24.5.2024

Yritysvastuudirektiivi asettaa yritykset vastuuseen toimintojensa vaikutuksista

Yritysvastuudirektiivin (CS3D tai CSDDD) tavoitteena on varmistaa, että EU:ssa toimivat yritykset noudattavat toiminnoissaan ja toimintaketjuissaan ihmisoikeus- ja ympäristöriskejä koskevaa huolellisuusvelvoitetta. Direktiivissä edellytetään, että yritykset tunnistavat, ehkäisevät ja lieventävät mahdollisia ja toteutuneita ihmisiin ja ympäristöön kohdistuvia haitallisia vaikutuksiaan sekä huomioivat ne toiminnassaan. Yritysten on varmistettava, että niiden liiketoimintamalli ja ‑strategia ovat linjassa kestävään talouteen siirtymisen ja ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 celsiusasteeseen koskevan tavoitteen kanssa ja että niiden toiminnot ovat linjassa ilmastoneutraaliuden saavuttamisen tavoitteen kanssa eurooppalaisen ilmastolain mukaisesti. 

Yritysvastuudirektiivi on herättänyt paljon huomiota kevään aikana, sillä se kohtasi vastustusta useissa jäsenvaltioissa. Lopulta direktiivin soveltamisalaan ja siviilioikeudelliseen vastuuseen tehtiin muutoksia, ja Euroopan parlamentti ja neuvosto ilmoittivat 14.12.2023, että ne ovat saavuttaneet väliaikaisen yhteisymmärryksen direktiivin tekstistä. Direktiivistä tehty poliittinen sopimus ei kuitenkaan saanut EU:n jäsenvaltioilta riittävää tukea helmikuussa 2024. Maaliskuussa neuvosto äänesti muutetun direktiivin puolesta, ja 24.4.2024 parlamentti hyväksyi lopullisen tekstin täysistunnossa. Kilpailukykyneuvoston ministerit hyväksyivät direktiivin lopullisesti 24.5.2024, ja se tulee voimaan 20 päivän kuluttua siitä, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Direktiiviä sovelletaan EU:n yrityksiin, joilla on yli 1 000 työntekijää ja maailmanlaajuisesti yli 450 miljoonan euron nettoliikevaihto, sekä EU:n ulkopuolisiin yrityksiin, joiden liikevaihto EU:sta on yli 450 miljoonaa euroa. Lisäksi direktiivissä on konserneja koskevia sääntöjä. Direktiiviä sovelletaan lisenssinantajiin ja franchise-toimiluvan antajiin, joiden liikevaihto on yli 80 miljoonaa euroa ja jotka saavat franchise- tai lisenssisopimusten perusteella merkittäviä käyttömaksuja (yli 22,5 miljoonaa euroa).

Huolellisuusvelvoiteprosessien käytännön toimeenpano vaatii järjestelmällisiä ja jatkuvia toimia koko toimintaketjussa. Prosessi ei sinänsä ole uusi, sillä sekä vapaaehtoisissa YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa että OECD:n toimintaohjeissa monikansallisille yrityksille asetetaan yrityksille vastaavia standardeja ja prosesseja, joiden avulla yrityksen voivat kiinnittää huomiota haitallisiin vaikutuksiinsa. Yritysvastuudirektiivi ei kuitenkaan ole soft law sääntelyä, toisin kuin YK:n ohjaavat periaatteet ja OECD:n toimintaohjeet.

Käytännössä yritysten on kehitettävä prosessi, jolla

  • otetaan huolellisuusvelvoite osaksi toimintaperiaatteita ja riskienhallintajärjestelmiä

  • tunnistetaan, arvioidaan ja tarvittaessa priorisoidaan mahdollisia ja toteutuneita haitallisia vaikutuksia

  • ehkäistään ja lievennetään mahdollisia haitallisia vaikutuksia

  • lopetetaan toteutuneiden haitallisten vaikutusten aiheuttaminen tai minimoidaan niiden laajuus

  • korjataan toteutuneet haitalliset vaikutukset

  • käydään merkityksellistä vuoropuhelua sidosryhmien kanssa

  • otetaan käyttöön ilmoitusmekanismi ja valitusmenettely ja ylläpidetään niitä

  • valvotaan yrityksen huolellisuusvelvoitepolitiikan ja -toimenpiteiden tehokkuutta

  • viestitään yleisölle huolellisuusvelvoitteen noudattamisesta. Yritysten on viestittävä julkisesti, miten ne noudattavat yritysvastuudirektiiviä, vaikka ne eivät olisi velvollisia raportoimaan kestävyysraportointidirektiivin vaatimusten mukaisesti.

