Jenny Shahnovskij

Senior Associate, asianajaja, LL.M.

Neuvon asiakkaitamme erilaisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä rahoitusjärjestelyissä.

Ennen siirtymistäni Castrén & Snellmanille työskentelin oikeudellisena neuvonantajana pohjoismaisessa rahoituslaitoksessa, jossa neuvoin suuria yrityksiä ja laitoksia erilaisissa rahoitusjärjestelyissä ja vieraan pääoman ehtoisissa järjestelyissä. Sitä ennen työskentelin usean vuoden ajan toisessa johtavassa suomalaisessa asianajotoimistossa, jossa neuvoin rahoituslaitoksia, sijoittajia ja lainanottajia erilaisissa transaktioissa, kuten lainarahoitetuissa rahoitusjärjestelyissä, kiinteistö- ja projektirahoituksessa sekä yleisessä yritysrahoituksessa. Urani varrella olen myös ollut secondmentilla kahdessa muussa rahoituslaitoksessa. Minulla on lisäksi runsaasti kansainvälistä kokemusta, sillä olen opiskellut ja työskennellyt niin Lontoossa kuin monessa muussakin eurooppalaisessa kaupungissa.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme Nestettä sen tehdessä kahdenvälisen 200 miljoonan euron vihreän lainasopimuksen Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ):in kanssa. Lainasopimuksesta saatavat varat käytetään Nesteen vihreän rahoituksen viitekehyksen mukaisiin hankkeisiin ja projekteihin. Lainasopimus on viisivuotinen. Helmikuussa 2024 Neste julkisti uudistetun vihreän rahoituksen viitekehyksensä (Green Finance Framework), jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa tulevat rahoitustoimet markkinoiden parhaiden käytäntöjen ja standardien kanssa. Uudistettuun viitekehykseen kuuluu uusiutuvia ratkaisuja sekä kiertotalousratkaisuja ja uusiutuva energia omana sijoituskategoriaan. Nesteen ilmastosuunnitelmassa pidemmän aikavälin toimia ovat muun muassa uusien teknologioiden ja innovaatioiden laajempi soveltaminen erityisesti uusiutuvan vedyn osalta. On arvioitu, että uusiutuvalla vedyllä ja muilla uusilla teknologioilla voidaan pienentää vuoden 2019 vertailutason mukaisten päästöluokkien 1 ja 2 päästöjä vähintään 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Julkaistu 21.2.2025
Castrén & Snellman toimii Porin kaupungin oikeudellisena neuvonantajana Pori Energian vähemmistöosuuden myynnissä Polhem Infralle. Pori Energia on energiayhtiö, joka toimii useilla eri energiantuotannon osa-alueilla, kuten kaukolämmön, sähkönjakelun sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannon ja uusiutuvien energialähteiden avulla tapahtuvan sähköntuotannon aloilla. Yhtiö tarjoaa myös tuulivoimapalveluja ja teollisuuden energiaratkaisuja Satakunnan alueella. Porin kaupungin ja Polhem Infran strategisen kumppanuuden tavoitteena on parantaa Pori Energian taloudellista vakautta ja investointivalmiuksia, minkä ansiosta yhtiö voi jatkaa panostuksiaan energiamurroksessa ja tuottaa edelleen korkealaatuisia energiapalveluja asiakkailleen. Ruotsin valtion eläkerahastojen omistama Polhem Infra keskittyy investointeihin kriittiseen infrastruktuuriin, kuten uusiutuvaan sähköntuotantoon, energian varastointiin, energian jakeluun, digitaaliseen infrastruktuuriin ja liikenneinfrastruktuuriin. Kaupan yhteydessä Pori Energian yritysarvoksi määritettiin 905 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 31.1.2025
Avustimme Swiss Life Asset Managers Nordicin hallinnoimaa rahastoa sen ostaessa Savills Investment Managementin hallinnoimalta rahastolta Hyvinkäällä sijaitsevan logistiikkakiinteistön. Kaupan lisäksi avustimme myös kaupan rahoituksessa sekä sopivan kansainvälisen hankintarakenteen suunnittelussa ja relevanttien veronäkökulmien huomioimisessa. Kiinteistö toimii Ahlsellin, johtavan pohjoismaisen teknisen tukkukauppiaan, keskusvarastona Suomessa. Ahlsell on vuokrannut kiinteistöä sen rakentamisesta lähtien. Moderni logistiikkakeskus rakennettiin alun perin vuonna 2002, ja sitä on kehitetty useilla projekteilla vuosien varrella. Viimeisin laajennus, joka valmistui vuonna 2024, lisäsi kiinteistöön noin 11 000 neliömetriä uutta varastotilaa, kasvattaen vuokrattavan pinta-alan kokonaisuudessaan 47 000 neliömetriin. Kiinteistöä on kehitetty painottaen vahvasti energiatehokkuutta, ja se hyödyntää aurinkosähköä sekä uusiutuvaa kaukolämpöä. Kiinteistön vastuullisuusprofiili on kehittynyt merkittävästi, ja kohde sai äskettäin BREEAM Excellent -sertifikaatit sekä BREEAM New Construction että BREEAM In-Use -kategorioissa.
