Lotta Huhtamäki

Senior Associate, oikeustieteen maisteri, varatuomari

Neuvon asiakkaitamme erityisesti julkisiin hankintoihin liittyvissä toimeksiannoissa. Olen juristina hyvin asiakaslähtöinen ja minulla on laajaa käytännön kokemusta sekä hankintayksiköiden että tarjoajayritysten avustamisesta erilaisissa hankintoja koskevissa kysymyksissä. Asiat, joissa avustan asiakkaitamme kohdistuvat kilpailutusprosessin kaikkiin eri vaiheisiin hankinnan suunnitteluvaiheesta aina sopimuskauden aikaisiin tilanteisiin asti. Myös julkisiin hankintoihin liittyvät hankintaoikaisu- ja valitusprosessit ovat osa vahvinta osaamistani.

Ennen siirtymistäni Castrén & Snellmanille työskentelin useita vuosia hankintajuristina hankintayksikön palveluksessa. Kerrytin kyseisen työkokemuksen kautta arvokasta ymmärrystä hankintaprosessista hankintayksikön näkökulmasta ja hyödynnän tätä osaamista vahvasti myös nykyisessä tehtävässäni. Lisäksi olen suorittanut tuomioistuinharjoittelun Helsingin käräjäoikeudessa, ja ennen valmistumistani tein erilaisia harjoitteluita sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Castrén & Snellmanilla työskentelen julkisten hankintojen ohella myös EU- ja kilpailuoikeuteen sekä valtiontukiin liittyvien kysymysten parissa.

Olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi Turun yliopistosta. Opintojeni aikana olin myös lukukauden opiskelijavaihdossa Yhdysvalloissa.

