Katri Kiviniemi

EU-tavaramerkki- ja -mallioikeusasiamies

Palvelen asiakkaitamme IP-asiantuntijana Immateriaalioikeudet-palvelussamme.

Erikoistun tavaramerkki- ja mallioikeusprosesseihin, strategisista kysymyksistä tutkimuksiin ja liiketoiminnalle relevanttien oikeuksien suojaamiseen ja puolustamiseen.

Omaan 25 vuoden kokemuksen alalta ja kaupallisjuridisen koulutuksen, jonka saattelemana olen päässyt työskentelemään useissa mielenkiintoisissa rooleissa sekä suomalaisten että pohjoismaisten teknologian, designin ja kaupan alan menestyvimpien toimijoiden kanssa. Minulla on kokemusta työskentelystä teknologiayhtiön ext-in-house positiossa sekä erityyppisissä immateriaalioikeuksien konsultointiin erikoistuvissa yrityksissä Suomessa ja Norjassa. Roolissani keskityn globaalien tavaramerkki- ja mallioikeusportfolioiden hallinnointiin sekä designien ja brändien suojaamiseen ja puolustamiseen kansainvälisesti.

Olen aktiivinen alan kansainvälisissä järjestöissä, erityisesti Euroopassa, mikä mahdollistaa yhteistyön ja vaikuttamisen lainsäädännöllisissä ja prosessuaalisissa kysymyksissä niin EU:n alueellisten ja kansainvälisten viranomaisten kuin EU-lainsäätäjienkin kanssa. Laaja verkostoni mahdollistaa parhaiden osaajien löytämisen kansainvälisillä markkinoilla toimivien asiakkaidemme tueksi.

Edustan asiakkaitamme auktorisoituna tavaramerkki- ja mallioikeusasiamiehenä Suomessa koskien hallinnollisia prosesseja aina Patentti- ja rekisterihallituksesta Markkinaoikeuteen asti, sekä EU-viranomaisen EUIPO:n edessä väite-, mitätöinti-, menettämis- ja valitusprosesseissa EU-tavaramerkki- ja -mallioikeusasiamiehenä.

