16.9.2015

Miten pärjäämme nopeasti muuttuvassa maailmassa?

Olen huolissani.

Toimistomme missiona on auttaa asiakkaitamme menestymään nopeasti muuttuvassa maailmassa. Asiakkaissamme on paljon suomalaisia yrityksiä, jotka yrittävät kilpaa kellon kanssa saada toimintaansa sopeutumaan megatrendeihin, kuten digitalisaatioon, globalisaatioon tai väestön ikääntymiseen.

Samaan aikaan, kun yritykset uudistavat ja kehittävät liiketoimintaansa, ne joutuvat painimaan olemassa olevan liiketoiminnan kannattavuuteen liittyvien haasteiden kanssa. Kilpailu käydään globaaleilla markkinoilla, eikä niillä markkinoilla tunneta kohtuutta eikä sääliä.

Jostain on tingittävä

Suomen talous on tullut siihen pisteeseen, ettei näin voi jatkaa. Elämme yli varojemme. Omille lapsilleni olen yrittänyt opettaa, että menot on sopeutettava tuloihin: jos rahat eivät riitä kaikkeen, jostain on tingittävä.

Jokaisesta saavutetusta edusta ei voi pitää kiinni. Päätöksenteosta vastaavien on arvioitava, mistä karsitaan. Päätöksiä on tehtävä. Päättäjille on annettava työrauha.

Menestyvät yritykset ovat hyvinvoinnin perusta

Olen huolissani siitä, mitä Oy Suomi Ab:lle tapahtuu. Ellei meillä ole menestyviä yrityksiä, meillä ei ole myöskään verotuloja. Ellei meillä ole menestyviä yrityksiä, meillä ei ole myöskään työntekijöitä, jotka maksavat veroja. Käytössä olevat varat vähenevät, ja sen jälkeen on sopeutettava ja karsittava lisää. Kierre jatkuu. Ja pahenee.

Olen 25-vuotisen työurani aikana hoitanut lukuisia yritysten maksukyvyttömyysmenettelyitä. Matkan varrella on ollut hienoja onnistumisia, joissa toiminta on saatu tervehtymään ja jopa kukoistamaan, mutta on myös paljon tapauksia, joissa liiketoiminta on ollut pakko lopettaa. Ulkomainen emoyhtiö lopettaa liiketoiminnan Suomessa, koska toiminta ei ole täällä kannattavaa. Yhtiö ajautuu konkurssiin, kun varat eivät riitä velkojen maksuun.

Irtisanottavien työntekijöiden hätä, omistajien tuska ja sopijakumppaneiden tappiot ovat kaikille henkisesti raskaita. Usein hyvätkin liikeideat ja tuotteet hautautuvat, kun ostajaa ei löydy. Jää vain rauniot. Ja valtion menot kasvavat.

Mielenilmauksilla taikka laillisilla tai laittomilla lakoilla ei saada Suomea ja täällä toimivia yrityksiä nousuun. Pahimmillaan ne saattavat jossakin yrityksessä katkaista kamelin selän, kun yrityksen odottama vientitulo viivästyy. Ja taas on vuorossa irtisanottavien työntekijöiden hätä, omistajien tuska ja sopijakumppaneiden tappiot.

Maailma muuttuu, meidänkin on muututtava

Olen huolissani siitä, millaisen perinnön olemme jättämässä lapsillemme. Sen sijaan, että hukkaamme energiaa nahistelemalla siitä, mitä on tapahtunut tai kuka teki mitäkin, meidän tulisi katsoa tulevaisuuteen.

Miten saamme varmistetuksi, että meillä on menestyviä yrityksiä, miten saamme varmistetuksi, että lapsillamme on työtä tai miten saamme varmistetuksi, että Suomi on houkutteleva vaihtoehto tulevaisuuden tekijöille. Nykymenolla se ei onnistu.

Olen huolissani. Luotan kuitenkin siihen, että suomalainen sisu suuntautuu vielä oikeaan tekemiseen. Ei siis haittaamaan yritysten liiketoimintaa sulkemalla satamat eikä estämään työntekijöiden pääsyä työpaikoille pysäyttämällä liikenne.

Mutta meillä on kiire. Maailma muuttuu joka päivä. Meidän on uudistuttava.

