19.2.2025

Kaupparekisteristä poistettu yritys voidaan jatkossa palauttaa rekisteriin

Voimassa oleva kaupparekisterilainsäädäntö on aiheuttanut yrityksille yllättäviä tilanteita, joissa niitä on poistettu kaupparekisteristä lakisääteisten tietojen puuttumisen vuoksi. Rekisteriin palauttaminen ei ole onnistunut, vaikka poistaminen on johtunut yrityksen tahattomasta toiminnasta.

Kaupparekisterilakiin vahvistettiin 1.1.2025 voimaantulleet muutokset koskien selvitystilaan tai kaupparekisteristä poistettavaksi määrätyn osakeyhtiön, keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön, asunto-osakeyhtiön tai osuuskunnan selvitystilan lopettamista tai palauttamista kaupparekisteriin.

Vuodesta 2023 lähtien uuden kaupparekisterilain perusteella selvitystilaan määrätty tai kaupparekisteristä poistettu yritys voi nyt siis hakea selvitystilan lopettamista tai rekisteriin palauttamista. PRH voi hyväksyä hakemuksen, jos hakemus täyttää lain vaatimukset. Hakemuksesta peritään maksu.

Ennen vuotta 2023 ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin perusteella poistettujen yritysten kohdalla PRH noudattaa käytäntöä, jonka mukaan yritys voi pyytää palauttamista rekisteriin viiden vuoden kuluessa siitä, kun se on poistettu rekisteristä.

Kaupparekisterilain muutosten myötä hakemuksen vuonna 2023 tai sen jälkeen määrätyn selvitystilan lopettamisesta tai samana aikana kaupparekisteristä poistetun yrityksen palauttamisesta voi jättää yrityksen täyttäessä alla olevat edellytykset:

  1. Yritys korjaa selvitystilaan määräämisen tai rekisteristä poistamisen syynä olleen laiminlyönnin.
  2. Yritys korjaa kaikki virheet ja puutteet kaupparekisteritiedoissa.
  3. Yritys on suorittanut PRH:n toimesta määrätyt lainvoimaiset maksut.
  4. Yrityksen omaisuutta ei ole jaettu selvitysmenettelyssä eikä se ole purkautunut.
  5. Selvitystilan lopettamiselle tai rekisteriin palauttamiselle ei ole muita lainsäädännöstä johtuvia esteitä.

PRH ei hyväksy hakemusta, jos edellisestä selvitystilan lopettamisesta tai rekisteriin palauttamisesta on kulunut alle viisi vuotta.

Yrityksen on korjattava kaikki virheet ja puutteet kaupparekisteritiedoissa. Tässä esimerkkejä korjattavista virheistä ja puutteista:

  • Osakeyhtiön ja osuuskunnan tilinpäätökset kolmelta viimeksi päättyneeltä tilikaudelta on rekisteröity.
  • Osakeyhtiön ja osuuskunnan edunsaajatiedot on toimitettu ja ne ovat ajantasaiset.
  • Hallitus täyttää lain sekä sääntöjen tai yhtiöjärjestyksen vaatimukset.
  • Vastuuhenkilöiden, esimerkiksi hallituksen jäsenten, tiedot ovat ajantasaiset.
  • Nimenkirjoittaja, prokuristi, isännöitsijä, toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen ei ole EU:n pakotelistalla tai liiketoimintakiellossa.

Rekisteriin palauttamista tai selvitystilan lopettamista voi hakea ainoastaan yritys itse. Hallituksen jäsen, toimitusjohtaja, isännöitsijä tai osakkeenomistajien tai osuuskunnan jäsenten kokouksessa valittu edustaja voi allekirjoittaa hakemuksen. Selvitysmies allekirjoittaa hakemuksen selvitystilassa olevan yrityksen puolesta.

Hakemuksen voi tehdä sähköisesti verkkolomakkeella tai kirjepostissa lähetetyllä vapaamuotoisella hakemuksella vuoden sisällä siitä, kun PRH on päättänyt määrätä yrityksen selvitystilaan tai poistaa sen kaupparekisteristä.

Yhden vuoden määräaika lasketaan poistamispäätöksestä, mikäli yritys on ensin poistettu rekisteristä ja sen jälkeen määrätty selvitystilaan. Jos PRH:n päätös on tehty ennen 1.1.2025, yhden vuoden määräaika lasketaan tuosta päivästä alkaen. 

