1. Post

   Verkkotunnussääntely uudistuu – onko yritykselläsi IP-strategia?

   Sähköisen viestinnän lainsäädännön massiivinen kokonaisuudistus eli tietoyhteiskuntakaari (917/2014) tulee verkkotunnusten osalta voimaan 5. syyskuuta 2016 . Verkkotunnussääntelyn muutoksista on siis hyvä olla tietoinen jo nyt. Termistö yksinkertaistuu ja kotimaavaatimus poistuu Tietoyhteiskuntakaaren tavoitteena on ollut selkeyttää ja yksinkertaistaa sääntelyä. Tässä hengessä laista on siivottu pois monitahoinen verkkotunnusten hakijana toimivien tahojen rooliverkko. Tietoyhteiskuntakaari puhuu ainoastaan verkkotunnuksen käyttäjistä ja välittäjistä. Suomessakin hakuprosessissa siirrytään nykyisestä sekamallista kansainväliseen välittäjämalliin, ja rekisteröinnin edellytyksenä ollut kotimaavaatimus poistuu. Kotimaavaatimuksen poistuminen tarkoittaa sitä, että myös ulkomaalaiset yksityis- ja oikeushenkilöt voivat rekisteröidä suomalaisen fi-verkkotunnuksen. Käytännössä tämä parantaa ulkomaisten yritysten mahdollisuuksia rekisteröidä verkkotunnus. Samalla saattavat kuitenkin yleistyä myös anonyymit ulkomaiset fi-rekisteröinnit, joiden yhtenä tarkoituksena voi olla ainoastaan tuottaa ansioita omistajalleen. On vaikea ennustaa, kasvaako fi-verkkotunnusten määrä räjähdysmäisesti. Uskomme kuitenkin, että kansallisella päätteellämme varustettujen verkkotunnusten määrä pysyy pienenä, koska Suomi on pieni markkina-alue eikä meitä suomen puhujia ole paljon. Verkkotunnus on olennainen osa yrityksen markkinointia Kuten kaikki immateriaalioikeusasiat, myös verkkotunnus kannattaa suunnitella huolellisesti. Se on olennainen osa yrityksen brändiä. Suojaa siis verkkotunnuksesi ennemmin hyvissä ajoin kuin mieti asiaa myöhemmin. Tietynlainen strateginen ajattelu kannattaa jo verkkotunnuksen hakemisvaiheessa. Pohdi ennen verkkotunnuksen rekisteröintiä ainakin tällaisia kysymyksiä: Kuka tahansa voi rekisteröidä nimeäsi kantavan verkkotunnuksen Verkkotunnuksen muotoa ja sisältöä koskevat rajoitukset poistuvat osittain uusien säännösten tullessa voimaan. Tällä hetkellä esimerkiksi tietyn etu- ja sukunimen yhdistelmän saa rekisteröidä verkkotunnukseksi vain kyseisen nimen haltija. Uudistusten myötä rajoitus poistuu ja kuka tahansa voi rekisteröidä esimerkiksi juuri sinun nimesi sisältävän verkkotunnuksen. Mitä tämä merkitsee sinun bisneksellesi tai henkilöbrändillesi? Nyt kannattaa olla hereillä ja miettiä asiaa etukäteen. Verkkotunnukset kävelevät jatkossakin käsi kädessä tavaramerkkien ja toiminimien kanssa. Tavaramerkkien ja toiminimien suoja säilyy siis uudistuksessa entisellään, eikä verkkotunnuksessa saa käyttää oikeudettomasti toisen rekisteröityä tavaramerkkiä tai toiminimeä. Pidä tämä mielessä myös suunnitellessasi omaa verkkotunnustasi. Typosquatting ja verkkotunnusriidat Rekisteröity tavaramerkki tai toiminimi suojaa haltijaansa hyvin myös verkkotunnusmaailmassa. Verkkotunnuksen peruutusvaatimus onnistuu yleensä sellaisessa tilanteessa, jossa verkkotunnuksen osaksi on otettu esimerkiksi rekisteröity tavaramerkki. Hankalampi tapaus on niin sanottu typosquatting : se tarkoittaa verkkotunnusten rekisteröinnin väärinkäyttöä, jossa verkkotunnuksen hakija pyrkii hyötymään tietyn brändin goodwill-arvosta rekisteröimällä verkkotunnukseksi väärin kirjoitetun mutta tunnistettavan muodon suositusta tavaramerkistä tai brändistä. Tällaisen verkkotunnuksen avulla käytetään hyväksi yleisiä kirjoitusvirheitä, joita verkon käyttäjät tekevät etsiessään brändiin liittyviä sivuja. Typosquattingissa ei ole kyse kielletystä toisen tavaramerkin tai toiminimen ottamisesta osaksi verkkotunnusta vaan eräänlaisen johdannaisen sisällyttämisestä verkkotunnukseen. Aikaisemmin viranomaiset eivät ole voineet puuttua tällaiseen väärinkäyttöön kovin tehokkaasti. Uusi tietoyhteiskuntakaari sisältää kuitenkin ”typosquatting-pykälän”, jonka nojalla viranomaiset voivat puuttua näihin väärinkäytöksiin nopeasti ja jopa vastapuolta kuulematta. Koska verkkotunnusten rekisteröinnissä pätee aikaprioriteettiperiaate – nopein korjaa potin – verkkotunnuksiin liittyvät riidat ovat suhteellisen yleisiä. Lisääntyvätkö riidat entisestään nyt, kun kotimaavaatimuksesta luovutaan ja verkkotunnusten muotoa ja sisältöä koskevia sääntöjä väljennetään? Emme usko, että erimielisyydet ainakaan vähenevät. Yritysten on hyvä muistaa, että ennakkoon suunniteltu, yrityksen tarpeisiin vastaava IP-strategia auttaa välttämään turhia erimielisyyksiä ja kuluja myös verkkotunnusmaailmassa. Ota verkkotunnukset huomioon osana yrityksesi immateriaalioikeuksia viimeistään nyt.

