5.7.2023

Mergermarket: Castrén & Snellman vuoden 2023 tilaston kärjessä 20 yrityskaupalla

Castrén & Snellman on yrityskauppojen lukumäärän perusteella suomalaisten asianajotoimistojen ykkönen Mergermarketin vuoden 2023 alkupuoliskon vertailutilastossa. Yritysjärjestelyt-tiimimme oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla mukana 20 julkisessa järjestelyssä.

Alkuvuoden kohokohtiin kuuluu muun muassa järjestely, jossa Triton hankki kahdeksan suomalaista yritystä ja toimi näin uuden Habeo Group ‑konsernin perustajana ja rahoittajana. Olemme lisäksi neuvoneet useita asiakkaitamme kansainvälisissä yrityskaupoissa: toimimme esimerkiksi yhdysvaltalaisen Impinj, Inc:n (NASDAQ: PI) neuvonantajana järjestelyssä, jossa se hankki Voyantic Oy:n, ja neuvoimme Uponor Infra Oy:tä sen myydessä kaukolämpöliiketoimintansa kansainväliselle ISOPLUS-konsernille.

”Olemme optimistisia sen suhteen, että Suomen yrityskauppamarkkina on piristymässä ja syksystä tulee vielä vilkkaampi. Tiimillämme on monipuolista kokemusta erilaisista rajat ylittävistä järjestelyistä. Kansainvälisten ja kotimaisten asiakkaidemme kaikista vaativimpien yritysjärjestelyiden suunnittelu ja toteutus haastavassakin aikataulussa on ominta osaamisaluettamme”, kertoo osakas Benjamin Bade.

Mergermarket on arvostettu, riippumaton tutkimusyksikkö, joka tarjoaa kansainvälistä tietoa yritysjärjestelyistä.

Uusimmat referenssit

Toimimme eQ Rahastoyhtiö Oy:n oikeudellisena neuvonantajana rakennejärjestelyssä, jossa Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot ja Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot II siirsivät omistuksensa Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot III-rahastoon, joka samalla aloitti toimintansa. eQ Asunnot III -rahasto keräsi järjestelyn yhteydessä 37 miljoonaa euroa uutta pääomaa ja sen varainkeruu jatkuu vuoden 2025 aikana. eQ Asunnot III -rahaston salkku koostuu vuosina 2021-2024 valmistuneista, 19 asuinrakennuskohteista ja lähes 1400 asunnosta pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. 
Julkaistu 21.5.2025
Avustimme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä sen myydessä kaksi hoivakiinteistöä Northern Horizonin edustamalle rahastolle. Myynnin kohteena olevien kiinteistöjen huoneistopinta-ala on noin 3 500 neliömetriä. Kohteet sijaitsevat Espoossa ja Lahdessa. Espoon kohde valmistui vuonna 2018 ja Lahden kohde valmistui vuonna 2023.  Molemmissa kohteissa vuokralaisena toimii Attendo, Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja.
Julkaistu 9.5.2025
Avustimme menestyksekkäästi BMW:tä poikkeuksellisen pitkässä riita-asiassa, jossa oli kysymys siitä, loukkasivatko vastaajan myymät tarvikevanteet ja niihin kuuluvat keskimerkit BMW:n tavaramerkki- ja mallioikeuksia. Markkinaoikeus katsoi, että vastaajan käyttämä tunnus aiheutti sekaannusvaaran BMW:n tavaramerkkeihin. Kun vastaaja oli käyttänyt tunnusta vanteidensa keskimerkeissä sekä keskimerkkien ja vanteidensa markkinoinnissa, markkinaoikeus totesi vastaajan loukanneen BMW:n tavaramerkkioikeuksia. Vastaaja myönsi loukanneensa BMW:n yhteisömallia mutta kiisti siihen liittyvän kieltovaatimuksen. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt erityistä syytä pidättyä kieltomääräyksen antamisesta, ja määräsi kiellon. Markkinaoikeus kielsi vastaajaa jatkamasta BMW:n tavaramerkkien ja yhteisömallin loukkausta ja määräsi vastaajan muuttamaan tai hävittämään BMW:n oikeuksia loukkaavat tuotteet ja markkinointimateriaalit. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan BMW:lle tavaramerkkioikeuksien loukkauksen johdosta kohtuullisena hyvityksenä 70 000 euroa ja vahingonkorvauksena 80 000 euroa sekä mallioikeuden loukkauksen johdosta kohtuullisena korvauksena 7 000 euroa ja vahingonkorvauksena 8 000 euroa. Määriä voidaan pitää poikkeuksellisen korkeina Suomessa. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan merkittävän osan BMW:n oikeudenkäyntikuluista viivästyskorkoineen. Korkein oikeus päätti 11.3.2025, että vastaajalle ei myönnetä valituslupaa eikä asiassa ole tarvetta pyytää ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta. Markkinaoikeuden asiassa antamat tuomiot (MAO:494/18 ja 517/2023) ovat siten lainvoimaisia. Varsinaisen riita-asian lisäksi BMW vaati erillisessä väiteprosessissa, että vastaajan eräs tavaramerkkirekisteröinti kumotaan. Kumoamisesta käytiin markkinaoikeudessa kaiken kaikkiaan kolme erillistä oikeusprosessia. Vastaajan tavaramerkkirekisteröinti lopulta kumottiin.
Julkaistu 9.5.2025
Castrén & Snellmanin asianajaja Christer Svartström toimi selvittäjänä 11.3.2024 alkaneessa Foodiq Oy:n yrityssaneerausmenettelyssä. Foodiq on uniikki tulevaisuuden ruokatuotantoon keskittynyt yhtiö, joka tarjoaa kasvi- ja maitopohjaisten tuotteiden tuotantoa ja tuotekehitystä elintarviketoimialalla sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Yhtiön suurin osakkeenomistaja on elintarviketeknologiaan sijoittava ruotsalainen sijoitusyhtiö Nicoya AB. Velkojien enemmistö hyväksyi saneerausohjelman nopeutetussa menettelyssä hieman alle vuoden kestäneen saneerausmenettelyn päätteeksi. Helsingin käräjäoikeus vahvisti saneerausohjelman ja siihen sisältyvän yksipäiväisen maksuohjelman 10.3.2025 sekä nimitti Christer Svartströmin saneerausohjelman valvojaksi. Yhtiölle löydettiin yhteistyössä osapuolten kesken toimiva ja nopea saneerausratkaisu, jolla vältettiin pitkäkestoinen ohjelma ja mahdollistettiin yhtiön täysipainoinen liiketoimintaan keskittyminen. Saneerausohjelma rahoitettiin yhtiön rahoittajien tekemin sijoituksin. Samalla yhden päivän ohjelma tuotti velkojille paremman lopputuloksen verrattuna pidempään saneerausohjelmaan. Saneerausohjelman toteuttaminen päättyi onnistuneesti 28.3.2025.
Julkaistu 6.5.2025