Yritysvastuudirektiivi tarjoaa tehokkaita keinoja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että direktiivin soveltamisalaan kuuluvat yritykset ottavat käyttöön ilmastonmuutoksen hillitsemistä koskevan siirtymäsuunnitelman, jolla ne varmistavat parhaansa mukaan, että yrityksen liiketoimintamalli ja -strategia ovat linjassa kestävään talouteen siirtymisen ja ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 celsiusasteeseen koskevan tavoitteen kanssa Pariisin sopimuksen mukaisesti. Siirtymäsuunnitelmassa on oltava vuoteen 2030 mennessä toteutettavia, aikaan sidottuja tavoitteita sekä niiden jälkeen viiden vuoden välein asetettuja välitavoitteita vuoteen 2050 saakka. Tavoitteiden on perustuttava vakuuttavaan tieteelliseen näyttöön ja mahdollisuuksien mukaan absoluuttisiin päästöjen vähennystavoitteisiin. Päästöjen vähennystavoitteiden on kohdistuttava luokkien scope 1, scope 2 ja scope 3 kasvihuonepäästöihin.

Siirtymäsuunnitelman tulee sisältää konkreettisia tietoja mahdollisista muutoksista yrityksen tuote- ja palveluvalikoimaan, uusien teknologioiden käyttöönotosta, sijoituksista ja rahoituksesta, jotka tukevat siirtymäsuunnitelman täytäntöönpanoa, sekä hallinnollisten, johtavien ja valvovien elinten roolista suhteessa suunnitelmaan.

Kun otetaan huomioon, että vaaditut päästövähennykset sisältävät myös scope 3 -päästöt, direktiivin vaikutus ylettyy paljon kauemmas kuin vain niihin yrityksiin, jotka kuuluvat suoraan direktiivin soveltamisalaan. Direktiivillä tuleekin olemaan epäsuorasti suuri vaikutus yrityksiin, jotka ovat direktiivin soveltamisalaan kuuluvien yritysten arvoketjussa. Yritykset tulevat siis todennäköisesti tekemään runsaasti sopimuksia, joissa vaaditaan päästövähennyksiä Pariisin sopimuksen mukaisesti.

Jäsenvaltioilla on aikaa lainsäädännön voimaan saattamiselle vuoteen 2026 asti, ja sitä aletaan soveltaa vuonna 2027 yrityksiin, joilla on yli 5 000 työntekijää ja yli 1,5 miljardin euron liikevaihto. Toisessa vaiheessa vuodesta 2028 alkaen direktiiviä sovelletaan yrityksiin, joilla on yli 3 000 työntekijää ja yli 900 miljoonan euron liikevaihto. Kolmannessa vaiheessa vuodesta 2029 alkaen direktiiviä sovelletaan yrityksiin, joilla on yli 1 000 työntekijää ja yli 450 miljoonan euron liikevaihto.

Jos yritys ei noudata direktiiviä, sille saatetaan määrätä seuraamusmaksu, joka on enintään 5 prosenttia yhtiön maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Seuraamusmaksujen suuruus sekä direktiivin noudattamista valvova viranomainen Suomessa määritellään lopullisesti direktiivin kansallisessa voimaansaattamisessa. Kuten totesimme aiemmassa blogissamme, ilmastovaikutusoikeudenkäyntien määrä on selvässä nousussa ympäri Eurooppaa, ja yritysvastuudirektiivi tarjoaa näille uuden väylän, sillä yritykset vastaavat jatkossa kenelle tahansa aiheutuneesta vahingosta, joka johtuu siitä, että yritys on joko tahallaan tai tuottamuksellisesti jättänyt noudattamatta direktiivin huolellisuusvelvoitetta. 

Lia Heasman on kirjoittanut väitöskirjansa huolellisuusvelvoitteesta ja ihmisoikeuksista arvoketjussa. Hän on lisäksi toiminut asiantuntijana ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta käsittelevässä tutkimuksessa, jonka toteuttivat British Institute of International and Comparative Law, Civic Consulting ja LSE Consulting. Hän toimi tutkimuksessa Suomen, Ruotsin ja Tanskan sääntelyn asiantuntijana.