   Published: 13.3.2015

2. Post

   Digitaalinen dystopia vuosimallia 2015

   Digitaalinen kehitys on edennyt yhteiskunnassa kiihtyvällä tahdilla, jopa niin nopeasti, ettei IT-järjestelmien ja niihin liittyvien sopimusten hallinta ei ole täysin seurannut perässä. IT-lakimies näkee tämän arjessaan valitettavan usein. Tässä muutama esimerkki. Sopimuksesta pitää käydä ilmi myös järjestelmän ominaisuudet Kun yrityksen IT-järjestelmien ylläpito ja kehitys halutaan kilpailuttaa uudelleen, lakimiehen tehtäväksi jää sopimusten laadinta.  Sopimusten laadintaa hankaloittaa tyypillisesti se, että IT-järjestelmiä ei tunneta tai ei tiedetä, miten ne toimivat. Toki tiedetään, että kun ne pyörivät niin kaikki sujuu hyvin, mutta toiminnan kuvaaminen kirjalliseen muotoon on hankalaa. Järjestelmät on luotu, mutta dokumentoitu hyvin puutteellisesti. Mitkä ovat ominaisuuksia ja mitkä virheitä? Mitä palveluita tarvitaan? Mikä kuuluu palvelun hintaan ja mikä ei? Sopimuksesta tulee hampaaton, ellei siinä ole kuvattu järjestelmän ominaisuuksia. Siksi sopimuksissa tulisi pelkkien sopimusvelvoitteiden lisäksi kuvata toimitettavat järjestelmät ja palvelut kirjallisesti. Tällöin järjestelmien kilpailuttaminen on helpompaa ja toisaalta ongelmatilanteissa voidaan löytää syyllinen. Työntekijöiden käyttämät pilvipalvelut ovat tietoturvariski Pilvipalvelut ja big data ovat paljon hoettuja mantroja. Monen organisaation toiminnassa IT-kehityksen suunta ei ole hallinnassa. Yksittäiset työntekijät ottavat pilvipalveluita työkäyttöön: tiedostoja saatetaan esimerkiksi tallentaa Dropboxiin, ja työntekijän vaihtaessa yhtiötä tiedot jäävät hänen Dropbox-tililleen. Miten yhtiö voi toteuttaa salassapitovelvoitteensa, jos se ei tiedä, missä yhtiön tiedot ovat? Kuinka yhtiössä voidaan ottaa käyttöön big dataan perustuvia analyysijärjestelmiä, jos tiedot eivät ole yhdessä paikassa, vaan ne on levitelty näppäriin pilvipalveluihin ympäri tietoverkkoa? Käsityksemme mukaan ojia ei kaiveta niillä lapioilla, jotka ovat halvimpia tai joista työntekijät eniten pitävät, vaan niillä, jotka yhtiön rationaalisen päätöksen perusteella siihen parhaiten soveltuvat. IT-järjestelmien osalta kuulee puhuttavan, että työntekijät ovat yhtiön IT-osasto ja työssä pitää saada käyttää mukavia työvälineitä. Rationaalista kehitystä, eikö totta? Yritykset ERP-järjestelmien panttivankeina Toisena esimerkkinä ovat ERP-järjestelmät, joilla ohjataan monien yhtiöiden ja julkisten organisaatioiden toimintaa. Niistä on tullut osa yhtiön selkärankaa, ja jos ne eivät toimi, liiketoiminta pysähtyy. Toisaalta ERP-järjestelmät ovat merkittävä kuluerä, ja niiden vaihtaminen on äärimmäisen kallista. Lakimiehenä tätä on hankala uskoa, kun lukee, millaisia EPR-järjestelmien hankintasopimuksia organisaatioissa allekirjoitetaan. ERP-toimittaja voi sanella sopimusten perusteella hyvin tiukkoja ehtoja toiminnalleen. Tyypillisesti toimittajan vastuut järjestelmän ongelmista ovat vähäiset, järjestelmän vaihtamiseen saatava apu on kallista ja toimittajalla on vapaa oikeus muuttaa hinnoitteluaan. Miksi halutaan tietoisesti joutua panttivangiksi? Lienee osa IT-alan Tukholma-syndroomaa. IT-järjestelmä voi koitua liiketoiminnan kohtaloksi Digitaalisesta utopiasta tulee digitaalinen dystopia, ellei IT-järjestelmien hankintaan ja hallintoon kiinnitetä enemmän huomiota. Hankintapäätökset tehdään ruusuisin kuvitelmin, mutta samalla unohdetaan se valitettava tosiasia, että jokaisessa IT-järjestelmässä on virheitä, useimmat IT-projektit epäonnistuvat, kaikki järjestelmät kaatuvat joskus ja tietomurtojen määrä on jatkuvasti kasvanut. Sopimukset tulisi siis laatia hallitsemaan näitä riskejä. IT-järjestelmät eivät ole enää vain kulujen säästämistä tai tulojen ansaitsemista tukevia järjestelmiä, vaan yrityksen koko toiminta elää – tai kuolee – niiden varassa. Olemme luoneet digitaalisen yhteiskunnan, mutta emme osaa vielä hallita sen riskejä. Opettelemme sitä vieläkin vuonna 2015. Emme saa luoda IT-järjestelmistä dystopiaa itsellemme. Haluaisimme uskoa mieluummin utopioihin myös vuonna 2015.

   Published: 3.2.2015

3. Post

   Tuuppauksia pykälien sijaan

   Totta on, että jos lakien vaikutukset perustuvat enemmän toiveisiin kuin tutkittuun tietoon, ne jäävät vaatimattomiksi. Tulokset voivat olla jopa sääntelyn tavoitteiden vastaisia. Jos sääntelyä puretaan, millä keinoin päätöksentekijät sitten edistävät haluttuja yhteiskunnallisia päämääriä ja meidän hyvinvointiamme? Nudge – sysäys oikeaan suuntaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa keskusteluun on viime vuosina noussut toimintamalli, jota kuvataan sanalla nudging . Sen ideana on, että yritysten ja kansalaisten toimintaa ohjataan sopivilla nudgeilla eli ”toimintasysäyksillä” [1] tehokkaammin kuin sääntelyllä. Hieman yksinkertaistettuna kysymys on siitä, miten yhteiskunnan päätöksenteossa voidaan ottaa nykyistä paremmin ja johdonmukaisemmin huomioon tieteelliset tutkimustulokset siitä, miten ihmiset toimivat. Mikä meihin vaikuttaa ja mikä ei? Suuri merkitys on esimerkiksi sillä, miten asiat esitetään ja miten todennäköisenä me jotakin tapahtumaa pidämme. Meillä on myös taipumus tulkita uutta tietoa tavalla, joka tukee aiempaa ennakkokäsitystämme asiasta. Olemme keskimäärin ylioptimistisia itsellemme myönteisten seurausten suhteen ja toisaalta vähän mukavuudenhaluisia, pidämme mielellämme asiat aika lailla ennallaan. Nämä ovat tuttuja juttuja monelle markkinointimiehelle – mutta vieraampia julkisen puolen päätöksentekijöille. Sysäys toimii kannustimena Toimintasysäyksiä koskevan keskustelun pyrkimyksenä on, että julkisen sektorin politiikkatoimien suunnittelussa ja päätöksenteossa otettaisiin nykyistä johdonmukaisemmin huomioon se, miten ihmiset oikeasti toimivat ja reagoivat ja millaiset toimet tästä syystä ovat tehokkaita. Ajattelun kritiikki kohdistuu perinteiseen näkemykseen siitä, että teemme valintamme harkiten ja järjellä. Käyttäytymistaloustieteen tutkimukset eivät tätä valitettavasti tue, vaan päätöksiimme vaikuttavat paljon muun muassa asiayhteys ja itse valintatilanne. Olennaista sysäykselle on myös, että valintaan ei pakoteta kielloin tai rajoituksin. Koska valinnanvapaus säilyy, sysäys ei ole kielto taikka sanktio, vaan aito ”porkkana”. Hyvä sysäys on fiksu. Sen etuna on myös joustavuus ja se voidaan kohdistaa kustannustehokkaasti – sekä tarvittaessa muuttaa. Hyvä sysäys on vaikkapa helppokäyttöinen viranomaisen nettilomake tai kaupunkisuunnittelussa ihmisiä liikkumaan houkutteleva vaihtoehto. Terveys, turvallisuus, vastuunotto ympäristöstä ja läheisistä – voisi kuvitella, että montaa hyvinvointivaltiossa keskeistä asiaa voitaisiin edistää oikeaan suuntaan tuuppaavilla toimilla. Katso täältä lisäesimerkkejä sysäyksistä. Euroopassa mennään jo Euroopan maista Isossa-Britanniassa nudgingia edistetään järjestelmällisesti . Saksassa Merkelin hallitus on kiinnostunut ajattelumallista , ja Pohjoismaista Tanskassa ja Ruotsissa nudgingin merkitys on tunnustettu. Nudgingista keskustellaan myös OECD:ssä ja EU:ssa, jossa se on toistaiseksi saanut jalansijaa lähinnä terveys- ja kuluttajansuoja-asioiden pääosastolla (SANCO), mutta laajempaa käyttöä pyritään edistämään.  Pitäisikö meidänkin osallistua aktiivisemmin tähän eurooppalaiseen keskusteluun [2] ? [1] Nudge-termin lanseerasivat Richard H. Thale ja Cass R. Sunstain kirjassaan Nudge (Yale University Press 2008). Termiä on suomeksi kutsuttu sysäykseksi tai ohjaukseksi. [2] Lisätietoa ks. esimerkiksi Alberto Alemanno, Alessandro Spina: Nudging Legally. On the Checks and Balances of Behavioral Regulation (International Journal of Constitutional Law. Issue 2/2014) ja Jyrki Tala: Lainvalmistelu ja sääntelyn vaihtoehdot. (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 115, 2012)

