Yritysvastuudirektiivin siirtymäkausi alkoi jo

Direktiiviä sovelletaan EU:n yrityksiin, joilla on yli 1 000 työntekijää ja maailmanlaajuisesti yli 450 miljoonan euron vuosittainen nettoliikevaihto, sekä EU:n ulkopuolisiin yrityksiin, joiden liikevaihto EU:ssa on yli 450 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi direktiivissä on konserneja koskevia sääntöjä. Direktiiviä sovelletaan myös lisenssinantajiin ja franchise-toimiluvan antajiin, joiden liikevaihto on yli 80 miljoonaa euroa ja jotka saavat franchise- tai lisenssisopimusten perusteella merkittäviä käyttömaksuja (yli 22,5 miljoonaa euroa vuodessa).

Direktiivin vaikutus ulottuu kuitenkin epäsuorasti huomattavasti direktiivin soveltamisalaan suoraan kuuluvia yrityksiä laajemmalle. Direktiivillä on merkittävä epäsuora vaikutus myös pk-yrityksiin, jotka ovat direktiivin soveltamisalaan kuuluvien yritysten arvoketjussa.

Direktiivi tuo yrityksille uusia velvoitteita

Direktiivin myötä yrityksille tulee kaksi uutta velvoitetta, joita kaikkien soveltamisalaan kuuluvien yritysten on noudatettava.

Huolellisuusvelvoite: Direktiivin tavoitteena on varmistaa, että EU:ssa toimivat yritykset noudattavat toiminnoissaan ja toimintaketjuissaan ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta. Direktiivissä edellytetään, että yritykset tunnistavat, ehkäisevät ja lieventävät mahdollisia ja toteutuneita haitallisia ihmisiin ja ympäristöön kohdistuvia vaikutuksiaan sekä huomioivat ne toiminnassaan.

Ilmastosiirtymäsuunnitelma: Huolellisuusvelvoitteen lisäksi direktiivi asettaa yrityksille velvoitteen laatia ilmastosiirtymäsuunnitelma. Yritysten on varmistettava, että niiden liiketoimintamalli ja -strategia vastaavat EU:ssa sovittuja yhteisiä tavoitteita: siirtymistä kestävään talouteen, ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 °C:seen ja ilmastoneutraalisuuden saavuttamista eurooppalaisen ilmastolain mukaisesti.

Huolellisuusvelvoite käytännössä

Huolellisuusvelvoiteprosessien toteuttaminen käytännössä vaatii järjestelmällisiä ja jatkuvia toimia koko toimintaketjussa. Prosessi ei sinänsä ole uusi, sillä vastaavia standardeja ja prosesseja, joiden avulla yritykset voivat kiinnittää huomiota haitallisiin vaikutuksiinsa, on esitetty yrityksille jo aiemmin sekä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa että OECD:n toimintaohjeissa monikansallisille yrityksille. Näistä ohjeistuksista poiketen yritysvastuudirektiivi ei kuitenkaan ole vapaaehtoista soft law -sääntelyä, vaan se tulee olemaan kansallisena lakina pakottavaa lainsäädäntöä.

Käytännössä yritysten on kehitettävä prosessi, jolla

• otetaan huolellisuusvelvoite osaksi yrityksen toimintaperiaatteita ja riskienhallintajärjestelmiä

• tunnistetaan, arvioidaan ja tarvittaessa priorisoidaan mahdollisia ja toteutuneita haitallisia vaikutuksia

• ehkäistään ja lievennetään mahdollisia haitallisia vaikutuksia

• lopetetaan toteutuneiden haitallisten vaikutusten aiheuttaminen tai minimoidaan niiden laajuus

• korjataan toteutuneet haitalliset vaikutukset

• käydään merkityksellistä vuoropuhelua sidosryhmien kanssa

• otetaan käyttöön ilmoitusmekanismi ja valitusmenettely ja ylläpidetään niitä

• valvotaan yrityksen huolellisuusvelvoitepolitiikan ja -toimenpiteiden tehokkuutta

• viestitään yleisölle huolellisuusvelvoitteen noudattamisesta. Yritysten on viestittävä julkisesti siitä, miten ne noudattavat yritysvastuudirektiiviä, vaikka ne eivät olisi velvollisia raportoimaan kestävyysraportointidirektiivin vaatimusten mukaisesti.

Millaisia oikeudellisia haasteita valitusmenettelyn järjestämiseen liittyy?