Uusimmat referenssit

Avustimme Valio Oy:tä sen ostaessa Raisio Oyj:n kasviproteiiniliiketoiminnan, siihen liittyvän käyttöomaisuuden ja Härkis®- ja Beanit®-härkäpapubrändit. Käyttöomaisuuteen kuuluvat muun muassa kasviproteiinituotteita Kauhavalla valmistavan tehtaan laitteet. Kauppa tukee Valion strategiaa kasvaa meijeriyhtiöstä ruokataloksi. Tämä liiketoimintakauppa tekee meistä entistäkin merkittävämmän kasvipohjaisten proteiinituotteiden kehittäjän ja valmistajan. Näiden tuotteiden kysyntä kasvaa pitkällä aikavälillä ja kasvupotentiaalia on vielä paljon. Vuonna 2022 ostimme Gold&Green® -liiketoiminnan ja siitä lähtien olemme tehneet vahvaa tuotekehitystä sekä uudistaneet brändiä. Myynti on kasvanut onnistuneiden tuotelanseerauksien myötä vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä noin 50 % edelliseen verrattuna. Tällä kaupalla rakennamme omaa tuotantokyvykkyyttä. Kauhavan tehtaan tuotantovälineet sopivat juuri meidän tarpeeseemme ja tilanteeseemme Valion liiketoimintajohtaja Kimmo Luoma sanoo. Valio on vuonna 1905 perustettu suomalainen meijeri ja ruokatalo, jonka omistajia ovat suomalaiset maidontuottajaosuuskunnat. Valiolla on tytäryhtiöt Ruotsissa, Virossa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 2 278 miljoonaa euroa, ja sillä on yli 4 000 työntekijää.
Julkaistu 14.2.2025
Avustimme A. Ahlström Kiinteistöt Oy:tä sen hankkiessa Helsingin Pasilassa sijaitsevan toimistokokonaisuuden Avain Yhtiöt Oy:ltä. Toimistokokonaisuus on osa uutta korttelikokonaisuutta, joka tulee sisältämään lisäksi kolme tornitaloa. Korttelin rakentamistyöt on aloitettu alkuvuodesta 2025 ja toimistotalon arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 loppuun mennessä. Toimistorakennus sijaitsee Keski-Pasilassa kauppakeskus Triplan välittömässä läheisyydessä erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Toimisto tarjoaa modernit ja mukautuvat toimitilat jopa 450 työntekijälle. Ankkurivuokralaisena uusissa tiloissa toimii Avain Yhtiöt. A. Ahlström Kiinteistöt Oy hallinnoi A. Ahlström Oy:n kiinteistö- ja metsäomaisuutta. Avain Yhtiöt on kotimainen asuntotoimija, joka on erikoistunut asumisen palveluiden tuottamiseen, rakennuttamiseen ja uudisrakentamiseen. Avain Yhtiöt ja Avain Asumisoikeus omistavat yli 12 000 vuokra-, asumisoikeus- ja palvelukotiasuntoa Avain Asunnot -brändin alla ympäri Suomen.
Julkaistu 18.3.2025
Toimimme OP Yrityspankki Oyj:n neuvonantajana kiinteistörahoitusjärjestelyssä, joka koskee Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitsevaa DHL Expressille rakenteilla olevaa logistiikkakeskusta. Järjestelyssä Nrep ja Pontos Group ostivat Finavian osuuden rakenteilla olevasta logistiikkakeskuksesta. Nrep toimi järjestelyssä NSF III-rahaston lukuun. Hankkeelle haetaan LEED Platinum-sertifikaattia ja sertifioinnin johdosta laina on tarkoitus luokitella vihreäksi lainaksi logistiikkakeskuksen valmistuttua.
Julkaistu 12.3.2025
Toimimme Gasumin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Gasum hankki uuden nesteytetyn maakaasun (LNG) sekä nesteytetyn biokaasun (LBG) bunkkerialuksen. Celsius-niminen alus palvelee Gasumin asiakkaita vuodesta 2027 alkaen. Aluksen omistaa Gasumin ja ruotsalaisen Sirius Shipping -varustamon yhteisyritys. Aluksen rakentaa RMK Marine -telakka Istanbulissa, Turkissa. Investointi on osa Gasumin strategiaa turvata LNG:n ja LBG:n saatavuus asiakkailleen Luoteis-Euroopan alueella kysynnän kasvaessa tulevina vuosina.Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Gasum tarjoaa puhtaamman energian ja energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluita teollisuudelle ja sähkön ja lämmön yhteistuotantoon sekä puhtaampia polttoaineratkaisuja maa- ja meriliikenteeseen. Yritys auttaa asiakkaitaan pienentämään sekä omaa että asiakkaidensa hiilijalanjälkeä. Sirius on Backmanin perheen perustama ruotsalainen varustamo. Siriuksella on 11 tuote-/kemikaalisäiliöalusta ja kaksi LNG-säiliöalusta, ja lisäksi se hallinnoi kolmea tuote-/kemikaalisäiliöalusta.