   Published: 19.1.2015

4. Post

   Pykälädieetti uuden vuoden lupauksena?

   Miksi juristi osallistuu pykälädieettiin? Haluamme kuitenkin ottaa osaa tähän keskusteluun. Uskokaa tai älkää, ei ole meidänkään intressissä lisätä sääntelyä, vaikka lyhytnäköisesti ajateltuna lisäsäännökset ja niiden tulkinta tuovat leivän tähän pöytään. Monimutkaisten ja tarpeettomien säännösten sijaan haluamme olla mukana nopeasti kehittyvässä maailmassa tulkitsemassa sitä, miten lainsäädäntö taipuu uusiin ilmiöihin yritysmaailmassa. Tällaisia ilmiöitä ovat mm. esineiden internet (Internet of Things, IoT), jakamistalous (sharing economy) ja 3D-tulostus. Sääntelytoive nro 1: Olennaisuus Toimivassa ja kilpailukykyisessä yhteiskunnassa tarvitaan säännöksiä – ei kuitenkaan liikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että vain olennaiset asiat säännellään. Kategorisesti emme siis lähtisi vetämään henkseleitä lakien ylitse, vaan peräänkuulutamme olennaisuusarviointia, jonka lopputuloksena osasta säännöksiä  on todennäköisesti syytä luopua. Sääntelytoive nro 2: Arvioidaan vaikutukset etukäteen Olennaisten sääntöjen säilyttämisen lisäksi toivoisimme uusilta säännöksiltä tarkempaa ennakollista vaikutusarviointia. Mitä säännösluonnos käytännössä tarkoittaa yritysten ja myös lakia soveltavien viranomaisten arjessa? Lainlaatijoiden tulisi ottaa tuumaustauko, jos näyttää siltä, että uusi säännös aiheuttaisi tavoiteltuun hyötyyn verrattuna kohtuutonta hallinnollista taakkaa ja kustannuksia. Taakkaa voi aiheutua sekä sääntelyn kohteena oleville yrityksille että viranomaisille. Esimerkiksi työnantajana toimiminen tarkoittaa, että yritysten tulee palkan ja sivukulujen maksamisen ohella toimittaa tietoja niin verohallinnolle, eläkevakuutusyhtiölle kuin tapaturmavakuuttajallekin. Taakka on entistä painavampi, jos tietoja ei ole mahdollista kerätä suoraan yrityksen järjestelmistä, vaan se vaatii käsityötä. Uudet, monimutkaiset säännökset aiheuttavat päänvaivaa myös hallinnon puolella – myös hallinnon järjestelmät tulee trimmata uusien säännösten mukaisiksi ja henkilökunta kouluttaa soveltamaan säännöksiä lain tarkoittamalla tavalla. Sekään ei ole halpaa lystiä. Sääntelytoive nro 3: Ennakollisuus Yhteiskunnan toimivuus edellyttää myös säännösten ennakoitavuutta. Erityisesti verolainsäädännössä olemme viime vuosina todistaneet poukkoilevaa sääntelyä, joka vaikeuttaa yritysten toimintaa ja vähentää ulkomaalaisten halua investoida Suomeen.  Esimerkiksi edustuskulujen vähennyskelpoisuuden kanssa on soudettu ja huovattu. Samoin tuotannollisten investointien poistoporkkanaa on tarjottu pariksi vuodeksi kerrallaan. Sääntelytoive nro 4: Ymmärrettävyys Toivelistamme jatkuu: säännösten on oltava ymmärrettäviä – kenen tahansa tulisi viimeistään toisella lukukerralla ymmärtää laki ja sen säätämistä perusteleva hallituksen esitys. Jos esimerkiksi ymmärrät sähköisen palvelukaupan uudet arvonlisäverosäännökset läpikotaisin, ilmoittaudu allekirjoittaneelle – tarjoan sinulle lounaan. Ovatko toiveet toteutumassa? Positiivista pöhinää on kuitenkin jo ilmassa, mistä osoituksena on OHRA-hankkeen valmistelutyöryhmän raportti , joka julkaistiin nyt tammikuussa. Työryhmä esittää muun muassa, että etukäteinen ja vaihtoehtoja tuottava vaikutusarviointi nostetaan välttämättömäksi edellytykseksi erityisesti laajempien politiikkapakettien valmistelussa. Raportti sisältää ehdotuksen valtioneuvoston asiantuntijayksiköstä, jonka tehtävänä on auttaa ministeriöitä laatimaan tietosisällöltään riittäviä vaikutusarviointeja. Selvityksen mukaan painopisteenä ovat erityisesti säännösten taloudelliset vaikutukset, mutta myös vaikutukset ihmisten ja yritysten toimintaan (hallinnollinen taakka) sekä vaikutukset kuntien tehtäviin ja velvoitteisiin. Yllä mainitun hankkeen toteutumista odotellessa jokainen meistä voisi vilkaista peiliin ja osallistua vaikutusarviointiin paremman sääntelyn puolesta. Me Cassulla olemme mukana vaikutusarvioinnissa osallistumalla lakiehdotusten lausuntomenettelyihin eri järjestöjen kautta. Osallistuminen onnistuu myös esimerkiksi otakantaa.fi -sivuston välityksellä. Uudelta vuodelta toivomme siis solakampaa säännöskehikkoa, joka kattaa yhteiskunnan toimivuuden kannalta olennaiset asiat, kestää aikaa ja perustuu etukäteen tehtyyn vaikutusarviointiin. Dieetti alkakoon – hyvä tästä tulee!

   Published: 16.1.2015

5. Post

   Ketterästi kohti kaaosta?

