Jenna Puschmann

Senior Associate, asianajaja

Avustan asiakkaitamme EU- ja kilpailuoikeuteen liittyvissä kysymyksissä. Olen kiinnostunut laaja-alaisesti erilaisista kilpailu- ja hankintaoikeudellisista kysymyksistä.

Aloitin Castrén & Snellmanilla juristina valmistuttuani oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Ennen valmistumistani työskentelin paitsi harjoittelijana Castrén & Snellmanilla myös juristiharjoittelijana kansainvälisessä teknologia-alan yrityksessä. Kansainvälinen kokemukseni vahvistui entisestään opiskellessani Alankomaissa Rotterdamin yliopistossa.

Olen perhevapaalla.

Uusimmat referenssit

Castrén & Snellman toimii Porin kaupungin oikeudellisena neuvonantajana Pori Energian vähemmistöosuuden myynnissä Polhem Infralle. Pori Energia on energiayhtiö, joka toimii useilla eri energiantuotannon osa-alueilla, kuten kaukolämmön, sähkönjakelun sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannon ja uusiutuvien energialähteiden avulla tapahtuvan sähköntuotannon aloilla. Yhtiö tarjoaa myös tuulivoimapalveluja ja teollisuuden energiaratkaisuja Satakunnan alueella. Porin kaupungin ja Polhem Infran strategisen kumppanuuden tavoitteena on parantaa Pori Energian taloudellista vakautta ja investointivalmiuksia, minkä ansiosta yhtiö voi jatkaa panostuksiaan energiamurroksessa ja tuottaa edelleen korkealaatuisia energiapalveluja asiakkailleen. Ruotsin valtion eläkerahastojen omistama Polhem Infra keskittyy investointeihin kriittiseen infrastruktuuriin, kuten uusiutuvaan sähköntuotantoon, energian varastointiin, energian jakeluun, digitaaliseen infrastruktuuriin ja liikenneinfrastruktuuriin. Kaupan yhteydessä Pori Energian yritysarvoksi määritettiin 905 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 31.1.2025
Toimimme Fortumin pääneuvonantajana rajat ylittävässä yritysjärjestelyssä, jossa Fortum myi kierrätys- ja jäteliiketoimintansa. Liiketoiminnot myytiin temaattiseen vaikuttavuussijoittamiseen keskittyvälle Summa Equitylle tämän portfolioyhtiön NG Groupin kautta ja velaton kauppahinta on noin 800 miljoonaa euroa.  Fortumin myytävät kierrätys- ja jäteliiketoiminnot (Recycling & Waste) tarjoavat teollisille ja kuntasektorin asiakkaille jätehuoltopalveluja sekä kokonaisvaltaisia muovien, metallien, tuhkan, kuonan ja vaarallisten jätteiden käsittely- ja kierrätyspalveluja. Liiketoiminnot sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa ja työllistävät noin 900 työntekijää. 
Julkaistu 18.7.2024
Toimimme Mérieux Equity Partnersin oikeudellisena ja yritysvastuun due diligence -neuvonantajana sen hallinnoiman Mérieux Participations 4 -buyout-rahaston  ostaessa osake-enemmistön Labqualitystä. Labqualityn nykyiset osakkaat, mukaan lukien Cor Group ja yhtiön johto, uudelleensijoittavat osan saamistaan varoista yhtiöön yrityskaupan yhteydessä. Labqualityn pääkonttori sijaitsee Helsingissä, ja se on pohjoismainen ulkoiseen laadunarviointiin (EQA) sekä lääkinnällisten laitteiden ja lääkkeiden kliinisiin tutkimuksiin (CRO) ja sääntelyyn erikoistunut toimija, jolla on vahva paikallinen asema myös Keski- ja Itä-Euroopassa. Yhtiö tarjoaa kattavan palveluvalikoiman terveydenhuollon, terveysteknologian ja lääkinnän aloille. Yhtiö työllistää yli 120 ammattilaista ja sen tukena on yli 150 ulkoisen asiantuntijan ja konsultin verkosto kolmessa eri maassa: Suomessa, Saksassa ja Puolassa. Sen monimuotoiseen asiakaskuntaan kuuluu yli 8 000 asiakasta yli 60 maassa, muun muassa suuria lääkeyhtiöitä. Mérieux Equity Partners (MxEP) on AMF:n akkreditoima terveydenhuolto- ja ravitsemusaloihin erikoistunut pääomasijoisyhtiö. MxEP tukee aktiivisesti yrityksiä, joilla on erottuvia tuotteita ja palveluita, tarjoamalla niille sektoriosaamista ja pääsyn alan kansainväliseen verkostoon. Yrityskauppa tarjoaa Labqualitylle mahdollisuuden toteuttaa buy & build -strategiaansa Euroopassa sekä kiihdyttää CRO-toimintaansa samalla kun se jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista EQA-segmentissä. MxEP:n erityinen toimialaosaaminen ja taloudelliset resurssit tukevat Labqualitya sen tavoitellessa asemaa johtavana eurooppalaisena CRO- ja EQA-alustana, johon on integroitu sääntelykonsultoinnin osaaminen.
Julkaistu 4.12.2023
Toimimme Geia Foodin suomalaisena neuvonantajana, kun se hankki Topfoods Finland Oy:n ja TFR Topfoods Retailing Oy:n. Geia Food on Triton Smaller Mid-Cap Fund II -rahaston portfolioyhtiö. Hankinnan myötä Geia Food laajentaa asemaansa Pohjoismaissa ja Suomen foodservice- ja teollisuustuotemarkkinoilla. Geia Food on Skandinavian johtava ruokakonseptien toimittaja. Sillä on noin 120 työntekijää ja toimipaikat Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Vuonna 1997 perustettu Triton on sponsoroinut kymmentä rahastoa, ja sen ydinsektoreita ovat teollisuuden tekniikka, yrityspalvelut, kuluttajat ja terveydenhuolto. Tritonin portfolioon tällä hetkellä kuuluvien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 18 miljardia euroa, ja ne työllistävät noin 105 000 työntekijää. Triton Smaller Mid-Cap Fund II -rahasto soveltaa Tritonin menestyksekästä sijoitusstrategiaa Tritonin ydinsektoreilla toimiviin keskisuuriin yrityksiin. Se tarjoaa osaamisensa ja resurssinsa johtoryhmien käyttöön ja auttaa niitä näin laajentamaan yritystensä markkina-asemaa ja toteuttamaan kasvustrategioita kestävällä tavalla. Topfoods-yhtiöiden vuosittainen liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa, ja niillä on yhteensä 15 työntekijää.
Julkaistu 26.4.2023
Toimimme Triton Smaller Mid-Cap Fund II -rahaston neuvonantajana järjestelyssä, jossa rahasto hankki kahdeksan suomalaista yritystä ja toimi näin uuden Habeo Group -konsernin perustajana ja rahoittajana. Uuden konsernin liikevaihto on yhteensä noin 120 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 600 kiinteistötekniikan ammattilaista. Konsernin palvelualoihin kuuluvat esimerkiksi lämmitys, vesi ja viemäröinti, ilmanvaihto ja ilmastointi, sähkötyöt, jäähdytys ja kylmätekniikka, paloturvallisuus sekä automaatio. Strategiansa mukaisesti Habeo Group on ostanut paikallisesti toimivia, menestyneitä ja kiinteistötekniikkaan erikoistuneita suomalaisyrityksiä, ja se on tällä hetkellä toimialan viidenneksi suurin toimija Suomessa. Konserni jatkaa strategiansa toteuttamista palveluportfolioon sopivilla suomalaisilla yritysostoilla. Habeo Group -konserniin kuuluvat seuraavat kahdeksan yhtiötä: Afire Oy – Yritys, joka tarjoaa asiakkailleen markkinoiden parhaat sammutusratkaisut eri käyttötarkoituksiin. ESP-konserni – Uudis- ja korjausrakentamiseen erikoistunut yritysryhmä, joka tuottaa kaikki LVISA-palvelut luotettavasti ja laadukkaasti. HSK Sähkö Oy – Monipuolinen ja muuntautumiskykyinen täyden palvelun sähköurakoitsija, jonka toimialueena on koko Suomi. Neloset Yhtiöt Oy – Täyden palvelun talotekniikka- ja rakennusliike, joka tarjoaa taloyhtiöille rakentamisen ja remontoinnin palveluita kätevästi saman katon alta. Respect-yhtiöt – Monipuolinen osaaja, joka palvelee asiakkaitaan saumattomasti kaikissa