Jerker Pitkänen

osakas, asianajaja, varatuomari

Olen työskennellyt riskienhallinnan ja riitojen ratkaisemisen parissa yli kymmenen vuotta. Keskeisiin osaamisalueisiini kuuluvat kotimaiset ja kansainväliset tuomioistuin- ja välimiesmenettelyt, sovittelut ja riitoja edeltävä konsultaatio. Neuvon asiakkaitamme myös muissa kuin riita-asioissa, erityisesti rakentamiseen liittyvissä asioissa sekä vakuutus- ja yhtiöoikeuden kysymyksissä.

Suuri osa työstäni koostuu kotimaisista ja kansainvälisistä välimiesmenettelyistä. Viime vuosina olen työskennellyt läheisesti energiasektorin yritysten kanssa ja hoitanut useita laajoja sopimusriitoja niin toimittajan kuin tilaajan puolesta. Minulla on mittava kokemus erilaisista vakioehtojen, kuten FIDIC-ehtojen, sekä räätälöityjen sopimusehtojen mukaisesti toteutetuista EPCM- ja EPC-urakoista, joissa sovellettavana lakina on ollut muun muassa Suomen, Ruotsin, Viron ja Englannin laki. Neuvon asiakkaitamme säännöllisesti myös yrityskauppoihin, osakassopimuksiin, kauppasopimuksiin, tuotevastuuseen ja IT-toimituksiin liittyvissä riidoissa.

Olen toiminut välimiehenä ja välimiesoikeuden sihteerinä laajoissa riidoissa. Lisäksi työskentelen asianajajana tuomioistuimissa kaikissa oikeusasteissa.