   IT-markkinaa tuntevan juristin on helppo todeta, että ketterän kehitysmenetelmän projektisopimuksiin törmää huomattavasti harvemmin kuin perinteisiin vesiputousprojekteihin. Mistä tämä johtuu? Ei ainakaan ketterien menetelmien vähäisestä käytöstä. Väitämme, että ketterien projektisopimusten karttamiseen liittyy kaksi juurtunutta käsitystä: Molemmat väitteet ovat pielessä. Vesiputousprojektiin laadittu sopimus ei taivu ketteräksi nimeä muuttamalla. On totta, että liian yksityiskohtainen sopimus poistaa koko ketteryyden, mutta liian joustava sopimus tai sopimukseton tila etenee ketterästi kohti kaaosta. Juristin näkökulmasta ongelmana ei ole sopimuksen jäykkyys, vaan vääränlainen sopimus. Mietitty, projektiin soveltuva sopimus tukee oikeanlaisen toimittajan löytämistä hankkeen toteuttamiseen ja sitouttaa oikeat asiantuntijat projektiin. Ongelmana vakiintuneen sopimuskäytännön puute Asiaan perehtymättömälle ketterän sopimuksen laatiminen voi olla haastava tehtävä, koska ketterille projekteille on olemassa vasta vähän vakiintunutta sopimuskäytäntöä. Konkreettinen esimerkki ovat nykyisin voimassa olevat IT2010- ja JIT2007-vakioehdot, joiden uusiin versioihin suunnitellaan ketterien projektien sopimusehtoja vasta nyt, vaikka ketterät kehitysmenetelmät tulivat noin 15 vuotta sitten. Sopimusta valmisteltaessa tulisi huomioida ketterien projektien erityispiirteet. Ketterät sopimukset ovat omanlainen maailmansa, jossa viljellään erityistä agile-terminologiaa: puhutaan esimerkiksi sprinteistä, backlogista, DoD:stä ja scrum masterista. Termistöä tärkeämpää on kuitenkin ymmärtää, miten nämä käsitteet heijastavat ketteryyttä tai miten niiden pitäisi vaikuttaa sopimuksen sisältöön. Sopimuksen tulisi kuvata, miten projekti etenee, miten päätökset tehdään ja miten lopputulokset hyväksytään. Sopimuksessa olisi myös syytä käyttää ketterälle kehittämiselle ominaista termistöä. Asiakas on aktiivisessa roolissa ketterän projektin edetessä On selvää, ettei projektin onnistuminen riipu pelkästään sopimuksen hyvyydestä (tai huonoudesta). Ihanteellisessa ketterässä projektissa osapuolina ovat sitoutunut asiakas ja osaava toimittaja. Suurimmat virheet saatetaan tehdä jo hankintavaiheessa, ellei sopivan toimittajan ja oikeanlaisen projektitiimin valintaan panosteta riittävästi. Laiminlyönnillä voi olla vakavat seuraukset, sillä ketteryydessä on kyse tiimityöstä. Ihannetapauksessa yhteistyö johtaa siihen, että projektissa saavutetaan tavoitellut tulokset, jotka mukautuvat asiakkaan tarpeisiin, ja päästään eroon raskaasta dokumentaatiosta. Muutostarpeet huomioidaan niiden ilmaantuessa, eikä resursseja tarvitse uhrata tarpeettomiin muutoksenhallintamenettelyihin. Toisaalta ketteryydessä on kyse nimenomaan tiimityöstä . Ketterä projekti vaatii asiakkaalta huomattavasti enemmän osallistumista ja asiantuntemusta kuin perinteinen projekti. Toisinaan asiakkaalta puuttuvat tarvittava tietotaito ja resurssit. Asiakkaan toiveissa saattaa olla joustava, asiakkaan tarpeisiin mukautuva projekti, jossa tulokset toimitetaan avaimet käteen -mallilla. Ketteryys ei ole mahdollista, ellei asiakas osallistu projektitoimintaan aktiivisesti ja säännöllisesti tai ehdi antaa palautetta ja havainnoida muutostarpeita. Asiakkaan osallistumisen lisäksi tärkeää on, että asiakasorganisaatiossa on projektiin omistautunut henkilö, jolla on ajantasainen tieto projektin etenemisestä ja joka pystyy valtuuksiensa rajoissa tekemään asiakkaalta vaadittavat päätökset ja linjaukset asiakkaan puolesta. Vesiputousmallinen projekti tulee asiakkaan pöydälle hyväksyttäväksi kerralla tai korkeintaan muutamassa osassa. Ketterä projekti sen sijaan edellyttää jatkuvaa hyväksymismenettelyä ja samalla selkeää päätöksentekomenettelyä. Toisinaan vastapuolen hyväntahtoisuuteen luotetaan jopa sokeasti kumppanuushenkeen ja ketteryydelle ominaiseen epämuodolliseen yhteistyömalliin vedoten ja keskeisiä asioita jätetään kirjaamatta sopimukseen. Myöhemmässä vaiheessa toimittaja hankkii ehkä rahakkaamman projektin eikä kumppanuuslupauksilla ole enää niin suurta merkitystä. Ketterässä projektissa tärkein resurssi ovat osaavat asiantuntijat. Jos oikeita asiantuntijoita ei sitouteta projektiin, voi yksikin vaihdos tehdä aikaansaaduista tuloksista jopa käyttökelvottomia. Ketteryys ja sen edellyttämä osaaminen on henkilösidonnaista. Luottamus osapuolten välillä on tietysti tärkeää, mutta projektiin sitoutuneen osapuolen ei pitäisi arkailla kumppanuushengessä luvattujen asioiden kirjaamista sopimustekstiin. Rahalle vastinetta? Oma kysymyksensä on myös sopimuksen kohde. Toisinaan ketterissä projekteissa ajaudutaan ongelmaan, jossa osapuolet ryhtyvät toteuttamaan projektia vailla tarkempia määrityksiä ja asiakas maksaa toimittajan laskut kuukausittain käytetyn työajan perusteella. Tällöin kyse ei välttämättä ole enää projektitoimituksesta, vaan yhteistyö saattaa muistuttaa ennemminkin asiantuntijakonsultointia, vailla mitään lopputulosvastuuta. Asiakkaan näkökulmasta projektitoimituksen etuna on lähtökohta toimivien lopputulosten syntymisestä. Jos kohdetta ei ole määritelty millään tasolla, riskinä on, ettei projektin lopputuloksiin tyytymättömän asiakkaan ole mahdollista saattaa toimittajaa vastuuseen pieleen menneen projektin sisällöstä. Toisaalta herää kysymys siitä, miten sopimuksen kohde ylipäänsä määritellään, kun jo ketteryyden ideologian mukaan sopimuksen kohde täsmentyy projektin edetessä. Lähtökohdaksi projektin kohteen määrityksessä voidaan ottaa esimerkiksi tietty vähimmäistaso, joka lopputulosten on täytettävä ja jonka täytyttyä voidaan sopia jatkokehityksestä asiakkaan toiveiden ja resurssien mukaisesti. Sopimuksesta pitäisi käydä ilmi, mitä ostaja on ostamassa ja mitä myyjä on myymässä. Monissa ketterissä sopimuksissa näin ei ole. On vain haavekuva ketteryydestä, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Hybridisopimuksessa on piirteitä molemmista malleista Ketteryyden määrä ei ole projekteissa vakio. Käytännössä tehdään paljon hybridisopimuksia, joissa otetaan aineksia sekä ketteristä että perinteisistä projekteista. Syynä voi olla esimerkiksi se, että hankkeen liiketoiminnalliset intressit edellyttävät tiettyjä vesiputousmallin mekanismeja. Väärinkäsitysten välttämiseksi käytettävän menetelmän kuvaukseen olisikin syytä panostaa ja huolehtia, että molemmilla osapuolilla on yhteisymmärrys siitä, mitä ketteryydellä kyseisessä projektissa tarkoitetaan. Jos ketterää menetelmää ei määritellä riittävän selvästi, jos projektin edellyttämästä dokumentaatiosta tai osapuolten välisestä kommunikaatiosta tingitään tai jos osapuolilla ei ole riittävää tietotaitoa ketteryydestä, ajaudutaan helposti ns. lumivyöryongelmaan. Tavoitellaan ketteryyttä, mutta tosiasiassa toimitaan perinteisen projektin mukaisesti. Tämä voi pahimmillaan johtaa molempien menetelmien huonoimpien käytäntöjen soveltamiseen. Sopimusta laadittaessa tulee huomioida riittävä tasapaino ketteryyden, ennustettavuuden ja muiden liiketoiminnallisesti tärkeiden intressien välillä. On kuitenkin muistettava, että ketteriin projekteihin liittyy paljon muitakin kuin sopimusteknisiä pulmia. Ketteryys ei sovi kaikkiin projekteihin Ketterää projektia harkittaessa on mietittävä, voiko kyseisen projektin toteuttaa ketterästi. Kysymys liittyy ensisijaisesti siihen, kuinka bisneskriittinen projekti on ja mikä on hankkeen taloudellinen arvo. Ketterää sopimusta (kuten muutakin IT-sopimusta) laadittaessa tulee harkita huolellisesti, onko yhtiöllä riittävästi resursseja ja osaamista projektin toteuttamiseen ketterästi ja kestääkö projektin kohde ketteryydelle ominaisen iteratiivisuuden.

