2.10.2024

Kestävä rahoitus on elinehto vihreän siirtymän tavoitteiden toteutumiselle

Kestävän rahoituksen kehitys on ollut viime vuosina nopeaa. Rahoitusta on määrätietoisesti suunnattu kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän tavoitteiden mukaisiin investointeihin läpi koko rahoituksen kentän pankkirahoituksesta direct lending -rahoitukseen.

Euroopan komission vuonna 2018 julkaisema kestävän rahoituksen toimintasuunnitelma on johtanut EU:n sääntelytsunamia, jonka seurauksena kestävään rahoitukseen liittyvästä sääntelystä on kasvanut laaja kokonaisuus. Esimerkiksi ESMAn kestävän rahoituksen aikataulujatkuu edelleen vuoteen 2028, vaikka sen suurimmat sääntelykokonaisuudet on saatettu maaliin. Samalla myös LMA:n ja ICMA:n periaatteet ovat kasvattaneet suosiotaan ja muodostaneet vahvan perustan alan itsesääntelylle, jota noudatetaan laajasti.

Kehityksen myötä kestävän rahoituksen osalta on kaivattu standardoitua määritelmää ”vihreälle” ja vihreän toiminnan taksonomialle, jotta sijoittajat ja rahoituslaitokset voivat tehdä valistuneita arvioita tehokkaasti. Tästä syystä esimerkiksi EU:n tuleva Green Bond Standard (EU:n vihreä joukkolainastandardi) nojautuu nimenomaan EU:n taksonomia-asetukseen. Euroopan pankkiviranomainen julkaisi puolestaan joulukuussa 2023 raportin, jossa se suositteli komissiolle vapaaehtoista standardia eurooppalaiseksi vihreäksi lainaksi tai vähintään määrittelemään vihreät lainat EU:ssa. Pankkiviranomaisen raportti ja jatkotoimenpiteet ovat parhaillaan komission harkittavana.

Edellä mainitut aloitteet ja sääntelyn kehittyminen voidaan nähdä seurauksena viherpesukeskustelulle. Viherpesu puhuttaakin tällä hetkellä niin sijoittajia, rahoittajia kuin muitakin markkinatoimijoita. Samaan aikaan vihreä siirtymä etenee vauhdilla, ja tavoitteisiin pääseminen edellyttää kestävää rahoitusta. Euroopan komissio arvioi, että vuoteen 2030 mennessä tarvitaan 620 miljardia euroa lisää investointeja joka vuosi. Kestävä rahoitus onkin elinehto investointien toteutumiselle. Me seuraamme mielenkiinnolla, miten vihreän siirtymän tavoitteet ja kestävän rahoituksen sääntely etenevät.

Uusimmat referenssit

Castrén & Snellman toimi Suomen Aurinkovoima Oy:n ja sen omistajien oikeudellisena neuvonantajana rahoituksen kilpailutuksessa ja rahoitusjärjestelyssä, jonka yhtiö toteutti Danske Bankin kanssa ja jolla varmistetaan yhtiön tulevien aurinkopuistohankkeiden toteutuksen rahoitus. Suomen Aurinkovoima on Oulun Seudun Sähkön, Oulun Energian, Vantaan Energian ja Savon Voiman perustama yhtiö, jonka tavoitteena on kasvattaa kotimaisen aurinkovoiman määrää. Suomen Aurinkovoima hoitaa kokonaisvaltaisesti aurinkopuistohankkeet aina suunnittelusta toteutukseen ja ylläpitoon, ja sen tavoitteena on rakentaa kymmeniä aurinkopuistoja vuoteen 2030 mennessä. 
Julkaistu 22.10.2025
Toimimme Nevel Oy:n rahoittajien suomalaisena neuvonantajana 665 miljoonan euron uudelleenrahoitusjärjestelyssä, johon kuului sekä monivaluuttaisia pankkilainoja että yksityisiä joukkovelkakirjalainoja. Nevel tarjoaa teollisuuden ja kiinteistöjen kehittyneitä infrastruktuuriratkaisuja, jotka ovat tarkoitukseen tehtyjä ja tulevaisuudenkestäviä. Järjestely tukee Nevelin kasvustrategiaa ja asiakkaiden ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Julkaistu 20.8.2025
Neuvoimme Triton Partnersia ja Habeo Group -konsernia lainarahoitusjärjestelyssä Danske Bank A/S:n, Nordea Bank Abp:n ja Skandinaviska Enskilda Banken AB:n kanssa. Rahoitusjärjestely sisälsi 80 miljoonan euron suuruiset lainat jälleenrahoitusta, yritysostoja ja muita yleisiä liiketaloudellisia tarpeita varten. Habeo Group tarjoaa kattavia kiinteistötekniikan palveluita, joilla vaalitaan rakennusten arvoa koko niiden elinkaaren ajan. Konserni työllistää noin 600 kiinteistötekniikan ammattilaista. Vuonna 2023 toimimme Tritonin neuvonantajana järjestelyssä, jossa sen rahasto hankki kahdeksan suomalaista yritystä ja toimi näin uuden Habeo Group -konsernin perustajana ja rahoittajana. 
Julkaistu 7.8.2025
Avustimme Suomen Hypoteekkiyhdistystä 2,5 miljardin euron joukkovelkakirjalainaohjelman päivityksessä. Suomen Hypoteekkiyhdistys voi laskea ohjelman alla liikkeeseen senior-ehtoisia vakuudettomia laina-osuuksia, vakuudettomia Tier 2 -lainaosuuksia sekä katettuja joukkolainoja. Ohjelman alaiset lainaosuudet voidaan hakea listattavaksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle.  Suomen Hypoteekkiyhdistys on ainoa asumiseen keskittynyt valtakunnallinen luottolaitos Suomessa. Se tarjoaa asiakkailleen kattavan valikoiman asuntorahoituspalveluja, kuten asuntolainojen ja kulutusluottojen myöntämistä kaikissa kodinomistuksen vaiheissa mukaan lukien asunnon osto ja remontointi. Suomen Hypoteekkiyhdistys harjoittaa toimintaansa luottolaitoslain ja hypoteekkiyhdistyslain mukaisesti.
Julkaistu 5.8.2025