14.7.2016

Suomalaisissa yrityksissä kytevä potentiaali houkuttelee sijoittajia

Yritysjärjestelyt ovat käynnistyneet Euroopassa alkuvuonna odotuksia hitaammin. Vuoden 2016 alkupuoliskon aikana Euroopassa tehtyjen yrityskauppojen arvo oli 19 prosenttia pienempi edellisvuoden samaan ajanjaksoon verrattuna. Kaupankäyntiä Euroopassa on varjostanut Britannian EU-kansanäänestyksen mukanaan tuoma epävarmuus ja Yhdysvaltojen tiukentunut suhtautuminen verotussyistä tehtyihin ns. tax inversion -kauppoihin.

Britanniaan suuntautunut investointitoiminta on vähentynyt varsinkin brexitin johdosta. Vuosi 2015 oli Britanniassa ennätyksellisen vilkas. Sen sijaan vuoden 2016 alkupuoliskon aikana Britanniassa raportoitiin 638 kauppaa, joiden yhteenlaskettu arvo oli noin 50 miljardia euroa. Yrityskauppojen arvo on lähes 70 prosenttia vähemmän vuoden 2015 alkupuoliskoon verrattuna ja alhaisin sitten vuoden 2010.

Euroopan hitaaseen talouskasvuun ja markkinoiden epävakauteen verrattuna Pohjoismaiden markkinat säilyivät taantumasta huolimatta vakaina. Pohjoismaissa tehtiin tämän vuoden alkupuoliskolla 497 kauppaa, joiden yhteenlaskettu arvo oli 38 miljardia euroa. Kauppojen arvo kasvoi 40 prosenttia edellisvuodesta. Kaikista Euroopassa tehdyistä yrityskaupoista 12 prosenttia toteutettiin Pohjoismaissa. Pohjoismaista onkin tulossa yhä houkuttelevampi kohde yritysjärjestelyille.

Yrityskauppojen neljä trendiä Suomessa vuonna 2016

Ira Kalb toteaa tuoreessa Huffington Postin blogitekstissään, että Suomi on maailman parhaiten varjeltu salaisuus. Kalbin mukaan suomalaiset tuotteet ja yhtiöt eivät ole onnistuneet markkinoimaan itseään maailmalla riittävän hyvin ­– vaikka siihen olisi syytä. Tuoreimman, vuoden 2016 alkupuoliskoa koskevan Mergermarket H1 2016 M&A -trendiraportin mukaan näyttää kuitenkin siltä, ettei tämä pidä täysin paikkaansa.

Suomessa raportoitiin vuoden 2016 alkupuoliskolta 76 kauppaa, joiden yhteenlaskettu arvo oli 11,2 miljardia euroa. Kauppojen arvo kasvoi lähes 370 prosenttia vuoden 2015 alkupuoliskoon verrattuna (84 kauppaa, 2,4 miljardia euroa). Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen suurin kauppa oli järjestely, jossa ruotsalainen Boliden osti Kevitsan kaivoksen 646 miljoonalla eurolla. Toisen vuosineljänneksen tilastojen kärjessä komeilee kauppa, jossa japanilainen televiestintäjätti SoftBank myi enemmistöosuutensa Supercellissä kiinalaiselle internetjätti Tencentille. Supercellin arvoksi on arvioitu 10,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Vuoden alkupuoliskoa hallitsivat muutamat suuret järjestelyt, joista osassa meilläkin on ollut kunnia olla mukana. Yksittäiset isot kaupat hämärtävät kuitenkin tilastoja ja saattavat jättää varjoonsa muita, toisinaan selkeämpiä ja joka tapauksessa mielenkiintoisia trendejä.

Olemme oman toimintamme kautta tunnistaneet tänä vuonna seuraavia yrityskauppoja koskevia trendejä Suomessa.