   Published: 13.1.2015

6. Post

   Yrityssaneeraus voi olla uuden alku

   Velkojat ovat toisinaan katkeria siitä, että omat saatavat jäävät suurelta osin luottotappioksi, kun velallisyhtiö pääsee puskemaan eteenpäin puhdistetulla taseellaan. Kansantalouden näkökulmasta saneeraus on kuitenkin eduksi, koska sen avulla voidaan säilyttää jatkamiskelpoista liiketoimintaa ja työpaikkoja. Kiireellä sorvattu laki kaipaa päivitystä Saneerausmenettely tuli meille Suomeen keskellä 1990-luvulla alkanutta lamaa, kun eduskunta sääti kovan kiireen ja kohun saattelemana lain yrityksen saneerauksesta. Laki haki mallia erityisesti Yhdysvalloista, jossa ns. Chapter 11 -menettelyä oli käytetty menestyksellisesti jo toistakymmentä vuotta. Ideana oli luoda konkurssimenettelyn sijaan pelastusreitti sellaisille yrityksille, jotka joutuvat syystä tai toisesta tilapäisiin tai muuten korjattavissa oleviin taloudellisiin vaikeuksiin. Upouusi laki pääsi heti käyttöön, kun saman tien vuonna 1993 alkoivat muun muassa Osuuskunta Eka-Yhtymän ja Starckjohann Oyj:n massiiviset saneerausmenettelyt. Näyttävän alun jälkeen saneerauslakia on sovellettu hyvin erilaisiin yrityksiin: pörssilistattuun Talvivaaraan, tuulivoimaloiden vaihteita tekevään Moventas Windiin, metsäkoneita valmistavaan Logsetiin ja urheiluvälineketju Top-Sportiin. Viimeisimpänä suurena nimenä saneeraukseen hakeutui joulun alla pörssilistattu Trainers’ House. Vuosittain saneeraushakemuksen jättää käräjäoikeudelle 350–500 yritystä, joissa on yhteensä useita tuhansia työpaikkoja. Saneerauslakimme jäi kuitenkin tiukan säätämisaikataulun vuoksi osittain vajaaksi verrattuna kansainvälisiin sisariinsa. Laki ei ole sittemminkään kehittynyt samassa tahdissa pääomamarkkinoiden muutoksen kanssa. Ulkomaisten velkojien ja sijoittajien onkin toisinaan vaikeaa ymmärtää meikäläistä menettelyä, jossa esimerkiksi uuden rahan ja vanhojen omistajien kohtelu on erilaista kuin monessa muussa maassa. Toivottavasti laki saadaan päivitettyä seuraavan vaalikauden aikana. Saneerattavalla yrityksellä pitää olla elinvoimaa Saneerauksen ideana on auttaa sellaisia taloudellisissa vaikeuksissa olevia yrityksiä, joilla on edelleen elämisen edellytyksiä. Yhtiö voi olla selkeästi maksukyvytön tai ainakin maksukyvyttömyyden partaalla. Yhtiöllä pitää kuitenkin olla sellaista liiketoimintaa, josta voidaan oikeilla keinoilla saada kannattavaa. Keskeistä onkin selvittää heti alkuun, miksi yhtiö on taloudellisissa vaikeuksissa. Mahdollisia syitä ovat pieleen mennyt jätti-investointi, kilpailutilanteen yllättävä muutos, talouspakotteiden ennakoimaton vaikutus tai vain huono johtaminen. Yhtiö on voinut lähteä kasvamaan liian nopeasti hukaten ydinosaamisensa. Joskus taustalla voi olla yrittäjän sairastuminen. Taloudellisten vaikeuksien syynä voi kuitenkin olla myös kerta kaikkiaan kannattamaton liikeidea, jolloin mikään kommervenkki ei käännä kassavirtaa positiiviseksi. Tällaisten yritysten ei tulisi edes pyrkiä yrityssaneeraukseen, vaan niiden liiketoiminta pitäisi lopettaa konkurssimenettelyn kautta. Selvittäjä auttaa löytämään ratkaisun Usein saneeraus ymmärretään vain velkojen leikkaukseksi. Olennaisempaa kuitenkin on, miten tappiollinen liiketoiminta saadaan tuottamaan ja löytyykö tunnelin päästä vielä valo. Saneeraus tarjoaa velallisyrityksen avuksi käräjäoikeuden määräämän puolueettoman selvittäjän. Selvittäjän tehtävänä on etsiä yhdessä velallisyhtiön ja velkojien kanssa kokonaisratkaisua, jolla velallisyrityksen elämä saadaan jatkumaan onnellisesti. Tällainen tie on yleensä yrityksen velkojien ja muiden yhteistyökumppanien kannalta parempi kuin halki-poikki-ja-pinoon-ratkaisu konkurssin kautta. Saneeraus mahdollistaa järeät toimenpiteet Saneerauksessa pyritään löytämään yrityksestä elinkelpoinen osuus, jota kannattaa suojella. Rönsyistä hankkiudutaan eroon. Velallisyhtiön liiketoimintasuunnitelma käydään kriittisesti läpi ja arvioidaan, minkä palikoiden varaan yhtiön tulevaisuuden voisi rakentaa. Liiketoiminnan järjestäminen uudelleen vaatii yleensä kovia toimia. Saneerauksessa olevan yhtiön henkilöstöä voidaan joutua irtisanomaan, jolloin käytössä ovat tavallista lyhyemmät yt-neuvottelu- ja irtisanomisajat. Pitkistä ja epäedullisista vuokrasopimuksista on mahdollista päästä saneerauksessa eroon nopeasti. Osana yrityssaneerausta järjestellään usein myös velkoja. Saneerausvelan pääomaa voidaan leikata ja maksuaikaa pidentää jopa huomattavasti. Velkaleikkurilla ei kuitenkaan voida alentaa velkojien saatavia enemmän kuin on välttämätöntä saneerauksen toteuttamiseksi. Velkajärjestelyn pitää siis aina sopia velallisyrityksen kassavirtaennusteeseen. Oikein ajoitettu saneeraus toimii Saneerauksen pitäisi olla uuden alku. Suuri osa aloitetuista saneerausmenettelyistä on kuitenkin edelleen pelkkää tekohengitystä. Kaikille yrityksille ei onnistuta edes vahvistamaan saneerausohjelmaa, ja vahvistetuistakin ohjelmista läpi viedään vain puolet. Saneeraukseen pitäisi siksi hakeutua ajoissa eli silloin, kun uutta alkua varten on vielä ituja. Menettely toimii hienosti, kun se ajoitetaan oikein. Saneerausta ei tule pitää viimeisenä askeleena ennen vääjäämätöntä konkurssia, vaan sitä tulee katsoa avoimin mielin, mahdollisuutena. Asiantuntevan selvittäjän valitseminen auttaa osaltaan saneerauksen onnistumisessa. Menettely ei ole kustannuksiltaan aivan halpa, mutta investointi tulevaisuuteen kannattaa tehdä jos liiketoiminta on kaikesta huolimatta elinkelpoista.

