25.11.2020

Sijoittajat luottavat suomalaisiin kasvuyrityksiin – Castrén & Snellman mukana vuoden merkittävimmillä rahoituskierroksilla

Castrén & Snellmanin pääomasijoitustiimi on tänä vuonna toiminut neuvonantajana useissa merkittävissä sijoituksissa suomalaisiin kasvuyrityksiin. Tiimin hoitamien sijoituskierrosten arvo ylsi 80 prosenttiin kasvuyrityksiin sijoitetusta kokonaispotista. Pääomasijoitusten arvo on tänä vuonna kasvamassa Suomessa ennätyksellisen suureksi, ja Castrén & Snellmanin markkinaosuus on samalla kasvanut reippaasti.

”Markkinaosuutemme sijoittajien neuvonantajana on ollut jo pitkään hyvässä kasvussa, mutta tämä vuosi on ollut meille ennätyksellisen aktiivinen. Sekä kotimaiset että kansainväliset investorit luottavat neuvonantoomme. Vahvaa teknologia-alan osaamistamme tarvitaan nyt, kun sijoituksia tehdään erityisesti uuden ajan teknologiayhtiöihin, muun muassa teknologia-alustoihin ja terveysteknologiayhtiöihin”, sanoo Castrén & Snellmanin pääomasijoitustiimin vetäjä, osakas Jarno Tanhuanpää.

Pääomasijoittajat ry:n tietojen mukaan kesäkuun loppuun mennessä suomalaiset kasvuyritykset olivat keränneet venture capital -rahoitusta ennätykselliset 244 miljoonaa euroa. Pääomarahoituksen virta kasvuyrityksiin on kasvanut merkittävästi: viime vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla rahoitusta kertyi 178 miljoonaa euroa.

Castrén & Snellman toimi alkuvuoden aikana neuvonantajana seitsemässä sijoitustoimeksiannossa, joissa sijoituskierrosten yhteenlaskettu arvo oli noin 200 miljoonaa euroa. Näin toimiston markkinaosuus sen edustamista rahoituskierroksista nousi 80 prosenttiin rahoituskierrosten kokonaisarvosta

Sijoitukset suurempia, sijoittajat kansainvälisiä

Tänä vuonna kotimaiset startupit ovat keränneet hyvin suuria sijoituspotteja. Castrén & Snellmanin tiimi oli mukana merkittävimmillä rahoituskierroksilla: Wolt keräsi kansainvälisiltä sijoittajilta 100 miljoonaa euroa, käytettyjä älypuhelimia kunnostava ja myyvä Swappie 35,8 miljoonaa euroa ja virtuaalilaseja ja -ohjelmistoja valmistava Varjo Technologies 46 miljoonaa euroa.

Suomalaiset teknologiayritykset ovat saaneet ulkomaisen rahan liikkeelle. Puolessa tämän vuoden toimeksiannoista olemme edustaneet kansainvälistä sijoittajaa.

Teknologiset innovaatiot ja pirteät rahoitusmarkkinat pitävät kasvua yllä

Vaikka monet tänä vuonna toteutuneista rahoituskierroksista on käynnistetty ennen koronaa, poikkeuksellinen pandemiavuosi ei näytä hidastavan tahtia. Monet teknologiayritykset menestyvät  poikkeusoloissa hyvin, rahoitusmarkkinat kehittyvät edelleen positiivisesti, ja rahastoissa on tuoretta rahaa odottamassa investointeja. Pääomasijoittajat valmistelevatkin uusia sijoituksia ja irtautumisia portfolioyhtiöistään erityisesti kasvuyrityspuolella kohtuullisen normaalisti.

Jarno Tanhuanpää ei näe markkinoilla merkkejä kasvun hiipumisesta: ”Suomalaiset teknologia-alan kasvuyritykset ovat löytäneet tiensä maailmalle. Uskon, että uudet innovaatiot ja pirteät rahoitusmarkkinat pitävät vähemmistösijoitusten kasvua yllä myös tulevina kuukausina. Myös private equity -markkinaan on koronan aikana patoutunut rahaa, ja näen sen purkautuvan investoinneiksi yrityksiin viimeistään ensi vuoden aikana.”