Uusimmat referenssit

Avustimme rakennusyhtiö YIT:tä kahden urakkasopimuksen laatimisessa ja neuvottelemisessa johtavan algoritmisen kaupankäynnin yrityksen XTX Marketsin kanssa koskien kahden datakeskuksen rakentamista Kajaaniin. Molemmat urakkasopimukset ovat osa XTX Marketsin suurta datakeskuskompleksia. Ensimmäinen sopimus, jonka arvo on noin 100 miljoonaa euroa ja joka allekirjoitettiin joulukuussa 2024, merkitsi ensimmäisen datakeskuksen rakentamisen käynnistymistä Kajaanissa ja vahvisti Kajaanin asemaa strategisena keskuksena korkean tason datainfrastruktuurille. Tämän yhteistyön menestyksen pohjalta YIT ja XTX Markets tekivät elokuussa 2025 toisen urakkasopimuksen toisen datakeskuksen rakentamisen aloittamisesta. Tämä vaihe sisältää uuden rakennuksen runkorakenteen ja kuoren toimittamisen. 
Julkaistu 20.11.2025
Toimimme WasaGroup Oy:n neuvonantajana vihreän siirtymän hankkeessa, jossa WasaGroup suunnittelee Hitachi Energyn uuden tuotanto- ja teknologiakampuksen Mustasaareen. WasaGroup vastaa kokonaisuudessaan hankkeen suunnittelusta, luvituksista, kilpailutuksista, johtamisesta ja ohjaamisesta. Neuvoimme WasaGroupia hankkeen projektinjohto- ja rahoitussopimusten laadinnassa ja kommentoimisessa. Mustasaareen suunniteltavan kampuksen koko tulee olemaan noin 30 000 neliötä. Hitachi Energyn investointi kaksinkertaistaa muuntajien valmistuksen nykyisen kapasiteetin Suomessa ja myös tuotevalikoima laajenee entistä suurempiin muuntajiin. Investoinnin tavoitteena on vastata vihreän energiasiirtymän myötä kasvavaan muuntajien ja muun modernin teknologian kysyntään Suomessa ja kansainvälisesti. Projektin ensimmäisessä vaiheessa on sovittu kehityshankkeesta, jonka tavoitteena on rakennusluvan valmistelu ja riittävä suunnitteluvalmius projektin toteuttamiseksi. Tavoitteena on, että tuotanto- ja teknologiakampus on käytössä vuonna 2027. 
Julkaistu 30.5.2024
Edustimme Suomen lääkärihelikopteritoiminnasta vastaavaa FinnHEMS Oy:tä välitystuomion kumoamiskanteessa. Välimiesoikeus antoi vuonna 2016 välitystuomion, jossa se hylkäsi FinnHEMSin yhtä palveluntarjoajaansa vastaan esittämät vaatimukset. Välimiesoikeus katsoi, että palveluntarjoaja oli syyllistynyt sopimusrikkomukseen, mutta päätti olla määräämättä korvauksia FinnHEMSille, koska FinnHEMSin katsottiin laiminlyöneen reklamoida puutteellisesta suorituksesta kohtuullisessa ajassa. Tämän johdosta osapuolten välille katsottiin syntyneen hiljainen sopimus puutteellisen suorituksen sallittavuudesta. Välimiesmenettelyn aikana palveluntarjoaja ei kuitenkaan ollut vedonnut reklamaation laiminlyöntiin tai hiljaisen sopimuksen syntymiseen kiistämisensä perusteena. Tämän takia FinnHEMS nosti kumoamiskanteen Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus hyväksyi FinnHEMSin kanteen ja kumosi välitystuomion. Palveluntarjoaja valitti Helsingin hovioikeuteen, joka vahvisti käräjäoikeuden tuomion. Sekä käräjä- että hovioikeus hyväksyivät FinnHEMSin väitteen, jonka mukaan välimiesoikeus ei ollut varannut FinnHEMSille tarpeellista tilaisuutta asiansa ajamiseen ja oli ylittänyt toimivaltansa perustaessaan tuomionsa seikkaan, johon osapuolet eivät olleet vedonneet. Korkein oikeus ei myöntänyt palveluntarjoajalle valituslupaa, joten hovioikeuden tuomio on lainvoimainen. Kynnys välitystuomion kumoamiselle tuomioistuimissa on korkea. Välitystuomiot on tarkoitettu pysyviksi, ja niiden kumoamista voidaan vaatia vain hyvin rajallisin perustein. Oikeuskäytäntöä kumoamiskanteista on ylipäätään vähän, ja vielä harvinaisempia ovat ne tapaukset, joissa välitystuomio on kumottu. Tästä huolimatta FinnHEMS onnistui osoittamaan, että välimiesoikeus oli ylittänyt toimivaltansa eikä ollut varannut FinnHEMSille tarpeellista tilaisuutta asiansa ajamiseen, minkä seurauksena välitystuomio kumottiin. Helsingin hovioikeuden lainvoimainen tuomio on huomionarvoinen ja harvinainen päätös Suomessa, ja se tarjoaa hyvän ohjenuoran tuleviin välimiesten toimivallan rajoja käsitteleviin asioihin.
Julkaistu 11.5.2020
