22.1.2018

Yrityskaupassa IP-omaisuuden arviointi kannattaa aina

Yrityskaupan tekeminen on jännittävää aikaa sekä ostajalle että myyjälle. Joku tekee yrityskaupan vain kerran elämässään, kun taas osa yrityksistä saattaa olla mukana useassa yrityskaupassa elinkaarensa aikana.

Ostoaikeissa olevan yrityksen kannattaa aina due diligence -tarkastusten yhteydessä tarkastaa myös kohdeyhtiön immateriaalioikeudet eli IP:t. IP:t on tutkittava huolellisesti varsinkin silloin, kun kohdeyhtiö tai sen markkinat ja toimiala ovat ostajalle vieraita. Tarkastuksessa johto saa päätöksentekoaan varten tarvittavat tiedot. IP-omaisuuden arvo voi nimittäin vaikuttaa merkittävästikin kohdeyhtiön arvonmääritykseen. Tästä syystä myös yrityskaupan rahoittajia usein kiinnostaa, pystyykö niiden rahoittama yritys suojautumaan riskeiltä niin, ettei sen liiketoiminta keskeydy esimerkiksi puuttuvan lisenssin tai kilpailijan loukkausväitteen vuoksi.

Pahimpien IP-sudenkuoppien välttämiseksi listaamme tässä blogikirjoituksessa kuusi keskeistä kysymystä, joihin ostajan kannattaa kiinnittää huomiota yrityskauppaan valmistautuessaan.

1. Mitä immateriaalioikeuksia kohdeyhtiöllä on?

2. Onko kohdeyhtiön immateriaalioikeuksien antama suoja riittävä?

3. Kuka omistaa kohdeyhtiön immateriaalioikeudet?

4. Onko immateriaalioikeuksien siirtymisestä huolehdittu riittävällä tavalla?

5. Loukkaako kohdeyhtiö muiden immateriaalioikeuksia?

6. Onko kohdeyhtiö hyödyntänyt tuotteissaan avointa lähdekoodia?

Näiden kysymysten avulla ostaja pääsee jo hyvin perille kohdeyhtiön immateriaalioikeuksia koskevista riskeistä. Kun ostaja selvittää, mitä on ostamassa, mitä kohdeyhtiön IP-salkku kattaa ja mitkä ovat kohdeyhtiön IP-suojauksen vahvat ja heikot kohdat, se hankkii samalla itselleen arvokasta tietoa yrityskauppaneuvottelujen pohjaksi.

Uusimmat referenssit

Toimimme eQ Rahastoyhtiö Oy:n oikeudellisena neuvonantajana rakennejärjestelyssä, jossa Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot ja Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot II siirsivät omistuksensa Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot III-rahastoon, joka samalla aloitti toimintansa. eQ Asunnot III -rahasto keräsi järjestelyn yhteydessä 37 miljoonaa euroa uutta pääomaa ja sen varainkeruu jatkuu vuoden 2025 aikana. eQ Asunnot III -rahaston salkku koostuu vuosina 2021-2024 valmistuneista, 19 asuinrakennuskohteista ja lähes 1400 asunnosta pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. 
Julkaistu 21.5.2025
Avustimme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä sen myydessä kaksi hoivakiinteistöä Northern Horizonin edustamalle rahastolle. Myynnin kohteena olevien kiinteistöjen huoneistopinta-ala on noin 3 500 neliömetriä. Kohteet sijaitsevat Espoossa ja Lahdessa. Espoon kohde valmistui vuonna 2018 ja Lahden kohde valmistui vuonna 2023.  Molemmissa kohteissa vuokralaisena toimii Attendo, Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja.
Julkaistu 9.5.2025
Avustimme menestyksekkäästi BMW:tä poikkeuksellisen pitkässä riita-asiassa, jossa oli kysymys siitä, loukkasivatko vastaajan myymät tarvikevanteet ja niihin kuuluvat keskimerkit BMW:n tavaramerkki- ja mallioikeuksia. Markkinaoikeus katsoi, että vastaajan käyttämä tunnus aiheutti sekaannusvaaran BMW:n tavaramerkkeihin. Kun vastaaja oli käyttänyt tunnusta vanteidensa keskimerkeissä sekä keskimerkkien ja vanteidensa markkinoinnissa, markkinaoikeus totesi vastaajan loukanneen BMW:n tavaramerkkioikeuksia. Vastaaja myönsi loukanneensa BMW:n yhteisömallia mutta kiisti siihen liittyvän kieltovaatimuksen. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt erityistä syytä pidättyä kieltomääräyksen antamisesta, ja määräsi kiellon. Markkinaoikeus kielsi vastaajaa jatkamasta BMW:n tavaramerkkien ja yhteisömallin loukkausta ja määräsi vastaajan muuttamaan tai hävittämään BMW:n oikeuksia loukkaavat tuotteet ja markkinointimateriaalit. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan BMW:lle tavaramerkkioikeuksien loukkauksen johdosta kohtuullisena hyvityksenä 70 000 euroa ja vahingonkorvauksena 80 000 euroa sekä mallioikeuden loukkauksen johdosta kohtuullisena korvauksena 7 000 euroa ja vahingonkorvauksena 8 000 euroa. Määriä voidaan pitää poikkeuksellisen korkeina Suomessa. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan merkittävän osan BMW:n oikeudenkäyntikuluista viivästyskorkoineen. Korkein oikeus päätti 11.3.2025, että vastaajalle ei myönnetä valituslupaa eikä asiassa ole tarvetta pyytää ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta. Markkinaoikeuden asiassa antamat tuomiot (MAO:494/18 ja 517/2023) ovat siten lainvoimaisia. Varsinaisen riita-asian lisäksi BMW vaati erillisessä väiteprosessissa, että vastaajan eräs tavaramerkkirekisteröinti kumotaan. Kumoamisesta käytiin markkinaoikeudessa kaiken kaikkiaan kolme erillistä oikeusprosessia. Vastaajan tavaramerkkirekisteröinti lopulta kumottiin.
Julkaistu 9.5.2025
Castrén & Snellmanin asianajaja Christer Svartström toimi selvittäjänä 11.3.2024 alkaneessa Foodiq Oy:n yrityssaneerausmenettelyssä. Foodiq on uniikki tulevaisuuden ruokatuotantoon keskittynyt yhtiö, joka tarjoaa kasvi- ja maitopohjaisten tuotteiden tuotantoa ja tuotekehitystä elintarviketoimialalla sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Yhtiön suurin osakkeenomistaja on elintarviketeknologiaan sijoittava ruotsalainen sijoitusyhtiö Nicoya AB. Velkojien enemmistö hyväksyi saneerausohjelman nopeutetussa menettelyssä hieman alle vuoden kestäneen saneerausmenettelyn päätteeksi. Helsingin käräjäoikeus vahvisti saneerausohjelman ja siihen sisältyvän yksipäiväisen maksuohjelman 10.3.2025 sekä nimitti Christer Svartströmin saneerausohjelman valvojaksi. Yhtiölle löydettiin yhteistyössä osapuolten kesken toimiva ja nopea saneerausratkaisu, jolla vältettiin pitkäkestoinen ohjelma ja mahdollistettiin yhtiön täysipainoinen liiketoimintaan keskittyminen. Saneerausohjelma rahoitettiin yhtiön rahoittajien tekemin sijoituksin. Samalla yhden päivän ohjelma tuotti velkojille paremman lopputuloksen verrattuna pidempään saneerausohjelmaan. Saneerausohjelman toteuttaminen päättyi onnistuneesti 28.3.2025.
Julkaistu 6.5.2025