Europe Green Ambassadors nostaa esiin juristeja, jotka keskittyvät työssään erityisesti ympäristönäkökohtiin ja ovat laajemminkin tiennäyttäjiä vastuullisuuskysymyksissä. Tunnustusta varten Legal 500 arvioi nimekkäitä juristeja Benelux-maissa, saksankielisessä Keski-Euroopassa, Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Irlannissa ja Pohjoismaissa. Suomessa vihreiksi lähettiläiksi nostettiin kaikkiaan 11 asiantuntijaa.
Castrén & Snellman on tehnyt jo pitkään uraauurtavaa työtä ympäristö- ja energia-alan murroksen tukemisessa. Meillä on vahvaa oikeudellista asiantuntemusta vihreän siirtymän kysymyksissä sekä ESG- ja yritysvastuuasioissa.
Legal 500 -julkaisun palautteissa kiitettiin erityisesti Anna Kuusniemi-Laineen asiantuntemusta vastuullisuustavoitteiden ja -velvoitteiden sisällyttämisessä yritysten toimintapolitiikkoihin, sopimuksiin ja liiketoimintaan. Lia Heasmanin ESG-asiantuntemusta ylistettiin, ja erityisesti korostettiin hänen käytännön osaamistaan liiketoiminnan kannalta kriittisten ESG-trendien hyödyntämisessä etenkin yritysjärjestelyjen yhteydessä. Marius af Schulténia puolestaan kuvattiin energiasiirtymän ajatusjohtajaksi, joka edistää vuoropuhelua siitä, miten energia- ja ympäristöoikeus voivat tukea vastuullisuustavoitteiden saavuttamista.
Coordinating the ESG and corporate sustainability services at Castrén & Snellman, Anna Kuusniemi-Laine is a highly sought-after advisor among major domestic clients on the integration of ESG objectives and obligations into corporate operations, policies, and agreements.
Heading the environment, energy, and green transition team at Castrén & Snellman, Marius af Schultén is a specialist on the planning and permitting of large-scale infrastructure projects. A recognised thought leader in the energy transition, af Schultén helps advance the dialogue on how energy and environmental law can help pursue sustainability objectives.
Alongside a key focus on ESG risk identification and management, Lia Heasman brings particular knowledge on how to leverage pressing and business-critical ESG trends to create value for stakeholders, particularly within M&A processes. In this space, Heasman counts major corporates, funds, and private equity players among her clients.
Lisätietoja on englanniksi Legal Businessin Green Ambassadors -verkkosivulla.