Joukkorahoitus tarvitsee helpot pelisäännöt

Joukkorahoitus yleistyy kovaa vauhtia. Sen ajatuksena on kerätä pienistä puroista suuri pääomavirta tietyn tavoitteen toteuttamiseksi. Internetissä toimivien sijoitusalustojen kautta voi ostaa startup-yritysten osakkeita, lainata rahaa yrityksille ja yksityishenkilöille, tehdä lahjoituksia ja ostaa tavaroita ennakkoon jo tuotekehitysvaiheessa.

Joukkorahoituksen avulla on muun muassa kehitetty huipputekniikkaa ja rahoitettu kulttuurihankkeita. Alan tutkimukseen perustuvan 2013CF Crowdfunding Industry Report -katsauksen mukaan erilaisten joukkorahoituspalvelujen läpi virtasi viime vuoden aikana noin viisi miljardia dollaria.

Joukkorahoitus tarjoaa parhaimmillaan mahdollisuuden resurssien tehokkaampaan kohdentamiseen. Esimerkiksi suomalaisten pankkitileillä makaavat 84 miljardia euroa olisivat kansantalouden kannalta paremmassa käytössä melkeinpä mihin tahansa muualle sijoitettuina. Euroopassa talouden kone sakkaa yhä, ja pankkisektorin sääntelyä kiristetään jatkuvasti. Tässä tilanteessa uudentyyppinen voiteluaine tekisi taloudelle hyvää.

Suomessa ei ole joukkorahoitusta koskevaa erityislainsäädäntöä, vaan joukkorahoitukseen vaikuttavat säädökset ovat hankalasti hajallaan eri puolilla lakikirjaa. Kokonaisuuden hahmottaminen vaatii poikkeuksellisen syvällistä lainopillista analyysia. Epävarmuus pykälien tulkinnasta rasittaa joukkorahoitustoimijoita.

Sääntelyn sekavuus hidastaa rahoitusmallin kasvua ja kehitystä koko EU:n alueella.

Yhdysvalloissa lainsäätäjä on jo puuttunut peliin: viime syyskuussa voimaan tulleen startup- ja muita pienyrityksiä koskevan lainsäädännön yhtenä painopisteenä oli joukkorahoitus. Yritysten pääomarahoitusta helpotettiin keventämällä julkisiin osakeanteihin liittyviä säännöksiä tavalla, joka on nähty suurimpana poikkeamana vuonna 1933 säädetystä, staattisena pidetystä Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinalaista (Securities Act).

Rahan liike ja väljä sääntely voivat luonnollisesti houkutella joukkorahoituksen pariin myös opportunisteja. Alan toimijoilta pitäisikin edellyttää jonkinlaista luotettavuutta: sijoitusalustojen käyttäjät olisi syytä tunnistaa vahvasti esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla, ja maksutapahtumat pitäisi pystyä todentamaan jälkikäteen. Rahoitusalustojen käyttäminen terrorismin rahoittamiseen tai rahanpesuun on estettävä.

Rahallisen hyödyn tavoittelu ei ole tutkimusten mukaan ainoa eikä monesti edes tärkein syy sijoittaa joukkorahoitushankkeeseen. Tätä ei huomioida perinteisessä tuoton ja riskin tasapainon mallissa. Voittojen lisäksi joukkorahoituksen sijoittajat hakevat usein kohteita, jotka ovat heidän arvojensa mukaisia. Tästä syystä sijoittajansuojan ei tarvitse olla niin tiukka ja holhoava kuin perinteisillä rahoitusmarkkinoilla.

Joukkorahoitukseen tarvitaan selkeitä ja yksinkertaisia sääntöjä, ei perinteisen rahoitusmaailman raskasta sääntelyä, joka estäisi alan kehityksen. Lainsäädännössä olisi löydettävä tasapaino riskien hallinnan ja vaihdannan intressien välillä.

Tällaisen ratkaisun seurauksena joukkorahoitus vaikuttaisi positiivisesti koko kansantalouteen. Hyvät vaikutukset jäävät haaveeksi, jos sääntelyä muutetaan atomistisesti yhdellä sektorilla kerrallaan, kuten valmisteilla olevassa rahankeräyslain uudistuksessa. Toimiva sääntely vaatii kokonaisvaltaista otetta ja EU-rajat ylittäviä normeja.

Tehokas joukkorahoitussääntely on myös kansallinen kilpailutekijä. Tasapainoisella ja kevyellä sääntelyllä joukkorahoituksen mahdollisuudet voidaan hyödyntää ja uhat torjua. Suomella olisi oiva mahdollisuus toimia edelläkävijänä, sillä esimerkiksi valtiovarainministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö tuntuvat suhtautuvan joukkorahoitukseen myönteisesti. Tarvittaisiin enää ripaus poliittista ketteryyttä.

Joukkorahoituksen avulla voi syttyä uusia Rovioita. Näitä mahdollisuuksia ei kannata tukahduttaa liiallisella sääntelyllä.

Kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 21.7.2014.