Toimimme menestyksekkäästi Citycon Oyj:n ulkopuolisena pääneuvonantajana järjestelyssä, jossa Citycon ulkoisti pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toimintonsa Staria Oyj:lle. Ulkoistamisen piiriin kuuluu näiden toimintojen työntekijöitä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Ulkoistuksen odotetaan tapahtuvan 1.8.2024.
Ulkoistusjärjestelyllä Citycon pyrkii sopeuttamaan talousorganisaationsa kokoa ja valmiuksia yhtiön tulevaan kehitykseen ja varmistamaan, että se pystyy mukautumaan joustavasti liiketoiminnan muuttuviin tarpeisiin.
Toimeksiannon aikana avustimme Cityconia tarvittavan sopimusdokumentaation laadinnassa ja sopimusneuvottelujen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa. Johdimme ulkoistussopimusta koskevia neuvotteluja ja neuvoimme Cityconia työntekijöiden siirtoon ja tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi koordinoimme oikeudellista neuvontaa muissa järjestelyn piiriin kuuluneissa maissa.
Citycon on johtava kaupunkikeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Cityconilla on 33 monikäyttöistä, välttämättömyyshyödykkeisiin keskittyvää keskusta Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron suurimmissa kaupungeissa. Citycon kehittää ainutlaatuisia kohteita, joista se luo kestäviä yhteisöjä ja eläväisiä kaupunkeja. Sen toiminta saavuttaa 140 miljoonaa henkilöä vuosittain ja tuottaa pitkäaikaista arvoa yhtiön osakkeenomistajille.
Citycon tuottaa arvoa yhteisöille kehittämällä keskuksia asumiseen, shoppailuun, työskentelyyn ja vapaa-aikaan. Cityconilla on laaja kokemus kaupunkiympäristöjen kehittämisestä, ja osaamisensa pohjalta se luo monikäyttöisiä keskuksia, joissa yhdistyvät vähittäiskauppa, asuminen, toimistotilat, ravintolat ja kahvilat sekä terveydenhuollon, kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut.