Mari Kulmakorpi

Associate, oikeustieteen maisteri

Palvelut

  1. Työoikeus

Työskentelen toimistomme Työoikeus-palveluissa. Avustan sekä kotimaisia että kansainvälisiä asiakkaitamme erilaisissa työoikeuteen liittyvissä toimeksiannoissa.

Ennen Castrén & Snellmanille siirtymistäni työskentelin asiantuntijana työnantajaliitossa, missä toimin laaja-alaisesti erilaisten työoikeudellisten kysymysten parissa. Minulla on erityisosaamista muun muassa vuokratyöhön liittyvissä kysymyksissä. Valmistumiseni jälkeen työskentelin pohjoismaisessa elintarvikealan yrityksessä HR-juristina. Opintojeni aikana työskentelin harjoittelijana eri yritysten lakiosastoilla sekä kansainvälisessä tilintarkastusyhteisössä.

Suoritin oikeusnotaarin opintoni Helsingin yliopiston kaksikielisessä Vaasan-yksikössä ja maisterintutkintoni Helsingissä. Opiskeluihini sisältyi myös opiskelijavaihto Irlannin University College Corkissa.

Uusimmat referenssit

Toimimme Reka Industrial Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana sen myydessä kokonaan omistamansa tytäryhtiön Reka Kaapeli Oy:n, joka muodostaa Reka Industrialin kaapelitoimialan. Osakkeiden kauppahinta on 53 miljoonaa euroa, ja kauppahinta maksetaan käteisellä. Reka Kaapelin Suomen kirjanpitolain mukaiset nettovelat olivat 6,5 miljoonaa euroa syyskuun 2022 lopussa. Yrityskaupan toteuttaminen on ehdollinen Reka Industrialin ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnälle sekä viranomaishyväksynnöille. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2023 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Reka Oy, joka edustaa yhteensä 65,36 prosenttia Reka Industrialin äänistä, on peruuttamattomasti sitoutunut äänestämään yhtiökokouksessa yrityskaupan puolesta. Reka Kaapeli on suurin suomalaisomisteinen kaapelinvalmistaja, joka on ollut edistyksellinen toimija kaapelitoimialalla jo yli 60 vuotta. Reka Kaapeli toimittaa kestäviä, korkealaatuisia kaapeliratkaisuja uusiutuvan energian tuotantoon, verkonrakentamiseen, teollisuuteen sekä asuin- ja toimistorakentamiseen. Reka Kaapelilla on noin 270 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2021 oli 134 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 10.11.2022
Avustimme CapMan Growthia sen sijoittaessa taloushallinnon ohjelmistoyhtiö Fennoa Oy:hyn. Fennoa Oy on nopeasti kasvava ohjelmistoyhtiö, joka kehittää ja tarjoaa digitaalisen taloushallinnon pilvipalveluita. Yhtiön liikevaihto ja kannattavuus ovat kymmenkertaistuneet viime vuosien aikana. Fennoa Oy perustettiin vuonna 2014, ja se työllistää 32 henkilöä ja palvelee noin 500 tilitoimistoa sekä näiden kymmeniätuhansia asiakasyrityksiä. CapMan Growth on johtava suomalainen kasvusijoittaja, joka tekee merkittäviä vähemmistösijoituksia vahvaan kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtääviin yrityksiin. CapMan Growth on osa CapMania, joka on johtava pohjoismaalainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. CapMan on ollut listattuna Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien.
Julkaistu 21.10.2022
Toimimme kansainvälisen teknologiakonsernin Körberin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Körber vahvisti digitaalisia palveluitaan hankkimalla osake-enemmistön data- ja tekoälykonsultointiyritys DAIN Studiosista. ”AI First on yksi Körberin strategisista painopisteistä. DAIN Studiosin avulla vahvistamme asemaamme globaalina innovaatiojohtajana ja tulevaisuuden tekoälyratkaisujen toimittajana”, Körber AG:n CDO Christian Schlögel toteaa. ”DAIN Studiosin konsultointiosaamisen avulla pystymme auttamaan yrityksiä tehostamaan toimintaansa tekoälyä hyödyntämällä ja tuomaan asiakkaillemme näkyvää lisäarvoa.” Körber AG on vuonna 1946 perustettu kansainvälinen teknologiakonserni, jolla on noin 10 000 työntekijää yli 100 toimipisteessä ympäri maailmaa. Körberin Digital-liiketoiminta-alue tarjoaa ja kehittää digitaalisia tuotteita, palveluita ja ratkaisuja yhdessä eri alojen asiantuntijoiden, tutkijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa logistiikan, lääketeollisuuden, pehmopaperituotannon ja tupakkateollisuuden alalla tavoitteenaan globaalien valmistusketjujen transformaatio. Körber AG on Körber-konsernin holding-yhtiö. DAIN Studios on vuonna 2016 perustettu suomalais-saksalainen data- ja tekoälykonsultointiyritys. DAIN Studiosilla on asiakkaita useilta eri toimialoilta, kuten televiestintäalalta, lääketeollisuudesta, valmistusteollisuudesta, pankki- ja vakuutusalalta sekä media-alalta.