   Published: 7.1.2015

7. Post

   Pullot ja tölkit piiloon katukuvasta ja somesta - alkoholimainonnan lainsäädäntö kiristyy

   Alkoholimainonta poistuu katukuvasta Alkoholilain uudistus muuttaa miedoiksi luokiteltujen alkoholijuomien, kuten oluiden ja siidereiden, mainontaa koskevia säännöksiä. Tällaisten juomien ulkomainonta poistuu katukuvasta kokonaan. Olutvalmistajat teippaavat tällä hetkellä tehtaidensa vieressä seisovia jättitölkkejä ja muut mietojen alkoholijuomien valmistajat rekkojensa kylkiä. Koffin hevosten tulevaisuus on vielä avoinna, mutta logot olutvaunuista poistuvat joka tapauksessa. Ulkomainonta poistuu käytännössä kaikilta järjestyslaissa tarkoitetuilta yleisiltä paikoilta, kuten urheilukentiltä, joukkoliikenteen kulkuneuvoista ja kauppakeskuksista. Jotta poikkeuksilta ei vältyttäisi, lakimuutos ei kuitenkaan koske kokoontumislaissa tarkoitettuja yleisötilaisuuksia tai sellaisiin pysyvästi käytettyä paikkaa. Siten esimerkiksi jäähallin kaukalon laitaan maalattuja olutmainoksia ei tarvitse poistaa otteluiden välillä. Lakimuutoksen perusteluissa ulkomainonnan on katsottu olevan erityisen haitallista esimerkiksi siksi, että sen kautta alkoholi tuodaan osaksi monien lasten ja nuorten arkipäivää bussipysäkeille, liikennevälineisiin ja keskustojen näyttäville mainospaikoille. Mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu? Sosiaalinen media on muuttanut mainontaa hyvin paljon. Erään kansainvälisen, suuren olutmerkin markkinointijohtaja totesi hiljattain, että YouTube ja Facebook ovat yritykselle erittäin tärkeitä mainosfoorumeita. Facebookin automaattisesti käynnistyvät videomainokset ovat olleet paljon odotettua tehokkaampi keino markkinoida olutta kuluttajille Amerikassa – mainokset ovat pyörineet kuluttajien näytöillä kymmeniä miljoonia kertoja. Suomalainen somettaja ei jatkossa näe olut- tai siiderimainoksia älypuhelimensa tai minkään muunkaan laitteensa näytöllä, sillä tammikuun alusta lähtien alkoholimarkkinointi lakkaa myös sosiaalisessa mediassa. Kielto ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan se koskee mainontaa, jossa kuluttajat osallistuvat esimerkiksi omilla kuvillaan tai videoillaan mainostajan järjestämään kilpailuun, tai jossa kilpailu perustuu siihen, että kuluttajat jakavat mainostajan sisältöä edelleen. Yksityishenkilönä voit edelleen jakaa oluttölkkisi kuvan Sananvapausnäkökohtien perusteella esimerkiksi kuluttajien omatoiminen ja keskinäinen viestintä ei kuitenkaan kuulu kiellon piiriin. Yksityishenkilönä voit edelleen vapaasti ladata someen lomakuviasi, joissa näkyy lomajuomien logoja, sekä tykätä kavereidesi vastaavista kuvista. Myös bloggarit voivat vapaasti kertoa alkoholituotteista, kunhan he eivät saa tästä korvausta. Mutta missä kulkee mainostajan vastuu esimerkiksi kuluttajien jakamasta aineistosta? Sosiaalinen media on mahdollistanut laajasti erilaisten kuluttajalähtöisten kampanjoiden ja kilpailuiden järjestämisen, joissa palkintoina on tarjottu esimerkiksi konsertti- tai ottelulippuja. Lakiuudistus kieltää kuitenkin jatkossa kaiken alkoholimainonnan, joka perustuu erilaisiin kilpailuihin, peleihin tai markkinointiarpajaisiin. Koska kielto koskee markkinointia, joka perustuu kuluttajien tuottamaan tai jakamaan sisältöön, se tarkoittaa kieltoa #olutmerkki -tyyppisille hashtag-kampanjoille ja muille sosiaalisen median kuluttajakilpailuille, jotka perustuvat esimerkiksi tykkäämiseen Facebookissa. Mikä on jatkossa kiellettyä ja mikä sallittua? Jatkossa televisiossa tai radiossa ei ennen iltakymmentä nähdä eikä kuulla oluen kuohahteluja saunanlauteilla, sillä lakiuudistus vaikuttaa myös televisio- ja radiomainonnan sallittuihin aikarajoihin. Uudistuksen voimaantuloon on yhtä kauan kuin vuodessa 2014 on päiviä jäljellä. Joulunpyhien jälkeen kaiken tulisi olla kunnossa, mutta miten jatkossa vedetään raja esimerkiksi yhtiön ja työntekijöiden omien näkemysten välille sosiaalisessa mediassa ja kuinka uudistusta tullaan valvomaan? Aika näyttää, mutta on varmaa, että jokaisen mietoja alkoholijuomia markkinoineen yrityksen pitää kiinnittää alkuvuoden aikana erityistä huomiota markkinointinsa asianmukaisuuteen sen kaikissa muodoissa.

