Suomalaisyritykset pyrkivät pois Venäjältä – voiko investointisuojasopimuksista olla apua?

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että Venäjä voisi kansallistaa ulkomaiset yritykset, jos se katsoisi niiden lopettaneen toimintansa ”puhtaasti poliittisista syistä”. Venäjän hallituksen mukaan toimien tarkoituksena on ehkäistä konkursseja ja turvata työpaikkojen säilyminen Venäjällä. Tämänhetkisessä muodossaan kansallistamiseen tähtäävä lakiesitys merkitsisi sitä, että Venäjän hallitus voisi määrätä ulkopuolisen hallinnon esimerkiksi sellaisiin tehtaisiin ja kauppoihin, joiden omistajayritykset lähtevät pois Venäjältä, jos ne ovat vähintään 25-prosenttisesti ”epäystävällisten maiden” omistuksessa. Tämä ulkopuolisen hallinnon vaihe kestäisi kolme kuukautta, jonka jälkeen Venäjän hallitus voisi pakkohuutokaupata ulkomaisen yrityksen liiketoiminnot. Ulkomaisten yritysten kannalta houkutin on siinä, että kansallistamisprosessi voidaan peruuttaa, jos yritys jatkaa toimintaansa Venäjällä viiden päivän kuluessa tuomioistuimen päätöksestä, jolla yritykselle on määrätty ulkopuolinen hallinto, tai vaihtoehtoisesti myy osuutensa liiketoiminnan ja työpaikat säilyttävällä tavalla.

Venäjän parlamentti ei ole vielä hyväksynyt ulkomaisten yritysten kansallistamista koskevaa lakia, mutta jos se hyväksytään, sen on tarkoitus tulla voimaan taannehtivasti 24.2.2022 alkaen. 

Ulkomaisten yritysten, joilla on investointeja Venäjällä, on äärimmäisen tärkeää seurata tätä muuttuvaa tilannetta jatkuvasti ja arvioida, millä keinoilla se voi pyrkiä estämään Venäjän yritykset puuttua sen investointeihin. Yksi mahdollinen oikeudellisen suojan muoto voi perustua investointisuojasopimuksiin. Sekä kahdenvälisistä että monenvälisistä investointisuojasopimuksista voi olla merkittävää apua Venäjän hallituksen mahdollisten haitallisten toimenpiteiden torjumisessa, koska sopimukset suojaavat ulkomaisia sijoittajia valtioiden loukkaavia toimenpiteitä vastaan.

Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme lyhyesti Suomen ja Venäjän välisen investointisuojasopimuksen ja Euroopan energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen pääkohtia.

Suomen ja Venäjän investointisuojasopimuksen mukainen investointisuoja

Suomi ja Venäjä ovat solmineet 8.2.1989 keskinäisen sopimuksen ”sijoitusten edistämisestä ja molemminpuolisesta suojelusta”. Sopimuksen tarkoitus on edistää ja suojata Suomen ja Venäjän välisiä investointeja. Vaikka sopimuksen määräykset eivät kaikilta osin ole linjassa modernimpien investointisuojasopimusten kanssa, sopimukseen sisältyy kuitenkin määräyksiä, jotka suojaavat suomalaisia sijoittajia heidän oikeuksiaan loukkaavilta toimilta.

Suomen ja Venäjän välisen investointisuojasopimuksen 3.1 artiklassa Venäjä sitoutuu turvaamaan suomalaisten sijoittajien sijoitusten kohtuullisen ja oikeudenmukaisen kohtelun. Kansainvälisessä oikeudessa tästä käytetään nimitystä FET-standardi (fair and equitable treatment). FET-standardi tarjoaa suomalaisille sijoittajille laajaa suojaa, koska siihen voidaan vedota monenlaisissa tilanteissa, kuten siinä tapauksessa, että isäntävaltio on kohdellut sijoittajaa syrjivästi tai mielivaltaisesti, tai siinä tapauksessa, että sijoittajan oikeusturvaa on loukattu. On myös laajaa oikeuskäytäntöä siitä, että FET-standardin vastaiseen toimintaan syyllistynyt isäntävaltio on velvoitettu maksamaan korvausta sijoittajalle aiheutuneista vahingoista tai menetyksistä. 

Suomen ja Venäjän välisen investointisuojasopimuksen 3.2 artiklassa puolestaan määrätään, että kumpikaan sopimuspuoli, Suomi tai Venäjä, ei sovella sopimuksen määräysten mukaisesti tehtyihin sijoituksiin epäedullisempaa kohtelua kuin se soveltaa kolmansien maiden sijoittajien tekemiin sijoituksiin. Tätä vaatimusta kutsutaan kansainvälisessä oikeudessa suosituimmuusperiaatteeksi, ja se kieltää isäntävaltioita syrjimästä jonkin valtion sijoittajia kolmansien maiden sijoittajiin nähden. Sen, joka haluaa vedota suosituimmuusperiaatteeseen, on ensin tarkasteltava, kuinka laajaa suojaa Venäjä tarjoaa kolmansien maiden sijoittajille näiden valtioiden kanssa tekemiensä investointisuojasopimusten nojalla.

Suomen ja Venäjän välinen investointisuojasopimus tarjoaa suojaa myös siinä tilanteessa, että Venäjä pyrkii kansallistamaan suomalaisten sijoittajien investointeja. Sopimuksen 4.2 artiklassa sopimuspuolia kielletään ryhtymästä pakkotoimenpiteisiin, kuten kansallistamis-, pakkolunastus- tai muihin vastaaviin haltuunottotoimenpiteisiin, paitsi silloin kun sitä vaativat yleiset edut. Siinäkin tapauksessa, että yleisten etujen katsottaisiin vaativan pakkolunastusta, kuten kansallistamista, sijoittajalla on oikeus saada korvaus sijoitukseensa puuttumisesta. Lähtökohta tällaisen korvauksen määrittämisessä on, että korvausmäärän tulisi vastata sijoituksen todellista arvoa.

