1.3.2023

Onko yrityksillä aihetta optimismiin vai pessimismiin?

Talousuutisten sävy tuntuu vaihtelevan viikoittain, ellei jopa päivittäin. Globaalit kriisit, kuten Ukrainan sota, korkea inflaatio ja korkotason nousu vaikuttavat koko talouden toimintaan. Monilla yrityksillä on haasteita näkyvissä, vaikka markkinoiden muutosten ennakointi ja kyky sopeutua muutoksiin auttavat niitä menestymään myös vaativimpina aikoina.

Tilastokeskuksen julkaisemat tiedot viime vuodelta osoittavat, etteivät yrityssaneeraus- ja konkurssimenettelyt ole merkittävästi lisääntyneet Suomessa. Käytyään läpi vuosikymmenten aikana useampia kriisejä monet yritykset ovat valveutuneempia kuin menneinä vuosina: ne osaavat ryhtyä aikaisemmin selvittämään taloustilannettaan ja varautumaan haasteisiin neuvottelemalla rahoittajien kanssa muun muassa vapaaehtoisista järjestelyistä. Lisäksi yritykset voivat esimerkiksi kartoittaa ja hyödyntää uusia, vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja, divestoida liiketoimintaa tai etsiä uusia sijoittajia.

Vallitsevassa, aikaisempaa epävarmemmassa, markkinaympäristössä lainanottajayrityksille voi tulla tarvetta järjestellä rahoitustaan. Rahoittajan näkökulmasta varhainen varautuminen helpottaa prosesseja. Taloudellisia vaikeuksia kohdanneen lainanottajayrityksen rahoitusta voidaan muun muassa järjestellä niin kutsutun standstill-sopimuksen eli ”rauhoitussopimuksen” määrittämissä puitteissa ja sen tarjoamassa neuvotteluajassa.

Myös insolvenssilainsäädäntöä on pyritty kehittämään joustavampaan suuntaan. Alun perin 1990-luvun laman aikaan säädettyä yrityssaneerauslakia on viime vuonna harmonisoitu eurooppalaiseen suuntaan ottamalla käyttöön ns. varhainen yrityssaneerausmenettely. Kotoperäisiä muutoksia käsitellään tällä hetkellä eduskunnassa. Muutoksilla pyritään helpottamaan ja nopeuttamaan yrityssaneerausta niissä tilanteissa, joissa yhtiössä on tervehdyttämiskelpoista liiketoimintaa, mutta vapaaehtoiset järjestelyt eivät ole syystä tai toisesta onnistuneet.

Lisäksi EU on tarttunut konkurssilainsäädännön uudistamiseen tavoitteenaan edistää muun muassa rahoitusmarkkinoiden toimivuutta ja pääoman vapaata liikkuvuutta yhdenmukaistamalla eri maiden menettelyitä ja toimintatapoja. EU:n listalla on sekä hyviä että huonoja ehdotuksia: ensimmäisiin lukeutuu niin sanottujen pre pack -menettelyjen harmonisointi ja saattaminen lain tasolle. Suomessa tällaisia etukäteen neuvoteltuja mutta vasta konkurssissa toteutettavia realisointeja on jo tehty aiemminkin, vaikka meillä ei ole ollut konkurssilaissa mitään mainintaa. Jälkimmäisiin eli huonoihin ehdotuksiin puolestaan lukeutuu johdon velvollisuus hakea maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun johto tuli tai sen olisi pitänyt tulla tietoiseksi maksukyvyttömyydestä. Tällaiset määräajat ovat keinotekoisia ja saattavat johtaa turhiin konkursseihin.

Pitkän käytännön kokemuksemme perusteella arvioimme, että tärkeintä haastavissakin tilanteissa on resilienssi – termi, joka on noussut kaikkien oppien kärkeen kriisien seuratessa toisiaan. Joustavuus neuvotteluissa ja lainsäädännössä, erilaisten innovaatioiden salliminen ja jopa suosiminen kääntävät tilanteen siihen, että meillä on yhä enemmän aihetta optimismiin kuin pessimismiin.

Uusimmat referenssit

Avustimme CapMan Real Estatea korkealaatuisen, Helsingin Katajanokalla sijaitsevan asuinkiinteistön hankinnassa ja rahoituksessa. Kiinteistö hankittiin Suomen Merimiespalvelutoimistolta (MEPA). Kaupan kohteena ollut vuonna 2017 valmistunut kiinteistö koostuu 38 modernista vuokra-asunnosta ja pysäköintihallista. Rakennus on korkealaatuinen, ja siinä on modernit pohjaratkaisut sekä hyvin suunnitellut yhteiset tilat, kuten kuntosali ja kattosauna. Rakennus sulautuu hyvin alueen historialliseen ja merelliseen luonteeseen. Asuinkiinteistö sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa arvostetussa Katajanokan merenrantakaupunginosassa. Kiinteistöllä on korkea ESG-profiili, jota CapMan Real Estate aikoo kehittää entisestään.
Julkaistu 6.11.2025
Castrén & Snellman toimi Suomen Aurinkovoima Oy:n ja sen omistajien oikeudellisena neuvonantajana rahoituksen kilpailutuksessa ja rahoitusjärjestelyssä, jonka yhtiö toteutti Danske Bankin kanssa ja jolla varmistetaan yhtiön tulevien aurinkopuistohankkeiden toteutuksen rahoitus. Suomen Aurinkovoima on Oulun Seudun Sähkön, Oulun Energian, Vantaan Energian ja Savon Voiman perustama yhtiö, jonka tavoitteena on kasvattaa kotimaisen aurinkovoiman määrää. Suomen Aurinkovoima hoitaa kokonaisvaltaisesti aurinkopuistohankkeet aina suunnittelusta toteutukseen ja ylläpitoon, ja sen tavoitteena on rakentaa kymmeniä aurinkopuistoja vuoteen 2030 mennessä. 
Julkaistu 22.10.2025
Toimimme Nevel Oy:n rahoittajien suomalaisena neuvonantajana 665 miljoonan euron uudelleenrahoitusjärjestelyssä, johon kuului sekä monivaluuttaisia pankkilainoja että yksityisiä joukkovelkakirjalainoja. Nevel tarjoaa teollisuuden ja kiinteistöjen kehittyneitä infrastruktuuriratkaisuja, jotka ovat tarkoitukseen tehtyjä ja tulevaisuudenkestäviä. Järjestely tukee Nevelin kasvustrategiaa ja asiakkaiden ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Julkaistu 20.8.2025
Neuvoimme Triton Partnersia ja Habeo Group -konsernia lainarahoitusjärjestelyssä Danske Bank A/S:n, Nordea Bank Abp:n ja Skandinaviska Enskilda Banken AB:n kanssa. Rahoitusjärjestely sisälsi 80 miljoonan euron suuruiset lainat jälleenrahoitusta, yritysostoja ja muita yleisiä liiketaloudellisia tarpeita varten. Habeo Group tarjoaa kattavia kiinteistötekniikan palveluita, joilla vaalitaan rakennusten arvoa koko niiden elinkaaren ajan. Konserni työllistää noin 600 kiinteistötekniikan ammattilaista. Vuonna 2023 toimimme Tritonin neuvonantajana järjestelyssä, jossa sen rahasto hankki kahdeksan suomalaista yritystä ja toimi näin uuden Habeo Group -konsernin perustajana ja rahoittajana. 
Julkaistu 7.8.2025