30.10.2018

Uusi huoneistotietojärjestelmä vie osakekirjat sähköiseen rekisteriin

Ensi vuoden alussa suunnitellusti voimaantuleva laki huoneistotietojärjestelmästä tarkoittaa asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön paperisista osakekirjoista luopumista. Uudistuksen tavoitteena on luoda luotettava kirjaamisjärjestelmä ja poistaa paperisten osakekirjojen säilyttämiseen liittyvät riskit sekä parantaa osakkeiden vaihdantaa ja vakuuskäyttöä.

Muutos koskee niitä asunto-osakeyhtiöitä ja keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä, joihin sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia. Lain soveltamisen ulkopuolelle jäävät ne keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt, joihin sovelletaan niiden yhtiöjärjestysten perusteella osakeyhtiölakia.

Samalla on tarkoitus muuttaa yritys- ja yhteisötietolakia siten, että asunto-osakeyhtiöt ja keskinäiset kiinteistöyhtiöt tekevät jatkossa perustamisilmoituksen aina sähköisesti. Näin uudistuksella mahdollistetaan entistä sähköisempi menettely yhtiöiden perustamisessa ja omistusoikeuden siirtämisessä.

Eri viranomaiset ovat tehneet selvitystyötä uudistuksen mahdollistamisesta jo vuodesta 2004 lähtien ja nyt on vireillä uudistuksen ensimmäinen vaihe.

Osakehuoneistorekisteristä ajantasaiset tiedot osakkeenomistajista

Huoneistotietojärjestelmän toteuttamiseksi on tarkoitus perustaa Maanmittauslaitoksen ylläpitämä kirjaamisjärjestelmä – osakehuoneistorekisteri. Rekisteriin kirjataan asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöyhtiöiden osakkeiden omistajaa koskevat tiedot, panttioikeutta koskevat tiedot ja hakemuksesta myös muita osakkeeseen tai sen tuottamaan hallintaoikeuteen kohdistuvia tietoja.

Uudistus poistaa siis asunto-osakeyhtiöiltä ja keskinäisiltä kiinteistösakeyhtiöiltä velvoitteen ylläpitää osakeluetteloa. Maanmittauslaitos mitätöi paperiset osakekirjat viran puolesta kirjaamisen yhteydessä.

Kirjaamisjärjestelmä on tärkeä parannus aiempaan, sillä rekisterimerkinnöillä on julkinen luotettavuus, jonka varmistaa viranomaisen ankara vahingonkorvausvastuu tietojen oikeellisuudesta. Rekisteri on siis ajantasainen tietolähde asunto-osakeyhtiöiden osakkeenomistajista.

Asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden tiedot rekisteriin

Lain voimaantulon jälkeen perustettavat asunto-osakeyhtiöt ja keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt tulevat uuden järjestelmän piiriin automaattisesti niiden tehtyä perusilmoituksen patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin. Sieltä tiedot yhdistetään osakehuoneistorekisteriin.

Rekisteriin kirjataan saanto sen hakemuksesta, jolle saanto on siirtynyt ja osakkeensaajan tulisi hakea saantoa aina, kun osake luovutetaan eteenpäin. Saannon kirjaaminen edellyttää luonnollisesti aiemman osakkeenomistajan suostumusta.

Ennen lain voimaantuloa perustetuilla asunto-osakeyhtiöillä on velvollisuus ja keskinäisillä kiinteistöyhtiöillä on mahdollisuus liittyä osakehuoneistorekisteriin.

Ennen lain voimaantuloa perustettujen asunto-osakeyhtiöiden on liityttävä rekisteriin määräajassa. Asunto-osakeyhtiöiden tiedot siirretään rekisteriin siirtämällä osakeluettelon ylläpito Maanmittauslaitokselle, jonka jälkeen yhtiöiden tulee määräajassa ilmoittaa Maanmittauslaitokselle rekisterin toiminnan kannalta tarpeelliset vähimmäistiedot, joita ovat muun muassa osakeluettelotiedot.

Edellä mainitun ilmoituksen tekeminen kuuluu yhtiön hallituksen toimivaltaan, joten se ei edellytä yhtiöjärjestyksen muutosta. Yhtiön on viipymättä ilmoitettava osakeluettelotietojen siirrosta osakkeenomistajille. Ilmoitus on tehtävä samalla tavoin kuin kutsu yhtiökokoukseen on lain mukaan toimitettava.

Ennen lain voimaantuloa perustetut keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt voivat tehdä yhtiöjärjestyksen muutoksen liittyäkseen rekisteriin. Kun yhtiöjärjestyksen muutos on rekisteröity kaupparekisteriin, tulee yhtiön viipymättä ilmoittaa osakeluettelotiedot merkittäväksi osakehuoneistorekisteriin.

Lakiesitys on vasta ensimmäinen vaihe osakehuoneistorekisteriin siirtymisessä. Rekisterin tietosisältöä tullaan vielä laajentamaan ja yhtiöiden tietoja muuttamaan vaiheittain sähköisempään muotoon.

