Korkein oikeus antoi 22.10.2019 merkittävän ennakkopäätöksen ns. asfalttikartelliin perustuvassa vahingonkorvausasiassa. KKO oli myöntänyt valitusluvan Vantaan kaupungille siitä kysymyksestä, onko yhtiö, joka on kartelliin osallistuneen yhtiön ainoa osakkeenomistaja ja jolle kartelliin osallistuneen yhtiön liiketoiminta on selvitysmenettelyssä siirtynyt, vastuussa kartelliin osallistuneen yhtiön aiheuttamasta vahingosta.
Korkeimmalta oikeudelta merkittävä ennakkopäätös asfalttikartelliasiassa
Marcus Blomfelt
Palvelut
Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisu
KKO pyysi kysymykseen ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta. Keväällä 2019 antamassaan ratkaisussa EUT katsoi, että kysymykseen sovelletaan suoraan unionin oikeutta ja kilpailuoikeudellisesta vahingonkorvauksesta vastuussa olevat tahot määritetään unionin oikeuden yrityksen käsitteen perusteella. EUT:n mukaan tilanteessa, jossa kilpailuoikeuden rikkomiseen syyllistynyt yhtiö on lakannut olemasta, puretun yhtiön liiketoimintaa jatkanut yhtiö voi ns. taloudellisen seuraannon periaatteen mukaan olla vastuussa kilpailurikkomuksesta aiheutuneesta vahingosta.
KKO katsoi EUT:n ennakkoratkaisun mukaisesti, että taloudellinen seuraanto soveltuu kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausvastuun osalta. KKO totesi, että kysymyksessä olevissa yritysjärjestelyissä emoyhtiö on vapaaehtoisessa selvitysmenettelyssä purkanut hankkimansa yhtiön, ja emoyhtiö on heti selvitysmenettelyn alkaessa ryhtynyt jatkamaan hankitun tytäryhtiön liiketoimintaa. KKO:n mukaan emoyhtiö ja sen tytäryhtiö ovat siten olleet saman taloudellisen kokonaisuuden muodostavan yrityksen osia silloin, kun kartelliin osallistuneen tytäryhtiön liiketoiminta on siirretty emoyhtiölle. Tämän perusteella KKO katsoi, että liiketoimintaa jatkanut yhtiö on vastuussa hankkimansa yhtiön aiheuttamasta kilpailuoikeudellisesta vahingosta.
Korkeimman oikeuden arvioinnista
KKO ei perusteluissan juurikaan huomioinut tapauskohtaisia tosiseikkoja, vaan viittasi lähinnä vain EUT:n ennakkoratkaisun yleislinjaukseen. Olimme edustamamme vastaajayhtiön puolesta vedonneet siihen, että vastaajayhtiö oli toiminut vilpittömässä mielessä eikä ollut tietoinen ostetun yhtiön osallisuudesta kartellin silloin, kun se osti kyseisen yhtiön, päätti ostetun yhtiön selvitystilaan asettamisesta ja jatkoi yhtiön liiketoimintaa. KKO ei kuitenkaan antanut vilpittömälle mielelle merkitystä, eikä perusteluissaan lainkaan käsitellyt sitä kysymystä. KKO perusteli kantaansa ensisijaisesti sillä, että vahingonkorvausvastuuta on arvioitava noudattaen samoja perusteita, joilla vastuu seuraamusmaksusta määräytyy unionin oikeuden vakiintuneen käytännön mukaan eli vastuu siirtyy taloudellisen toiminnan jatkajalle.
KKO otti kantaa myös selvitystilamenettelysäännösten soveltamiseen. Vastaajien puolesta oli vedottu siihen, että kaupungin vahingonkorvaussaatava on lakannut, koska sitä ei ole valvottu ostetun yhtiön selvitystilamenettelyssä, ja että lakannut saatava ei voi siirtyä taloudellisen seuraannon perusteella. KKO totesi kuitenkin, että unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen mukaisesti kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus varmistaa unionin oikeuden säännösten täysi vaikutus ja jättää tarvittaessa soveltamatta niiden kanssa ristiriidassa olevat kansalliset säännökset. KKO:n mukaan vastaajien kanta johtaisi ristiriitaan unionin oikeuden kanssa ja näin ollen kansallisia selvitystilamenettelysäännöksiä tulee jättää soveltamatta siltä osin kuin ne rajoittaa tai poistaa unionin oikeuteen perustuvaa kilpailuoikeudellista vahingonkorvausvastuuta.
Ennakkopäätöksen vaikutukset
Ennakkopäätöksellä KKO 2019:90 tulee olemaan vaikutuksia sekä yrityskauppatilanteisiin että selvitystilamenettelyihin.
Yrityskaupoissa on jatkossa varauduttava siihen, että kilpailurikkomukseen syyllistyneen yhtiön osakekannan ostanut yhtiö voi joutua vahingonkorvausvastuuseen, kun se jatkaa ostetun yhtiön liiketoimintaa ja ostettu (kilpailurikkomukseen syyllistynyt) yhtiö puretaan. KKO:n ennakkopäätöksen perusteella korvausvastuun kannalta on vailla merkitystä, että ostaja on kaupantekohetkellä tietämätön kaupan kohteena olevan yhtiön kilpailurikkomuksesta.
KKO:n ennakkopäätös ei koskenut liiketoimintakauppatilannetta. Päätös jättää siten avoimeksi kysymyksen siitä, onko taloudelliseen seuraantoon perustuvaa vahingonkorvausvastuuta myös tilanteissa, joissa yhtiö ostaa kilpailurikkomukseen syyllistyneen yhtiön liiketoiminnan ja liiketoimintaa myynyt yhtiö myöhemmin lakkaa olemasta. KKO korosti kuitenkin perusteluissaan, että vahingonkorvausvastuun tulee soveltua vastaavanlaisesti kuin seuraamusmaksuvastuu, ja seuraamusmaksuvastuun osalta taloudellinen seuraanto on katsottu soveltuvan myös liiketoimintakauppoihin.
Selvitystilamenettelyjen osalta on jatkossa otettava huomioon, että velan lakkaamista koskevat säännökset eivät KKO:n ennakkopäätöksen mukaan koske kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia (ainakaan, jos vahingonkorvaussaatava ei ole velkojan tiedossa julkisen haasteen määräpäivään mennessä), vaan nämä vahingonkorvausvelat voivat siirtyä selvitystilamenettelyssä puretun yhtiön liiketoimintaa jatkavalle yhtiölle. Kun kilpailuoikeudelliset prosessit yleensä kestävät useita vuosia, on mahdollista, että tällaiset vahingonkorvaussaatavat tulevat tietoon vasta kauan selvitystilamenettelyn päättymisen jälkeen.