Whistleblower- eli ilmoittajansuojelulainsäädäntö velvoittaa pääsääntöisesti vähintään 50 henkilöä työllistävät yritykset tai julkisen sektorin toimijat perustamaan organisaation sisäisen ilmoituskanavan. Kanavan kautta esimerkiksi yrityksen työntekijät voivat tehdä luottamuksellisesti ilmoituksia epäillyistä väärinkäytöksistä, jotka koskevat lainsäädännön rikkomista esimerkiksi kuluttajansuojan, ympäristönsuojelun, tietosuojan tai julkisten hankintojen alalla.

Ilmoituskanavan kautta kerättyjen henkilötietojen käsittelyä koskevat samat tietosuojavelvoitteet kuin muutakin henkilötietojen käsittelyä. Esimerkiksi henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteet, käyttötarkoitukset ja säilytysajat on määriteltävä lain mukaisesti ja tarpeettomat henkilötiedot on poistettava. Käsittelyn kohteena oleville henkilöille on lisäksi tiedotettava henkilötietojen käsittelystä, ja organisaation on huolehdittava siitä, että käsittelyn kohteena olevien henkilöiden tietosuojalainsäädäntöön perustuvat oikeudet toteutuvat.

Ilmoittajansuojelulakia ei sovelleta kaikista epäkohdista ilmoittamiseen. Tämä johtuu siitä, että työelämän tietosuojalaki edellyttää, että työntekijää koskevia tietoja kerätään lähtökohtaisesti ainoastaan työntekijältä itseltään. Näin ollen esimerkiksi syrjintään tai häirintään liittyviä asioita ei voi ilmoittaa tämän kanavan kautta, koska niitä ei ole nimenomaisesti mainittu ilmoitettavien asiakokonaisuuksien joukossa.

Velvollisuus tehdä ilmastosiirtymäsuunnitelma

Yritysvastuudirektiivi tarjoaa tehokkaita keinoja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Direktiivin soveltamisalaan kuuluvien yritysten on otettava käyttöön ilmastonmuutoksen hillitsemistä koskevan siirtymäsuunnitelma, jolla ne varmistavat parhaansa mukaan, että yrityksen liiketoimintamalli ja -strategia ovat linjassa kestävään talouteen siirtymisen ja ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 celsiusasteeseen koskevan tavoitteen kanssa Pariisin sopimuksen mukaisesti. Siirtymäsuunnitelmassa on oltava vuoteen 2030 mennessä toteutettavia, aikasidonnaisia tavoitteita sekä niiden jälkeen viiden vuoden välein asetettuja välitavoitteita vuoteen 2050 saakka. Tavoitteiden on perustuttava luotettavaan tieteelliseen näyttöön. Tarvittaessa suunnitelmaan on lisäksi sisällytettävä kasvihuonekaasupäästöjen ehdottomat päästövähennystavoitteet päästöluokan 1, 2 ja 3 kasvihuonekaasupäästöille kunkin merkittävän luokan osalta.

Siirtymäsuunnitelman tulee sisältää konkreettisia tietoja mahdollisista muutoksista yrityksen tuote- ja palveluvalikoimaan, uusien teknologioiden käyttöönotosta, siirtymäsuunnitelman täytäntöönpanoa tukevista investoinneista ja rahoituksesta sekä hallinto-, johto- ja valvontaelinten roolista siirtymäsuunnitelmassa. Käytännössä tämä saattaa tarkoittaa merkittäviä strategisia muutoksia yrityksen liiketoimintaan. Velvollisuus ilmastosiirtymäsuunnitelman tekoon onkin yksi merkittävimmistä velvoitteista, joita EU:n yritysvastuusääntely tuo mukanaan. Velvoitteella tehdä ilmastosiirtymäsuunnitelma ajetaan käytännössä systeemistä muutosta liiketoimintaan ja konkreettista siirtymää pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

Direktiivin epäsuorat vaikutukset muihin kuin soveltamisalaan kuuluviin yrityksiin

Koska huolellisuusvelvoite koskee koko toimintaketjua ja koska vaaditut päästövähennykset sisältävät myös päästöluokan 3 päästöt (niin sanotut scope 3 -päästöt), direktiivin vaikutus ulottuu huomattavasti laajemmalle kuin vain direktiivin soveltamisalaan suoraan kuuluviin yrityksiin. Direktiivillä onkin merkittävä epäsuora vaikutus yrityksiin, jotka ovat direktiivin soveltamisalaan kuuluvien yritysten toimintaketjussa. Yritykset tekevät todennäköisesti tulevaisuudessa runsaasti sopimuksia, joissa sopimusosapuolilta vaaditaan huolellisuusvelvoitteen noudattamista ja Pariisin sopimuksen mukaisia päästövähennyksiä. On myös oletettavaa, että näiden velvoitteiden valvonta sopimussuhteissa tehostuu. Tällä on todennäköisesti vaikutuksia myös pk-yrityksiin, jotka joutuvat sopimusperusteisesti noudattamaan niin huolellisuusvelvoitetta kuin päästövähennysvelvoitteita. Yritysvastuudirektiivi sisältää kuitenkin pk-yrityksiä tukevia säännöksiä, kuten direktiivin piirissä olevien yritysten velvollisuuden tukea toimintaketjunsa pk-yrityksiä tietyin edellytyksin.