   Published: 19.12.2014

8. Post

   Miehittämättömät ilma-alukset sääntelysumussa

   Ilma-aluksien käyttöön liittyy kuitenkin useita murheellisen mutkikkaita ongelmia. Ongelmat kytkeytyvät etenkin vahingonkorvausoikeuteen ja yksityisyyden suojaan. Kenellä on vastuu, jos ilma-aluksella aiheutetaan tavalla tai toisella vahinkoa? Onko vastuu lennättäjällä, aluksen omistavalla yrityksellä vai jopa kenties aluksen valmistajalla? Saako ilma-aluksilla ylipäätänsä kuvata kaupunkia yläpuolelta? Millaisia ongelmia tällainen ylhäältä tapahtuva kuvaaminen saattaa aiheuttaa yksityisyyden suojan kannalta? Nämä kysymykset tulisi selkeästi ratkaista lainsäädännössä ennen ilma-alusten laajamittaista käyttöä. Ilmailulain uudistus tuo miehittämättömät ilma-alukset sääntelyn piiriin Miehittämättömät ilma-alukset ovatkin tänä vuonna herättäneet kuohuntaa medioissa ja alan ihmisten pullantuoksuisissa kahvipöytäkeskusteluissa. Taustalla on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin suunnittelema sääntelyn lisääminen. Toistaiseksi miehittämättömien ilma-alusten käyttöä ei ole säännelty Suomessa lainkaan. Tilanne on kuitenkin muuttumassa – radikaalisti. Alan harrastajia nämä muutokset eivät hetkauta, sillä muutokset eivät koske lennokkeja, joita käytetään ainoastaan harraste- tai urheilutarkoitukseen. Muita kuin harrastajia nämä jyrkät muutokset tulevat kuitenkin varmasti koskemaan. Uusi ilmailulaki tuli voimaan 13.11.2014, mutta siihen sisältyvät miehittämättömiä ilma-aluksia koskevat säännökset tulevat voimaan vasta myöhemmin täsmentyvänä ajankohtana. Uuden ilmailulain mukaan miehittämättömän ilma-aluksen kauko-ohjaajalla tulee olla lupakirja. Lupakirja voidaan myöntää, jos asianomainen iältään, terveydeltään, tiedoiltaan, taidoiltaan, koulutukseltaan ja kokemukseltaan täyttää lajiin perustuvat kelpoisuusvaatimukset. Ongelmaksi muodostuu se, ettei Suomessa (eikä toistaiseksi oikeastaan muissakaan maissa) ole sellaista koulutusorganisaatiota, joka voisi legitiimisti antaa tällaisen vaaditun lupakirjan. Tällaisia organisaatioita löytyy Isosta-Britanniasta ja Hollannista, mutta niistä saatu lupakirja tuskin pätee välittömästi muissa maissa. Uusi ilmailumääräys rajoittaa ilma-alusten käyttöä asutuksen lähellä Uuden ilmailulain lisäksi vuoden 2014 loppupuolella tulee näillä näkymin voimaan uusi ilmailumääräys, joka asettaa hyvin tiukkoja rajoituksia ilma-alusten käytölle. Ilmailumääräyksen luonnoksen mukaan miehittämättömän ilma-aluksen lennättäminen ei ole sallittua asutuskeskuksen tiheästi asuttujen osien tai ulos kokoontuneen väkijoukon yläpuolella tai niin, että lentorata on näihin nähden lähempänä kuin 150 metrin etäisyydellä. Jos säännös hyväksytään tällaisenaan, se merkitsee monelle töiden loppumista: monet yhtiöt nimittäin lennättävät kuvauskalustoa tällaisissa paikoissa esimerkiksi isojen yleisötapahtumien yhteydessä. Lisäksi luonnokseen on kirjattu, ettei mikään yksittäinen ohjaus- ja valvontayhteysjärjestelmän vika saa estää miehittämättömän ilma-aluksen ohjaamista. On kuitenkin syytä pistää merkille, että kaiken tekniikan kahdentaminen voi tehdä aluksista pahimmassa tapauksessa vain painavia ja turhan monimutkaisia. Muutenkin 90 % onnettomuuksista tapahtuu nimenomaan lennättäjän tekemän virheen eikä aluksessa olevan vian vuoksi. Myös luonnoksessa mainittu kaikille muille paitsi viranomaisille kohdistettu kielto lennättää ilma-alusta yöllä kuulostaa kohtuuttomalta. Vähintäänkin poikkeuslupa tai erillinen yökelpuutus tulisi olla mahdollinen. Uuden sääntelyn lopputuloksena on selkeä liikasääntelyn vaara. Liikasääntely voi estää uusien elinkeinojen syntymisen Miksi näin tiukkaa normiviidakkoa luodaan, kun se selkeästi estää kehitystä? Liikasääntely ei auta parantamaan peruspalveluita eikä luomaan uutta elinkeinotoimintaa. Vaikka miehittämättömien ilma-alusten käyttöön liittyy huomattavia ongelmia, esimerkiksi edellä esiteltyjen vastuukysymysten kannalta, eikö sääntelyllä pikemminkin tulisi tukea kehitystä eikä räikeästi estää sitä? Piilaaksossa pyritään mahdollistamaan teknologinen kehitys eikä estämään ja haittamaan sitä, näin voisi toivoa myös Suomessa toimittavan. Jaakko Lindgren  

   Published: 10.12.2014

9. Post

   Laki, jota meidän ei vieläkään tarvitse noudattaa?

   Kilpailuneutraliteetilla tarkoitetaan julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan tasapuolisia toimintaedellytyksiä. Kilpailuneutraliteetin vaatimus on osa EU:n valtiontukisääntöjä, joita on noudatettu Suomessakin vuodesta 1995 alkaen. Vuonna 2007 Euroopan komissio totesi Tieliikelaitosta koskevassa päätöksessä, ettei julkinen sektori voi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että se hyötyisi veroeduista ja konkurssisuojasta. Tieliikelaitos yhtiöitettiinkin sittemmin Destiaksi. Nyt vuonna 2014 poliitikot tekevät EU-sääntöjen noudattamisesta mielipidekysymyksen ja työntekijät lakkoilevat yhtiöittämisen edessä. Tämän osoitti hyvin Palmian yhtiöittämistä koskeva päätöksenteko. Tasapuoliset mahdollisuudet kaikille Kun kyse on taloudellisesta toiminnasta, jossa tavaraa tai palveluita myydään EU:n jäsenvaltioiden rajojen yli, tai kun alalla toimii kansainvälisiä yrityksiä, kaikilla osapuolilla pitää olla tasapuoliset ja reilut mahdollisuudet harjoittaa liiketoimintaansa. Näistä säännöistä emme voi vapaasti poiketa kansallisella tasolla. Tästä huolimatta kuntalaki sisältää yhtiöittämisvelvoitteen poikkeuksia, joita EU:n valtiontukisääntely ei tunne. On hyvä muistaa, että EU-oikeuden etusijaperiaate on ollut voimassa jo vuodesta 1965. Ristiriitatilanteessa kansallinen sääntö väistyy. Merkittävin ongelma ei ole se, että EU-sääntöjä ei noudateta, vaikka siitä saattaakin seurata Suomen valtiolle rikkomuskanteita ja korvausvelvoitteita. Merkittävin ongelma on itse kilpailuneutraliteettivaje. Kilpailu kannustaa kehittymään Julkisen palvelutuotannon epäreilut kilpailuedut syrjäyttävät yksityisiä, tehokkaasti toimivia ja veroja maksavia yrityksiä markkinoilta. Julkiset markkinat keskittyvät ja taantuvat, eikä niiden palvelutarjonta kehity samalla tavalla ilman kilpailua. Samalla yhteiskunnan kustannukset ja meidän jokaisen maksamat verot nousevat. Kehittymättömiltä kotimarkkinoilta yritysten on myös kovin vaikeaa ponnistaa nopeasti kehittyville kansainvälisille markkinoille. Mielestäni meillä Suomessa ei oteta kilpailuneutraliteettiongelmaa vakavasti. Olisiko jo aika? Lue lisää aiheesta Defensor Legiksen numerosta 4/2014: ”Kilpailuneutraliteetti, valtiontuki ja kuntien taloudellisen toiminnan yhtiöittämisvelvollisuus”. Lataa PDF-versio artikkelista:  Defensor Legis 4 2014 

   Published: 20.10.2014

10. Post

    Teollinen internet – uhka vai mahdollisuus?