Julkaistu 20.1.2025
Neuvoimme Nestettä sen tehdessä kahdenvälisen 150 miljoonan euron vihreän lainasopimuksen Danske Bank A/S, Suomen sivuliikkeen kanssa. Lainasopimuksesta saatavat varat käytetään Nesteen vihreän rahoituksen viitekehyksen mukaisiin hankkeisiin ja projekteihin. Lainasopimus on kaksivuotinen, ja siinä on yksi yhden vuoden lisäoptio. Helmikuussa 2024 Neste julkisti uudistetun vihreän rahoituksen viitekehyksensä (Green Finance Framework), jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa tulevat rahoitustoimet markkinoiden parhaiden käytäntöjen ja standardien kanssa. Uudistettuun viitekehykseen kuuluu uusiutuvia ratkaisuja sekä kiertotalousratkaisuja ja uusiutuva energia omana sijoituskategoriaan. Nesteen ilmastosuunnitelmassa pidemmän aikavälin toimia ovat muun muassa uusien teknologioiden ja innovaatioiden laajempi soveltaminen erityisesti uusiutuvan vedyn osalta. On arvioitu, että uusiutuvalla vedyllä ja muilla uusilla teknologioilla voidaan pienentää vuoden 2019 vertailutason mukaisten päästöluokkien 1 ja 2 päästöjä vähintään 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. 
Julkaistu 4.11.2024
Neuvoimme Nestettä sen tehdessä kahdenvälisen 200 miljoonan euron vihreän lainasopimuksen UniCredit Bank Austria AG:n kanssa. Lainasopimuksesta saatavat varat käytetään Nesteen vihreän rahoituksen viitekehyksen mukaisiin hankkeisiin ja projekteihin. Lainasopimus on kuusivuotinen. Helmikuussa 2024 Neste julkisti uudistetun vihreän rahoituksen viitekehyksensä (Green Finance Framework), jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa tulevat rahoitustoimet markkinoiden parhaiden käytäntöjen ja standardien kanssa. Uudistettuun viitekehykseen kuuluu uusiutuvia ratkaisuja sekä kiertotalousratkaisuja ja uusiutuva energia omana sijoituskategoriaan. Nesteen ilmastosuunnitelmassa pidemmän aikavälin toimia ovat muun muassa uusien teknologioiden ja innovaatioiden laajempi soveltaminen erityisesti uusiutuvan vedyn osalta. On arvioitu, että uusiutuvalla vedyllä ja muilla uusilla teknologioilla voidaan pienentää vuoden 2019 vertailutason mukaisten päästöluokkien 1 ja 2 päästöjä vähintään 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Julkaistu 21.10.2024
Avustimme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä sen myydessä kaksi hoivakiinteistöä Northern Horizonin edustamalle rahastolle. Myynnin kohteena olevien kiinteistöjen huoneistopinta-ala on noin 3 500 neliömetriä. Kohteet sijaitsevat Espoossa ja Lahdessa. Espoon kohde valmistui vuonna 2018 ja Lahden kohde valmistui vuonna 2023.  Molemmissa kohteissa vuokralaisena toimii Attendo, Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja.