Voiko yrityksen johto joutua direktiivin perusteella vastuuseen?

Yritysvastuudirektiivissä yritysjohdolle ei aseteta vastuuta huolellisuusvelvoitteen noudattamisesta, eivätkä yritysvastuudirektiivin mukaiset seuraamukset ulotu suoraan johtoon. Yritysvastuudirektiiviin perustuvan lainsäädännön noudattaminen kuuluu kuitenkin johdon yleisen huolellisuusvelvoitteen piiriin siinä missä muunkin lainsäädännön noudattaminen.

Suomen osakeyhtiölaissa säädetään johdon yleisestä huolellisuusvelvoitteesta yhtiötä kohtaan. Hallituksen jäsenen, hallintoneuvoston jäsenen ja toimitusjohtajan on korvattava vahinko, jonka hän on tehtävässään aiheuttanut yhtiölle. Osakeyhtiölain huolellisuusvelvoite velvoittaa johtoa nimenomaisesti yhtiötä, ei sidosryhmiä kohtaan. Oikeuskäytännössä on katsottu, että johdon yleinen huolellisuusvelvoite koskee kuitenkin myös yrityksen ympäristölupaan liittyviä vaatimuksia. Kun yritysvastuudirektiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, siihen sisältyvän huolellisuusvelvoitteen suhde johdon yleiseen huolellisuusvelvoitteeseen on myös tarpeen määritellä selkeästi.

Liikevaihtoperusteiset sanktiot

Jos yritys ei noudata direktiivin perusteella annettavaa lainsäädäntöä, sille saatetaan määrätä hallinnollinen seuraamusmaksu. Seuraamusmaksun enimmäismäärän on oltava vähintään viisi prosenttia yhtiön maailmanlaajuisesta nettoliikevaihdosta. Sanktio koskee direktiivin mukaan sekä huolellisuusvelvoitetta ja ilmastosiirtymäsuunnitelmaa koskevia laiminlyöntejä. Seuraamusmaksujen suuruus sekä direktiivin noudattamista Suomessa valvova viranomainen määritetään lopullisesti siinä vaiheessa, kun direktiivi saatetaan kansallisesti voimaan.

Liikevaihtoperusteisilla sanktioilla voidaan käytännössä varmistaa, että yritykset ja niiden johto suhtautuvat lainsäädännön velvoitteisiin riittävän vakavasti. Liikevaihtoperusteiset sanktiot on aiemmin todettu tehokkaiksi mm. kilpailulainsäädännön ja tietosuojalainsäädännön osalta.

Oikeudenkäynnit

Yritysvastuudirektiivi saattaa lisätä oikeudenkäyntien määrää. Yritykset ovat nimittäin jatkossa korvausvastuussa kenelle tahansa, jolle on aiheutunut vahinkoa siitä, että yritys on joko tahallaan tai tuottamuksellisesti jättänyt noudattamatta direktiivin huolellisuusvelvoitetta, joka liittyy ihmisoikeuksiin ja ympäristöön.

Vahinkoa kärsinyt osapuoli voi valtuuttaa ammattijärjestön, ihmisoikeus- tai ympäristöjärjestön tai muun kansalaisjärjestön nostamaan tällaisen vahingonkorvauskanteen oikeuksiensa täytäntöönpanemiseksi. Direktiivin mukaan yrityksillä on siviilioikeudellinen vahingonkorvausvastuu vahingoista, jotka aiheutuvat niiden huolellisuusvelvollisuutta koskevien velvoitteiden rikkomisesta. Vahingonkärsijöillä on oikeus täyteen korvaukseen.

