2.5.2022

Carola Lindholm Castrén & Snellmanin hallituksen puheenjohtajaksi

Yritysjärjestelyt-palvelumme toinen vetäjä, osakas Carola Lindholm on valittu Castrén & Snellmanin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Carola seuraa tehtävässä Pauliina Tenhusta, joka luopui paikasta omasta aloitteestaan ja keskittyy nyt Corporate Governance- ja Maksukyvyttömyysmenettelyt-palveluiden johtamiseen. Pauliina työskenteli toimistomme johtotehtävissä yli kymmenen vuoden ajan: ensin kuusi vuotta yhtiön toimitusjohtajana ja sen jälkeen viisi vuotta hallituksen puheenjohtajana.

Carola Lindholm on toiminut yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2017 ja on Castrén & Snellmanin kolmas perättäinen naispuolinen hallituksen puheenjohtaja. Ennen Pauliina Tenhusta yhtiön hallitusta luotsasi Merja Kivelä.

”Onnittelen Carolaa lämpimästi valinnasta uuteen tehtävään. Yhtiömme on kasvanut kahden viime vuoden aikana reilusti yli kolmanneksella, ja olemme ottaneet johtavan aseman uuden ajan asianajotoimistomarkkinassa. Olemme Carolan ja hänen kollegoidensa johdolla nousseet asiakkaidemme strategisiksi neuvonantajiksi Suomen merkittävimmissä yritysjärjestelyissä. Saamme Carolasta hallituksellemme energisen ja innostavan johtajan, joka kehittää toimistoamme vastaamaan asiakkaidemme tulevaisuuden haasteisiin”, Pauliina Tenhunen sanoo.

”Otan innostuneena vastaan hallituksen puheenjohtajan tehtävän, jossa minulla on kunnia seurata Pauliinaa. Yritysten toimintaympäristö on vahvassa muutoksessa, ja asiakkaisiimme kohdistuvat vaatimukset ovat jatkuvasti yhä korkeammat. Toimistomme palveluiden kysyntä on nyt suurempaa kuin koskaan, ja teemme myös jatkossa kaikkemme tarjotaksemme asiakkaillemme markkinan parhaan tuen. Näen tärkeäksi tehtäväkseni viedä uudelle tasolle toimistomme ainutlaatuista yhdessä tekemiseen ja välittämiseen perustuvaa yrityskulttuuria ja yhteistyötä asiakkaidemme kanssa”, Carola Lindholm sanoo.

Castrén & Snellmanin varsinaisessa yhtiökokouksessa uudeksi hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Jarno Tanhuanpää. Hallituksessa jatkavat Anders Forss, Sakari Salonen, Tero Tuomisto ja Outi Tähtinen. Anders Forss, Sakari Salonen ja Jarno Tanhuanpää kuuluvat myös yhtiön johtoryhmään. Castrén & Snellmanin toimitusjohtajan tehtävässä jatkaa Sakari Lukinmaa.

Yhtiökokouksen 20.4.2022 vahvistaman tilinpäätöksen mukainen yhtiön liikevaihto tilikaudella 1.2.2021–31.1.2022 oli 66,2 miljoonaa euroa. Edellisestä tilikaudesta liikevaihto kasvoi 27 %. Suomessa työskentelevien juristien määrässä mitattuna toimisto kasvoi vuonna 2021 Suomen suurimmaksi asianajotoimistoksi.

