Miten suomalainen oikeusvaltio voi asianajajan näkökulmasta?

Asianajaja turvaa oikeusvaltion, ja tähän kuuluu niin asiakkaiden oikeuksien puolesta työskentely kuin yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja keskusteluun osallistuminen. Asianajaja lähestyykin arkipäiväisessä työssään oikeusvaltioteemaa usein oikeusturvan näkökulmasta – miten asiakkaamme saavat asiansa käsitellyksi, mutta myös ratkaistuksi? Tämän kannalta merkityksellistä ovat niin oikeudenmukainen oikeudenkäynti kuin hyvän hallinnon toteutuminen.

Yleistilanne hyvä, mutta kipukohtia löytyy

Onneksi Suomen oikeusvaltiotilanteen arvioinnissa ei tarvitse luottaa pelkkään kokemusasiantuntijuuteen, vaan viimeisenkin vuoden aikana on julkaistu useampi raportti siitä, mikä tilanne on tällä hetkellä.

Euroopan komissio julkaisi vuosittaisen oikeusvaltiokertomuksensa viimeksi kesällä 2022. Kertomus sisältää jokaista jäsenmaata koskevan oman kappaleen, jossa on tarkasteltu sekä myönteistä että kielteistä oikeusvaltiokehitystä. World Justice Project puolestaan julkaisi oman oikeusvaltioselvityksensä (Rule of Law Index) lokakuussa 2022. Kyseinen selvitys on globaali, ja siinä on mukana 140 maata. Valtioneuvosto taas antoi eduskunnalle marraskuussa 2022 oikeudenhoidon selonteon, jossa on käsitelty Suomen oikeusvaltiotilannetta oikeudenhoidon näkökulmasta. Nyt alkuvuodesta 2023 aihetta ovat pitäneet esillä niin asianajajaliitto kuin tuomariliittokin. Maaliskuussa julkaistussa oikeusministeriön virkapuheenvuorossa puolestaan painotettiin arjen oikeusvaltiota ja oikeusturvan toteutumista.

Suomea koskevista kansainvälisistä raporteista saa kuvan pääosin hyvinvoivasta oikeusvaltiosta. Esimerkiksi Euroopan komission oikeusvaltiokertomuksen mukaan Suomen oikeuslaitosta pidetään edelleen hyvin riippumattomana, ja vuonna 2022 yksityishenkilöistä 88 prosenttia sekä yrityksistä 87 prosenttia katsoi, että tuomioistuinten ja tuomarien riippumattomuus oli tasolla ”melko hyvä tai erittäin hyvä”. Suomi on kertomuksen mukaan edelleen yksi EU:n ja koko maailman vähiten korruptoituneista maista, minkä lisäksi toimittajien ja media-alan ammattilaisten toimintaympäristö on yleisesti katsottuna vapaa ja suojattu. Sidosryhmien osallistuminen lainsäädäntöprosessiin on merkityksellistä, mutta toisaalta osallistuminen ei ole järjestelmällistä. Kertomuksessa on nostettu esiin myös muun muassa julkisuuslain uudistaminen.

World Justice Projectin Rule of Law -indeksissä Suomi sai hyvät arvosanat, ja maailmanlaajuisella tasolla olimme vertailun kolmansia. Kokonaispistemäärää laskivat kuitenkin sekä siviiliriitojen että rikosprosessien hoito, vaikka näissäkin pistemäärämme olivat vertailussa hyvällä tasolla. Siviiliriitojen osalta kokonaispistemäärää laskivat etenkin oikeudenkäyntien kesto ja kulut, kun taas rikosprosessien osalta pisteitämme laskivat muun muassa rikosten tutkinnan tehokkuus ja oikeudenkäyntien kesto.

Kansallista tarkastelua oikeudenhoidon osalta

Kansainvälisissä raporteissa tai vertailututkimuksissa näyttävätkin toistuvan samat ongelmakohdat: oikeudenkäynnin kesto ja kulut. Kansallisesti kattavimman kuvan muun muassa näistä teemoista antaa viime vuoden loppupuolella julkaistu valtioneuvoston selonteko oikeudenhoidosta. Kyseinen selonteko keskittyy tuomioistuinlaitoksen, Syyttäjälaitoksen, Ulosottolaitoksen, Rikosseuraamuslaitoksen, oikeusapu- ja edunvalvontapiirien, Oikeusrekisterikeskuksen, kuluttajariitalautakunnan sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan toimintaan.