Uusimmat referenssit

Avustimme Jensen-Groupia sen ostaessa Oy Vestek Ab:n, Jensen-ratkaisujen vakiintuneen jakelijan Suomessa. Strateginen askel korostaa Jensen-Groupin pitkäaikaista sitoutumista Pohjoismaihin ja sen tavoitetta laajentaa kestävien ja tulevaisuuteen suuntautuvien pesula-automaatioratkaisujen käyttöä Suomessa. Jensen-Group, Brysselin Euronextissä listattu yhtiö, on maailmanlaajuinen johtaja raskaiden pesulaitteiden teknologiassa, joka tunnetaan teollisten pesukoneiden, järjestelmien ja avaimet käteen -automaatioratkaisujen suunnittelusta ja valmistuksesta. Oy Vestek Ab on vuonna 1961 perustettu suomalainen maahantuontiyritys. Yrityksen päätoimiala on tarvikkeiden ja koneiden tuonti, sisältäen tarvikkeiden ja palveluiden tarjoamisen terveydenhuolto- ja pesula-alojen käyttöön, Euroopasta ja Yhdysvalloista sekä tukkukauppa Suomen markkinoilla.
Julkaistu 16.3.2026
Neuvoimme General Catalystia sen toimiessa pääsijoittajana (lead investor) ICEYEn 150 miljoonan euron series E -rahoituskierroksessa, jossa yhtiön arvostus nousi 2,4 miljardiin euroon. ICEYE on maailman johtava SAR-tutkasatelliittijärjestelmien toimittaja, ja se operoi maailman suurinta SAR-konstellaatiota. Sen teknologia mahdollistaa objektiivisen, lähes reaaliaikaisen maanhavainnoinnin kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa, mikä tukee valtioita ja teollisuutta riskienhallinnassa ja nopeassa reagoinnissa. General Catalyst on kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö, joka tekee yhteistyötä johtavien kasvuyritysten kanssa rakentaakseen globaalia resilienssiä ja edistääkseen tekoälyn soveltamista. Sen sijoitusportfolioon kuuluu maailman tunnetuimpia teknologiayrityksiä, kuten Airbnb, Snap, Stripe, Mistral AI, Hubspot, Anduril, Helsing ja Legora. Neuvoimme General Catalystia tässä järjestelyssä yhteistyössä yhdysvaltalaisen asianajotoimiston Goodwinin kanssa.
Julkaistu 8.12.2025
Castrén & Snellman laati ympäristöministeriön toimeksiannosta selvityksen siitä, miten kiertotalouslailla voitaisiin vaikuttaa julkisiin hankintoihin siten, että kiertotaloustekijät otettaisiin niissä paremmin huomioon. Selvityksellä tuotettiin tietoa kiertotalouslain valmistelun tueksi. Selvitys sisältää katsauksen relevantteihin strategioihin, toimintaohjelmiin ja linjauksiin, lainsäädäntökatsauksen, oikeuskäytäntökatsauksen, arvion kiertotaloushankintojen nykytilasta sekä kansainvälisiä esimerkkejä kiertotalousaspektien huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa. Esitimme selvityksessä myös konkreettisia johtopäätöksiä sekä ehdotuksen mahdolliseksi säännökseksi perusteluineen. Ehdotuksessa on pyritty siihen, että sääntely olisi mahdollisimman vaikuttavaa ja haitalliset sivuvaikutukset mahdollisimman vähäisiä. Julkaistu selvitys on luettavissa kiertotalouslakihankkeen hankeikkunassa . Selvityksen toteutti työryhmä Anna Kuusniemi-Laine, Sanna Aalto-Setälä, Lotta Huhtamäki, Marja Ollila, Laura Vuorinen, Paavo Heinonen ja Anna Ylitalo.
Julkaistu 11.11.2025
Toimimme pääsijoittaja NATO Innovation Fundin neuvonantajana Kelluun 15 miljoonan euron A-rahoituskierroksella. Kierrokseen osallistuivat sijoittajina myös Keen Venture Partners, Gungnir Capital ja Tesi. Kelluu on suomalainen deep tech -yritys, joka operoi maailman suurinta autonomista ilmalaivastoa. Neuvoimme NIF:iä transaktiossa yhdessä asianajotoimisto Latham & Watkinsin kanssa.
Julkaistu 17.4.2026
Castrén & Snellman toimi neuvonantajana eurooppalaiselle tekoälyinfrastruktuuriyhtiölle Nscalelle tämän suunnitteleman datakeskushankkeen yhteydessä Harjavallassa, Suomessa.Hankkeen kohteena oleva laitos sijoittuu Sievarin teollisuusalueelle. Castrén & Snellmanin neuvonantotehtävät käsittivät alueen hankinta- ja kehittämissopimuksen (SSDA) neuvottelun ja allekirjoittamisen Fortumin kanssa sekä Sievarin alueen alustavan maanmyyntiprosessin Harjavallan kaupungin kanssa. SSDA:n nojalla Fortum tukee Nscalen hankkeen kehitystyön etenemistä, mukaan lukien verkkoliityntäsuunnittelua ja siihen liittyviä lupaprosesseja.
Julkaistu 15.4.2026