Uusimmat referenssit

Castrén & Snellman laati ympäristöministeriön toimeksiannosta selvityksen siitä, miten kiertotalouslailla voitaisiin vaikuttaa julkisiin hankintoihin siten, että kiertotaloustekijät otettaisiin niissä paremmin huomioon. Selvityksellä tuotettiin tietoa kiertotalouslain valmistelun tueksi. Selvitys sisältää katsauksen relevantteihin strategioihin, toimintaohjelmiin ja linjauksiin, lainsäädäntökatsauksen, oikeuskäytäntökatsauksen, arvion kiertotaloushankintojen nykytilasta sekä kansainvälisiä esimerkkejä kiertotalousaspektien huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa. Esitimme selvityksessä myös konkreettisia johtopäätöksiä sekä ehdotuksen mahdolliseksi säännökseksi perusteluineen. Ehdotuksessa on pyritty siihen, että sääntely olisi mahdollisimman vaikuttavaa ja haitalliset sivuvaikutukset mahdollisimman vähäisiä. Julkaistu selvitys on luettavissa kiertotalouslakihankkeen hankeikkunassa . Selvityksen toteutti työryhmä Anna Kuusniemi-Laine, Sanna Aalto-Setälä, Lotta Huhtamäki, Marja Ollila, Laura Vuorinen, Paavo Heinonen ja Anna Ylitalo.
Julkaistu 11.11.2025
Avustimme CapMan Real Estatea korkealaatuisen, Helsingin Katajanokalla sijaitsevan asuinkiinteistön hankinnassa ja rahoituksessa. Kiinteistö hankittiin Suomen Merimiespalvelutoimistolta (MEPA). Kaupan kohteena ollut vuonna 2017 valmistunut kiinteistö koostuu 38 modernista vuokra-asunnosta ja pysäköintihallista. Rakennus on korkealaatuinen, ja siinä on modernit pohjaratkaisut sekä hyvin suunnitellut yhteiset tilat, kuten kuntosali ja kattosauna. Rakennus sulautuu hyvin alueen historialliseen ja merelliseen luonteeseen. Asuinkiinteistö sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa arvostetussa Katajanokan merenrantakaupunginosassa. Kiinteistöllä on korkea ESG-profiili, jota CapMan Real Estate aikoo kehittää entisestään.
Julkaistu 6.11.2025
Toimimme Stena Linen oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa NLC Ferry Ab Oy:n (Wasaline). Kauppa vahvistaa Stena Linen asemaa Itämerellä ja mahdollistaa Stena Linen toiminnan Ruotsin Uumajan ja Suomen Vaasan välisellä lauttareitillä. Yritysosto vahvistaa entisestään Stena Linen asemaa yhtenä kestävän kehityksen johtavista toimijoista lauttateollisuudessa ja parantaa yhtiön mahdollisuuksia käyttää vaihtoehtoisia polttoaineita sekä tarjoaa vahvan intermodaalisen kuljetusyhteyden Göteborgin ja Trelleborgin suuntaan ja edelleen Euroopan mantereelle. NLC Ferryn, joka toimii lisänimellä Wasaline, omisti Merenkurkun Link, joka on Uumajan ja Vaasan kaupunkien puoliksi omistama yhtiö. Wasaline on maailman pohjoisin varustamo, joka liikennöi päivittäin matkustaja- ja rahtiliikennettä Vaasan ja Uumajan välillä. Wasaline on Itämeren ensimmäinen hiilineutraali lauttaliikenteen harjoittaja biokaasulla ja akuilla kulkevalla hybridialuksellaan Aurora Botnia. Stena Line on yksi Euroopan johtavista lauttaoperaattoreista, jolla on 20 reittiä eri puolilla Eurooppaa. Yhtiö on perheyritys, joka perustettiin vuonna 1962, ja sen pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Sen palveluksessa on 6 550 työntekijää ja sen vuotuinen liikevaihto on 19,6 miljardia kruunua. Kaupan toteutuminen on ehdollinen Uumajan ja Vaasan kunnanvaltuustojen hyväksynnöille sekä tavanomaisille kaupan täytäntöönpanoa koskeville ehdoille, kuten viranomaishyväksynnöille. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2026 alussa. Castrén & Snellman tekee yhteistyötä CMS Wistrandin kanssa, joka on Stena Linen neuvonantaja Ruotsin lakia koskevissa asioissa kaupan yhteydessä.
Julkaistu 4.11.2025
Avustimme Prisma Properties AB:ta kiinteistökaupassa, jossa yhtiö hankki Hartelalta vähittäiskauppaketju Julalle Helsinkiin rakennetun liikekiinteistön.  Kaupan kohteena oli lokakuussa 2025 valmistunut moderni ja energiatehokas myymälärakennus, joka on vuokrattu kokonaisuudessaan Julalle kymmenen vuoden vuokrasopimuksella. 2 600 neliömetrin suuruinen kohde sijaitsee keskeisellä paikalla Konalassa vilkkaan Ristikko-kauppakeskuksen läheisyydessä.  Nopeasti kasvava Prisma Properties kehittää ja omistaa nykyaikaisia vähittäiskaupan, päivittäistavarakaupan ja pikaruokaravintoloiden kiinteistöjä Pohjoismaissa. Yrityksen noin 650 miljoonan euron arvoinen kiinteistösalkku koostuu pääasiassa uudiskohteista, joilla on pitkäaikaiset vuokrasopimukset. 
Julkaistu 29.10.2025