Kuten oikeudenhoidon selonteossa on todettu, oikeudenhoidon määrärahojen riittämättömyys ja eri toimijoiden toimintaedellytykset ovat aiheuttaneet merkittävää huolta jo pidemmän aikaa. Oikeusturvaongelmista selonteossa on nostettu esiin kansainvälisissä vertailututkimuksissakin esiin nousseet oikeudenkäyntien kesto ja kalleus. Nämä vaikuttavat käytännössä myös oikeuksiin pääsyyn. Esimerkiksi siviiliriita-asioissa kynnys oikeudenkäynnin aloittamiselle voi nousta liian suureksi sen vuoksi, että ratkaisua asiassa joutuu aloittamaan monta vuotta. Samalla pitkittyneet oikeudenkäynnit tarkoittavat osaksi myös suurempia oikeudenkäyntikuluja, mikä jo itsessään voi muodostaa kynnyskysymyksen prosessin aloittamiselle. Selonteossa nostetaan esiin myös oikeudenhoidon henkilöstön kestämätön tilanne – henkilöstöresurssit ovat riittämättömät, ja työkuorma aivan liian suuri.

Yhtenä yksittäisenä teemana haluan myös nostaa esiin selonteossa mainitut julkiseen oikeusapuun liittyvät ongelmat. Palkkioasetuksen mukainen avustajan palkkio on 110 euroa tunnilta. Tuntipalkkion suuruus on jäänyt pahasti jälkeen, ja viimeksi sitä on tarkistettu vuonna 2014. Kaiken lisäksi oikeusavun tulorajat ovat niin matalat, että vain harva voi käytännössä saada oikeusapua omassa asiassaan.

Toimenpide-ehdotuksina oikeudenhoidon selonteossa on esitetty, että muun muassa pitkien käsittelyaikojen lyhentämiseksi oikeudenhoitoon kohdennettaisiin keskipitkällä aikavälillä noin 90 miljoonan euron vuosittainen lisärahoitus. Myös sisäisiä rakenteita ja prosesseja olisi tehostettava, ja tähän liittyen selonteossa on esitetty esimerkiksi rikos- ja riita-asioiden käsittelyyn liittyvien menettelysääntöjen virtaviivaistamista ja ylipäänsä lainsäädännön kehittämistä. Oikeuspalvelujen saatavuuden osalta on puolestaan esitetty muun ohella julkisen oikeusavun saatavuuden parantamista.

Selonteosta toisaalta puuttuu muutama teema, jotka on syytä nostaa tässä yhteydessä esiin. Esimerkiksi tuomariliitto on selontekoa koskevassa lausunnossaan todennut, että selonteosta ei selkeästi ilmene tuomioistuinten riippumattomuuden vahvistamisen merkitys. Asianajajan toimintaedellytysten turvaamisen näkökulmasta olisi myös tärkeää, että asianajajien asema mainittaisiin Suomen perustuslaissa. Riippumattomuuden vahvistaminen voi tuntua suomalaisessa kontekstissa jopa katastrofiajattelulta koskien sellaisia aikoja, joita ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Riippumattomuutta on kuitenkin vahvistettava silloin, kun tämä on vielä mahdollista – ei silloin, kun riippumattomuus on jo uhattuna. Lainsäädäntömuutoksiin tarvitaan loppujen lopuksi poliittinen tahto.

Mitä seuraavaksi?

Menestyminen kansainvälisissä vertailututkimuksissa ei tarkoita vielä sitä, että suomalainen oikeusvaltio olisi valmis, vaan kipukohtiin on tartuttava aktiivisesti. Olisi helppoa sanoa, että verrattuna joihinkin muihin valtioihin olemme hyvällä tiellä, ja pienistä on turha valittaa. Ongelmien korjaamista ei kuitenkaan voida vältellä vain sen perusteella, että jossain on vielä huonommin.

Korjausliikkeitä tarvitaan useammallakin tasolla – oikeusvaltio ja etenkin oikeudenhoito tarvitsee lisää rahoitusta, nykyisen lainsäädännön päivittämistä, mutta myös nykyisen lainsäädännön piirissä tapahtuvaa uudistamista. Toivon kovasti, että nykyinen taloustilanne ja siihen liittyvät tulevan vaalikauden paineet eivät johda siihen, että korjauksia joudutaan odottamaan vielä pitkään. Ainakin jonkinlaista motivaatiota tilanteen parantamiseksi on ilmassa, sillä hallitus päätti maaliskuun lopulla vuosille 2024–2027 valtiotalouden menokehyksen, jossa ehdotetaan esimerkiksi määrärahalisäystä tuomioistuinlaitokselle.  Kyseessä on ns. tekninen kehys, joka ei oikeusministeriön tiedotteen mukaan sisällä uusia poliittisesti linjattavia parannuksia oikeudenhoitoon.

Joka tapauksessa työkaluja tilanteen parantamiseen on löydyttävä muualtakin kuin budjetin riveistä, ja huomion on keskityttävä myös nykylainsäädännön uudistamiseen. Tähän saakka kyse on ollut lähinnä pienemmistä viilauksista, vaikka oikeusprosesseissa olisi laajemminkin uudistamisen varaa. Pitäisin toivottavana myös aktiivisempaa vuoropuhelua eri sidosryhmien välillä ja asianajajaliiton työtapareformin kaltaisia avauksia – prosesseja voidaan uudistaa osin myös nykyisen lainsäädännön puitteissa ilman, että uudistuksia odotetaan useampi vuosi.