Toimimme Taaleri Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana järjestelyssä, jossa Taaleri hankkii 51 prosentin omistusosuuden Nordic Science Investments Oy:stä (NSI). Järjestelyn myötä Taaleri laajentaa toimintaansa deeptech-vetoisiin venture capital -sijoituksiin. Kaupan kautta Taaleri laajentaa pääomarahastotarjoomaansa varhaisen vaiheen venture-rahastoihin sekä tutkimusvetoisten innovaatioiden kaupallistamiseen ja skaalaamiseen. NSI on suomalainen Pohjoismaissa ja Baltiassa toimiva venture capital -rahastomanageri, joka keskittyy varhaisen vaiheen sijoituksiin tutkimus- ja tiedepohjaisiin teknologioihin. Sen kohdeyhtiöt kehittävät muun muassa terveysteknologioita, biotieteitä, edistyksellisiä materiaaleja ja tekoälypohjaisia ratkaisuja. Kasvupääoman lisäksi NSI tukee spinout-yrityksiä strategisella ohjauksella, verkostoilla sekä avustamalla tiimien rakentamisessa liiketoiminnan alkuvaiheessa. NSI:n ensimmäinen, 45 miljoonan euron rahasto NSI Nordic Science I Ky perustettiin vuonna 2024, ja se on tähän mennessä sijoittanut 22 varhaisen vaiheen yhtiöön Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Taaleri on sijoittamisen, pääomarahastojen ja vahinkovakuuttamisen asiantuntija, jolla on vahva asema uusiutuvan energian, bioteollisuuden ja asumiseen kohdistuvissa sijoituksissa sekä takausvakuuttamisessa. Taalerilla on pääomarahastoissaan, kanssasijoituksissaan ja yksittäisiin kohteisiin sijoittavissa yhtiöissään hallinnoitavia varoja yhteensä 2,7 miljardia euroa, ja yhtiön palveluksessa on noin 130 henkeä. Taaleri Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. NSI:n perustajat jatkavat järjestelyn jälkeen operatiivisissa rooleissaan. Kaupan toteutuminen edellyttää Finanssivalvonnan hyväksyntää.
Julkaistu 13.4.2026
Järjestimme Eläketurvakeskuksen lakiosastolle kaksi informaatiomuotoilutyöpajaa, joihin osallistui niin juridiikan kuin muidenkin alojen asiantuntijoita. Koulutuksissa sovelsimme oikeusmuotoiluajattelun periaatteita Eläketurvakeskuksen toimialaan ja taustamateriaaleihin hyödyntäen muotoilutyökaluna myös tekoälyä. Osallistujat pitivät heille räätälöityä kokonaisuutta erittäin hyödyllisenä ja kiittivät kouluttajia syvällisestä paneutumisesta Eläketurvakeskuksen lausuntoprosessiin ja toimintaympäristöön. Työpajakokonaisuuden lopputuloksena asiantuntijamme ehdottivat Eläketurvakeskuksen lakiosastolle uutta rakenteellista ja kielellistä mallia lausuntojen ja soveltamisohjeiden kirjoittamiseen. Ehdotus koettiin selkeäksi ja työhön sovellettavaksi. Lisäksi esittelimme joitakin räätälöityjä tekoälykäyttötapauksia, joista asiantuntijat voivat saada tukea entistä tehokkaampaan tekoälyavusteiseen työskentelyyn. Koulutuksen vetivät asiantuntijamme, joilla on juridisen osaamisen lisäksi johtavaa oikeusmuotoilukokemusta. Osallistujat arvostivat asiantuntijoidemme monipuolista osaamista, joka mahdollisti asiantuntevan, luovan ja soveltavan otteen juridiseen kirjoittamiseen. ”C&S loi meille räätälöidyn ja jäsennellyn kokonaisuuden, josta saimme organisaatioille selkeää suuntaa ja josta asiantuntijamme saivat konkreettisia eväitä omaan työhönsä”, sanoo Mari Kuuvalo, Eläketurvakeskuksen lakiosaston osastopäällikkö.
Julkaistu 10.4.2026
Avustimme Aktia Pankki Oyj:tä 80 miljoonan euron suuruisen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa. Joukkovelkakirjalainalle maksetaan puolivuosittain kiinteää 6,75 prosentin korkoa. Laina on eräpäivätön, ja Aktialla on tiettyjen ehtojen täyttyessä oikeus lunastaa tai ostaa se takaisin lainaehtojen mukaisesti. Joukkovelkakirjalaina laskettiin liikkeeseen 1.4.2026. Lisäksi avustimme Aktiaa joukkovelkakirjalainan ottamisessa kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Listalleottoa varten laadimme ensimmäisenä Suomessa EU:n jatkoantiesitteen joukkovelkakirjalainalle. EU:n jatkoantiesite otettiin käyttöön esiteasetuksen (EU) N:o 2017/1129 päivityksellä 5.3.2026. EU:n jatkoantiesite on uusi esitetyyppi, jota voivat hyödyntää muun muassa liikkeeseenlaskijat, joiden arvopaperit ovat olleet kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla yhtäjaksoisesti vähintään 18 kuukauden ajan ennen uusien arvopapereiden tarjoamista yleisölle tai niiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla. Jatkoantiesite on ns. perinteistä esitettä yksinkertaisempi, ja sen tarkoituksena on välttää sellaisten tietojen toistamista, jotka liikkeeseenlaskija on jo julkistanut. Nordea Bank Oyj toimi joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskun strukturoinnin neuvonantajana. Nordea Bank Oyj, Danske Bank A/S ja ABN AMRO Bank N.V. toimivat liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä.
Julkaistu 7.4.2026