 

Lähteet:
Mergermarket H1 2016 M&A -trendiraportti ja muu Mergermarketin tietokanta
Thomson Reuters Mid-Market M&A Review, H1 2016 -raportti

Uusimmat referenssit

Toimimme OP Yrityspankki Oyj:n neuvonantajana kiinteistörahoitusjärjestelyssä, joka koskee Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitsevaa DHL Expressille rakenteilla olevaa logistiikkakeskusta. Järjestelyssä Nrep ja Pontos Group ostivat Finavian osuuden rakenteilla olevasta logistiikkakeskuksesta. Nrep toimi järjestelyssä NSF III-rahaston lukuun. Hankkeelle haetaan LEED Platinum-sertifikaattia ja sertifioinnin johdosta laina on tarkoitus luokitella vihreäksi lainaksi logistiikkakeskuksen valmistuttua.
Julkaistu 12.3.2025
Toimimme Gasumin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Gasum hankki uuden nesteytetyn maakaasun (LNG) sekä nesteytetyn biokaasun (LBG) bunkkerialuksen. Celsius-niminen alus palvelee Gasumin asiakkaita vuodesta 2027 alkaen. Aluksen omistaa Gasumin ja ruotsalaisen Sirius Shipping -varustamon yhteisyritys. Aluksen rakentaa RMK Marine -telakka Istanbulissa, Turkissa. Investointi on osa Gasumin strategiaa turvata LNG:n ja LBG:n saatavuus asiakkailleen Luoteis-Euroopan alueella kysynnän kasvaessa tulevina vuosina.Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Gasum tarjoaa puhtaamman energian ja energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluita teollisuudelle ja sähkön ja lämmön yhteistuotantoon sekä puhtaampia polttoaineratkaisuja maa- ja meriliikenteeseen. Yritys auttaa asiakkaitaan pienentämään sekä omaa että asiakkaidensa hiilijalanjälkeä. Sirius on Backmanin perheen perustama ruotsalainen varustamo. Siriuksella on 11 tuote-/kemikaalisäiliöalusta ja kaksi LNG-säiliöalusta, ja lisäksi se hallinnoi kolmea tuote-/kemikaalisäiliöalusta.
Julkaistu 11.3.2025
Avustimme eBrands Holdings Oy:tä sen uusimmalla rahoituskierroksella, jolla yhtiö keräsi 7,5 miljoonan euron rahoituksen. Uusi rahoitus nostaa yrityksen kerätyn rahoituksen kokonaismäärän 50 miljoonaan euroon. Viimeisintä rahoituskierrosta johtivat pääasiassa perhesijoitusyhtiö Veikko Laine, eläkeyhtiö Varma ja operatiiviset osakkeenomistajat. Uudella rahoituksella kehitetään eBrandsin tekoälypohjaista Apollo-markkinakasvutyökalua, joka auttaa brändejä laajentumaan kuuteenkymmeneen eri markkinaan ja myyntikanavaan ilman paikallista infrastruktuuria tai raskaita investointeja. eBrands on vientialusta, joka kasvattaa kuluttajabrändejä globaalisti verkkokaupan ja merkittävien vähittäiskauppakanavien kautta. Yhdysvaltain ja Euroopan markkinoihin erikoistunut eBrands mahdollistaa brändien kansainvälistymisen vientipalvelumallilla, joka vähentää laajentumiseen liittyvää riskiä ja monimutkaisuutta hyödyntämällä edistyksellistä teknologiaa. Vuonna 2020 perustetun helsinkiläisyrityksen tiimiin kuuluu 75 henkeä ja yrityksen liikevaihto on yli 35 miljoonaa euroa.
Julkaistu 11.3.2025
Toimimme kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö Nrepin neuvonantajana yli 100 miljoonan euron asunto- ja hoivahankkeessa Helsingin Herttoniemessä. Nrepin hallinnoima rahasto (NSF V) osti tontin, jolle toteutetaan moderni asumiskokonaisuus laadukkaita asuntoja sekä hoiva-asumista ikäihmisille ja muille erityisryhmille. Avustimme Nrepiä sekä tontin ostossa että hoiva- ja asumiskokonaisuuden urakkasopimuksissa. Kohteeseen valmistuu yhteensä 425 asuntoa sekä 108 hoiva-asuntoa. Rakennustyöt on suunniteltu aloitettavaksi syksyllä 2025 ja rakennusten on tarkoitus valmistua 2028. Hanke toteutetaan Nrepin kestävän rakentamisen periaatteiden mukaisesti. Rakennukset varustetaan aurinkopaneelein, lämmityksessä hyödynnetään maalämpöä ja materiaaleina käytetään vähäpäästöistä vihreää betonia ja terästä.
Julkaistu 6.3.2025