    Viime aikoina on keskusteltu teollisesta internetistä ja sen tuomista uhkista ja mahdollisuuksista. Teollisella internetillä tai esineiden internetillä (engl . internet of things ) tarkoitetaan sitä, että tulevaisuudessa erilaiset laitteet, esimerkiksi kodinkoneet, autot ja teollisuuskoneet, ovat yhä useammin kytkettyjä internetiin ja toimivat sen välityksellä. Kyseessä on paradigman muutos: aivan kuten 90-luvun aikana siirryttiin eristetyistä järjestelmäkohtaisista verkoista maailmanlaajuiseen internetiin, nyt ollaan siirtymässä passiivisesta, selainpohjaisesta verkosta uudenlaiseen internetiin, joka on yhä kiinteämpi osa päivittäistä elämäämme ja ympäristöämme. Tulevaisuudessa meitä ympäröivät älyesineet, jotka vaihtavat tietoliikenneyhteyksien kautta tietoja keskenään. Se johtaa uusiin innovaatioihin teollisuudessa, kaupallisella alalla ja kuluttajien keskuudessa. Tulevaisuuden internet elää esineissä Jo nyt on käytössä sovelluksia, joiden avulla esine lähettää tietoja internetiin, ja sitä valvotaan ja kontrolloidaan tietoliikenneyhteyksien avulla. Hyvä esimerkki on etävalvomo, jossa voidaan esimerkiksi Suomesta käsin valvoa asiakkaiden teollisia laitteita ympäri maailmaa niihin asennettujen sensorien avulla. Tällaiset sovellukset, joissa tuotteesta siirretään tietoja toisen yrityksen järjestelmiin ja sieltä takaisin, ovat jo nyt teknisesti mahdollisia ja yleistyvät tulevaisuudessa. Myös niihin liittyvät juridiset kysymykset, jotka koskevat tietojen siirtoa ja vastuita, voidaan ratkaista nykyisenlaisilla yritysten välisillä palvelu- ja toimeksiantosopimuksilla, jotka täytyy toki laatia huolellisesti vastaamaan toiminnan tarpeita. Teollisen internetin profeetat ennustavat, että internetin ja esineiden välinen suhde mullistuu vielä laajemmin: syntyy esineiden internet. Tämä tulevaisuuden internet tarkoittaa kokonaisvaltaista integraatiota, jossa kodit, älyteknologialla varustetut vaatteet, itseohjautuvat autot, kaupungin infrastruktuuri ja varsinainen teollinen internet eli älykkäällä analytiikalla ja prosessitekniikalla toimiva teollisuus ovat kaikki yhteydessä tietoverkkoon ja sen kautta toisiinsa. Sensoreilla varustetut esineet vaihtavat jatkuvasti tietoja keskenään. Tämä tehostaisi yhteiskunnan toimintaa esimerkiksi älykkään ja nopeasti muutoksiin reagoivan tuotantoketjun hallinnan kautta ja loisi toisaalta täysin uusia toimialoja ja kaupallisia sovelluksia. Tietojen vaihtamisesta ja hyödyntämisestä tulisi muutamassa vuodessa miljardiluokan bisnestä. Esineiden internet vaatii yrityksiltä yhteisiä pelisääntöjä ja toimintatapoja Tähän tulevaisuudenkuvaan ei kuitenkaan päästä noin vain. Vain muutama vuosi sitten esineiden internetin toteuttaminen olisi ollut teknisesti vaikeaa, kun laajakaistayhteydet ja sensorit olivat vielä verrattain kalliita. Nämä esteet ovat nyt siirtymässä historiaan. Yritysten ja kuluttajien väliseen lähes rajattomaan tietojen siirtoon liittyy kuitenkin myös muita ongelmia. Ensinnäkin tietosuojalainsäädäntö rajoittaa sitä, miten kuluttajien tietoja voi kerätä, käsitellä ja siirtää. Esineiden internet vaatinee lakimuutoksia ja laajempaa keskustelua siitä, miten ja millä ehdoilla kuluttajien tietoja saa siirtää kaupallisissa tarkoituksissa. Nykyinen lainsäädännön kehitys on omiaan hidastamaan esineiden internetin syntyä. Yritysten välinen tietojenvaihto herättää pelkoa yrityksen liikesalaisuuksien vaarantumisesta, kun älykkäät laitteet ”keskustelevat” keskenään ja vaihtavat käyttötietoja. Esineiden internet ei voi toimia ilman yritysten välistä luottamusta. Siksi yritysten pitänee sopia yhteisistä pelisäännöistä ja varmistaa sopimuksilla, että hyödyt ja kustannukset jakautuvat reilusti. Lisäksi eri valmistajien laitteiden lähettämien tietojen on oltava yhteensopivia, mikä vaatinee uusia datastandardeja. Maailmalla onkin käynnissä useita eri standardihankkeita, joiden tarkoituksena on luoda perusta esineiden internetille. Toisaalta tiedonsiirron ongelmat voitaisiin myös ratkaista käyttämällä erikoistuneita ja yleisesti hyväksyttyjä tiedonvälittäjiä, samalla tavalla kuin pankkitietoja nykyään siirretään maailmanlaajuisesti eri järjestelmien välillä SWIFT-yhtymän kehittämän viestiverkon avulla. Jotta esineet voivat keskustella keskenään, niille on löydettävä yhteinen kieli tai ainakin rajapinnat, jotka ymmärtävät erilaisten laitteiden kieltä. Esineiden internet tuo mukanaan myös juridisia haasteita, joiden ratkaiseminen vaatii uudenlaista ajattelua ja uudenlaisia sopimuksia. Uudessa järjestelmässä lisäarvo syntyy esineiden välisessä keskustelussa. Silloin on tärkeää määritellä, kuka omistaa liikkuvan tiedon ja miten siitä saatavat hyödyt ja tulot jaetaan. Jos esimerkiksi itseohjautuva auto saa tietoja tieoloista tai liikenteestä useista eri yritysten hallinnoimista lähteistä, se johtaa myös erityisiin ongelmiin välillisten vahinkojen kannalta. Kuka on vastuussa, jos auto saa virheellistä tietoa ja törmää seinään tai jalankulkijaan? Miten tuotevastuu toteutuu, jos älyvaatteeseen tulee kohtalokas virhe toisen laitteen lähettämän tiedon takia? Horisontissa uusia liiketoimintamahdollisuuksia Esineiden internet on mahdollisuus, joidenkin mukaan jopa väistämättömyys: internetin ja tavaroiden maailman integraatio tiivistyy lähivuosina, joten yritysten on hyvä ajoissa ja oma-aloitteisesti varautua näihin toimialojen rajat ylittäviin mullistuksiin. Uusien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii kuitenkin tiedonsiirron ja vastuiden pohtimista – ei vain liiketoiminnan suunnittelussa vaan myös yritysten sopimuksissa. Henkilötietoja sisältävistä aineistoista tulee yrityksille arvokasta pääomaa. Miten sitä voi käyttää laillisesti, kun lainsäädäntö jatkuvasti tiukkenee? Teknologiaan kriittisesti suhtautuva humanisti tai sääntelyä rakastava juristi näkisi esineiden internetissä vain uhkia. Itse näen kuitenkin valtavia liiketoimintamahdollisuuksia, joihin on löydettävä juridiset ratkaisut. Jaakko Lindgren

    Published: 30.9.2014