Uusimmat referenssit

Avustimme A. Ahlström Kiinteistöt Oy:tä sen hankkiessa Helsingin Pasilassa sijaitsevan toimistokokonaisuuden Avain Yhtiöt Oy:ltä. Toimistokokonaisuus on osa uutta korttelikokonaisuutta, joka tulee sisältämään lisäksi kolme tornitaloa. Korttelin rakentamistyöt on aloitettu alkuvuodesta 2025 ja toimistotalon arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 loppuun mennessä. Toimistorakennus sijaitsee Keski-Pasilassa kauppakeskus Triplan välittömässä läheisyydessä erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Toimisto tarjoaa modernit ja mukautuvat toimitilat jopa 450 työntekijälle. Ankkurivuokralaisena uusissa tiloissa toimii Avain Yhtiöt. A. Ahlström Kiinteistöt Oy hallinnoi A. Ahlström Oy:n kiinteistö- ja metsäomaisuutta. Avain Yhtiöt on kotimainen asuntotoimija, joka on erikoistunut asumisen palveluiden tuottamiseen, rakennuttamiseen ja uudisrakentamiseen. Avain Yhtiöt ja Avain Asumisoikeus omistavat yli 12 000 vuokra-, asumisoikeus- ja palvelukotiasuntoa Avain Asunnot -brändin alla ympäri Suomen.
Julkaistu 18.3.2025
Toimimme OP Yrityspankki Oyj:n neuvonantajana kiinteistörahoitusjärjestelyssä, joka koskee Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitsevaa DHL Expressille rakenteilla olevaa logistiikkakeskusta. Järjestelyssä Nrep ja Pontos Group ostivat Finavian osuuden rakenteilla olevasta logistiikkakeskuksesta. Nrep toimi järjestelyssä NSF III-rahaston lukuun. Hankkeelle haetaan LEED Platinum-sertifikaattia ja sertifioinnin johdosta laina on tarkoitus luokitella vihreäksi lainaksi logistiikkakeskuksen valmistuttua.
Julkaistu 12.3.2025
Toimimme Gasumin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Gasum hankki uuden nesteytetyn maakaasun (LNG) sekä nesteytetyn biokaasun (LBG) bunkkerialuksen. Celsius-niminen alus palvelee Gasumin asiakkaita vuodesta 2027 alkaen. Aluksen omistaa Gasumin ja ruotsalaisen Sirius Shipping -varustamon yhteisyritys. Aluksen rakentaa RMK Marine -telakka Istanbulissa, Turkissa. Investointi on osa Gasumin strategiaa turvata LNG:n ja LBG:n saatavuus asiakkailleen Luoteis-Euroopan alueella kysynnän kasvaessa tulevina vuosina.Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Gasum tarjoaa puhtaamman energian ja energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluita teollisuudelle ja sähkön ja lämmön yhteistuotantoon sekä puhtaampia polttoaineratkaisuja maa- ja meriliikenteeseen. Yritys auttaa asiakkaitaan pienentämään sekä omaa että asiakkaidensa hiilijalanjälkeä. Sirius on Backmanin perheen perustama ruotsalainen varustamo. Siriuksella on 11 tuote-/kemikaalisäiliöalusta ja kaksi LNG-säiliöalusta, ja lisäksi se hallinnoi kolmea tuote-/kemikaalisäiliöalusta.
Julkaistu 11.3.2025
Avustimme eBrands Holdings Oy:tä sen uusimmalla rahoituskierroksella, jolla yhtiö keräsi 7,5 miljoonan euron rahoituksen. Uusi rahoitus nostaa yrityksen kerätyn rahoituksen kokonaismäärän 50 miljoonaan euroon. Viimeisintä rahoituskierrosta johtivat pääasiassa perhesijoitusyhtiö Veikko Laine, eläkeyhtiö Varma ja operatiiviset osakkeenomistajat. Uudella rahoituksella kehitetään eBrandsin tekoälypohjaista Apollo-markkinakasvutyökalua, joka auttaa brändejä laajentumaan kuuteenkymmeneen eri markkinaan ja myyntikanavaan ilman paikallista infrastruktuuria tai raskaita investointeja. eBrands on vientialusta, joka kasvattaa kuluttajabrändejä globaalisti verkkokaupan ja merkittävien vähittäiskauppakanavien kautta. Yhdysvaltain ja Euroopan markkinoihin erikoistunut eBrands mahdollistaa brändien kansainvälistymisen vientipalvelumallilla, joka vähentää laajentumiseen liittyvää riskiä ja monimutkaisuutta hyödyntämällä edistyksellistä teknologiaa. Vuonna 2020 perustetun helsinkiläisyrityksen tiimiin kuuluu 75 henkeä ja yrityksen liikevaihto on yli 35 miljoonaa euroa.
Julkaistu 11.3.2025