Uusimmat referenssit

Neuvoimme ranskalaisen pääomasijoitusyhtiön Mérieux Equity Partnersin portfolioyhtiötä Aurevia Oy:tä strategisessa uudelleenjärjestelyssä, jossa Aurevia ja sen emoyhtiöt jakautuivat kahdeksi itsenäiseksi konserniksi. Järjestelyyn sisältyi myös kummankin konsernin rahoitusjärjestelyjen uudistaminen. Uudelleenjärjestelyn seurauksena syntynyt uusi Aurevia jatkaa toimintaansa johtavana sopimusperusteisten tutkimuspalveluiden (CRO) sekä laadunvarmistus- ja sääntelypalveluiden (QARA) tarjoajana, kun taas Labquality keskittyy ulkoisen laadunarvioinnin (EQA) palveluihin. Aurevia palvelee lääkinnällisten laitteiden, in vitro -diagnostiikan ja lääkealan toimijoita. Labqualityn asiakkaita ovat kliiniset laboratoriot sekä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiot. Järjestely luo Aurevialle ja Labqualitylle paremmat edellytykset investointien tehokkaampaan kohdentamiseen, kasvun kiihdyttämiseen omissa asiakassegmenteissään sekä joustavampaan reagointiin muuttuviin markkina- ja asiakastarpeisiin. Järjestely toteutettiin useiden samanaikaisten jakautumisten kautta, ja se edellytti kattavaa oikeudellista ja verotuksellista suunnittelua useissa eri maissa. Tiimimme avusti Aureviaa koko prosessin ajan suunnittelusta toteutukseen kattaen yhtiö-, vero- ja työoikeudelliset kysymykset, sääntelyasiat sekä kummankin konsernin rahoitusrakenteen optimoinnin.
Julkaistu 7.4.2026
Avustamme Fingrid Oyj:tä järjestelyssä, jossa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen myy noin 20 prosentin omistusosuutensa Fingridistä Suomen valtiolle ja OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:lle. Fingrid omistaa Suomen kantaverkon ja kaikki sähkönsiirron merkittävät ulkomaanyhteydet. Kantaverkko on sähkönsiirron runkoverkko, johon ovat liittyneet suuret voimalaitokset ja tehtaat sekä alueelliset jakeluverkot. 
Julkaistu 11.2.2026
Toimimme EcoUp Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana suunnatussa osakeannissa, jolla EcoUp keräsi yhteensä noin 3 miljoonan euron bruttovarat yhtiön pääomarakenteen vahvistamiseksi sekä kasvun rahoittamiseksi. Osakeanti suunnattiin rajatulle joukolle kotimaisia sijoittajia osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. EcoUpin osake on kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsingin ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. EcoUp edistää rakennusteollisuuden vihreää siirtymää tuottamalla hiilineutraaleja, energiatehokkaita ja kiertotalouteen pohjaavia materiaaleja, palveluita ja teknologiaa, jotka auttavat rakennusalan toimijoita keventämään omaa ympäristökuormitustaan. Yhtiöllä on yli 40 vuotta kokemusta kiertotalousratkaisujen kehittämisestä ja toimittamisesta asiakkaille.
Julkaistu 29.1.2026
Avustimme Enersize Oyj:tä merkintäoikeusannissa, jolla yhtiö keräsi noin 8,3 miljoonan Ruotsin kruunun bruttovarat. Varat tarkoitettiin käytettäväksi muun muassa markkinoiden laajentamiseen ja myyntitoimiin sekä tuotteiden, lisenssien ja tekniseen validointiin ja kehitykseen. Annin yhteydessä laskettiin liikkeelle maksuttomia optio-oikeuksia, ja optio-oikeuksien perusteella merkittävien uusien osakkeiden merkintäaika on 1.10.2025–15.10.2025. Enersize on suomalainen julkinen osakeyhtiö, jonka osakkeet on listattu Nasdaq Stockholm First North Growth Market -markkinapaikalla. Yhtiön arvopapereilla käydään kauppaa vain Ruotsissa. Enersize kehittää ja tarjoaa ohjelmistoja, työkaluja ja palveluja teollisten paineilmajärjestelmien energiatehokkuuden parantamiseen, palvellen teollisuusyrityksiä, joille energiatehokkuus on sekä taloudellinen että ympäristönäkökulma. Tavoitteenaan energiankulutuksen vähentäminen, vuotojen havaitseminen ja suorituskyvyn parantaminen, sen teknologia mahdollistaa paineilmajärjestelmien yksityiskohtaisen seurannan, analysoinnin ja reaaliaikaisen optimoinnin. 
Julkaistu 21.11.2025