Avustimme Citycon Oyj:tä Lippulaiva-asuinkiinteistöjen myynnissä Espoossa. Myydyt asuinkiinteistöt koostuvat 275 asunnosta, yhteensä noin 13 000 neliömetriä, ja sijaitsevat Cityconin omistaman Lippulaiva-kauppakeskuksen yhteydessä. Bruttokauppahinta 61,5 miljoonaa euroa vastaa kohteen viimeisintä IFRS:n mukaista kirja-arvoa.
Julkaistu 19.12.2025
Neuvoimme S-Pankki Oyj:tä 150 miljoonan euron Senior Non-Preferred Notes -joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa ja vuonna 2026 erääntyvien 150 miljoonan euron Senior Preferred MREL Eligible Notes -joukkovelkakirjojen takaisinostotarjouksessa. Takaisinostotarjous edellytti Rahoitusvakausviraston etukäteistä hyväksyntää perustuen komission teknisiin sääntelystandardeihin (EU) 2023/827. Rahoitusvakausvirasto myönsi S-Pankille luvan velkakirjojen takaisinostoon. Luvan mukaisesti S-Pankki korvasi velkakirjat vähintään yhtä laadukkailla tai laadukkaammilla omien varojen tai hyväksyttävien velkojen instrumenteilla S-Pankin tuloksen tuottamiskyvyn kannalta kestävillä ehdoilla. Takaisinostotarjouksen 10.12.2025 julkaistujen lopullisten tulosten mukaan S-Pankki hankki takaisin yhteensä 97,9 miljoonan euron määräiset joukkovelkakirjat. Uudelle joukkovelkakirjalainalle maksetaan vaihtuvaa korkoa, joka määräytyy kolmen kuukauden Euribor-koron mukaan lisättynä 1,35 prosentin marginaalilla. Joukkovelkakirjalaina laskettiin liikkeeseen 11.12.2025 ja listattiin Helsingin Pörssiin. Joukkovelkakirjalainan erääntymispäivä on 11.12.2029. Liikkeeseenlaskun tarkoituksena oli täyttää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta (MREL-vaade) sekä rahoittaa pankin toimintaa.
Julkaistu 18.12.2025
Avustamme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä seitsemän sosiaalisen infrastruktuurin kohteen myynnissä Kinland AS:lle. Kaupan arvo on noin 29 miljoonaa euroa, ja portfolioon kuuluu kolme päiväkotikiinteistöä sekä neljä lastensuojeluyksikköä eri puolilta Suomea. Portfolio koostuu moderneista ja energiatehokkaista kohteista, jotka ovat pitkäaikaisesti vuokrattuja alan johtaville toimijoille. Vuokrasopimusten painotettu keskimääräinen jäljellä oleva kesto (WAULT) on noin 11 vuotta. Kaupan odotetaan toteutuvan 17. joulukuuta 2025.
Julkaistu 10.12.2025
Neuvoimme Ålandsbanken Abp:tä suostumusten hakumenettelyssä koskien sen joulukuussa 2041 erääntyviä 150 000 000 Ruotsin kruunun Tier 2 -joukkovelkakirjalainoja ja maaliskuussa 2043 erääntyviä 200 000 000 Ruotsin kruunun Tier 2 -joukkovelkakirjalainoja. Suostumusten hakumenettelyssä muutettiin edellä mainittujen joukkovelkakirjalainojen ehtoja poistamalla niistä alaskirjausmekanismit. Lisäksi neuvoimme Ålandsbanken Abp:tä 350 miljoonan Ruotsin kruunun ensisijaisen lisäpääoman (Additional Tier 1) joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa. Joukkovelkakirjalainalle maksetaan vaihtuvaa korkoa, joka määräytyy kolmen kuukauden STIBOR-koron mukaan lisättynä 3,35 prosentin marginaalilla. AT1-instrumentti laskettiin liikkeeseen 20.11.2025 ja listattiin Helsingin Pörssiin. Instrumentti on eräpäivätön, ja se lasketaan EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaiseen ensisijaiseen lisäpääomaan. Liikkeeseenlasku vahvistaa Ålandsbankenin pääomarakennetta suotuisia markkinaolosuhteita hyödyntäen.
Julkaistu 10.12.2025
Toimimme Axcelin portfolioyhtiön SuperOffice AS:n suomalaisena neuvonantajana, kun se hankki Lyyti Oy:n  suomalaiselta pääomasijoitusyhtiö Vaaka Partnersilta ja muilta myyjiltä. Lyyti tarjoaa johtavaa tapahtumanhallintajärjestelmää, jonka avulla voidaan toteuttaa live-, online- ja hybriditapahtumia. Yhtiöllä on vahva asiakaskunta Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa. SuperOffice on Pohjois-Euroopan johtava asiakkuudenhallinta- eli CRM-ohjelmistojen toimittaja pienille ja keskisuurille yrityksille. Axcel on pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö, joka keskittyy teknologiaan, yrityspalveluihin ja teollisuuteen, terveydenhuoltoon sekä kuluttajasektoriin.
Julkaistu 9.12.2025