C&S neuvonantajana merkittävillä teknologia- ja kiertotalousalan rahoituskierroksilla

Castrén & Snellmanin pääomasijoitustiimi on tänä vuonna avustanut asiakkaitaan useilla rahoituskierroksilla:

WOLT

Toimimme ravintolaruokaa välittävän teknologiayritys Wolt Enterprises Oy:n neuvonantajana Suomen lain osalta 100 miljoonan euron rahoituskierroksella. Kierrokselle osallistuivat aikaisemmista sijoittajista mm. ICONIQ Capital, Highland Europe, 83North ja EQT Ventures, joiden lisäksi uutena sijoittajana mukaan liittyi Goldman Sachsin Growth Equity -pääomasijoitusyksikkö. Vuosina 2018–2019 avustimme Woltia kahdella aikaisemmalla rahoituskierroksella, joiden kautta Wolt keräsi yhteensä 137 miljoonaa euroa.

SWAPPIE

Neuvoimme Suomen Teollisuussijoitus Oy:tä (Tesi) sen tehdessä sijoituksen matkapuhelinyhtiö Swappie Oy:hyn. Series B -rahoituskierroksen koko oli 35,8 miljoonaa euroa. Swappie tarjoaa edullisen ja ympäristöystävällisen tavan päivittää puhelin uuteen. Se on Pohjoismaiden nopeimmin kasvavia yhtiöitä.

VARJO

Toimimme Suomen Teollisuussijoituksen (Tesi) neuvonantajana sen sijoittaessa virtuaali- ja lisätyn todellisuuden teknologiaa kehittävään Varjo Technologies Oy:hyn. Varjo hankki tällä Series C -kierroksella rahoitusta 46 miljoonaa euroa. Kierroksen uusiin sijoittajiin kuuluvat Tesin ohella NordicNinja ja Swisscanto Invest by Zürcher Kantonalbank, joiden lisäksi aikaisemmista sijoittajista Lifeline Ventures, Atomico, EQT Ventures ja Volvo Cars Tech Fund jatkoivat kierroksella investointejaan.

NEURO EVENT LABS

Neuvoimme pohjoismaista lead-sijoittaja Hadean Venturesia suomalaisen terveysteknologiayhtiö Neuro Event Labs Oy:n rahoituskierroksella. Neuro Event Labs kehittää tekoälyavusteista epilepsian seurantatyökalua.

IIWARI TRACKING

Toimimme syväteknologiaan sijoittavan Voima Venturesin neuvonantajana, kun se teki sijoituksen Iiwari Tracking Solutions Oy:hyn. Iiwarin paikannusratkaisut tuottavat kolmiulotteista ja erittäin tarkkaa sisäpaikannustietoa testatun ja patentoidun ultralaajakaistateknologian avulla.

BASEMARK

Toimimme Lontoossa toimivan ETF Partnersin neuvonantajana sen sijoittaessa ohjelmistoyhtiö Basemark Oy:hyn. Basemark on erikoistunut grafiikkaohjelmistoihin ja itseajavien ajoneuvojen ohjelmistoihin.

DUCTOR GROUP

Toimimme suomalais-sveitsiläisen bioteknologiakonserni Ductor Groupin neuvonantajana rahoituskierroksella, jolla BW Group teki yhtiöön merkittävän sijoituksen. Ductorin kiertotalousmallilla on mahdollista vähentää energia- ja maataloussektorin kasvihuonekaasupäästöjä.

NIGHTINGALE HEALTH

Toimimme japanilaisen Kirin Holdings Companyn neuvonantajana järjestelyssä, jossa Kirin teki Mitsui & Co., Ltd:n kanssa yhteissijoituksen suomalaiseen Nightingale Health Oy:hyn. Yhteissijoituksen myötä yhtiöt käynnistävät strategisen yhteistyön. Nightingale Health Oy on kehittänyt kansainvälistä tunnustusta saaneen verianalyysin parempaan sairauksien ennakointiin ja ennaltaehkäisyyn.