Suomen ja Venäjän välisessä investointisuojasopimuksessa on lisäksi ”täyden suojelun” takaava lauseke: 4.1 artikla nimittäin velvoittaa Venäjän pidättäytymään kaikista toimenpiteistä, jotka voisivat aiheuttaa vahinkoa suomalaisille sijoittajille. Kyseinen artikla suojaa suomalaissijoittajia myös yksityisten tahojen toimilta.

Energiaperuskirjasta tehtyyn sopimukseen perustuva investointisuoja

Euroopan energiaperuskirjasta tehty sopimus (engl. Energy Charter Treaty; ECT-sopimus) sääntelee energia-alalla tehtyjä sijoituksia. Venäjä allekirjoitti ECT-sopimuksen, kun se tuli voimaan vuonna 1991, mutta päätti soveltaa sitä ainoastaan väliaikaisesti. Venäjä ei kuitenkaan koskaan ratifioinut ECT-sopimusta. Suomi puolestaan on ECT-sopimuksen sopimuspuoli.

Käytännössä Venäjän päätös soveltaa ECT-sopimusta väliaikaisesti on tarkoittanut sitä, että ECT-sopimuksen määräykset sitovat Venäjää vain siltä osin kuin niiden soveltaminen ei ole ristiriidassa Venäjän kansallisen lainsäädännön kanssa.

Elokuussa 2009 Venäjä ilmoitti vetäytyvänsä ECT-sopimuksesta 18.10.2009, jolloin Venäjän velvollisuus soveltaa väliaikaisesti ECT-sopimusta lakkasi. Vaikka Venäjä päätti olla ratifioimatta ECT-sopimusta, Venäjälle ennen lokakuun 18. päivää vuonna 2009 tehtyihin sijoituksiin sovelletaan edelleen 19.10.2029 saakka tiettyjä ECT-sopimuksen kohtia edellyttäen, ettei niiden soveltaminen ole ristiriidassa Venäjän perustuslain, lakien tai muiden säädösten kanssa. Edelleen sovellettavia ovat sopimuksen III osa, jossa määrätään investointien suojaa koskevista velvoitteista, ja V osa, jossa määrätään riitojenratkaisumekanismista. ECT-sopimuksen mukaisten investointisuojavelvoitteiden väitettyyn loukkaamiseen perustuvat vaatimukset on toisin sanoen ratkaistava ECT-sopimuksen mukaisessa riidanratkaisumenettelyssä, kun kyse on väliaikaisen soveltamisen aikana tehdyistä sijoituksista.

Suomen ja Venäjän välisen investointisuojasopimuksen tavoin ECT-sopimuksessakin määrätään, että sopimuspuolten on kohdeltava sijoittajia kohtuullisesti ja oikeudenmukaisesti, ja suojataan ulkomaisia sijoittajia kansallistamiselta, pakkolunastamiselta ja muilta näihin verrattavilta toimenpiteiltä.     

Välimiesmenettely riitojenratkaisukeinona

Suomen ja Venäjän väliseen investointisuojasopimukseen tai ECT-sopimukseen liittyvät riita-asiat voidaan ratkaista välimiesmenettelyssä. Suomalainen sijoittaja, jonka oikeuksia on mainittujen sopimusten mukaan loukattu, voi käynnistää välimiesmenettelyn Venäjän federaatiota vastaan. Välimiesoikeus voi tuomita isäntävaltion maksamaan sijoittajalle korvausta vahingoista, joita isäntävaltion loukkaavat toimenpiteet ovat sille aiheuttaneet.

Suomen ja Venäjän väliseen investointisuojasopimukseen tai ECT-sopimukseen sisältyvien välityslausekkeiden perusteella annetut välitystuomiot ovat täytäntöönpanokelpoisia ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta tehdyn New Yorkin yleissopimuksen nojalla, jonka sopimuspuolia sekä Suomi että Venäjä ovat. New Yorkin yleissopimuksen määräysten mukaan sijoittaja voi hakea välitystuomion täytäntöönpanoa missä tahansa sopimusvaltiossa, jossa Venäjällä on varallisuutta. Tämä voi osoittautua käyttökelpoiseksi vaihtoehdoksi, koska välitystuomioiden täytäntöönpano Venäjällä on tunnetusti ollut haasteellista.

Tärkeimmät huomiot ulkomaisille sijoittajille Venäjällä

Venäjältä tai Ukrainan miehitetyiltä alueilta pois pyrkivien yritysten tulisi nyt arvioida, kuuluvatko niiden sijoitukset jonkin investointisuojasopimuksen soveltamisalaan ja kuinka laajaa suojaa nämä sopimukset voivat tarjota mahdollisia Venäjän hallituksen toimia vastaan.

On hyvä huomata, että Venäjällä on vastaavia kahdenvälisiä investointisuojasopimuksia muidenkin maiden kanssa ja ne voivat tulla sovellettaviksi tilanteissa, joissa sijoitus on strukturoitu niin, että se kattaa useita eri investointisuojasopimusten piiriin kuuluvia valtioita. Esimerkiksi suomalaiset tai muut ulkomaiset sijoittajat, jotka toimivat vaikkapa Alankomaiden kautta, voisivat mahdollisesti vedota Alankomaiden ja Venäjän kahdenväliseen investointisuojasopimukseen. Suomalaiset sijoittajat voisivat myös vastaavasti hyödyntää muiden kahdenvälisten investointisuojasopimusten tarjoamaa suojaa vetoamalla suosituimmuusperiaatteeseen.