Yritysvastuudirektiivin piirissä olevien yritysten on jatkossa tiedostettava, että vastuullisuusasioihin liittyy kasvava oikeudenkäyntien riski. Yritysjuristeilla on jatkossa merkittävä rooli siinä, että yritys toisaalta raportoi yritysvastuuseen liittyvistä kysymyksistä ja myös puutteista yritysvastuuraportointia koskevan sääntelyn mukaisesti ja syyllistymättä viherpesuun, mutta pystyy toisaalta myös minimoimaan oikeudenkäynteihin liittyviä riskejä. Yrityksen sisällä on syytä ottaa käyttöön uudet toimintamallit esimerkiksi järjestöjen yhteydenottoja varten, jotta varmistetaan, että yritys suojaa itseään riittävästi mahdollisessa litigaatiotilanteessa. Sama pätee yrityksen sisäisiin tutkintoihin vastuullisuusasioissa. Esimerkiksi sisäisten työturvallisuus-, häirintä-, ympäristö- ja korruptiotutkintojen merkitys korostuu yritysvastuusääntelyn tiukentuessa ja yritysten vastuiden kasvaessa.

Uuteen sääntelyyn valmistauduttaessa on otettava huomioon myös muu lainsäädäntö

Yritysvastuudirektiiviin valmistauduttaessa on otettava huomioon myös muu lainsäädäntö, joka ei vielä kaikilta osin ole linjassa yritysvastuusääntelyn kanssa. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voidaan mainita valituskanava, jollainen yrityksen on yritysvastuudirektiivin mukaan tarjottava yleisölle mahdollisista puutteista ilmoittamista varten. Whistleblowing-kanavia koskeva sääntely ja ilmoittajansuojelulaki eivät nykyisessä muodossaan kata yritysvastuudirektiivin vastaista toimintaa, ja siksi on oikeudellisesti ongelmallista käyttää yritysten olemassa olevia whistleblowing-kanavia sellaisenaan kaikista yritysvastuudirektiivin rikkomisista ilmoittamiseen: ilmoittajansuojelulakia nimittäin sovelletaan vain laissa erikseen mainituista epäkohdista ilmoittamiseen. Työelämän tietosuojalaki puolestaan edellyttää, että työntekijää koskevia tietoja kerätään lähtökohtaisesti ainoastaan työntekijältä itseltään. Näin ollen esimerkiksi syrjintään tai häirintään liittyviä asioita ei voi ilmoittaa valmiin whistleblowing-kanavan kautta, koska niitä ei ole nimenomaisesti mainittu ilmoitettavien asiakokonaisuuksien joukossa.

Yritysten suunnitellessa yhteistyötä muiden yritysten kanssa on otettava huomioon kilpailulainsäädäntö, joka sinänsä jo tiettyyn pisteeseen asti sallii myös kilpailijoiden välisen yhteistyön yritysvastuukysymyksissä. Tulevaisuudessa myös julkisissa hankinnoissa otetaan enenevässä määrin huomioon yritysvastuulainsäädännön noudattamiseen liittyvät kysymykset.

Yritysvastuudirektiivi linkittyy myös muuhun EU-tason yritysvastuulainsäädäntöön, kuten pakkotyöasetukseen, metsäkatoasetukseen, yritysvastuuraportointia koskevaan direktiiviin, viherpesua ja kuluttajansuojaa koskevaan sääntelyyn, hiilirajamekanismiin sekä sektorikohtaiseen lainsäädäntöön.

Toimeen on syytä ryhtyä nyt

Vaikka yritysvastuudirektiivin soveltaminen alkaa vasta vuonna 2027, siirtymäkausi alkoi jo. Kun otetaan huomioon, että direktiivi voi vaatia yrityksiltä merkittäviä strategisen tason muutoksia, toimeen on syytä ryhtyä viipymättä: näin myös mahdollisesti vaadittavat investoinnit voidaan jakaa useammalle tilikaudelle. Direktiivin velvoitteiden saattaminen osaksi yrityksen toimintaa vaatii paljon yrityksen sisäisiä toimenpiteitä, mutta myös merkittävästi yhteistyötä toimittajien, jakelijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Moni nyt tehtävä sopimus on vielä voimassa yritysvastuulainsäädännön soveltamisen alkaessa, joten tuleva lainsäädäntö on syytä ottaa huomioon sopimuksissa jo nyt.

On oletettavaa, että yritysvastuulainsäädännön noudattaminen on omiaan vaikuttamaan niin rahoituksen saatavuuteen ja hintaan kuin yrityksen arvoon esimerkiksi yrityskauppojen yhteydessä.

Tuemme asiakkaitamme tilannearvion tekemisessä, yritysvastuulainsäädännön omaksumisessa ja tarvittavien toimenpiteiden, koulutusten, sopimusten ja käytäntöjen toimeenpanossa sekä riskienhallinnassa ja sisäisissä tutkinnoissa.