Uusimmat referenssit

Toimimme PwC:n oikeudellisena neuvonantajana Kelan etuusjärjestelmien uudistushankkeen kilpailutuksessa, jonka PwC voitti. Kyseessä on merkittävä Suomen sosiaaliturvainfrastruktuurin modernisointia koskeva hanke. Kela on valinnut PwC:n strategiseksi kumppanikseen toteuttamaan etuusjärjestelmiensä laajan uudistuksen, joka käsittää etuuskäsittelyn tietojärjestelmien, digitaalisen asioinnin, asiakkuudenhallinnan ja tiedonvälityksen alustat. Hankkeen tavoitteena on vastata tulevaisuuden digitaalisen toimintaympäristön ja asiakkaiden vaatimuksiin. Teknologiaksi on valittu Salesforce. Uusien järjestelmien odotetaan sujuvoittavan etuuskäsittelyä ja parantavan asiakkaiden, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien käyttäjäkokemusta. Lisäksi niiden avulla pystytään varautumaan aiempaa paremmin lainsäädäntömuutoksiin. Castrén & Snellman toimi PwC:n strategisena oikeudellisena neuvonantajana tarjouskilpailun alusta loppuun saakka. Kilpailutus toteutettiin kilpailullisena neuvottelumenettelynä. Onnittelemme lämpimästi PwC:tä tarjouskilpailun voittamisesta ja jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, millaisia positiivisia vaikutuksia hankkeella on Suomen sosiaaliturvajärjestelmään.
Julkaistu 24.4.2025
Neuvoimme Milexia Groupia, ranskalaisen pääomasijoittajan Crédit Mutuel Equityn salkkuyhtiötä, sen hankkiessa Alpha Positron Oy:n liiketoiminnan. Alpha Positron Oy on suomalainen jakelija, joka on erikoistunut GPS/GNSS-, aika- ja taajuusratkaisujen toimittamiseen elektroniikkateollisuudelle, prosessiautomaatioon, yritysten IT-järjestelmiin, puolustusteollisuudelle ja muille vaativille markkinoille. Milexia Group on yksi maailman johtavista eurooppalaisista korkealaatuisten elektronisten komponenttien, järjestelmien ja tieteellisten instrumenttien toimittajista. Sillä on toimitiloja, varastoja ja teknisiä keskuksia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa, Pohjoismaissa ja Hongkongissa. Yrityskauppa tukee Milexian strategiaa laajentaa läsnäoloaan Pohjoismaissa ja vahvistaa viestintäratkaisujen valikoimaansa.
Julkaistu 24.4.2025
Toimimme Piippo Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana kaupassa, jossa Piippo myy kahdessa vaiheessa omistamansa kaapelilanka- ja verkkokoneet, niihin liittyvät muut omaisuuserät sekä Piipon liiketoiminnassaan käyttämät tavaramerkit portugalilaiselle Cotesi S.A:lle. Kaupan lopullisen toteutumisen odotetaan tapahtuvan arviolta vuoden 2026 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Piippo Oyj:n ydinliiketoimintaa ovat paalausverkot ja -langat ja se on kansainvälisesti alan yksi johtavista toimijoista. Yhtiön globaali jakeluverkosto kattaa yli 40 maata. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. Cotesi on vuonna 1967 perustettu yksi maailman johtavista synteettisistä ja luonnonmateriaaleista valmistettujen lankojen, verkkojen ja köysien tuottajista ja sillä on toimintaa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa ja sen päätuotantolaitos sijaitsee Portugalissa Vila Nova de Gaiassa.
Julkaistu 17.4.2025
Toimimme KKR:n suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa Karo Healthcaren koko osakekannan EQT:ltä. Kauppa on seurausta Karon merkittävästä strategisesta muutoksesta pohjoismaisesta erikoislääkeyrityksestä johtavaksi eurooppalaiseksi kuluttajille suunnatun terveydenhuollon alustaksi, jonka tuotevalikoimakattaa ihoterveyden, jalkaterveyden ja intiimiterveyden sekä ruoansulatuskanavan terveyden ja vitamiinit, kivennäisaineet ja ravintolisät. KKR & Co. Inc. (NYSE: KKR) on johtava maailmanlaajuinen sijoitusyhtiö, joka tarjoaa vaihtoehtoista omaisuudenhoitoa sekä pääomamarkkina- ja vakuutusratkaisuja. KKR sponsoroi sijoitusrahastoja, jotka sijoittavat pääomasijoituksiin, luottoihin ja kiinteään omaisuuteen, ja sillä on strategisia kumppaneita, jotka hallinnoivat hedge-rahastoja. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. Kaupan odotetaan toteutuvan lähikuukausina.
Julkaistu 17.4.2025