Anna Joutsi

Associate, LL.M.

Avustan asiakkaitamme EU- ja kilpailuoikeuteen sekä valtiontukiin ja julkisiin hankintoihin liittyvissä toimeksiannoissa.

Ennen valmistumistani työskentelin harjoittelijana Castrén & Snellmannilla sekä muissa asianajotoimistoissa Helsingissä ja Kööpenhaminassa. Olen saanut arvokasta työkokemusta myös Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.

Olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi Lundin yliopistosta. Lisäksi olen opiskellut Maastrichtin yliopistossa sekä Tallinnan teknillisessä yliopistossa.

Uusimmat referenssit

Toimimme Säästöpankkiryhmän neuvonantajana järjestelyssä, jossa Sp-Henkivakuutus Oy:n osakkeet myydään Henki-Fennialle ja samalla osapuolet sopivat pitkäaikaisesta vakuutussäästämistä ja lainaturvaa koskevasta jakeluyhteistyöstä. Kaupan toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksyntää. Sp-Henkivakuutusyhtiö on vuonna 2007 perustettu kotimainen henkivakuutusyhtiö, joka tarjoaa yksityisasiakkaille ja yrityksille vakuutussäästämisen ja riskivakuuttamisen tuotteita. Säästöpankit ja Oma Säästöpankki Oyj toimivat Sp-Henkivakuutuksen asiamiehinä. Henki-Fennia on Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian tytäryhtiö, joka on erikoistunut vapaaehtoisiin henki-, eläke- ja säästövakuutuksiin.
Julkaistu 11.4.2025
Avustimme WithSecure Oyj:tä sen myydessä kyberturvallisuuskonsultointiliiketoimintansa Neqstille. WithSecure Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Neqst on ruotsalainen sijoitusyhtiö, joka keskittyy teknologiayrityksiin. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä.
Julkaistu 24.1.2025
Avustimme Helkama-Autokauppa Oy:tä sen ostaessa Helsingin ja Tampereen Škoda-jälleenmyyntitoimipisteiden liiketoiminnot Hedin Automotive Finlandilta. Helkama-Autokauppa Oy toimii itsenäisenä jälleenmyyjänä Helkama-Auto Oy:n jälleenmyyjäverkostossa, joka on Škoda-autojen, -varaosien ja -lisävarusteiden Suomen maahantuoja. 
Julkaistu 3.12.2024
Toimimme VR-Yhtymä Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana heidän strategisessa päätöksessään myydä maantielogistiikan yksikkönsä sijoitusyhtiö Mutaresille. Kauppa tukee VR:n keskittymistä logistiikkaliiketoiminnassaan rautatiekuljetuksiin. Maantielogistiikan liiketoiminta, joka tuotti noin 80 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2023, siirretään Mutaresin perustamaan uuteen yhtiöön. Liiketoimintayksikkö työllistää noin 75 henkilöä, jotka siirtyvät uuden yhtiön palvelukseen.
Julkaistu 18.11.2024
Toimimme Pernod Ricardin suomalaisena neuvonantajana, kun se myi Turussa valmistettavat tuotemerkkinsä ja niiden tuotannon Oy Hartwall Ab:lle. Tunnetuin Hartwallille kaupan jälkeen siirtyvä tuotemerkki on Minttu-likööri. Hartwall on osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia. Pernod Ricard on yksi maailman suurimpia alkoholiyhtiöitä.
Julkaistu 21.10.2024
Toimimme Fortumin pääneuvonantajana rajat ylittävässä yritysjärjestelyssä, jossa Fortum myi kierrätys- ja jäteliiketoimintansa. Liiketoiminnot myytiin temaattiseen vaikuttavuussijoittamiseen keskittyvälle Summa Equitylle tämän portfolioyhtiön NG Groupin kautta ja velaton kauppahinta on noin 800 miljoonaa euroa.  Fortumin myytävät kierrätys- ja jäteliiketoiminnot (Recycling & Waste) tarjoavat teollisille ja kuntasektorin asiakkaille jätehuoltopalveluja sekä kokonaisvaltaisia muovien, metallien, tuhkan, kuonan ja vaarallisten jätteiden käsittely- ja kierrätyspalveluja. Liiketoiminnot sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa ja työllistävät noin 900 työntekijää. 
Julkaistu 18.7.2024
Neuvoimme ANDRITZ-konserniin kuuluvaa Andritz Oy:tä sen ostaessa koko Procemex Oy:n osakekannan. Kauppa vahvistaa entisestään ANDRITZin automaatio- ja digitalisointiratkaisujen valikoimaa. Procemex on yksi maailman johtavista integroituja radanvalvonta- ja vianilmaisuratkaisuja sellu- ja paperiteollisuudelle tarjoavista yrityksistä. Se työllistää yli 100 konenäköjärjestelmien asiantuntijaa, ja sillä on tytäryhtiöitä Saksassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. ANDRITZ tarjoaa laajan valikoiman innovatiivisia laitoksia, välineitä, järjestelmiä, palveluita ja digitaalisia ratkaisuja monille eri toimialoille ja loppumarkkinoille. ANDRITZilla on johtava asema maailmanmarkkinoilla kaikilla neljällä liiketoiminta-alueellaan: sellu ja paperi, metallit, vesivoima sekä ympäristö ja energia. Se on julkisesti noteerattu konserni, jolla noin 30 000 työntekijää ja yli 280 toimipistettä yli 80 maassa.
Julkaistu 18.7.2024
Toimimme Prevas Aktiebolagin suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa noin 92 prosenttia NMAC Group Oy:n (”Enmac”) osakkeista. Kaupan myötä Prevas laajentaa toimintaansa Suomen markkinoille. Hankinta on Prevasin kasvustrategian mukainen ja tarjoaa mahdollisuuden tuleviin markkinasynergioihin. Ruotsalainen Advokatfirman Lindahl KB toimii Prevas Aktiebolagin oikeudellisena pääneuvonantajana tässä kaupassa. Vuonna 1983 perustetulla Enmacilla on vahva asema Suomen markkinoilla. Se tarjoaa tuotantoprosessien kehittämiseen liittyviä vaativia asiantuntijapalveluja muun muassa vaativan teknisen laskennan, teollisuusautomaation, tuotekehityksen sekä prosessi- ja putkistosuunnittelun alueilla. Enmacilla on noin 200 työntekijää ja kahdeksan toimipaikkaa Suomessa. Vuonna 2023 sen liikevaihto oli 23 miljoonaa euroa. Yrityskauppa edellyttää vielä Suomen työ- ja elinkeinoministeriön hyväksyntää.
Julkaistu 23.5.2024