28.6.2023

EU sallii kilpailijayhteistyön vastuullisuushankkeissa

Europan komissio hyväksyi kesäkuun alussa uudet suuntaviivat kilpailijoiden väliseen yhteistyöhön vastuullisuutta koskevissa hankkeissa. Suuntaviivat auttavat varmistamaan, että kilpailulainsäädäntö tukee laillista yhteistyötä ilmasto- ja muiden kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi. Uudistus antaa raamit niin kilpailijoiden väliselle kuin toimialajärjestöissä tapahtuvalle yhteistyölle ja mahdollistaa myös yhteistyön eri sidosryhmien välillä.

Uudistus on merkittävä askel oikeaan suuntaan. Tähän asti liiallinen varovaisuus ja kilpailuoikeudellisten sanktioiden pelko ovat hidastaneet tärkeitä vastuullisuushankkeita. Uudistuksen myötä saman alan yritysten yhteistyö tulevan yritysvastuudirektiivin huolellisuusvelvoitteen toteuttamisessa helpottuu.

Komissio tekee vihdoin selväksi, että yhteistyö, jolla varmistetaan oikeudellisesti sitovien kansainvälisten sopimusten vaatimusten tai kieltojen noudattaminen, on sallittua.

On järjenvastaista, että kartellikieltoa on voitu soveltaa kilpailijoiden yhteistyöhön, jolla esimerkiksi pyritään estämään lapsityövoiman käyttö arvoketjussa tai trooppisen puun hakkuu. Tähän saadaan nyt muutos ja jatkossa kilpailijat voivat sopia sitovasti siitä, että ne työskentelevät yhdessä edistääkseen kestävän kehityksen tavoitteita. Myös tiedon jakaminen toimittajien vastuullisuuskäytännöistä on jatkossa sallittua.

Uusi sääntely sisältää myös turvasataman avoimille kestävän kehityksen standardeille, kuten ilmastoystävällisten tuotteiden kriteereille tai pakkausjätteen minimoinnille. Järjestely voi olla tietyin kriteerein sallittu, vaikka kuluttajan maksama hinta nousisi, jos osallisten yritysten markkinaosuus jää alle 20 %:n rajan. Perusteeksi voi käydä myös se, ettei yhteistyö johda merkittäviin hinnan korotuksiin.

Pelkkä vastuullinen tavoite ei oikeuta kaikkea yhteistyötä vastaisuudessakaan.  Turvasataman ulkopuolella vaaditaan jatkossakin yksityiskohtaista tehokkuusetuarviota. Tässä arviossa eurooppalaisen kuluttajan valmius maksaa kestävämmästä tuotteesta painaa edelleen ehkä liikaakin.

Lue lisää uusista suuntaviivoista:

Komissiolta askel oikeaan suuntaan kestävyyssopimusten kilpailuoikeussääntelyssä

Uusimmat referenssit

Toimimme Oomi Oy:n ja Lumme Energia Oy:n yhteisenä oikeudellisena neuvonantajana liiketoimintakaupassa, jossa Lumme Energia yhdistyy Oomiin. Yhdistyminen luo toteutuessaan Suomen suurimman sähkön vähittäismyyjän ja energiapalveluyhtiön, kun kaksi alansa merkittävää toimijaa yhdistyvät. Vuonna 2024 Oomin liikevaihto oli 373,9 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli noin 110 työntekijää. Lumme Energian liikevaihto samana vuonna oli noin 314,6 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa oli noin 50 työntekijää. Järjestelyn taustalla on sähkömarkkinoiden viimeaikainen kehitys sekä tavoite kehittää kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluita. Tavoitteena on myös vahvistaa asiakaskokemusta entisestään, sillä asiakaslähtöisyys on yhdistävä tekijä molemmissa yhtiöissä. Yhdistymisen seurauksena Lumme Energian asiakkuudet siirtyvät Oomille, ja samalla Lumme Energiasta tulee yksi Oomin omistajista. Kaupan toteutuminen edellyttää Suomen Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.
Julkaistu 29.8.2025
Toimimme Nokian Panimo Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana yhtiön listautuessa Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Kysyntä yleisö- ja instituutioannista koostuneessa listautumisannissa oli erittäin vahvaa ja listautumisanti ylimerkittiin. Nokian Panimo sai listautumisannista noin 10 miljoonan euron bruttovarat. Listautumisannissa vastaanotettiin merkinnät yli 2 900 sijoittajalta ja yhtiön osakkeenomistajien määrä nousi listautumisannin myötä yli 4 700 osakkeenomistajaan. Listautuminen antaa meille vahvan pohjan seuraaville kasvun vuosille. Olemme kiitollisia sijoittajille luottamuksesta ja innostuneita siitä, mitä voimme yhdessä saavuttaa. Tästä alkaa uusi luku Nokian Panimon tarinassa” – toimitusjohtaja Janne Paavola Kaupankäynti osakkeilla alkoi First North -markkinapaikalla 3.4.2025 kaupankäyntitunnuksella BEER. Nokian Panimo on vuoden 2023 liikevaihdolla mitattuna Suomen toiseksi suurin pienpanimo ja viidenneksi suurin panimo. Nokian Panimo tunnetaan erityisesti Keisari-oluistaan. Nokian Panimo valmistaa kaikki tuotteet Nokialla sijaitsevassa tuotantolaitoksessa, ja vuonna 2024 myyntivolyymi oli yhteensä yli 8,3 miljoonaa litraa ja liikevaihto 11,9 miljoonaa euroa. Kotimaisuus, vastuullisuus ja kestävät toimintatavat ovat Nokian Panimo keskiössä.
Julkaistu 3.4.2025
Neuvoimme Huhtamäkeä EU:n vastuullisuussääntelyssä ja selvitimme sen vaikutuksia Huhtamäen ESG-strategiaan.  Tiimimme keskittyi ESG-sääntelyn noudattamiseen ja Huhtamäen ESG-tavoitteiden edistämiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin.
Julkaistu 1.4.2025
Neuvoimme Huhtamäki Oyj:tä, kun se teki 450 miljoonan euron vastuullisuusindikaattoreihin sidotun, syndikoidun ja monivaluuttaisen luottolimiittisopimuksen (syndicated multicurrency revolving credit facility). Järjestely on voimassa viisi vuotta. Uusi luottolimiitti korvaa nykyisen, tammikuussa 2021 allekirjoitetun, 400 miljoonan euron vastuullisuusindikaattoreihin sidotun syndikoidun luottolimiitin, ja sitä käytetään konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin. Luottolimiittiä on mahdollista jatkaa kaksi kertaa yksi vuosi kerrallaan lainanantajien suostumuksella. Luottolimiitin pääjärjestäjinä ja -välittäjinä toimivat Citi, Nordea Bank Abp, Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ), BNP Paribas, Commerzbank Aktiengesellschaft, Danske Bank A/S, DBS Bank Ltd., London Branch, J.P. Morgan SE, Landesbank Hessen-Thüringen Girozentrale, OP Corporate Bank plc, Raiffeisen Bank International AG ja Standard Chartered Bank AG.
Julkaistu 28.11.2024