Uusimmat referenssit

Avustimme Efima Oyj:tä sen myydessä tekoälyliiketoimintansa Better Care Technologies Oy:lle. Kaupassa siirtyivät Efiman hoiva-alalle kehittämä Moiva-tekoälyalusta, siihen liittyvä teknologia ja tuotemerkki, asiakassopimukset sekä liiketoiminnassa työskentelevät asiantuntijat. Efima on suomalainen digiyhtiö, joka edistää suurten ja keskisuurten yritysten kasvua tehostamalla asiakkaidensa liiketoimintaprosesseja ja luomalla niille kilpailuetua tekoälyn ja datan innovatiivisella hyödyntämisellä. Yhtiöllä on lähes 200 asiantuntijaa Helsingissä ja Tampereella. 
Julkaistu 21.9.2026
Avustimme Neoen Renewables Finland Oy:tä, joka on osa ranskalaista Neoen-konsernia, sen myydessä datakeskushankkeen kansainvälisistä datakeskuskehittäjistä ja -operaattoreista koostuvalle konsortiolle. Kauppa oli Neoenin ensimmäinen datakeskuskehityshanke Suomessa. Vuonna 2008 perustettu Neoen on yksi maailman johtavista riippumattomista uusiutuvan energian tuottajista. Yhtiö toimii 15 maassa. Se kehittää, rahoittaa, rakentaa, omistaa ja operoi aurinkovoimaloita, tuulipuistoja ja akkuvarastoja. Neoen-konsernin omistaa globaali vaihtoehtoisten sijoitusten hallinnoija Brookfield Corporation. 
Julkaistu 17.9.2026
Avustimme Jolt Capitalia ja Tesiä niiden sijoittaessa VEV:iin, joka on johtava kaupallisten ajoneuvokalustojen sähköistysratkaisujen tarjoaja. Jolt Capitalin johdolla toteutettu sijoitus, jossa Tesi osallistui rinnakkaissijoittajana, tukee VEV:n seuraavaa kasvuvaihetta ja laajentumista Euroopassa. Osana järjestelyä VEV:stä tuli itsenäinen yhtiö Vitolin omistusosuuden siirtyessä sijoittajille. Vitolin perustama VEV tarjoaa kokonaisvaltaisia kaluston sähköistysratkaisuja, jotka kattavat kalustostrategian, latausinfrastruktuurin, energiapalvelut ja operatiiviset palvelut. Yhtiön VEV IQ -alusta tukee yli 6 000 sähköistä hyötyajoneuvoa eri puolilla Eurooppaa, ja ratkaisuja on otettu käyttöön yli 600 kohteessa kuljetus-, logistiikka- ja jätehuoltosektoreilla. Jolt Capital on eurooppalaisiin syväteknologiayhtiöihin keskittyvä pääomasijoittaja. Tesi on suomalainen valtion omistama sijoitusyhtiö, joka edistää suomalaisten yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sijoitustoiminnan keinoin. Avustimme Jolt Capitalia ja Tesiä transaktion oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen ja strukturointiin liittyvissä kysymyksissä. Kansainvälinen asianajotoimisto Goodwin avusti sijoittajia VEV:n ostoon liittyvissä asioissa.
Julkaistu 10.9.2026
VR-Yhtymä Oyj eli VR Group on Suomen valtion omistama liikenne- ja logistiikkakonserni, joka operoi Suomessa rautatieliikenteen henkilö- ja tavarakuljetuksia ja toimii myös Ruotsin markkinoilla. Yhtiö tarjoaa matkustus-, logistiikka- ja kunnossapitopalveluita, ja sillä on takanaan yli 160 vuoden kokemus vastuullisen liikkumisen kehittämisestä. Avustamme VR Groupia immateriaalioikeudellisissa asioissa osana yhtiön laajempaa brändinsuojaustyötä. Toimeksiantoihin on kuulunut muun muassa tekijänoikeuksiin, mallioikeuksiin ja tavaramerkkeihin liittyvää neuvontaa, jossa on tarkasteltu yhtiön visuaalisen ilmeen, mukaan lukien sen tunnusomaisen vihreän värin, suojaamista kuljetuspalveluiden yhteydessä osana kokonaisvaltaista suojausstrategiaa. VR Group on myös saanut tunnustusta tekemästään johdonmukaisesta brändityöstä. Keskuskauppakamarin asiantuntijaraati valitsi VR:n Vuoden brändi 2026 -kilpailun voittajaksi. Kilpailun arvioinnissa brändejä tarkasteltiin laajasti muun muassa niiden tarinan, strategisen roolin, uusiutumisen ja immateriaalioikeudellisen suojauksen näkökulmasta, ja raati totesi, että VR:n brändissä sen suojaamisen merkitys on ymmärretty osana kokonaisvaltaista strategiaa. 
Julkaistu 9.9.2026