Julkaistu 9.5.2025
Avustimme menestyksekkäästi BMW:tä poikkeuksellisen pitkässä riita-asiassa, jossa oli kysymys siitä, loukkasivatko vastaajan myymät tarvikevanteet ja niihin kuuluvat keskimerkit BMW:n tavaramerkki- ja mallioikeuksia. Markkinaoikeus katsoi, että vastaajan käyttämä tunnus aiheutti sekaannusvaaran BMW:n tavaramerkkeihin. Kun vastaaja oli käyttänyt tunnusta vanteidensa keskimerkeissä sekä keskimerkkien ja vanteidensa markkinoinnissa, markkinaoikeus totesi vastaajan loukanneen BMW:n tavaramerkkioikeuksia. Vastaaja myönsi loukanneensa BMW:n yhteisömallia mutta kiisti siihen liittyvän kieltovaatimuksen. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt erityistä syytä pidättyä kieltomääräyksen antamisesta, ja määräsi kiellon. Markkinaoikeus kielsi vastaajaa jatkamasta BMW:n tavaramerkkien ja yhteisömallin loukkausta ja määräsi vastaajan muuttamaan tai hävittämään BMW:n oikeuksia loukkaavat tuotteet ja markkinointimateriaalit. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan BMW:lle tavaramerkkioikeuksien loukkauksen johdosta kohtuullisena hyvityksenä 70 000 euroa ja vahingonkorvauksena 80 000 euroa sekä mallioikeuden loukkauksen johdosta kohtuullisena korvauksena 7 000 euroa ja vahingonkorvauksena 8 000 euroa. Määriä voidaan pitää poikkeuksellisen korkeina Suomessa. Lisäksi markkinaoikeus velvoitti vastaajan maksamaan merkittävän osan BMW:n oikeudenkäyntikuluista viivästyskorkoineen. Korkein oikeus päätti 11.3.2025, että vastaajalle ei myönnetä valituslupaa eikä asiassa ole tarvetta pyytää ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta. Markkinaoikeuden asiassa antamat tuomiot (MAO:494/18 ja 517/2023) ovat siten lainvoimaisia. Varsinaisen riita-asian lisäksi BMW vaati erillisessä väiteprosessissa, että vastaajan eräs tavaramerkkirekisteröinti kumotaan. Kumoamisesta käytiin markkinaoikeudessa kaiken kaikkiaan kolme erillistä oikeusprosessia. Vastaajan tavaramerkkirekisteröinti lopulta kumottiin.
Julkaistu 9.5.2025
Castrén & Snellmanin asianajaja Christer Svartström toimi selvittäjänä 11.3.2024 alkaneessa Foodiq Oy:n yrityssaneerausmenettelyssä. Foodiq on uniikki tulevaisuuden ruokatuotantoon keskittynyt yhtiö, joka tarjoaa kasvi- ja maitopohjaisten tuotteiden tuotantoa ja tuotekehitystä elintarviketoimialalla sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Yhtiön suurin osakkeenomistaja on elintarviketeknologiaan sijoittava ruotsalainen sijoitusyhtiö Nicoya AB. Velkojien enemmistö hyväksyi saneerausohjelman nopeutetussa menettelyssä hieman alle vuoden kestäneen saneerausmenettelyn päätteeksi. Helsingin käräjäoikeus vahvisti saneerausohjelman ja siihen sisältyvän yksipäiväisen maksuohjelman 10.3.2025 sekä nimitti Christer Svartströmin saneerausohjelman valvojaksi. Yhtiölle löydettiin yhteistyössä osapuolten kesken toimiva ja nopea saneerausratkaisu, jolla vältettiin pitkäkestoinen ohjelma ja mahdollistettiin yhtiön täysipainoinen liiketoimintaan keskittyminen. Saneerausohjelma rahoitettiin yhtiön rahoittajien tekemin sijoituksin. Samalla yhden päivän ohjelma tuotti velkojille paremman lopputuloksen verrattuna pidempään saneerausohjelmaan. Saneerausohjelman toteuttaminen päättyi onnistuneesti 28.3.2025.
Julkaistu 6.5.2025