Hyvä vai paha hankintalainsäädäntö?

Tarjoajien neuvonantajana törmäämme säännöllisesti tilanteisiin, joissa hankintayksikkö yrittää siirtää esimerkiksi kysyntäriskin kokonaan tarjoajille. Tarjoajilta pyydetään kiinteitä hintoja, vaikka hankintayksikkö kieltäytyy sitoutumasta volyymeihin. Tarjouspyynnön ehdot ovat usein sellaiset, ettei kiinteä hinta jousta volyymin tai vaatimustason muuttuessa. Ongelmat eivät johdu hankinta­lainsäädännöstä, vaan hankintakäytännöistä.

Julkiset hankinnat ovat tarjoajille yleensä ota tai jätä -tilanne: joko tarjotaan hankintayksikön ehdoilla tai ei ollenkaan. Onnistumisia tulee harvoin, jos hankintayksikkö pyrkii vain turvaamaan oman asemansa ja vyöryttää riskit tarjoajille.

Samaan aikaan hankinnoilta toivotaan lisää strategista vaikuttavuutta. Tarvitaan vähähiilistä rakentamista, syrjäytymisen ehkäisemistä, työllistämistä ja ylipäänsä lisää tulosperusteisia hankintoja. Tämän kaiken hankintalainsäädäntö mahdollistaa jo nyt. Hankintakäytännöissä on vielä paljon parantamisen varaa, vaikka KEINO-osaamiskeskus tekeekin hyvää työtä tällä sektorilla.

Hankintalainsäädäntö on toimiva työkalu, kunhan sitä osaa käyttää. Jotta kilpailu piristyisi, tarvitaan lisää dialogia hankintayksiköiden ja tarjoajien välille. Normaalisti sopimuksissa pyritään win-win-tilanteisiin. Miksei myös julkisissa hankinnoissa?