korjausrakentamisen tarpeissa. SFT Finntekniikka Oy – Kylmäalan ammattilainen, joka tarjoaa laadukasta kylmälaitteiden ja jäähdytysjärjestelmien kokonaispalvelua. Sähkö Oy Turku ja Helsinki – Sähköalan yritysryhmä, joka toteuttaa laaja-alaisesti erilaisia töitä suunnittelusta asennukseen niin kohteen päätoteuttajana kuin sivu-urakoitsijanakin. Vaasan Kylmäkone Oy – Yritys, joka suunnittelee, myy, asentaa ja huoltaa ammattikäyttöön tarkoitettuja kylmälaitteita ja -järjestelmiä. Vuonna 1997 perustettu Triton on sponsoroinut kymmentä rahastoa, ja sen ydinsektoreita ovat teollisuuden tekniikka, yrityspalvelut, kuluttajat ja terveydenhuolto. Tritonin portfolioon tällä hetkellä kuuluvien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 18 miljardia euroa, ja ne työllistävät noin 105 000 työntekijää. Triton Smaller Mid-Cap Fund II -rahasto soveltaa Tritonin menestyksekästä sijoitusstrategiaa Tritonin ydinsektoreilla toimiviin keskisuuriin yrityksiin. Se tarjoaa osaamisensa ja resurssinsa johtoryhmien käyttöön ja auttaa niitä näin laajentamaan yritystensä markkina-asemaa ja toteuttamaan kasvustrategioita kestävällä tavalla.
Julkaistu 21.4.2023
Avustimme yhdessä Cirion, Thommessenin, Pinsent Masonsin ja RBB Economicsin kanssa norjalaista BEWI ASA:ta järjestelyssä, jossa se hankki Jackon Holding AS:n koko osakekannan. BEWI ASA on norjalainen kansainvälisesti toimiva teollisuuskonserni, joka valmistaa ja myy eriste-, pakkaus- ja komponenttituotteita pääasiassa EPS-, XPS- ja EPP-materiaaleista. Jackon tarjoaa kattavasti erilaisia EPS-, XPS-, EPP- ja EPE-tuotteita, mm. eristeitä, elementtejä, märkätilalevyjä, muita rakentamisen järjestelmiä, pakkaustuotteita sekä teknisiä komponentteja teollisuudelle. Yritysten yhdistyminen kasvattaa tuotevalikoimaa ja tuo merkittäviä synergiaetuja. Kauppa ilmoitettiin kilpailuviranomaisille Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Avustimme BEWI ASA:a yrityskaupan ilmoittamisessa Suomen Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.
Julkaistu 30.11.2022
Castrén & Snellman neuvoi Lantmänneniä Myllyn Parhaan suunnitellussa ostossa Sponsor Capitalilta ja vähemmistöosakkeenomistajilta. Kauppa on tärkeä askel, jolla Lantmännen laajentaa tarjontaansa Suomessa. Lantmännen on maatalousosuuskunta ja Pohjois-Euroopan johtava toimija maatalous-, kone-, bioenergia- ja elintarviketoimialalla. Lantmännenin omistaa 19 000 ruotsalaista maanviljelijää, ja sillä on 10 000 työntekijää sekä toimintaa yli 20 maassa. Myllyn Paras on vuonna 1928 perustettu hyvinkääläinen yritys, joka valmistaa, myy ja markkinoi jauhoja, hiutaleita, suurimoita ja pastaa sekä pakastetaikinoita ja leivonnaispakasteita. Yrityksellä on kaksi tehdasta Hyvinkäällä ja yksi Tammelassa. Myllyn Paras on yksi Suomen arvostetuimpia elintarvikebrändejä ja markkinajohtaja useassa tuotekategoriassa. Yritys valmistaa tuotteita myös vientiin. Yhteensä Myllyn Paras työllistää noin 110 työntekijää. Kauppa edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.
Julkaistu 23.9.2021
Avustimme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä sen myydessä kaksi hoivakiinteistöä Northern Horizonin edustamalle rahastolle. Myynnin kohteena olevien kiinteistöjen huoneistopinta-ala on noin 3 500 neliömetriä. Kohteet sijaitsevat Espoossa ja Lahdessa. Espoon kohde valmistui vuonna 2018 ja Lahden kohde valmistui vuonna 2023.  Molemmissa kohteissa vuokralaisena toimii Attendo, Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja.
Julkaistu 9.5.2025