Julkaistu 11.3.2025
Avustimme eBrands Holdings Oy:tä sen uusimmalla rahoituskierroksella, jolla yhtiö keräsi 7,5 miljoonan euron rahoituksen. Uusi rahoitus nostaa yrityksen kerätyn rahoituksen kokonaismäärän 50 miljoonaan euroon. Viimeisintä rahoituskierrosta johtivat pääasiassa perhesijoitusyhtiö Veikko Laine, eläkeyhtiö Varma ja operatiiviset osakkeenomistajat. Uudella rahoituksella kehitetään eBrandsin tekoälypohjaista Apollo-markkinakasvutyökalua, joka auttaa brändejä laajentumaan kuuteenkymmeneen eri markkinaan ja myyntikanavaan ilman paikallista infrastruktuuria tai raskaita investointeja. eBrands on vientialusta, joka kasvattaa kuluttajabrändejä globaalisti verkkokaupan ja merkittävien vähittäiskauppakanavien kautta. Yhdysvaltain ja Euroopan markkinoihin erikoistunut eBrands mahdollistaa brändien kansainvälistymisen vientipalvelumallilla, joka vähentää laajentumiseen liittyvää riskiä ja monimutkaisuutta hyödyntämällä edistyksellistä teknologiaa. Vuonna 2020 perustetun helsinkiläisyrityksen tiimiin kuuluu 75 henkeä ja yrityksen liikevaihto on yli 35 miljoonaa euroa.
Julkaistu 11.3.2025
Toimimme kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö Nrepin neuvonantajana yli 100 miljoonan euron asunto- ja hoivahankkeessa Helsingin Herttoniemessä. Nrepin hallinnoima rahasto (NSF V) osti tontin, jolle toteutetaan moderni asumiskokonaisuus laadukkaita asuntoja sekä hoiva-asumista ikäihmisille ja muille erityisryhmille. Avustimme Nrepiä sekä tontin ostossa että hoiva- ja asumiskokonaisuuden urakkasopimuksissa. Kohteeseen valmistuu yhteensä 425 asuntoa sekä 108 hoiva-asuntoa. Rakennustyöt on suunniteltu aloitettavaksi syksyllä 2025 ja rakennusten on tarkoitus valmistua 2028. Hanke toteutetaan Nrepin kestävän rakentamisen periaatteiden mukaisesti. Rakennukset varustetaan aurinkopaneelein, lämmityksessä hyödynnetään maalämpöä ja materiaaleina käytetään vähäpäästöistä vihreää betonia ja terästä.
Julkaistu 6.3.2025
Edustimme Ugly Duckling Venturesia Skyforan 4 miljoonan euron siemenvaiheen rahoituskierroksella. Sijoituksella tuetaan Skyforan kehittyneiden säätiedusteluratkaisujen, kuten Telecom GNSS Meteorology -ratkaisujen käyttöönottoa. Ugly Duckling Ventures johti rahoituskierrosta yhdessä LUMO Labsin kanssa, muiden sijoittajien koostuessa muun muassa Voima Ventures ja EIC Fundista. Ugly Duckling Ventures on Kööpenhaminassa, Tanskassa, sijaitseva pääomasijoittaja, joka keskittyy siemenvaiheen sijoituksiin pohjoismaisissa yrityksissä. Skyfora on suomalainen säätiedusteluyritys, joka tarjoaa seuraavan sukupolven tekoälypohjaisia sääennuste- ja tiedonkeruuratkaisuja. Heidän innovatiiviset Telecom GNSS Meteorology -ratkaisunsa ovat suunniteltu optimoimaan tekoälyn sääennusteiden suorituskykyä sekä parantamaan globaalia ilmastonmuutoksen sietokykyä ja sääennusteita eri toimialoilla. 
Julkaistu 4.3.2025
Neuvoimme Nestettä sen tehdessä kahdenvälisen 200 miljoonan euron vihreän lainasopimuksen Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ):in kanssa. Lainasopimuksesta saatavat varat käytetään Nesteen vihreän rahoituksen viitekehyksen mukaisiin hankkeisiin ja projekteihin. Lainasopimus on viisivuotinen. Helmikuussa 2024 Neste julkisti uudistetun vihreän rahoituksen viitekehyksensä (Green Finance Framework), jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa tulevat rahoitustoimet markkinoiden parhaiden käytäntöjen ja standardien kanssa. Uudistettuun viitekehykseen kuuluu uusiutuvia ratkaisuja sekä kiertotalousratkaisuja ja uusiutuva energia omana sijoituskategoriaan. Nesteen ilmastosuunnitelmassa pidemmän aikavälin toimia ovat muun muassa uusien teknologioiden ja innovaatioiden laajempi soveltaminen erityisesti uusiutuvan vedyn osalta. On arvioitu, että uusiutuvalla vedyllä ja muilla uusilla teknologioilla voidaan pienentää vuoden 2019 vertailutason mukaisten päästöluokkien 1 ja 2 päästöjä vähintään 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Julkaistu 21.2.2025