Julkaistu 25.1.2022
Avustimme rahoittajia ja vientitakuulaitoksia Suomen lain oikeudellisena neuvonantajana Easpring Finland New Materials Oy:n Kotkaan rakennettavan katodiaktiivimateriaalia (CAM) valmistavan tehtaan kehittämiseen ja rakentamiseen liittyvässä 514,4 miljoonan euron vihreässä projektirahoituksessa. Lainanottaja Easpring Finland New Materials on Beijing Easpring Material Technologyn, Finnish Minerals Groupin ja LG Energy Solutionin omistama yhteisyritys. Rahoituksen myönsi kuusi kansainvälistä liikepankkia. Société Générale toimi taloudellisena neuvonantajana ja valtuutettuna pääjärjestäjänä yhdessä Natixisin kanssa, ja DNB, ICBC, ING sekä Standard Chartered osallistuivat lainanantajina. Järjestelyä tukivat vientitakuulaitokset Finnvera ja Sinosure. Hanke on merkittävä virstanpylväs Suomelle ja eurooppalaiselle akkuteollisuuden arvoketjulle, sillä se vahvistaa Euroopan omaa katodiaktiivimateriaalien tuotantoa. Katodiaktiivimateriaalit ovat keskeinen komponentti sähköajoneuvoissa ja energian varastoinnissa käytettävissä litiumioniakuissa. Hankkeen ensimmäisen vaiheen valmistuttua Kotkan tehtaan arvioidaan tuottavan vuosittain noin 60 000 tonnia katodiaktiivimateriaalia. Tehtaasta tulee yksi Euroopan suurimmista CAM-tuotantolaitoksista, ja se tulee toimittamaan materiaaleja johtaville akkuvalmistajille eri puolilla Eurooppaa. 
Julkaistu 21.7.2026
Toimimme Delta Capacityn neuvonantajana rakennusvalmiina olevan Karppion energiavarastointiprojektin (BESS) hankinnassa Helios Nordic Energyltä. Delta Capacity toteuttaa hankkeen yhdessä Strioga Family Foundationin kanssa. Karppion BESS-hanke sijaitsee Teuvalla, ja sen kapasiteetti on 125 MW / 300 MWh. Delta Capacity vastaa hankkeen loppukehityksestä ja käyttöönotosta, joka on suunniteltu vuodelle 2027, sekä toimii hankkeen pitkäaikaisena hankekehittäjänä. Delta Capacity on sveitsiläinen suurten akkuvarastojärjestelmien kehittäjä. Projekti vahvistaa Delta Capacityn kasvavaa pohjoismaista portfoliota.
Julkaistu 20.7.2026
Avustimme Swedbank AB:tä (publ) suomalaisen vähittäiskauppakiinteistösalkun jälleenrahoituksessa. Kiinteistösalkku on Trophin suomalaisten tytäryhtiöiden omistuksessa. Trophi on Pohjoismaiden johtava päivittäistavarakauppavetoisiin vähittäiskauppakiinteistöihin keskittyvä kiinteistöyhtiö, jonka kiinteistösalkkuun kuuluu 278 kohdetta Ruotsissa ja Suomessa. Suomi on Trophille edelleen kehittyvä ja strategisesti tärkeä markkina, ja sen osuus yhtiön vuokratuotoista ja kiinteistöjen arvosta on noin 30 prosenttia. 
Julkaistu 17.7.2026
Toimimme HANZA:n suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen hankkiessa Fortaco Finlandin teräsrakenne- ja kokoonpanoliiketoiminnat. Järjestely toteutetaan liiketoiminta- ja osakekauppana, ja se kattaa Fortaco Finlandin teräsrakenne- ja kokoonpanoliiketoiminnat Suomessa sekä kahden virolaisen ja kahden puolalaisen tytäryhtiön osakkeet. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2026 viimeisen neljänneksen aikana.  Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. HANZA on vuonna 2008 perustettu ruotsalainen konepajateollisuuden ja elektroniikan sopimusvalmistusta harjoittava yritys, joka on listattu Nasdaq Tukholman päälistalla. HANZA:lla on noin 5 000 työntekijää, ja sen vuosittainen liikevaihto on noin 10 miljardia Ruotsin kruunua. Avustamme HANZA:a tässä transaktiossa yhteistyössä ruotsalaisen asianajotoimisto Lindahlin kanssa.
Julkaistu 15.7.2026
Avustimme RVRC Holding AB:ta (RevolutionRace) suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen hankkiessa 90,1 % ICANIWILL AB:n (ICIW) osakkeista. RevolutionRacen pääasiallisena oikeudellisena neuvonantajana toimi ruotsalainen asianajotoimisto Mannheimer Swartling. Vuonna 2012 Ruotsissa perustettu ICIW on ruotsalainen treeni- ja urheiluvaatebrändi.  RevolutionRace on nopeasti kasvava ruotsalainen ulkoiluvaatebrändi, joka tarjoaa monikäyttöisiä tuotteita aktiiviseen elämäntyyliin. Yritys toimii digitaalisella suoramyyntimallilla (D2C) ja palvelee asiakkaita noin 40 maassa. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2021 lähtien.
Julkaistu 14.7.2026