Juha Aalto-Setälä

Associate, oikeustieteen maisteri

Avustan sekä kotimaisia että kansainvälisiä asiakkaitamme erilaisissa immateriaalioikeuteen ja teknologiaan liittyvissä toimeksiannoissa.

Valmistuin oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2023, minkä lisäksi minulla on musiikin maisterin tutkinto Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Ennen Castrén & Snellmanille tuloa minulle on kertynyt kokemusta muun muassa opetusalalta ja muusikkona työskentelystä. Olen kiinnostunut immateriaalioikeuksista laaja-alaisesti, ja erityisenä mielenkiinnon kohteenani ovat tekijänoikeudet, joihin liittyen kirjoitin myös maisterin tutkielmani.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme General Catalystia sen toimiessa pääsijoittajana (lead investor) ICEYEn 150 miljoonan euron series E -rahoituskierroksessa, jossa yhtiön arvostus nousi 2,4 miljardiin euroon. ICEYE on maailman johtava SAR-tutkasatelliittijärjestelmien toimittaja, ja se operoi maailman suurinta SAR-konstellaatiota. Sen teknologia mahdollistaa objektiivisen, lähes reaaliaikaisen maanhavainnoinnin kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa, mikä tukee valtioita ja teollisuutta riskienhallinnassa ja nopeassa reagoinnissa. General Catalyst on kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö, joka tekee yhteistyötä johtavien kasvuyritysten kanssa rakentaakseen globaalia resilienssiä ja edistääkseen tekoälyn soveltamista. Sen sijoitusportfolioon kuuluu maailman tunnetuimpia teknologiayrityksiä, kuten Airbnb, Snap, Stripe, Mistral AI, Hubspot, Anduril, Helsing ja Legora. Neuvoimme General Catalystia tässä järjestelyssä yhteistyössä yhdysvaltalaisen asianajotoimiston Goodwinin kanssa.
Julkaistu 8.12.2025
Avustimme Nomiosia, eurooppalaisen growth buyout -pääomasijoittaja Keensight Capitalin portfolioyhtiötä, sen rajat ylittävässä yrityskaupassa, jossa se osti Intragen Groupin. Intragen Group on johtava eurooppalainen digitaalisen identiteetin ja pääsynhallinnan asiantuntija. Yritysosto on merkittävä virstanpylväs Nomiosin kasvustrategiassa ja vahvistaa edelleen yhtiön asemaa kansainvälisenä ja luotettuna kyberturvallisuuden kumppanina Euroopassa. Nomios on yksi Euroopan johtavista kyberturvallisuuspalveluiden tarjoajista. Keensight Capital on eurooppalainen growth buyout -pääomasijoitusyhtiö, jolla on syvää asiantuntemusta teknologia- ja terveydenhuoltoaloilta.
Julkaistu 17.11.2025
Toimimme Fortumin pääneuvonantajana rajat ylittävässä yritysjärjestelyssä, jossa Fortum myi kierrätys- ja jäteliiketoimintansa. Liiketoiminnot myytiin temaattiseen vaikuttavuussijoittamiseen keskittyvälle Summa Equitylle tämän portfolioyhtiön NG Groupin kautta ja velaton kauppahinta on noin 800 miljoonaa euroa.  Fortumin myytävät kierrätys- ja jäteliiketoiminnot (Recycling & Waste) tarjoavat teollisille ja kuntasektorin asiakkaille jätehuoltopalveluja sekä kokonaisvaltaisia muovien, metallien, tuhkan, kuonan ja vaarallisten jätteiden käsittely- ja kierrätyspalveluja. Liiketoiminnot sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa ja työllistävät noin 900 työntekijää. 
Julkaistu 18.7.2024
Toimimme Zendesk Inc:n suomalaisena neuvonantajana sen ostaessa Ultimate Enterprises Oy:n, joka on yksi maailman johtavista automatisoitujen ja tekoälyä hyödyntävien asiakaspalveluratkaisujen kehittäjistä. Rajat ylittävä yrityskauppa toteutettiin yhteistyössä johtavana oikeudellisena neuvonantajana toimineen Allen & Overyn kanssa. Zendesk on Yhdysvalloissa sijaitseva johtava kansainvälinen teknologiayhtiö, joka tarjoaa SaaS-tuotteita ja asiakaskokemukseen (CX) liittyviä ratkaisuja. Ultimaten oston myötä Zendesk laajentaa tekoälyä hyödyntävien CX-tuotteidensa valikoimaa. 
Julkaistu 26.3.2024
Avustamme Fingrid Oyj:tä järjestelyssä, jossa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen myy noin 20 prosentin omistusosuutensa Fingridistä Suomen valtiolle ja OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:lle. Fingrid omistaa Suomen kantaverkon ja kaikki sähkönsiirron merkittävät ulkomaanyhteydet. Kantaverkko on sähkönsiirron runkoverkko, johon ovat liittyneet suuret voimalaitokset ja tehtaat sekä alueelliset jakeluverkot. 
Julkaistu 11.2.2026
Avustimme Metsäkonepalvelu Oy:tä sen ostaessa PJP Metsäexpertit Oy:n koko osakekannan. PJP Metsäexpertit on pirkanmaalainen metsänhoitoon ja puunkorjuuseen erikoistunut yhtiö. Yritysoston myötä Metsäkonepalvelu vahvistaa toimintaansa erityisesti Pirkanmaan alueella ja laajentaa operaatioitaan. Metsäkonepalvelu on suomalaisen perheomisteisen teollisen omistajan A. Ahlström Oy:n portfolioyhtiö. Metsäkonepalvelu tuottaa koneellisen puunkorjuun palveluita metsäalan yrityksille, suurille yksityisille metsänomistajille ja julkiselle sektorille Suomessa ja Ruotsissa. Metsäkonepalvelu-konsernin palveluksessa on lähes kaksisataa metsäalan ammattilaista. 
Julkaistu 6.2.2026
Neuvoimme Puhdistamo – Real Foods Oy:n osakkeenomistajia Puhdistamon kaikkien osakkeiden myynnissä PK Consumer Healthille. Puhdistamo on johtava pohjoismainen hyvinvointiyritys, joka tunnetaan parhaiten korkealaatuisista ravintolisistä, urheiluravinteista ja funktionaalisista juomista. Puhdistamo työllistää 120 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa. PK Consumer Health on Avista Healthcare Partnersin ja Damier Groupin omistama yritys. Myyjät tekevät osana kauppaa takaisinsijoituksen PK Consumer Healthiin. Kaupan toteutuminen on ehdollinen tavanomaisille kaupan täytäntöönpanoa koskeville ehdoille.
Julkaistu 29.1.2026
Toimimme EcoUp Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana suunnatussa osakeannissa, jolla EcoUp keräsi yhteensä noin 3 miljoonan euron bruttovarat yhtiön pääomarakenteen vahvistamiseksi sekä kasvun rahoittamiseksi. Osakeanti suunnattiin rajatulle joukolle kotimaisia sijoittajia osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. EcoUpin osake on kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsingin ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. EcoUp edistää rakennusteollisuuden vihreää siirtymää tuottamalla hiilineutraaleja, energiatehokkaita ja kiertotalouteen pohjaavia materiaaleja, palveluita ja teknologiaa, jotka auttavat rakennusalan toimijoita keventämään omaa ympäristökuormitustaan. Yhtiöllä on yli 40 vuotta kokemusta kiertotalousratkaisujen kehittämisestä ja toimittamisesta asiakkaille.
Julkaistu 29.1.2026