keskustelimme tekoälymurroksesta ja sen vaikutuksista juristien ajatusmalleihin ja työtapoihin sekä tarjosimme osallistujille käytännönläheisiä ratkaisuja oman työnsä tehostamiseen ja virtaviivaistamiseen Legoran avulla. Tekoälyyn erikoistuneet juristimme valmistelivat työpajoja varten Lukelle räätälöityjä ja julkishallinnon tarpeisiin soveltuvia käyttötapauksia, jotka Luke sai työpajojen jälkeen omaan käyttöönsä. Käyttötapaukset kattoivat muun muassa seuraavat kokonaisuudet: miten oikeuslähteitä ja organisaation omaa dataa hyödynnetään tekoälytulosten maksimoimisessa miten tekoälytyönkulkuja rakennetaan ja hyödynnetään miten sopimusten luonnostelua ison asiakirjamassan pohjalta tehostetaan tekoälyn avulla. Työpajoissa heräsi monipuolista keskustelua tekoälyn roolista ja hyödyistä juristin työtehtävissä. Osallistujat arvostivat sitä, miten ymmärrettävästi ja kattavasti asiantuntijamme osasivat esitellä tekoälyn luonnetta ja sen hyötyjä juuri juridisessa kontekstissa. ”Työpajat tukivat erinomaisesti Luken tavoitetta hyödyntää tekoälyä hallitusti ja toivat konkreettisia käytännön oppeja heti hyödynnettäväksi”, sanoo Luken hallintojohtaja Hannu Laitinen.
Julkaistu 26.6.2026
Avustimme menestyksekkäästi suomalaista rakennuttajakonsulttiyhtiötä ja sen palveluksessa ollutta turvallisuuskoordinaattoria häneen kohdistuneessa työturvallisuusrikossyytteessä. Syyttäjä vaati rangaistusta väitetystä työturvallisuusmääräysten rikkomisesta. Syyte koski putoamistapaturmaa rakennustyömaalla, jossa asiakkaamme toimi rakennuttajan nimeämänä turvallisuuskoordinaattorina. Selvitimme turvallisuuskoordinaattorin velvollisuuksien rajat suhteessa päätoteuttajan vastuuseen sekä sen, miten asiakkaamme oli käytännössä huolehtinut kaikista hänelle kuuluvista tehtävistä. Osoitimme, että asiakkaamme oli toiminut huolellisesti ja velvollisuuksiensa mukaisesti rakennushankkeen suunnittelun, valmistelun ja toteutuksen osalta. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi asiakkaaseemme kohdistetun syytteen. Käräjäoikeus katsoi, että asiakkaamme oli turvallisuuskoordinaattorina asianmukaisesti huolehtinut rakennuttajalle kuuluvista työturvallisuustehtävistä rakennushankkeen suunnittelussa ja valmistelussa eikä ollut tietoinen työmaalla havaitusta putoamissuojauspuutteesta. Tuomio on asiakkaamme osalta lainvoimainen.
Julkaistu 22.6.2026